uskonnon

Jokelan tapaus todistaa omalta osaltaan millaista väkivaltaa ja ihmiselämästä piittaamattomuutta uskovaisten ihmiskuva tuottaa.

Mistähän lienee saanut jokelan ampuja päähänsä, että ihminen on vain eläin vailla vastuuta? Tai että toisetkin on eläimiä joten mitä väliä vähän harjoitella maaliammuntaa. Tässä tapauksessa ampuja eli kuten uskoikin, eli oli täysi uskovainen.

Kun ihmistä manipuloidaan ja pakkosyötetään koko lapsuutensa maailmankuvaan, jossa ihminen on vain eläin, ei pitäisi olla hämmästyttävää jos hän alkaa käyttäytyä kuin eläin. Sitä paitsi eihän Jokelan murhista pitäisi pahastua, sehän on vain evoluution luonnonvalintaa? Vahvemman oikeutta tappaa heikompi "eläin" ja ilmaista vihaansa. Vihan ilmaiseminen esim. tappamalla toisia, ei pitäisi olla uskovaisille fanaatikoille millään lailla moraalisesti ongelmallista eikä edes paheksuttavaa sehän on looginen seuraus uskovaisen maailmankuvasta. Hitler toteutti samaa uskovaista kaavaa, samoin Stalin.

Jokelan tappajan maailmankuva selkeän uskovainen ja Jumalan mahtavuuteen perustuvan ihmiselämää halveksivan arvomaailman puhdas edustaja. Jokelan tappaja vain käytännössä toteutti omaa maailmankatsomustaan.

Kun yksilöllä ei ole mitään tarkoitusta, ei kokonaisuudellakaan ole mitään tarkoitusta. Silloin on ihan sama mitä kukin tekee, koska ensin arvot muuttuvat suhteellisiksi ja lopulta katoavat kokonaan, jolloin moraalilta putoaa pohja. Sen jälkeen tuli on vapaa.

Jokelan tyylisiä tapauksia tulee lisää varmasti, sillä niin syvään on tämä hirveä, masentava tarkoitukseton ja pimeä maailmankuva juurrutettu nuoriin. Tosin tämäkin vuodatus on turha, koska silläkään ei uskovaisessa ajattelussa ole mitään merkitystä sillä kaikkihan on turhuutta ja merkityksettömyyttä, taivaaseen odotetaan ja päädytään.

Hirveää olen järkyttynyt jälleen kerran, mutta en varmasti viimeisen kerran. Lisää tulossa uskovaisten taholta, suomalaisilla ateisteilla ei ole munaa ja tyhmyttä moiseen.
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Edelleen... kuvio joka tuottaa 'koulukiusaamisen', kiusaamiset työpaikoilla... katkeruus, marsistinen luonnehäiriö, väärätihanteet...

Noidankehä johon kuuluu.. vainooja, uhri, puolustaja.

Purkakaa systeemi, purkakaa noidankehä.

Äänestä

elävä Raamatun Jumala.
Ei ole kuten ennen, minunkin nuoruudessa.Laulettiin aamun avauksessa muutama virsi, opettaja luki Raamattua, rohkaisevan Jumalan sanan kohdan.Rukoiltiin ja vot, oli hyvä ja turvallinen jatkaa koulupäivää.
Tähän on jouduttu, kun on elävä Raamatun Jumala hylätty.
Ja jos ei muutosta tule Jumalan puoleen niin pahempaa on tulossa.
Näin käy kun luotu pyrkii olemaan Luojaansa, Jumalaa viisaampi.Metsään, etten sanoisi kadotukseen mennään.
Jumala armahda Suomen kansaa!

Äänestä
  • niin ahdasmielisiä, etteivät hyväksy erilaisuutta. Metsään mennään nimenomaan evlutkujen maailman 3. kovimman verotuksen takia, kun ei ole perheillä rahaa lasten mielekkäisiin harrastuksiin, niin asiat ovat huonosti.

    Äänestä

Kun lukee tuon kirjoitukseni vääristelyn, tajuaa miten kieroutunut ja moraaliton on ateistin mieli. Kun ei kestä totuutta, niin aletaan v-tuilemaan.Lapsellisuuden ja typeryyden peruskuva. Se on aina ollut niin ja tulee kai olemaankin. Kun pilkka ei enää riitä, lähdetään liikkeelle pyssyn kanssa. Jokela todistaa sen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhrit jokelassa kirjoitti:

Jokelan tapaus todistaa omalta osaltaan millaista väkivaltaa ja ihmiselämästä piittaamattomuutta uskovaisten ihmiskuva tuottaa.

Mistähän lienee saanut jokelan ampuja päähänsä, että ihminen on vain eläin vailla vastuuta? Tai että toisetkin on eläimiä joten mitä väliä vähän harjoitella maaliammuntaa. Tässä tapauksessa ampuja eli kuten uskoikin, eli oli täysi uskovainen.

Kun ihmistä manipuloidaan ja pakkosyötetään koko lapsuutensa maailmankuvaan, jossa ihminen on vain eläin, ei pitäisi olla hämmästyttävää jos hän alkaa käyttäytyä kuin eläin. Sitä paitsi eihän Jokelan murhista pitäisi pahastua, sehän on vain evoluution luonnonvalintaa? Vahvemman oikeutta tappaa heikompi "eläin" ja ilmaista vihaansa. Vihan ilmaiseminen esim. tappamalla toisia, ei pitäisi olla uskovaisille fanaatikoille millään lailla moraalisesti ongelmallista eikä edes paheksuttavaa sehän on looginen seuraus uskovaisen maailmankuvasta. Hitler toteutti samaa uskovaista kaavaa, samoin Stalin.

Jokelan tappajan maailmankuva selkeän uskovainen ja Jumalan mahtavuuteen perustuvan ihmiselämää halveksivan arvomaailman puhdas edustaja. Jokelan tappaja vain käytännössä toteutti omaa maailmankatsomustaan.

Kun yksilöllä ei ole mitään tarkoitusta, ei kokonaisuudellakaan ole mitään tarkoitusta. Silloin on ihan sama mitä kukin tekee, koska ensin arvot muuttuvat suhteellisiksi ja lopulta katoavat kokonaan, jolloin moraalilta putoaa pohja. Sen jälkeen tuli on vapaa.

Jokelan tyylisiä tapauksia tulee lisää varmasti, sillä niin syvään on tämä hirveä, masentava tarkoitukseton ja pimeä maailmankuva juurrutettu nuoriin. Tosin tämäkin vuodatus on turha, koska silläkään ei uskovaisessa ajattelussa ole mitään merkitystä sillä kaikkihan on turhuutta ja merkityksettömyyttä, taivaaseen odotetaan ja päädytään.

Hirveää olen järkyttynyt jälleen kerran, mutta en varmasti viimeisen kerran. Lisää tulossa uskovaisten taholta, suomalaisilla ateisteilla ei ole munaa ja tyhmyttä moiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu