Poliisi epäasiallinen Jokelan turmissa

Iltalehti kertoi poliisin toimista:

"Odotimme, että paikalle saadaan riittävä määrä tukijoukkoja. Vasta sitten Karhu-ryhmä voitiin laittaa sisään.

Haapala vahvistaa, että viimeinen laukaus kajahti Jokelan koulussa jo kello 12.04. Surmatyöt tehnyt nuorukainen ampui tuolloin itseään päähän.

Karhu-ryhmä kuitenkin tunkeutui haavoittuneiden luokse vasta lähes puolitoista tuntia myöhemmin - noin kello 13.30.

Loukkaantuneet koululaiset viruivat koko tuon ajan verissään.

Surmaaja puolestaan oli ampunut itsensä liikuntakyvyttömäksi ja makasi Karhu-ryhmän saapuessa vaarattomana käytävällä."



Tässä kohdin poliisin toiminta oli aika ala-arvoista. Luulen että tästä asiasta poliisissa joutuu vielä vastuuseen. Tässä voisi kysyä montako kuolleista olisi vielä voitu pelastaa humaanimmalla poliisitoiminnalla?

Eikö poliisista löydy enään sankareita?

Ymmärrän sen että poliisit haluavat suojella omiaan, mutta kun tiedossa oli että vertavuotavat lapset ja aikuiset koulun käytävillä tarvitsivat välitöntä apua niin "lastensuojelun" olisi pitänyt mennä poliisinsuojelun edelle.
8939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on tehnyt Suomen poliiseista toimintakyvyttömiä. Eivät uskalla kaikilla taidoillaan enää puuttua juuri mihinkään, sillä niin usein ovat poliisit nykyään joutuneen itse syytettyjen penkille ja tuomituiksi.
Katse kohti eduskuntaa, joka on tehnyt Suomesta rikollisten paratiisin. Ehkä se johtuu siitä, että nykyisen eduskuntamme jäsenistä niin monilla on itselläänkin rikosrekisteri.

Äänestä

Mitähän tuokin muka mahtaa tarkoittaa? Olisiko poliisin luoteja väistellen pitänyt juosta ampuja kiinni ja alkaa silittämään päätä?
Eihän ainakaan humaania olisi ollut jos poliisi olisi avannut tulen ja vaikka saaattanut osua ampujaan.
Poliisia syytetään muutenkin liian hankasta aseeseen tarttumisesta.

Äänestä

Miten vähän me välitämme toisistamme. Jos nyt uutisissa sanotaaan et joo kyl se käytäyty viime päivät omituisesti niin jollekkki pitäis viedä viestii eri asia toimiiko se. Rikoksen valmistelu ei ole kuulema rikos.

Jokaisella on oikeus yksityisyyteen, mut ei tapppamaan...


Myötätuntoni kaikille omaisensa menetäneille!

Äänestä

Poliisien mentävä viipymättä sisälle kouluun ja eliminoitava ampuja heti.

Äänestä

Muutama vuosi takaperin jenkkilässä kaksi kaverusta ryhtyivät teurastamaan ihmisiä vahvasti aseistettuina ja panssareilal vuorattuina jolloin poliisit eivät kyenneet haavoittamaan kaveruksia omilla aseilla. Ratkaisuksi tulikin marssia paikalliseen pyssyliikkeeseen ja sieltä saivat pelit ja vehkeet panssareitten läpäisemiseksi..!

Äänestä

Tuntuu oudolta... Silloin kun poliisi tarttuu tilanteeseen nopeasti ja käyttää tarvittaessa väkivaltaakin huudetaan sitä miten poliisi on sika/natsi/mulkku ja käyttää liian paljon väkivaltaa ja vielä mielivaltaisesti...
Silloin kun punnitaan tilannetta ja ollaan varovaisempia ettei jouduta keltaisen lehdistön ryöpyttämäksi ollaan liian hitaista ja toimitaan tehottomasti...

Poliiseille ei tosiaankaan anneta sitä kiitosta mikä heille kuuluu.

Äänestä

Nähtävästi Suomessa poliisi tarvitsee 100:1-ylivoiman, ennenkuin työturvallisuusnormit täyttyvät ja voidaan toimia.

Äänestä

Ajatteleppa omalle kohdallesi niillä poliiseillakin saattaa olla lapsi, jotka ne haluaa nähdä vielä työpäivän jälkeenkin tottakai ne yrittää tehdä parhaansa mutta mietippä siltä kantilta, että esimerkiksi ne poliisit jotka näki auvisen pihalla ja ampuneet sen reikiä täyteen ja osuneet vahingossa vielä johonkin sivulliseen niin suurimmat otsikot lehdissä olisivat olleet että poliisi ampui nuoren opiskelijan ja alettaisiin epäillä, että käyttikö poliisi liikaa voimaa.

Mistä poliisit voi tietää ampuko auvinen itsensä vai onko sillä esim: panttivankeja ja jos ne olisivat hyökännyt saman tien sisälle ja auvisella olisi ollut panttivanki/vankeja niin mikä seuraus sillä olisi ollut taas olisi syytetty kuinka poliisi on toiminut hätiköidysti ja vastuuttomasti.

Se nyt vain on että, poliisi kun ei saa käyttää sitä asetta vaikka se kantaa sitä. aina kun poliisi on käyttäny asetta lehissä kirjoitetaan kuinka poliisi ampui jotakin hörhöä vaikka se hörhö ois vähän aikaa sitten ampunut kolme ihmistä ja taas poliisi viedään käräjille, että tekikö se oikein, monesti poliisi saa pahemman tuomion kuin itse rikollinen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kerberos19 kirjoitti:

Iltalehti kertoi poliisin toimista:

"Odotimme, että paikalle saadaan riittävä määrä tukijoukkoja. Vasta sitten Karhu-ryhmä voitiin laittaa sisään.

Haapala vahvistaa, että viimeinen laukaus kajahti Jokelan koulussa jo kello 12.04. Surmatyöt tehnyt nuorukainen ampui tuolloin itseään päähän.

Karhu-ryhmä kuitenkin tunkeutui haavoittuneiden luokse vasta lähes puolitoista tuntia myöhemmin - noin kello 13.30.

Loukkaantuneet koululaiset viruivat koko tuon ajan verissään.

Surmaaja puolestaan oli ampunut itsensä liikuntakyvyttömäksi ja makasi Karhu-ryhmän saapuessa vaarattomana käytävällä."



Tässä kohdin poliisin toiminta oli aika ala-arvoista. Luulen että tästä asiasta poliisissa joutuu vielä vastuuseen. Tässä voisi kysyä montako kuolleista olisi vielä voitu pelastaa humaanimmalla poliisitoiminnalla?

Eikö poliisista löydy enään sankareita?

Ymmärrän sen että poliisit haluavat suojella omiaan, mutta kun tiedossa oli että vertavuotavat lapset ja aikuiset koulun käytävillä tarvitsivat välitöntä apua niin "lastensuojelun" olisi pitänyt mennä poliisinsuojelun edelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu