Aihe Jokela

En ole kommentoinut tästä asiasta vielä mitenkään ja nyt kirjoitin oman mielipiteeni.

Olemme olleet työharjoittelussa kouluissa 22.10 alkaen ja olemme nähneet oppilaiden ja opettajien suhtatautumisen asiaan. Surmatyön jälkeisenä päivänä olimme yhteiskoululla jolla oppilaita on satoja. Muutos aikaisempiin päiviin oli nähtävissä sekä oppilaissa että opettajissa.

Suru ja ihmetys näkyi selvästi kaikkien kasvoilla. Suruliputuspäivänä olimme pienellä kyläkoululla.
http://personal.inet.fi/atk/kurssi/naytot/pelkola/IMG_8539i.jpg

Onko syynä vapaa kasvatus ilman kuria vai mikä mutta selvästi tämän kaltaiset tappamiset ja väkivalta on lisääntynyt nuorison keskuudessa.

Ennen opettajat sai pitää oppilaat kurissa mutta nykyään opettajan konstit on hyvin vähissä. Nuorison ryyppääminen on myös lisääntynyt yhä varhaisemmin juuri löysentyneen kasvatuksen vuoksi.

Olisiko aihetta tarkistaa kasvatusmenetelmä.
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/tuhti/viidestuhti.htm
482280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Jotain tästä aiheesta.

Missä määrin syynä on järjestelmä, kasvaneet luokkakoot ja oppilaan irtonaisuus varsinkin jossain kurssimuotoisessa järjestelmässä?

Itse aikanaan "luokassa kasvaneena" muistan kuinka luokka oli kuitenkin yhtenäinen joukko. Meitä ei ollut kuin noin 20 (ja rinnakkaisluokat), ja suurelta osin sama joukko yhdessä vuodesta 1 alkaen aina lukion loppuun. Toki osa jäi vaiheessa matkalle mm. ysin jälkeen. Mutta silti. Kaikki tunnettiin toisemme hyvin.

Nykyisin luokkakoko on kasvanut noista 70 luvun ihanteellisista ajoista merkittävästi. Opettajalla ei enää ole aikaa yksilölle. Yksilöstä tulee merkityksetön statisti.

Varsinkin lahjakkaat yksilöt kärsivät tästä, sitä tuskin kukaan kieltää. Ja kun on aikaa miettiä asioita oman pään sisällä, seuraukset voivat olla mitä näimme.

Toki, osansa on varmaan ns. vapaalla kasvatuksella. Mutta mehän emme tiedä millainen se Pekka-Ericin kotona on ollut. Kaikesta päätellen kasvatus kotona on ollut hyvä, jokaisessa kuvassa Pekka-Eric on huolitellun näköinen, hyvä koulumenestys osaltaa kertoo tarinaa siitä ettei mistään hulttiosta ollut kyse.

Sagi, kun kerrot tuosta koulusta jossa olet käynyt. Tarkentava kysymys: millaisia luokat ovat oppilaskooltaan?

Jos olet päässyt tarkkailemaan tuntityöskentelyä, tietenkin ajalta ennen tätä turmaa, millaista se on ollut? Sekavaa? Häiriköintiä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Emme juurikaan ole luokissa olleet opetusaikaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tämän ison yhteiskoulun ja pienen kyläkoulun eron kuitenkin havaitsimme heti. Kyläkoulussa oli oppilaat ikäänkuin iloisempia ja lähestyivät kysymyksineen ihan erilailla. Ehkä syynä tähän on ikäkin.

    Liikkuessamme käytävillä olen havainnut selvää tomeraa sanallista kurinpitoakin käytettävän. Luokkien oppilasmääriin en ole kiinnittänyt huomiota mutta yhteiskoululla on esim 7a - 7j joten luokkakokoja on ilmeisesti pyritty pitämään kohtuullisina.

    Mielenkiintoiseksi näissä kouluissa harjoittelutyön tekee se että itse kävin kouluni juuri yhteiskoulun ja ala-asteen rakennuksissa. Ala-asteella emme ole vielä käyneet joka on jäänyt parhaiten mieleeni.

    Kouluja on yhteensä neljä joiden atk-laitteita ja verkkoa korjaamme ja selvitämme.

    http://personal.inet.fi/atk/kurssi/naytot.htm

    Äänestä

  • UPDATE_5195186 kirjoitti:

    itse laitoin lapseni kouluun, jossa oli vain kolme luokkaa (= 60 oppilasta) kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi. Lapseni oli hyvin onnellinen tuossa koulussa, mutta koska siinä oli vain 1 ja 2 luokat niin pakko oli siirtyä "isoon kouluun" yhdeksän vanhana. Isossa koulussa oli 700 oppilasta ja luokassa yli 30 oppilasta. Oli siinä totuttelemista. Lastani kiusattiin koko ylä-asteen ajan. Onneksi hän pystyi puhumaan siitä kotona. Hän ei kuitenkaan halunnut, että olisin puhunut asiasta koulun henkilökunnan kanssa. Jälkeenpäin olen kokenut, että juuri se avoimuus, joka meillä on lapseni kanssa, "pelasti" hänet.

    Olen pyrkinyt opettamaan, että koti on se paikka, jossa täytyy voida olla ihan oma itsensä. Koti on se paikka, josta ammennetaan voimia maailman kovuutta vastaan. Vaikka mitä olisi tapahtunut, siitä on voitava puhua kotona. Kotona ei tarvitse pelätä. Kotona on turva.

    Äänestä

  • ja muullakin kirjoitti:

    Äkkiä ei tunnu miltään se että 20 muuttu 30:ksi on se lapselle iso juttu.

    Valitettavat säästötoimet vie Suomalaista koulujärjestelmää hautaan, ja kovaa.

    Miksei ketään kiinnosta korjata ongelmaa?

    Äänestä

Kurista on todellakin kysymys ja siitä, ettei suutaan soittavia ja häiriköiviä äidin paapomia pullamössöjä saa pihalle vaikka väkipakolla. Vanhemmat ovat kärkkäänä itkemässä, jos opettaja vähään kajoaa äidin pikku kultaan, joka aukoo päätään luokassa.

Opettajilla on todella vähän keinoja puuttua häiriköiden mellastamisiin.
Pitäisi olla enemmän raavaita miesopettajia, joita pojat kunnioittaisivat ja vaikkapa ihailisivat.

Yli 70- vuotias isäni kertoi, että hänen aikanaan kuri koulussa oli aivan toista luokkaa ja karttakepistä tuli helposti näpeille tarvittaessa.
Opettajille ei suuta soitettu ja kuri on erittäin hyvä. Nurkassa seisottaminen oli yksi keino ja tietenkin valvotut jälki-istunnot ja nekin usein nurkassa seisten.

Nyt on kaikki toisin ja onkin syytä kysyä miksi?
Lapsille on annettu likaa periksi ja kuripitoa on radikaalisti rajoitettu, siinä suurimmat syyt minun mielestäni, eikä vanhempien paapominenkaan ole tilannetta parantanut.

Äänestä
  • Tehnyt?

    Ainakin se että luokkakoot on suurentuneet niin ettei opettaja näe enää kaikkea.

    Toinen on opettajien palkkakuoppa, asia josta ei varmaan saisi puhua.

    Ei miehet MENE alalle jossa saa huonompaa palkkaa kuin vaikkapa tietotekniikan alalla. Olisi aika korjata MYÖS opettajien palkkakuoppa ja tehdä alasta houkutteleva.

    Koulujen nykyinen tilanne on suoraa seurausta valtion politiikasta. Löytyykö vastuunottoa nyt kun hätä on jo suunnaton?

    Vai jatketaanko samalla linjalla kivikossa.

    Äänestä

  • minunkin koulu aikana kuin isäsi kouluaikanakin,niin on helppo yhtyä nuihin kurin pito toimenpiteisiin.

    Äänestä

  • Että pitäisi sitten alkaa pahoinpitelemään taas oppilaita karttakepillä ja nöyryyttämällä heitä seisottamalla nurkassa, ja pesemällä heidän suunsa saippualla? Juu, taannutaan vain takaisin synkkään menneisyyteen - siis sinne mistä nykyajankin ongelmat juontavat mitä suurimmassa määrin juurensa! Saavat aikuisetkin taas itselleen patoutumiensa purkuväylän.

    Nykyään useimmat asiat ovat huomattavasti paremmin kuin silloin ennen. Autoritääristä kasvatusta on uskallettu vihdoin alkaa kyseenalaistaa, siis sitä kasvatusta joka on aiheuttanut tähänkin yhteiskuntaan seurauksia, jota näkyvät yhä vieläkin.

    Useimmat asiantuntijat ovat sitä mieltä että esim. hitlerin valtaanpääsy oli mahdollista nimenomaan sen ajan autoritäärisen kasvatuksen ja kurinpidon vuoksi; ihmiset oli kasvatettu vain tottelemaan käskyjä, seuraamaan johtajaansa ja olemaan kyseenalaistamatta mitään. Aikuiselle se on helppoa kun lapsi on hiljaa, ei osoita omaa tahtoa eikä sano vastaan. Lapselle se on ainoastaan vahingollista, ja sellainen saa aikaan pelkästään henkisesti ja tunnemaailmaltaan vammautuneita tulevaisuuden aikuisia.

    Nykyajan vanhemmuuden ongelma ei ole lasten liika hemmottelu. Välinpitämättömyys lapsia kohtaan, ja aikuisuuden puute ei ole hemmottelua, vaan väkivaltaa lasta kohtaan. Aikuisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kurinpito ja oikeus lapsen nöyryyttämiseen ja pahoinpitelyyn.

    Äänestä

  • mää. kirjoitti:

    Että pitäisi sitten alkaa pahoinpitelemään taas oppilaita karttakepillä ja nöyryyttämällä heitä seisottamalla nurkassa, ja pesemällä heidän suunsa saippualla? Juu, taannutaan vain takaisin synkkään menneisyyteen - siis sinne mistä nykyajankin ongelmat juontavat mitä suurimmassa määrin juurensa! Saavat aikuisetkin taas itselleen patoutumiensa purkuväylän.

    pitää,eikä mitään lepsuilua.
    Ei muutakuin karttakeppi viuhumaan,niin eiköhän siinä enin ilkikurisuus lähde.

    sillä lapsi ei ole aikuinen eikä ajattele aikuisen tavalla. Lapsi tarvitsee selvästi tunnistettavat rajat. Kirjoitustensa ja ajatustensa perusteella Auvinenkin oli vielä pieni lapsi jolla ei reaalimaailma ollut muotoutunut oikeisiin mittasuhteisiin. Väkivaltaelokuvien ihannointi kertoo voimakkaasti tästä. Samoin pelimaailma oli muokannut ajatusta.

    Jos lapsilla ei ole selkeitä rajoja ja auktoriteetteja hänestä tulee sattumanvarainen ajattelumalliltaan. Vanhempien vastuu on olla samalla aaltopituudella lapsensa kanssa, olla samalla lapselle esimerkki ja esikuva. Vaikeaa se on koska moni vanhempi ei kykene olemaan mukana yhteiskunnan kehityksessä. Kaveripiiristä tulevat vaikutteet seuraavan sukupolven ajatusmallista, Jotta se muotoutuisi oikeaksi on lapsella oltava valmiina kehittynyt ja terve käsitys maailmasta jotta hän pystyisi sulauttamaan uuden sukupolven ajatusmallin entiseen. Silloin ääriainesten idioottimaisuudet eivät kykenisi ottamaan valtaa lapsen ajatuksista.

    Opettajat ovat osa kasvatusta terveeseen ajatteluun ja elämään jotta lapsi saisi siitä irti eniten. Opettajilta on viety kasvattajalle tärkeä osa pois. Lapset ovat tuuliajolla. Huomaan selvästi eron kun opetan lapsia sekä suoritan aikuiskoulutusta.

    Äänestä

  • Sotanörtti kirjoitti:

    "Lapsi tarvitsee selvästi tunnistettavat rajat."

    Ja se pitää tehdä mielestäsi karttakepillä lapsia pahoinpitelemällä ja nurkassa seisottamisella nöyryyttämällä? Ja olet itse opettaja? Luitko ollenkaan tuota viestiä johon alunperin vastasin?

    Kirjoitat ensin että lapsi ei ole aikuinen eikä ajattele aikuisen tavalla ja viimeisessä lauseessasi toteat että

    "Huomaan selvästi eron kun opetan lapsia sekä suoritan aikuiskoulutusta."

    Daa? Eikö oo aika loogista että kuten itsekin olet huomannut, lapsi ei ole sama kuin aikuinen (ihan totta ooh) niin myös lasten opettamisella ja aikuisten opettamisella on eroa. Mitä outoa siinä on?

    Ihmettelen että opettajatason ihminen, siis sinä, et näe mitään väärää siinä että menet tekemään ventovieraan henkilön psyykkisestä rakenteesta julkista analyysia sekä aikas pitkälle meneviä johtopäätöksiä ikäänkuin tietäsitkin asiasta jotakin.

    Kaikki riippuu siitä keneltä kysyy; moni ei ole sitä mieltä ollenkaan että auvisen näkemykset olisivat olleet lapsellisia tai naiiveja. Itseasiassa koko tyyppihän vaikutti ikäsitään vanhemmalta. On hyvin tyypillistä että niiden ihmisten persoonallisuus tuomitaan "lapsellisiksi" joiden ajatusmaailmaan me muut emme pääse sisälle. Se, että meistä monille auvisen näkemykset jäivät suureksi kysymysmerkiksi, epäjohdonmukaiseksi sekamelskaksi, ei tarkoita siltikään sitä etteikö niissä olisi jotakin logiikkaa. Puhumattakaan siitä että ne olisivat kielineet jonkinlaisesta kehittymättömästä persoonallisuudesta. Tuollaiset analyysit on parasta jättää ammattilaisille.

    "Kaveripiiristä tulevat vaikutteet seuraavan sukupolven ajatusmallista, Jotta se muotoutuisi oikeaksi on lapsella oltava valmiina kehittynyt ja terve käsitys maailmasta jotta hän pystyisi sulauttamaan uuden sukupolven ajatusmallin entiseen."

    Millainen on "kehittynyt ja terve käsitys maailmasta"? Se käsityskö, joka sinulla itselläsi on? Se mitä julkisuudessa on nähty auvisen maailmankuvasta, joka oli synkkääkin synkempi, ei ole kovin tavatonta tai edes harvinaista. Onko oma käsityksesi maailmasta kovinkin paljon valoisampi? Kuinka moni tunnustaa julkisesti näkevänsä maailman jonkinlaisena ruusuisena paratiisina? Niin, oliko se auvisen synkkä maailmankuva loppujenlopuksi niin kovin kaukana omistamme?

    annetaan valtion taholta vuoroin keppiä ja toisella kertaa porkkanoita,niin miksei oppilaille voida tehdä samoin.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    Olet tainnut itse saada lapsena keppiä? Ja nyt tekis mieli laittaa vahinko kiertämään, kostaa seuraavalle sukupolvelle. ;-) Ai hitsi ku oikein sormia syyhyttäis... vai mitä? Tässä näemme mitä se teettää kun lapsia pahoinpidellään kurituksen nimissä.

    isältäni piiskaa,niin mikäs siinä kuin vahinko kiertämään.

    Äänestä

  • mää. kirjoitti:

    Että pitäisi sitten alkaa pahoinpitelemään taas oppilaita karttakepillä ja nöyryyttämällä heitä seisottamalla nurkassa, ja pesemällä heidän suunsa saippualla? Juu, taannutaan vain takaisin synkkään menneisyyteen - siis sinne mistä nykyajankin ongelmat juontavat mitä suurimmassa määrin juurensa! Saavat aikuisetkin taas itselleen patoutumiensa purkuväylän.

    Nykyään useimmat asiat ovat huomattavasti paremmin kuin silloin ennen. Autoritääristä kasvatusta on uskallettu vihdoin alkaa kyseenalaistaa, siis sitä kasvatusta joka on aiheuttanut tähänkin yhteiskuntaan seurauksia, jota näkyvät yhä vieläkin.

    Useimmat asiantuntijat ovat sitä mieltä että esim. hitlerin valtaanpääsy oli mahdollista nimenomaan sen ajan autoritäärisen kasvatuksen ja kurinpidon vuoksi; ihmiset oli kasvatettu vain tottelemaan käskyjä, seuraamaan johtajaansa ja olemaan kyseenalaistamatta mitään. Aikuiselle se on helppoa kun lapsi on hiljaa, ei osoita omaa tahtoa eikä sano vastaan. Lapselle se on ainoastaan vahingollista, ja sellainen saa aikaan pelkästään henkisesti ja tunnemaailmaltaan vammautuneita tulevaisuuden aikuisia.

    Nykyajan vanhemmuuden ongelma ei ole lasten liika hemmottelu. Välinpitämättömyys lapsia kohtaan, ja aikuisuuden puute ei ole hemmottelua, vaan väkivaltaa lasta kohtaan. Aikuisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kurinpito ja oikeus lapsen nöyryyttämiseen ja pahoinpitelyyn.

    ... se kunniatta kuolee.

    Tiedän monia, jo nyt aikuisia miehiä, jotka saivat kotonaan risua ja remmiä kun sana ei riittänyt. Kukaan heistä ei tunne kaunaa siitä jälkikäteen, sillä he tiesivät tehneensä silloin väärin.

    Isä, taikka äiti, joka ei kurita lainkaan lastaan, joka ei normaalia puhetta usko on välinpitämätön.
    Lapsesta saattaa silloin aikuisenakin ihminen, joka luulee pääsevänsä kuin koira väräjästä kun rikkoo lakeja.

    Kun pötypuhetta, että kurittaminen aiheesta aiheuttaa ahdistusta lapsille. Mieluimmin sitä aiheuttaa kun vanhemmat sallivat lapsilleen lähes kaiken ja vielä puolustelevat lapsiensa tekemisiä.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    isältäni piiskaa,niin mikäs siinä kuin vahinko kiertämään.

    No sinäpä sen sanoit.

    Tuohon kiteytit hyvin koko ongelman ytimen; osoitat omilla viesteilläsi hyvin sen miten lapsuudessa pakolla patoutettu viha ja epäoikeudenmukainen kohtelu näkyy jopa vielä sinunkin iässäsi ja usein hyvin tuhoavalla tavalla. Olen todella pahoillani puolestasi.

    Minun isäni edustaa samaa sukupolvea kuin sinä. Hän on saanut myös oikein isän kädestä kuritusta sekä kotona että koulussa. Ja se nöyryytys näkyy edelleenkin. Hänessä näkyy hyvin selvällä tavalla se mitä vanhanaikainen lapsuudessa koettu autoritäärinen kasvatus ja KURI saa ihmisen persoonassa aikaan. Se jättää peruuttamattomia arpia, jotka ovat väkisinkin vaikuttaneet myös minun lapsuuteeni. Luojan kiitos minun isäni oli kuitenkin sen verran fiksu ja omantunnonherkkä, että lapsuutensa "kurinpidosta" huolimatta voin hänen lapsenaan olla varma siitä, että hän on todella vilpittömästi yrittänyt toimia oikein omien lastensa kohdalla. Ne virheet joita hän teki esim. antaessaan minulle koivuniemen herraa lapsena, voin nähdä nyt aikuisena vain avuttomuutena ja tietämättömyytenä siitä mikä oli oikea tapa toimia missäkin tilanteessa, koska hänellä itsellään ei ollut kunnollista mallia lapsena. Siksi minunkin on mahdollista viettää esim. isänpäivää, vaikka tuo päivä onkin vuosien varrella jopa minulle aiheuttanut paljon ristiriitaisia tunteita.

    Itsesi, omien lastesi ja sukusi tulevaisuuden vuosi vilpittömästi toivon, että myös sinä saisit omat kokemuksesi käsiteltyä siihen malliin että nuo kostonhimoiset ajatuksesi menisivät takaisin raiteilleen, ja sinäkin saisit taas tatsia omaan todelliseen minääsi. Kukaanhan ei tähän maailmaan synny tuollaisen kostonhimon omaavana.

    Äänestä

  • Tarkkaavainen. kirjoitti:

    ...pahoinpitele siis lastasi rakkauden nimissä. Lapsesi oppii siitä että väkivalta on rakkautta.

    "Tiedän monia, jo nyt aikuisia miehiä, jotka saivat kotonaan risua ja remmiä kun sana ei riittänyt."

    Minä tiedän ihmisiä jotka ovat joutuneet lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi, eivätkä tunne siitä aikuisena minkäänlaista katkeruutta tai vihaa. Mitä se todistaa? Että seksuaalinen hyväksikäyttökin on ihan ok?

    Minäkin olen saanut risua lapsena vaikka edustan suht. nuorta sukupolvea. En tunne siitä enää kaunaa koska ymmärrän sen vain isäni avuttomuudeksi joka johtui hänen omasta lapsuudessa koetusta väkivallasta. Hänellä ei ollut tietoa siitä miten toimia oikein tietyissä tilanteissa. Se ei siltikään tarkoita sitä että risun antaminen oli oikein. Puhumattakaan että lapsena olisin oppinut siitä mitään muuta kuin patouttamaan vihani sisälleni käyttäytymään näennäisen hyvin, vaikka sisuskaluni kärventyivät vihasta.

    Tässä vastaan pidemmälti aiheeseen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000030491641

    Suosittelen muuten kaikille kirjaa nimeltä ALUSSA OLI KASVATUS, jonka on kirjoittanut sveitsiläinen psykoterapeutti nimeltä Alice Miller. Se voi avata joitakin näkökulmia ihan uudessa valossa.

    ollut mikään ongelma,vaan päinvastoin hyvä ponnahduslauta elämään.
    Vanhat "sotajermut" ovat olleet aikamme parhaita lasten kasvattajia,joten siitä suuri kiitos heille ja minä olisin kasvattanut omat lapseni samoin metodein.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    ollut mikään ongelma,vaan päinvastoin hyvä ponnahduslauta elämään.
    Vanhat "sotajermut" ovat olleet aikamme parhaita lasten kasvattajia,joten siitä suuri kiitos heille ja minä olisin kasvattanut omat lapseni samoin metodein.

    "Ei se minulle ollut mikään ongelma.."

    Eipä niin. Ei sitten minkäänlainen ongelma. Se teki vain hyvää, karaisi ja vahvisti. ;-P Ja nyt kiität kokemastasi pahoinpitelystä - vai laitettiinko sinut jo lapsena kiittämään saamastasi selkäsaunasta?

    Vanhoista sotajermuista puheen ollen muistan äidinpuolelta isoisäni, sotainvalidin joka oli kiltein, ja rauhaa rakastavin mies mitä olen koskaan tavannut. Hän oli jopa kiltimpi kuin aviovaimonsa, oma mummuni joka oli kurinpitonäkemyksiltään huomattavasti raaempi.

    Tämä sotainvalidi- isoisäni ei uskonut lasten fyysiseen kuritukseen! Ei, vaikka oli tietysti oman aikansa lapsi ja näkemykset monissa muissa asioissa sen mukaiset. Lasten kasvatuksen kohdalla hän oli aikaansa edellä, jopa omaa isääni valistuneempi, vaikka ei lukenut ollutkaan. Hän vihasi sotaa, ja oli ansaitsemansa mitalitkin aikoinaan takonut verstaallaan tunnistamattomiksi koska ei arvostanut sodassa saamiaan mitaleita. Sota oli turhaa. Väkivalta oli turhaa. Väkivalta aiheuttaa aina vain turhaa ja vältettävissä olevaa kärsimystä, sen jo edesmennyt isoisäni tiesi ajat sitten.

    Mutta mitä tulee tuohon sotajermusukupolveen, vuotaa näkemyksesi heidän kasvatustavoistaan kuin seula.

    "Vanhat "sotajermut" ovat olleet aikamme parhaita lasten kasvattajia"

    Vanhat sotajermut eivät olleet hyviä kasvattajia, koska he eivät olleet paikanpäällä kasvattamassa lapsiaan. Kah, kun he olivat sodassa!

    Ja kun he palasivat sotarintamalta takaisin kotiin olivat he siltikin edelleen sodassa- päänsä sisällä. Moni heistä jäi loppuelämäkseen "rintamalle".
    Heistä moni oli myös pahasti invalidisoitunut, ja lähes jokaiselta heistä löytyi henkisiä, sodan aiheuttamia jälkiä heidän persoonaansa, jotka eivät koskaan parantuneet. Sotatraumojen aiheuttamat seuraukset perheille ovat hyvin tiedossa, ja yleisesti sodanjälkeisestä sukupolvesta puhutaankin isättömänä sukupolvena joka menetti isänsä sodalle (joko fyysisesti, tai henkisesti).

    sotainvalideja sekä isä että opettaja,niin siinähän on minun kohdallani hyvä yhtälö.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    sotainvalideja sekä isä että opettaja,niin siinähän on minun kohdallani hyvä yhtälö.

    Niinpä, sinäpä sen taas sanoit! ;-P

    Pehmeämpää tulevaisuutta toivotan sulle. Äläkä laita pahaa kiertämään.

    Äänestä

  • mää. kirjoitti:

    Niinpä, sinäpä sen taas sanoit! ;-P

    Pehmeämpää tulevaisuutta toivotan sulle. Äläkä laita pahaa kiertämään.

    huono pistää pahaa kiertämään.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    huono pistää pahaa kiertämään.

    ... on lukuisia tapoja laittaa paha kiertämään. Esim. opettajista monet ovat poikamiehiä tai poikamiestyttöjä. Sinkuilla on paljon mahdollisuuksia olla lasten kanssa tekemisissä niin halutessaan.
    Usein myös on niin, että oman lapsen syntymän myötä jyrkätkin näkemykset pehmenevät ja asioihin tulee uutta perspektiiviä. Oma lapsi tekee nöyräksi.

    Joku viisas sanoi että vasta omat lapset kasvattavat meidät aikuisksi. Enpä tiedä sitten pitääkö se paikkaansa koska itsellänikään ei ole muuta kuin siskojen lapsia. ;-) Mutta pakko myöntää että vasta ensimmäisen siskon lapsen synnyttyä aloin saada tatsia siihen mitä tarkoittaa rakkaus lapseen, mitä tarkoittaa se että lapsi tekee aikuisesta nöyrän.... ainakin joksikin aikaa. ;-)

    Väkivalta ei kuitenkaan ole koskaan ratkaisu lasten kasvatusasioissa. Helppo ratkaisu se on aikuisen kannalta, mutta ei oikea.

    Äänestä

  • mää. kirjoitti:

    ...pahoinpitele siis lastasi rakkauden nimissä. Lapsesi oppii siitä että väkivalta on rakkautta.

    "Tiedän monia, jo nyt aikuisia miehiä, jotka saivat kotonaan risua ja remmiä kun sana ei riittänyt."

    Minä tiedän ihmisiä jotka ovat joutuneet lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi, eivätkä tunne siitä aikuisena minkäänlaista katkeruutta tai vihaa. Mitä se todistaa? Että seksuaalinen hyväksikäyttökin on ihan ok?

    Minäkin olen saanut risua lapsena vaikka edustan suht. nuorta sukupolvea. En tunne siitä enää kaunaa koska ymmärrän sen vain isäni avuttomuudeksi joka johtui hänen omasta lapsuudessa koetusta väkivallasta. Hänellä ei ollut tietoa siitä miten toimia oikein tietyissä tilanteissa. Se ei siltikään tarkoita sitä että risun antaminen oli oikein. Puhumattakaan että lapsena olisin oppinut siitä mitään muuta kuin patouttamaan vihani sisälleni käyttäytymään näennäisen hyvin, vaikka sisuskaluni kärventyivät vihasta.

    Tässä vastaan pidemmälti aiheeseen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000030491641

    Suosittelen muuten kaikille kirjaa nimeltä ALUSSA OLI KASVATUS, jonka on kirjoittanut sveitsiläinen psykoterapeutti nimeltä Alice Miller. Se voi avata joitakin näkökulmia ihan uudessa valossa.

    Olet hakoteillä, sillä tilastot puhuvat sinua vastaan. Kun kouluissa ja kodeissa oli kunnon kuri ja myös kuritusta, niin lapsista kasvoi aivan normaaleja suhteessa paljon useammin kuin nyt, kun kuri on löysää ja lapset saavat kaiken HETI! Kun ihmiset olivat köyhiä ja perheissä paljon lapsia, niin HETI vaatimukset olivat turhia.

    "Olet hakoteillä, sillä tilastot puhuvat sinua vastaan."

    Saisiko tilastoa sitten näkyviin? Mistä ja minkä virallisen tahon tekemistä tilastoista puhut? Missä tilastoissa näkyy lasten "normaalius"?

    Eli laitappas linkkiä kyseisiin virallisiin tilastoihin! Jatketaan sitten. =)

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    ollut mikään ongelma,vaan päinvastoin hyvä ponnahduslauta elämään.
    Vanhat "sotajermut" ovat olleet aikamme parhaita lasten kasvattajia,joten siitä suuri kiitos heille ja minä olisin kasvattanut omat lapseni samoin metodein.

    sulla ei ONNEKSI olekkaan lapsia!

    Äänestä

  • syy miksi kirjoitti:

    sulla ei ONNEKSI olekkaan lapsia!

    sellainen onni,että on saanut toimia kasvattajana ja ohjaajana lapsille sekä nuorille.

    Äänestä

Ei kyse ole mistään "vapaasta kasvatuksesta" joka sekin on yleisesti väärinymmärretty termi.
Ei mikään "kasvatus" juurikan vaikuta siihen millainen ihmisestä tulee. Mistään "kovasta kurista" ei ole kuin haittaa.

Äänestä

valvoja ottaa haukatakseen hieman liian ison palan.

Kuri, kuri, kuri...siinäpä pikkuporvarin ratkaisu kaikkeen...

Katso mielummin yhteiskuntaa ympärilläsi. Väkivaltaa, väkivaltaa, väkivaltaa...

Onko nuoriso syyllinen maailmanlaajuiseen väkivalta-aaltoon? Valvojan mielestä näyttää olevan.

Väkivallan perusjuuri on ristiriidassa miksi valtio voi tappaa koska ja ketä tahansa(mm.USA), mutta valtion yksilöltä odotetaan toisenlaista käyttäytymistä.

Äänestä

Auvisen tapauksessa on tuskin syytä alkaa mistään nuorison ryyppäämisestä tai edes kasvatuksen tai näiden paljon saarnattujen rajojen puutteesta spekuloimaan. Kuten jo tiedetään auvinen ei ollut mikään häirikkö, dokaava hulttionuori vaan oikeastaan päinvastainen tapaus.

Tällainen kasvatusmenetelmien - eli siis vanhempien - syyllistäminen rivien välistäkin on täysin asiatonta henkilöiltä jotka eivät kys. ihmisiä henkilökohtaisesti tunne. Ja myös heidät henkilökohtaisesti tuntevilta tällaisten spekulointien esittäminen julkisuudessa olisi asiatonta, vaikka sagittarius tuskin heitä tuntee, vai?

Auvisen kohdalla tuskin oli myöskään kysymys kurin puutteesta. Auvinen oli sliipattu, hyvin käyttäytyvä ja erikseen mainittu on myös että hän oli erityisesti kahden kesken erittäin miellyttävä ja mukava hemmo, kävi kesätöissä, lenkillä, oli hyvä koulussa, tunnollinen jne. Miten se kurinpito tähän siis liittyy? Viehättääkö sagittariusta kurinpito ihan vain ajatuksena? ;-)

Auvisen ajatusmaailmasta voisi päätellä pikemminkin että hän saattoi sairastaan esim. kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Maanisdepressiivisillä henkilöillä on usein maanisessa vaiheessaan samankaltaisia suurellisia kuvitelmia itsestään kuten auvisella oli. He ovat usein sairaalloisen kiinnostuneita jostakin yhdestä asiasta kuten auvinen oli politiikasta historiasta ja ideologisista näkemyksistä, ja toisaalta masennusvaiheessa maanisdepressiiviset ihmiset ovat usein itsemurhavaarassa jolloin heillä on riski tehdä jotakin todella pahaakin.

Tämä on kaikki pelkkää spekulaatiota, eikä meistä kukaan tiedä mikä lopulta todellisuudessa oli se ratkaisevin tekijä siinä miksi auvinen lopulta päätyi tekemään tekonsa.

---

Lapsia ei tarvitse kasvattaa. He kasvavat ihan itse meidän kanssamme, ottavat meistä mallia, oppivat meidän oman käytöksemme kautta mikä on oikein ja mikä väärin. tai sitten eivät. Se mistä lapsi parhaiten oppii sen miten muita pitäisi kohdella, on se miten lasta itseään kohdellaan. Kuitenkin aikuiseksi tullessaan jokainen tekee itse omat valintansa ja on niistä myös vastuussa. Lapsen kasvamiseen vaikuttaa monet muutkin vaikutteet kuin omat vanhemmat erityisesti teini- iässä. Auvinen oli sen sijaan jo täysi ikäinen, ja todennäköisesti psyykkisesti sairas.

Äänestä
  • "Lapsia ei tarvitse kasvattaa."

    Hieno kuulla että joku on samoilla linjoilla tässä asiassa.

    ...ja jotkut vanhemmat kuvittelevat kasvattavansa ja tekevänsä hyödyllistä kurinpitoa kun karjuvat lapsilleen naama punaisina. Siitä ei ole kuin haittaa...

    Äänestä

  • Mitä käy yksilölle joka EI sitä harrasta samassa määrin kuin muut?

    Hän eriytyy.

    Hän on erilainen.

    Häneen otetaan etäisyyttä.

    Häntä kiusataan.

    Puhun omasta kokemuksesta yli 20 vuoden takaa.

    Äänestä

  • F**l kirjoitti:

    "Lapsia ei tarvitse kasvattaa."

    Hieno kuulla että joku on samoilla linjoilla tässä asiassa.

    ...ja jotkut vanhemmat kuvittelevat kasvattavansa ja tekevänsä hyödyllistä kurinpitoa kun karjuvat lapsilleen naama punaisina. Siitä ei ole kuin haittaa...

    antavat tehdä lapsien ihan mitä huvittaa,ja sitten kun joku tulee sanomaa asiasta jonka äidin pikku enkeli on tehnyt niin reagointi on että "ei meidän kalle(nimi muutettu) koskaan tee sellaista.Lapset kotona käyttäytyy usein ihan eri tavalla kuin ulkona kavereidensa kanssa.Äidin pikku-vanha sivistynyt lapsi voi olla täysi hitleri muualla kuin kotona,tiedän kokemuksesta.

    Äänestä

  • Sanot, että lapsia ei tarvitse kasvattaa. Annat ymmärtää, että he oppivat esimerkistä. ???

    Olenkohan tehnyt suuren virheen, kun olen kasvattanut ja kuria pitänyt? Otetaan nyt esimerkiksi kotiintuloajat. Olen asettanut erittäin tarkat kotiintuloajat, jotka ovat tietysti muuttuneet lapsen iän myötä. En ole antanut lasten oppia omista kotiintuloajoistani, koska ne poikkeavat heidän ajoistaan.

    Keskustelemme paljon ja kaikki säännöt selitetään. Minusta se on kasvattamista. Olisiko pitänyt vain jättää sillensä ja esim. itse mennä illalla nukkumaan klo 20.00, jotta lapsi oppisi menemään ajoissa nukkumaan.

    hohhoijjakaa, enpä jaksa pidenpään.

    Äänestä

  • Ei tarvitse kuin lukee linkolan ja hänen aatetoverinsa "teesejä" niissä suorastaan kehoitetaan karsimaan ihmisiä. Ja aivopesu tuottaa hedelmää!!

    Äänestä

  • jotkut vanhemmat kirjoitti:

    antavat tehdä lapsien ihan mitä huvittaa,ja sitten kun joku tulee sanomaa asiasta jonka äidin pikku enkeli on tehnyt niin reagointi on että "ei meidän kalle(nimi muutettu) koskaan tee sellaista.Lapset kotona käyttäytyy usein ihan eri tavalla kuin ulkona kavereidensa kanssa.Äidin pikku-vanha sivistynyt lapsi voi olla täysi hitleri muualla kuin kotona,tiedän kokemuksesta.

    Eikä se johdu vanhemmista.

    Äänestä

  • tarantellalady kirjoitti:

    Sanot, että lapsia ei tarvitse kasvattaa. Annat ymmärtää, että he oppivat esimerkistä. ???

    Olenkohan tehnyt suuren virheen, kun olen kasvattanut ja kuria pitänyt? Otetaan nyt esimerkiksi kotiintuloajat. Olen asettanut erittäin tarkat kotiintuloajat, jotka ovat tietysti muuttuneet lapsen iän myötä. En ole antanut lasten oppia omista kotiintuloajoistani, koska ne poikkeavat heidän ajoistaan.

    Keskustelemme paljon ja kaikki säännöt selitetään. Minusta se on kasvattamista. Olisiko pitänyt vain jättää sillensä ja esim. itse mennä illalla nukkumaan klo 20.00, jotta lapsi oppisi menemään ajoissa nukkumaan.

    hohhoijjakaa, enpä jaksa pidenpään.

    Kurin voi ymmärtää monella tapaa. Mutta kasvatuksen nimissä on saatu aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Kasvatukseen ja erityisesti "kuriin" liitetään yleensä näkemyksiä joilla aikuinen antaa itse itselleen oikeuden lapsen nöyryytykseen ja sekä henkiseen että fyysiseen pahoinpitelyyn.

    Lasten kasvatusta voi verrata vaikkapa hiusten kasvattamiseen: ei kukaan kasvata hiuksia, ne kasvavat ihan itse. Mihin me voimme vaikuttaa on se kuinka hyväkuntoisiksi ne hiukset kasvavat. Siihen vaikuttaa se millä tavalla me niitä hoidamme.
    Erilaatuiset hiukset tarvitsevat erilaisia hoitoaineita, kuten myös erilaiset lapset. Kuitenkaan mitkään ulkopuolelta annetut hoitoaineet eivät tee hiuksista hyväkuntoisia jos ihminen ei syö terveellisesti; sisäisesti annetut ravintoaineet ovat kaiken perusta, ulkoapäin annetut hoitoaineet ovat loppujenlopuksi vain pintaa. Sama pätee lasten kasvun tukemiseen.

    Vaikka suomessa lapsen fyysinen kurittaminen on ollut laissa kielletty jo vuosia, se ei ole estänyt monia suomalaisia vanhempia edelleenkin pahoinpitelemästä lapsiaan. Kuitenkin erityisen vakava ongelma on henkinen väkivalta, ja suoranainen henkinen kidutus jota harjoitetaan paljon lapsia kohtaan koska se on vaikeasti havaittavaa sillä siitä ei tule mustelmia. On paljon aikuisia jotka eivät itse tiedosta itse harjoittamaansa henkistä väkivaltaa. Tälläkin palstalla on jo nähty, kuinka ihminen kuin ihminen on kykeneväinen uskomattomankin julmaan henkiseen väkivaltaan jopa tiedostamattaan, tai jollakin tapaa sellaisen itselleen okeuttaen. Erittäin vahingollista se on kun sen kohteena on lapsi joka ei voi käsittää edes mistä on kysymys.

    Henkisesti pahoinpidelty lapsi ei yleensä ymmärrä olevansa pahoinpitelyn uhri toisin kuin fyysisesti pahoinpidelty lapsi. Henkisen pahoinpitelyn kohteena kasvaneeseen lapseen jää jäljet hyvin syvälle ja ne on vaikea tunnistaa koska kuten sanoin, niistä jää harvoin fyysisiä, silmillä havaittavia jälkiä. TÄLLÄ EN VIITTAA MITENKÄÄN AUVISEN TAPAUKSEEN. Heidän perheensä sisäisiin asioihin en ota kantaa mitenkään, ja siksi tämä kasvatuskeskustelu menee vähän ohi aiheen itseasiassa.

    Sanomattakin on selvää että tällä henkisellä pahoinpitelyllä ei tarkoiteta kotiintuloaikoja, ja ihan järjellä perusteltuja johdonmukaisia sääntöjä. Tärkeintä on vuorovaikutus joka toteutetaan lasta kunnioittavaan sävyyn. Henkisen pahoinpitelyn tunnusmerkkejä on monia. Muutamia ovat esim. kaikenlainen nöyryyttäminen, halveksunnan osoitus, lapsen syyllistäminen asioista joihin hän ei ole syyllinen, aikuisen vastuun laittaminen lapsen harteille, passiivisaggressiivinen käyttäytyminen jossa lapsi ei saa milloinkaan positiivista, tai minkäänlaista palautetta, lapsen kaikenlainen mitätöiminen ja huomiotta jättäminen yms. Keinoja on monia.

    Äänestä

  • tarantellalady kirjoitti:

    Sanot, että lapsia ei tarvitse kasvattaa. Annat ymmärtää, että he oppivat esimerkistä. ???

    Olenkohan tehnyt suuren virheen, kun olen kasvattanut ja kuria pitänyt? Otetaan nyt esimerkiksi kotiintuloajat. Olen asettanut erittäin tarkat kotiintuloajat, jotka ovat tietysti muuttuneet lapsen iän myötä. En ole antanut lasten oppia omista kotiintuloajoistani, koska ne poikkeavat heidän ajoistaan.

    Keskustelemme paljon ja kaikki säännöt selitetään. Minusta se on kasvattamista. Olisiko pitänyt vain jättää sillensä ja esim. itse mennä illalla nukkumaan klo 20.00, jotta lapsi oppisi menemään ajoissa nukkumaan.

    hohhoijjakaa, enpä jaksa pidenpään.

    Kun lapsi huomaa, että vanhemmat asettavat rajat kotiintulolle, niin he jossain vaiheessa ymmärtävät, etteivät vanhemmat tee sitä lasta kiusatakseen, vaan koska välittävät aidosti lapsistaan. Minä soittelen myös 17 vanhalle pojalleni, ellei hän ole sovittuun aikaan kotona ja myös hieman joustan, jos pojalla on jotain kivaa kavereitten kanssa menossa. Jotkut poikani kaverit ovat huomautelleet tästä pojalleni, mutta fiksuimmat ovat sanoneet, että; "sullahan on isä joka varmaa pitää susta hyvää huolta".

    Voi herranjestas!Millaiset ihmiset samaistavat kotiintuloajat ja karttakepillä lyömisen toisiinsa?

    Äänestä

ihmisiä uskonnoilla, sodilla, aatteilla, sensuurilla, aivopesulla eri muodoissa, lyhyesti sanottuna sairaalla yhteiskunnalla, jossa tappaminen on miltei hupia uutisissa päivästä toiseen, irakissa ja kohta iranissa, ja sen jälkeen koko maailmassa kun bush, kuten on varoittanut, aloittaa 3lmannen maailmansodan hyökkäämällä ensin iraniin[hyökkäys on jo päätetty! -current-]
http://www.informationclearinghouse.info/article18687.htm
http://blog.washingtonpost.com/earlywarning/2007/11/world_war_iii_again_bush_stuck.html?nav=rss_blog

Jokela on pientä verrattuna tulevaan massamurhaan, jossa kukaan ei ole turvassa missään maailmankolkassa.

Putin huolissaan bushin aikomuksesta aloittaa 3lmas maailmansota. Putin ei aio katsoa sivusta kun maailmasta yritetään muokata länsijohtoinen glabaali helvetti.
http://www.whatdoesitmean.com/index1047.htm

Tässä yhteiskunnassa ja maailmantilanteessa täytyy olla harvinaisen hullu pysyäkseen selväjärkisenä!

Äänestä
  • Yksilöstä.

    Mietis vähän.

    Olet lukenut nuo URLit ja nyt uskot asiaan.

    Sinut siis MANIPULOITIIN.

    Äänestä

  • Manipuloidusta kirjoitti:

    Yksilöstä.

    Mietis vähän.

    Olet lukenut nuo URLit ja nyt uskot asiaan.

    Sinut siis MANIPULOITIIN.

    tutki historiaa niin huomaat että ei. 3lmas on yhtä suunniteltu kuin seuraava käyntisi juurihoidossa ainoana erona että se tekee paljon enemmän kipeää. Mutta älä minua usko, äläkä noihin linkkeihin usko, meillä on vapaa tahto ja sitä ei voi meiltä kukaan riistää.

    Äänestä

  • vahingossa? kirjoitti:

    mihin aloitus johtaa eli vastaus on, että molemmat maailmansodat aloitettiin vahingossa. Tarkoitus oli toinen. Oli tarkoitus paljon pienimuotoisemmasta "sopimuksesta"/hyökkäyksestä, joka sitten riistäytyi käsistä ja laajeni mittasuhteisiin, joita alkuperäisen operaation aloittajat eivät enää hallinneet.

    Sattuma korjaa satoa ja muuttujilla on oma sanansa sanottavanaan.

    Äänestä

  • ei ollut tietoa kirjoitti:

    3 maailmansotaa - yksi maailmanhallitus tuloksena.

    http://www.threeworldwars.com/albert-pike.htm

    Äänestä

Väkivalta lisääntyy joka tapauksessa, jos lapsille ei aseteta rajoja ja vastuuta jo alusta pitäen kotikasvatuksessa. Kouluissahan on omat säännöt ja rytmit, joiden mukaan mennään.

Toisten ihmisten kunnioittaminen tarkoitta turvallisuutta ja sen puuttuminen tarkoitta koulukiusaamisia ja väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymistä.

Jos penskat oppii vain saamaan pyytämänsä ja toilailemaan mielensä mukaan, niin eihän tästä maailmanmenosta mitään tule.

Ja tietysti, jos lapset näkevät liikaa kurjaa käyttäytymistä vanhemmiltaan, niin eipä siitäkään nuoren mieli saa tasapainoa elämään.

Monien negatiivisten asioiden ja tapahtumien seurauksena joidenkin ihmisten mieli traumatisoituu ja harhautuu ja siitä ulospääsyyn ei joskus ole keinoja, maailmankuvaan astuu monenmoista kirjavaa vinoumaa ja siitähän sitten alkaakin jos minkälaisia tapahtumia seuraamaan.

Tiiä häntä oliko hyvä vastaus, mutta yritinpähän jotain selittää.

Äänestä

"Ennen opettajat sai pitää oppilaat kurissa mutta nykyään opettajan konstit on hyvin vähissä."

Kyseessä on aukoriteetin puute, jos oppilaat tuntuvat olevan kurittomia.

En luota tämän maan koulujärjestelmään, enkä yhtään ihmettele Jokelan tapausta; tai edes koulujen kuriongelmaa. Sen verran omaa kokemustakin on.

Äänestä

Lasten/nuorten kurja olotila:
Tuon esiin yhden aihepiirin, koulujen opetuksen darwinistinen (myös YLE:n!) ja myös ateistinen malli (tv:n ohjelmistossa antikristillinen).

- En ole tässä nyt mitään puolta (puoluetta) ajamatta, nämä asiathan ovat aina olleet ns. ristissä, mutta todistettu on nykyaikana tiede- yms. tutkijoiden kautta, että nämä kaksi = darwinistinen opetus ihmisen alkuperästä ja tulevaisuudesta ateismin määrätietoinen levittäminen = YHDESSÄ VAIKUTTAVAT KEHITTYVÄÄN IHMISEEN tosi haitallisesti ja vie hänet umpikujaan. !

Näin häneltä riistetään (aikuiset/poliitikot) jotain todella tärkeää, ELÄMÄ; elämän halu ja näköala siihen. Tämä minua surettaa paljon, ja nyt tendenssi on jo kovaa vauhtia käynnissä ja enenee. Nyt kun varsinkin kouluista näinä päivinä on puhe, niin darwinismi ja ei-kristillisen yhteiskunnan mallin opetus (tyrkyttäminen) pois!

Terv. Lasten & nuorten parasta ajattelemaan pyrkivä

Äänestä
  • - En ole tässä nyt mitään puolta (puoluetta) ajamatta --- po. AJAMASSA ---, nämä asiathan ovat aina olleet ns. ristissä, mutta todistettu on nykyaikana tiede- yms. tutkijoiden kautta, ...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5195186 kirjoitti:

En ole kommentoinut tästä asiasta vielä mitenkään ja nyt kirjoitin oman mielipiteeni.

Olemme olleet työharjoittelussa kouluissa 22.10 alkaen ja olemme nähneet oppilaiden ja opettajien suhtatautumisen asiaan. Surmatyön jälkeisenä päivänä olimme yhteiskoululla jolla oppilaita on satoja. Muutos aikaisempiin päiviin oli nähtävissä sekä oppilaissa että opettajissa.

Suru ja ihmetys näkyi selvästi kaikkien kasvoilla. Suruliputuspäivänä olimme pienellä kyläkoululla.
http://personal.inet.fi/atk/kurssi/naytot/pelkola/IMG_8539i.jpg

Onko syynä vapaa kasvatus ilman kuria vai mikä mutta selvästi tämän kaltaiset tappamiset ja väkivalta on lisääntynyt nuorison keskuudessa.

Ennen opettajat sai pitää oppilaat kurissa mutta nykyään opettajan konstit on hyvin vähissä. Nuorison ryyppääminen on myös lisääntynyt yhä varhaisemmin juuri löysentyneen kasvatuksen vuoksi.

Olisiko aihetta tarkistaa kasvatusmenetelmä.
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/tuhti/viidestuhti.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu