Suomessa

Kuka oikeasti haluaa tällaista elämää, jossa luonnolliset yhteisöt on purettu, mistä on ollut seurauksena masentumista, ajelehtimista ja syrjäytymistä.

Ei ole enää perheitä, on vain samasta jääkaapista eri aikoihin syöviä ihmisiä. Lapset eivät tunne vanhempiaan eivätkä vanhemmat lapsiaan. Vanhemmat eivät tiedä mitä heidän lapsensa tekevät koulun jälkeen. Lasten turvattomuus vain kasvaa.

Miksi me olemme hyväksyneet ja rakentaneet tällaisen yhteiskunnan, jossa aikuiset viettävät suurimman osan ajastaan työpaikoillaan ja yrittävät siinä sivussa hoitaa lapset joten kuten?

Koulussa ei ole enää luonnollisia yhteisöjä, luokkia. Sielläkin kaikki vain ajelehtivat, eivätkä opettajat tunne oppilaitaan ja päinvastoin. Lasten ja nuorten pahoinvoinnista syntyy koulukiusaaminen, johon opettajat eivät osaa tai halua puuttua.

Masentuneille syötetään lääkkeitä, joiden sivuvaikutukset ovat niitä määränneiden tiedossa.

Kaikki tämä on ollut jo pitkään näkyvissä. Mitään ei ole tehty. Ei ole välitetty. Entiset arvot on hylätty ja tänäpäivänä on tärkeintä tulos ja menestys. Siinä harhassa jäävät lapset ja nuoret jalkoihin. Mutta Suomessa eletäänkin nyt "vastuullisen markkinatalouden" aikaa. Jospa joskus joku selittäisi mitä sekin tarkoittaa.

Jokelan tapaus avasi ehkä silmämme näkemään sen mikä on koko ajan ollut silmiemme edessä?
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hyviä pointteja.
Mutta minä en ossaa mittään sanua :)

Yhteiskunallisen muutoksen pitäisi kouraista niin syvältä että se ei tapahdu kuin katastrofien kautta .

Äänestä
  • olemme sanattomia. Emme osaa edes käsitellä tämän päivän arkea, saati sitten Jokelankaan kaltaisia tapahtumia. Yhteiskunnallinen muutos on tapahtunut sellaisella vauhdilla, etteivät meidän "viisaat" päättäjämmekään ole ymmärtäneet missä mennään.

    Kilpailukyvyn säilyttämiseksi on mukaan menty sellaisella vauhdilla, että kaikki perinteiset arvomme ovat siinä menossa unohtuneet, eikä mitään ole saatu tilalle.

    Markkinatalouden arvot eivät ole eivätkä voi olla tavallisen kansalaisen arvoja, vaikka meille niitä tuputetaan joka tuutista. Meidän kansaivälisten yritystemme arvomaailmalla ei ole mitään käyttöä edes näiden yritysten työntekijöille siinä ympäristössä, jossa he työpaikan ulkopuolella elävät. Siksi onkin helppo paeta elämää uraputkeen ja viettää kaikki aikansa työpaikalla.

    Äänestä

  • onkin, että kirjoitti:

    olemme sanattomia. Emme osaa edes käsitellä tämän päivän arkea, saati sitten Jokelankaan kaltaisia tapahtumia. Yhteiskunnallinen muutos on tapahtunut sellaisella vauhdilla, etteivät meidän "viisaat" päättäjämmekään ole ymmärtäneet missä mennään.

    Kilpailukyvyn säilyttämiseksi on mukaan menty sellaisella vauhdilla, että kaikki perinteiset arvomme ovat siinä menossa unohtuneet, eikä mitään ole saatu tilalle.

    Markkinatalouden arvot eivät ole eivätkä voi olla tavallisen kansalaisen arvoja, vaikka meille niitä tuputetaan joka tuutista. Meidän kansaivälisten yritystemme arvomaailmalla ei ole mitään käyttöä edes näiden yritysten työntekijöille siinä ympäristössä, jossa he työpaikan ulkopuolella elävät. Siksi onkin helppo paeta elämää uraputkeen ja viettää kaikki aikansa työpaikalla.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000030461801

    Äänestä

Nuoret istuvat tietokoneruutujen ääressä ja uskovat sen olevan elämää. Pelejäkin pelataan yksistään samojen ruutujen ääressä. Vaikka pelattaisiin verkkopeliä toisia oikeita ihmisiä vastaan, niin silti istutaan yksistään ruudun ääressä kun vastustaja istuu muualla.

Monet eivät edes ole koskaan pelanneet kavereiden kanssa lautapelejä. Niinkin yksinkertainen sosiaalinen juttu voi olla hyödyksi ja sitä paitsi kivaa. Tietokoneet ja kännykät kiinni ja kaverin luo tekemään juttua. Siitä se lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2007 kirjoitti:

Kuka oikeasti haluaa tällaista elämää, jossa luonnolliset yhteisöt on purettu, mistä on ollut seurauksena masentumista, ajelehtimista ja syrjäytymistä.

Ei ole enää perheitä, on vain samasta jääkaapista eri aikoihin syöviä ihmisiä. Lapset eivät tunne vanhempiaan eivätkä vanhemmat lapsiaan. Vanhemmat eivät tiedä mitä heidän lapsensa tekevät koulun jälkeen. Lasten turvattomuus vain kasvaa.

Miksi me olemme hyväksyneet ja rakentaneet tällaisen yhteiskunnan, jossa aikuiset viettävät suurimman osan ajastaan työpaikoillaan ja yrittävät siinä sivussa hoitaa lapset joten kuten?

Koulussa ei ole enää luonnollisia yhteisöjä, luokkia. Sielläkin kaikki vain ajelehtivat, eivätkä opettajat tunne oppilaitaan ja päinvastoin. Lasten ja nuorten pahoinvoinnista syntyy koulukiusaaminen, johon opettajat eivät osaa tai halua puuttua.

Masentuneille syötetään lääkkeitä, joiden sivuvaikutukset ovat niitä määränneiden tiedossa.

Kaikki tämä on ollut jo pitkään näkyvissä. Mitään ei ole tehty. Ei ole välitetty. Entiset arvot on hylätty ja tänäpäivänä on tärkeintä tulos ja menestys. Siinä harhassa jäävät lapset ja nuoret jalkoihin. Mutta Suomessa eletäänkin nyt "vastuullisen markkinatalouden" aikaa. Jospa joskus joku selittäisi mitä sekin tarkoittaa.

Jokelan tapaus avasi ehkä silmämme näkemään sen mikä on koko ajan ollut silmiemme edessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu