Olivatko valitut Jokelan

Pekan vihollisia aiemmin. Kuka tietä kertokoon.
31259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luultavasti joka toinen paikalla olleista kuvittelee Auvisen jahdanneen juuri hänen henkeään. Pelko ja suru rampauttavat ihmisen tehokkaasti.

Äänestä

Ainakaan yhtä en usko Auvisen tunteneen. Hän asui Järvenpäässä, kävi Jokelassa vain koulua (vasta toista vuotta), ei ollut samalla luokalla. Eikä hän varmasti kiusannut ketään. Oli herttainen ja hiljainen. Lapsenlapseni kaveri.
Kaikki tapetut pojat urheilivat ja olivat suosittuja. Sehän riittää varmaan syyksi ampua?
Yhdellä ammutuista oli lapsia siis kunnossa oleva sukupuolivietti, lisäksi tapettiin 2 autoriteettiä. Siinäpä syitä sairaalle kylliksi.

Äänestä
  • kohteitaan, koska ruokalan ovet olivat jo lukitut. Ehkä sen jälkeen uhriksi kävi helpommin kuka tahansa.

    Mistä Pekan tuntema viha juonsi, kiusaamisesta vai mistä? Ei se synny itsestään, sillä viha on alulle paneva voima, joka pitkään jatkuessaan sekoittaa ihmisen pään ja saa aikaan mielenterveysongelmia, tapauskohtaisesti eri asteisia ja erilaisia.

    Oikeutta toisen tappamiseen ei ole ikinä, mutta ei ole kiusaamiseenkaan. Eikä urheilullisuus estä käyttäytymästä huonosti yhteisön ulkopuolelle suljettua kohtaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ammutut pojat kirjoitti:

Pekan vihollisia aiemmin. Kuka tietä kertokoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu