kitarasoolon pojalleen.
Mielestäni olisi voinut kyllä jättää tekemättä.
Mielestäni olisi voinut kyllä jättää tekemättä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Myös Auvisen isä menetti itselleen tärkeän ja rakkaan henkilön ja lisäksi hän sai kannettavakseen niin suuren syyllisyyden ja häpeän, jonka määrää me muut emme voi koskaan käsittää.
Millään tavalla väheksymättä uhrien omaisten surua ja tuskaa sekä loukkaatuneitten, silminnäkijöitten ja muitten asianosaisten hätää, haluaisin muistuttaa että Auvisen vanhemmillakin on oikeus tunteisiin.
Ei ehkä ollut viisas veto omistaa sooloa julkisesti pojalleen, sillä on luonnollista että uhrien omaiset tästä loukkaantuvat ja sivulliset närkästyvät. Lisäksi teko kääntää valokeilan pojan vanhempiin, jotka jo muutenkin ovat olleet tapetilla asian tiimoilta. Viisainta kai olisi paeta maan alle joksikin aikaa, mutta surussaan ja tuskassaan tuskin kukaan ihminen tekee erityisen viisaita tekoja.
meidän täytyy muistaa tämän surun ja kauhun keskellä yksi aika olellinen seikka.Ei varmaankaan piruuttaan eikä pahuttaan kukaan tee tälläista,vaan sairauttaan.se on vaikea käsittää,mutta joskus ihminen ei vaan hallitse itseään.ja kaiken kovuuden keskeltä voisi tulkita että ampuja oli todellisuudessa herkkä poika.
toivon Pekan perhelle viisautta ja voimia elää tämän asian kanssa,kuin myös kaikille nille joilla on nyt suunnaton hätä ja suru.
When I was just a little boy
I asked my mother, "What will I be?
Will I be pretty, will I be rich?"
Here's what she said to me
Que Sera Sera
Whatever will be, will be
The future's not ours to see
Que Sera Sera
Since I am just a boy in school
I asked my teacher, "What should I try?
Should I paint pictures, should I sing songs?"
This was her wise reply
Que Sera Sera
Whatever will be, will be
The future's not ours to see
Que Sera Sera
When I grew up and fell in love
I asked my sweetheart, "What lies ahead?
Will we have rainbows day after day?"
Here's what my sweetheart said
Que Sera Sera
Whatever will be, will be
The future's not ours to see
Que Sera Sera
Now I have children of my own
They ask their mother, "What will I be?
Will I be pretty, will I be rich?"
I tell them, "Wait and see"
http://www.youtube.com/watch?v=XjX7k2QoRX8
'