lakkoon vai

Eduskunnan päätäntä on ihan hakoteillä.

Ei pitäisi olla niin vaikeaa myöntää hoitajille lisää palkkaa, edes sen verran, että päästäisiin kohtuulliseen korvaukseen vaativasta työstä.
Ai mistä vaativasta?
No, tässähän se nyt nähdään. Ensin puhutaan, että hoitajat eivät tarvitse lisää palkkaa, koska lääkärit tekevät suuret päätökset ja työn.

Nyt kun joukkoirtisanoutuminen uhkaa, niin hoitajathan ne ihmisten hengen vaarantavat kun eivät ole työssä.
Eivätkös hoitajat siis tee vaativaa ja tarpeellista työtä, josta pitäisi myös maksaa?

Otetaan pieni esmierkki:
Jokelan koulun tapahtuma toissapäivänä. Isot sairaalat lähialueilla olivat valmiustilassa vastaanottamaan kiireellisen leikkauksen tarvitsevia potilaita.
Mutta, entä jos joukkoirtisanoutuminen olisi jo ollut päällä. Osa näiden sairaaloiden leikkureista olisi ollut suljettuna koska ei olisi ollut hoitajia.
Potilaat olisi pitänyt kuljettaa kauemmaksi, hoito olisi viivästynyt....

Ja miksi? Siksi ettei hoitajille makseta heille oikeutetusti kuuluvaa palkkaa. Yleensä tehdystä työstä maksetaan sen vaativuuden mukaan. Hoitajilla tämä ei toteudu.

P.S Jokelan tapauksessa leikkureitahan ei sitten tarvittukaan, joten esimerkki oli ehkä huono. Mutta se ajoi asiansa.
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


toiselle alalle kirjoitti:

Eduskunnan päätäntä on ihan hakoteillä.

Ei pitäisi olla niin vaikeaa myöntää hoitajille lisää palkkaa, edes sen verran, että päästäisiin kohtuulliseen korvaukseen vaativasta työstä.
Ai mistä vaativasta?
No, tässähän se nyt nähdään. Ensin puhutaan, että hoitajat eivät tarvitse lisää palkkaa, koska lääkärit tekevät suuret päätökset ja työn.

Nyt kun joukkoirtisanoutuminen uhkaa, niin hoitajathan ne ihmisten hengen vaarantavat kun eivät ole työssä.
Eivätkös hoitajat siis tee vaativaa ja tarpeellista työtä, josta pitäisi myös maksaa?

Otetaan pieni esmierkki:
Jokelan koulun tapahtuma toissapäivänä. Isot sairaalat lähialueilla olivat valmiustilassa vastaanottamaan kiireellisen leikkauksen tarvitsevia potilaita.
Mutta, entä jos joukkoirtisanoutuminen olisi jo ollut päällä. Osa näiden sairaaloiden leikkureista olisi ollut suljettuna koska ei olisi ollut hoitajia.
Potilaat olisi pitänyt kuljettaa kauemmaksi, hoito olisi viivästynyt....

Ja miksi? Siksi ettei hoitajille makseta heille oikeutetusti kuuluvaa palkkaa. Yleensä tehdystä työstä maksetaan sen vaativuuden mukaan. Hoitajilla tämä ei toteudu.

P.S Jokelan tapauksessa leikkureitahan ei sitten tarvittukaan, joten esimerkki oli ehkä huono. Mutta se ajoi asiansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu