Kummallista tämä koulukiusaamisen vähättely. Kuka sen on sanomaan, mikä kenenkin mielestä on vähäistä. Vähän niin kuin kipukynnys, kiusaamisen sietokyky on meillä kaikilla erilainen. Kiusaamiseen on puututtava AINA, tapahtuupa se sitten kouluissa taikka työpaikoilla. Meillä Jokaisella on Vastuu!
Sellaista ihan SNADII
kiusaamista
4893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiusaaminen on varsin pitkällä silloin, kun se muuttuu tönimiseksi tai muulla tavoin konkreettisesti havaittavaksi. Koko homman fiksuushan perustuu siihen, että jokainen puraisee vain pikkuriikkisen palan uhrista, eikä kukaan tunne olevansa syyllinen, sillä eihän niin vähäisestä yksinkertaisesti voi. Kiusaajia on aina vähintään kaksi, mutta uhreja vain yksi. Se uhriksi joutunut kyllä tunnistetaan ja tiedetään ryhmässä ihan pelkästään sanattoman viestinnän kautta.
Minä tyttönen olin hyvin masentunut yläasteen 8 lk:lta ysi luokan syyslukukauden loppuun. Joka päivä muutama poika vitsaili ja haukkui ulkonäköäni. Teki mieli tappaa silloin heidät. Koulukuvista naurettiin ääneen "toi pilaa meidän kuvan". Se henkinen kiusaaminen oli kamalaa. Muutaman kerran koulukirjani heitettiin luokan ikkunasta ulos vesisaatteessa. Voin vain kuvitella millaista on henkinen kiusaaminen yhdistettynä fyysiseen kiusaamiseen.
Voimia kaikille kiusatuille, OIKEUS TAPAHTUU LOPULTA!
Aikoinaan 80-luvulla minua kiusattiin koulussa kovastikin, oli potkimista, lyömistä, vaatteiden sotkemista, jokapäiväistä nimittelyä ja haukkumista. Rehtorin kanta oli, että "Ei meidän koulussa ole koulukiusaamista" Piste. Asiasta ei edes suostuttu keskustelemaan, saati että siihen olisi puututtu. Minulle tämä pari-kolme vuotta jatkunut kiusaaminen on aiheuttanut läpi elämän jatkuvan trauman, johti mielenterveysongelmiin ja itsetunnon olemattomuuteen. Ajauduin väkivaltaisiin parisuhteisiin, koska minuahan sai lyödä ja potkia, se ei ollut mittän, niinhän rehtorikin sanoi! Vasta nyt alan tajuta, että minullakin on ehkä joku arvo, ja tunnen syvää vihaa kiusaajia kohtaan.
Kamalaa on katsella, että yhä TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ tämä sama meno vaan jatkuu. Vaikka lapsi itse tai vanhemmat tuovat kiusaamisen esiin, siihen EI EDELLEENKÄÄN yleensä puututa. Kieltäminen on yleisin reaktio: "Ei meidän koulussa!" tai sitten tapahtuman vähättely juuri tyyliin "No ehkä ihan vähän, mutta ei siitä kannata välittää..." Lapsi saattaa elää pitkään helvetissä, eikä kukaan auta!!!
Tiedän monta muutakin ihmistä, jonka elämän kiusaaminen on pilannut. Jotkut ovat yhä edelleen hyvinkin katkeria! Yhteiskunnassa kannattaisi alkaa pohtia sitäkin, mitä tapahtuu jos jonakin päivänä nämä jo aikuiset, keski-ikäisetkin, kiusatut lähtevät hakemaan oikeutta itselleen tavalla tai toisella...
kiusaamiseen on osallistunut kunnan sisäisen hyvä-veli-vaikuttajan tenava.
Silloin yleensä 'meidän koulussa ei ole kiusaamista' ja näin yhden ihmisen elämää tuhotaan järjestelmällisesti vaikka ala-asteelta lähtien.
Oli huvittavaa kun tv:ssä noin vuosi sitten joku rehtori taas julisti tuota ei-kiusaamista-soopaa, niin parin tunnin sisällä tuli uutislähetys, jossa kerrottiin, että kiusaamista ei ole saatu kitketyksi kouluista yrityksistä huolimatta.
On se kumma, että opettajat eivät saa sitä loppumaan kun yksittäiset vanhemmat voivat saada sen loppumaan oikeilla toimilla, mutta ei aina auta sekään. Siihen kyllä tarvitaan aika räväkkää luonnetta monesti, kieltämättä.