Kirjoitan oman näkemyksen kriisiterapian tarpeesta. Olen aikuisopiskelija ja tänään avattuani sähköpostin minulle oli kaksi mailia, molemmat otsikot isolla ”TÄRKEÄ TIEDOTE” koskien Jokelan tragediaa. Molemmissa kerrottiin ensin hiljaisesta hetkestä klo 12, joka oli ihan ok, MUTTA siihen perään heti pari puhelinnumeroa joihin voi soittaa ja osoite jonne voi mennä, mikäli tarvitsee apua eilisen Jokelan tragedian vuoksi.
Jokela on n 350 km päässä opiskelupaikkakunnaltani.
Ainoa ”lapseni” (parikymppinen) kuoli alkuvuodesta yllättäen ajankohtana jolloin olin ihan muista syistä johtuen tilapäisesti taloudellisesti todella vaikeassa tilanteessa. Käännyin sen ahdistuksen hetkellä sosiaalitoimen puoleen toivoen että olisin saanut sieltä taloudellista apua hautajaisten järjestelyyn. Apua luvattiin, mutta ei rahana vaan terapiana. Ahdistuin entistä enemmän kun tajusin, etten saa taloudellista apua joka oli sillä hetkellä akuutein huoli, koska kuolemalle ja sen tuomalle surulle en kuitenkaan mahtanut mitään. Sain ”lapseni” hautaan kunniallisesti arkussa, muistotilaisuuden kera vain siitä syystä, että vanhempani kustansivat hautajaiset.
En halunnut siinä tilanteessa tarjottua terapiaa, koska uskon, että ihmisen psyyke on rakentunut siten, että kriisin kohdatessa mieli ottaa järkytystä kerrallaan vastaan sen mitä pystyy käsittelemään. Itse surin asiaa pala kerralla, en halunnut terapeuttia räjäyttämään asian kokonaisuutta tajuntaani kerralla tai mikä on suremisen järjestys enkä nimeä surun eri vaiheille. Olen satavarma omalta kohdaltani siitä, että minulle sopi parhaiten hoksata itse asiasta osa kerrallaan se, että rakas ihminen meni.
Tänään uutisia seuratessa, kun eilisen tragedian jälkeen haastateltiin ihmisiä, nuoria Jokelasta, yhtenä yhteisenä piirteenä jokaiselta tuli näitä kommentteja kuin suoraan oppikirjoista, ensin hämmennyin, sitten tunsin vihaa ampujaa kohtaan… ja jne…
Kaikki ei todellakaan tarvitse kriisiterapiaa, joten tuntuu kummalliselta että kaikkialla ylistetään terapian nimeen ja voimaan ja sitä tarjotaan kaikille ihmisille Hangosta Utsjoelle asti!
Ymmärrän kriisiavun tarpeen sitä tarvitseville ja haluaville, mutta ne jotka ovat kaukana niin fyysisesti kuin psyykkisesti tilanteesta, heidän olisi hyvä osata käsitellä asiat asioina. On hyvä, että ihmiset tuntevat empatiaa kun jossain on onnettomuus tapahtunut, mutta koska tällaisia tapahtumia kuitenkin tapahtuu niin se on vaan opittava käsittelemään silloin kun se on tapahtunut. Vastuu täytyy lähteä jokaisesta itsestään, terapeutti ei siihen auta ja kun kuolema kohtaa lähellä, se vaikuttaa ja saakin vaikuttaa.
Kirjoitin tämän siksi, että vastustan ajatusta siitä, että kriisiapua tarjotaan lähes tunkemalla kaikille.
Tällä terapialla yritetään opettaa meille se , että emme selviä ilman ulkopuolista apua kriisien kohdatessa.
Otan sydämellisesti osaa kaikkien Jokelassa menehtyneiden omaisten suureen suruun.
Jokela on n 350 km päässä opiskelupaikkakunnaltani.
Ainoa ”lapseni” (parikymppinen) kuoli alkuvuodesta yllättäen ajankohtana jolloin olin ihan muista syistä johtuen tilapäisesti taloudellisesti todella vaikeassa tilanteessa. Käännyin sen ahdistuksen hetkellä sosiaalitoimen puoleen toivoen että olisin saanut sieltä taloudellista apua hautajaisten järjestelyyn. Apua luvattiin, mutta ei rahana vaan terapiana. Ahdistuin entistä enemmän kun tajusin, etten saa taloudellista apua joka oli sillä hetkellä akuutein huoli, koska kuolemalle ja sen tuomalle surulle en kuitenkaan mahtanut mitään. Sain ”lapseni” hautaan kunniallisesti arkussa, muistotilaisuuden kera vain siitä syystä, että vanhempani kustansivat hautajaiset.
En halunnut siinä tilanteessa tarjottua terapiaa, koska uskon, että ihmisen psyyke on rakentunut siten, että kriisin kohdatessa mieli ottaa järkytystä kerrallaan vastaan sen mitä pystyy käsittelemään. Itse surin asiaa pala kerralla, en halunnut terapeuttia räjäyttämään asian kokonaisuutta tajuntaani kerralla tai mikä on suremisen järjestys enkä nimeä surun eri vaiheille. Olen satavarma omalta kohdaltani siitä, että minulle sopi parhaiten hoksata itse asiasta osa kerrallaan se, että rakas ihminen meni.
Tänään uutisia seuratessa, kun eilisen tragedian jälkeen haastateltiin ihmisiä, nuoria Jokelasta, yhtenä yhteisenä piirteenä jokaiselta tuli näitä kommentteja kuin suoraan oppikirjoista, ensin hämmennyin, sitten tunsin vihaa ampujaa kohtaan… ja jne…
Kaikki ei todellakaan tarvitse kriisiterapiaa, joten tuntuu kummalliselta että kaikkialla ylistetään terapian nimeen ja voimaan ja sitä tarjotaan kaikille ihmisille Hangosta Utsjoelle asti!
Ymmärrän kriisiavun tarpeen sitä tarvitseville ja haluaville, mutta ne jotka ovat kaukana niin fyysisesti kuin psyykkisesti tilanteesta, heidän olisi hyvä osata käsitellä asiat asioina. On hyvä, että ihmiset tuntevat empatiaa kun jossain on onnettomuus tapahtunut, mutta koska tällaisia tapahtumia kuitenkin tapahtuu niin se on vaan opittava käsittelemään silloin kun se on tapahtunut. Vastuu täytyy lähteä jokaisesta itsestään, terapeutti ei siihen auta ja kun kuolema kohtaa lähellä, se vaikuttaa ja saakin vaikuttaa.
Kirjoitin tämän siksi, että vastustan ajatusta siitä, että kriisiapua tarjotaan lähes tunkemalla kaikille.
Tällä terapialla yritetään opettaa meille se , että emme selviä ilman ulkopuolista apua kriisien kohdatessa.
Otan sydämellisesti osaa kaikkien Jokelassa menehtyneiden omaisten suureen suruun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siten että apu on virtuaalista. Tarjotaan apua jota ei tarvitse ja toisaalta terapian hinnalla moni asia olisi saattanut järjestyä. Varmaan et ole ainoa joka on joutunut samanlaiseen tilanteeseen. Pikavippilainat kertovat mihin suuntaan kehitys on menossa!
Juuri samoin ajattelen minä! Jokainen käsittelee asian omalla tavalla ja normaali ihminen hakee apua,jos kokee sitä tarvitsevansa.Itsellä menetyksen hetkellä apuna olivat lähieset ja ystävät.
kaikkea hyvää sinulle