Linkola on oikeassa liikakansoituksen ja ylikulutuksen suhteen, mutta eihän tuollainen väkivaltatoimenpideajattelu ole tervettä ajattelua. Onhan Linkola oikeassa siinäkin, ettei ihminen ole niin vastuullinen, kuin sen pitäisi ihmisen asemassa olla, vaan tuhoaa ympäristöään sekä muita lajeja maan päältä pois.
Toimenpiteisiin olisi kuitenkin pitänyt jo alkaa, mutta hiljaista tuntuu olevan päättäjilläkin ylikansoitusasiasta ja puhuminenkin on vaikeaa.
Eräät uskonlahkot ja rodut täyttävät planeettaa vauhdilla ja pyytävät sitten valkoisilta apua tai tunkeutuvat tänne apajille. Eihän näin voi jatkua, vaan jokaisen kansan täytyy kehittää järjellä omaa systeemiään ja liittää siihen koulutusta naisille ja tietysti perhesunnittelun pelkän lisääntymisen sijaan.
Näyttää siltä, ettei älykkyyttä ja rauhallista yhteishenkeä ole siihen tarpeeksi suotu kaikille, mutta on aivan typerää auttaa sitten tuollaisia lisääntymään entisestään, kun siitä sitten kaikki kärsivät jossain vaiheessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.