Ihmettelen

Että murhaaja sai aseenkantoluvan vain täyttämällä jonkin anomuskaavakkeen ja siihen liitteeksi valokuva. Luvanmyöntäjän ei tarvitse edes tavata hakijaa.
Nyt tiedetään, että hän hankki aseen nimenomaan tappaakseen
Ihmettelen myös sitä, että hänen kanssaan netissä keskustelleet eivät ilmoittaneet aikeista poliisille.
Jos joku vaikka soittaa pilasoiton pommista poliisille, paikka tyhjennetään, kadut suljetaan jne.
Nyr ei kukaan korvaansa lotkauttanut yksilöidylle joukkomurhasuunnitelmalle, joka oli netissä kaikkien luettavana.
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joku kirjoittaa nettiin omalla nimellään, että 07.11.2007 tapahtuu ampuminen.
Päivämäärä, paikka, tekijän nimi. Kukaan ei reagoi. Tuokin galleria ja muut sivustot ovat yleisimpiä ja poliisi muka seuraa nettikirjoittajia.
Ei tällaista voi tapahtua, ei saa!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Jokohan olisi aika siirtyä rajattuun ja ei-anonymiin internetiin? Sananvapaus on turha arvo, palvelee lähinnä lehdistöä.

    Äänestä

  • arvostele rehellisin ja totuuden mukaisin sanakääntein kansakunnan ykkösvosua, eli kurottua Ruususta niin johan häkki heiluu ja viranomaiset raahaa kuulusteluihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


m.k.hamalainen kirjoitti:

Että murhaaja sai aseenkantoluvan vain täyttämällä jonkin anomuskaavakkeen ja siihen liitteeksi valokuva. Luvanmyöntäjän ei tarvitse edes tavata hakijaa.
Nyt tiedetään, että hän hankki aseen nimenomaan tappaakseen
Ihmettelen myös sitä, että hänen kanssaan netissä keskustelleet eivät ilmoittaneet aikeista poliisille.
Jos joku vaikka soittaa pilasoiton pommista poliisille, paikka tyhjennetään, kadut suljetaan jne.
Nyr ei kukaan korvaansa lotkauttanut yksilöidylle joukkomurhasuunnitelmalle, joka oli netissä kaikkien luettavana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu