Mistä tämä johtuu? Ovatko poismuuttajat niin epäisänmaallisia että aletaan pilkkaamaan isien ja esi-isien synnyinmaata? Lieksan alueella on ollut asutus jopa tuhansia vuosia. Tästä on todisteena mm. Kolin kalliomaalaukset. Stolbovan rauhan jälkeen 1600-luvulla Pielisjärvestä tuli merkittävin Suomen ja Venäjän välinen kauppapaikka. Nykyinen Lieksan kaupunki sijaitsee itse asiassa pyhällä maalla, joka kuului ensin ortodokseille ja myöhemmin valtionkirkolle. Lieksan teollisuus on tietyiltä osilta maamme vanhinta. Lukekaapa vaikka Pankakosken tehtaan historia. Nyt suurten kansainvälisten firmojen lopettaessa paperitehtaita, on Lieksa pian kenties maamme viimeisiä merkittäviä tehdaspaikkakuntia. Tästä tulee olla ylpeitä. Muutenkin Lieksa on osoittanut kaikissa Pielisjärven historian vaiheissa, että maantieteellisesti vaikeasta sijainnista huolimatta olemme elinvoimainen kansakunta joka kykenee säilyttämään itsenäisyytensä ulkovaltojen puristuksessa. Lieksalaiset ovat itsenäisiä, älykkäitä ja monipuolisesti kiinnostuneita maailman tapahtumista. Me emme kuitenkaan juokse jokaisen uusimman muotivillityksen perässä, vaan elämme kristillistä elämää jonka peruskiviä ovat kova työnteko ja perheestä huolehtiminen.
Te alle 20-vuotiaat poismuuttajat, jos todella luulette voivanne laukoa elämää suurempia totuuksia sieltä oppikirjojenne äärestä, minä vakuutan teille, että vielä tulee se päivä kun ikävöitte takaisin esi-isienne synnyinseuduille, ja tulette anteeksiantoa anellen takaisin synnyttäjänne ja äitinne, Pielisjärven, syliin. Minä lupaan että teidät otetaan takaisin ja saatte anteeksi. Se on oleva ilon päivä!
Te alle 20-vuotiaat poismuuttajat, jos todella luulette voivanne laukoa elämää suurempia totuuksia sieltä oppikirjojenne äärestä, minä vakuutan teille, että vielä tulee se päivä kun ikävöitte takaisin esi-isienne synnyinseuduille, ja tulette anteeksiantoa anellen takaisin synnyttäjänne ja äitinne, Pielisjärven, syliin. Minä lupaan että teidät otetaan takaisin ja saatte anteeksi. Se on oleva ilon päivä!
Vastaukset 13
Vanhimmat
paskapaikka mi paskapaikka,mitä täällä on kenellekään
"Ovatko poismuuttajat niin epäisänmaallisia että aletaan pilkkaamaan isien ja esi-isien synnyinmaata?" - ai, lieksa on ihan oma maa?
"Nykyinen Lieksan kaupunki sijaitsee itse asiassa pyhällä maalla" - oh hoh, älä pilkkaa Jumalaa
"Lieksan teollisuus on tietyiltä osilta maamme vanhinta. Lukekaapa vaikka Pankakosken tehtaan historia." - (painokelvotonta tekstiä)
"Lieksa pian kenties maamme viimeisiä merkittäviä tehdaspaikkakuntia." - hah hahhaaa
"olemme elinvoimainen kansakunta joka kykenee säilyttämään itsenäisyytensä ulkovaltojen puristuksessa." - Lieksako kansakunta?????
Huomaa että olet Lieksalainen, todennäköisesti Pankakoskelta? Sinulla ei ole mitään varsinaista koulupohjaa (yleissivistys ja tietomäärä suppea). Ei se mitään, mutta mokaat kaikki Lieksalaiset kirjoituksellasi.
se tämänkin avaaja on!
Tuohan oli ihan rektaalista. Siis tosi syvältä!
Minä vähän epäilen, ettei tään kirjoittaja ole tosissaan vaan kyseessä on pila. On oltava, koska noin umpipimeetä ei voi olla olemassa - muualla kuin Lieksassa.
koska noin umpipimeetä kuin sinä ei voi olla olemassa - muualla kuin Lieksassa. Olet tainnut muuttaa tänne Nurmeksesta tai sitten sinua vaivaa paha geenimutaatio. Jo ennen syntymää saatu CP-vamma.
vaan osa on rakkaudellista kritiikkiä. Surraan menetetyn rakkaan puolesta aitoa surua. Ja halutaan sen rakastetun parasta, siksi sitä nuhdellaan.
Tietenkin on myös sairaitten trollien ja/tai muuten kipeitten ihmisten kateellista hyökkäilyä. Kun ovat pettyneet etelän "ihanuuksiin" se pettymys puretaan Lieksaan. Vaikka tosiasiassa Lieksaa rakastaakin ja kaipaa tänne joka päivä takaisin nähden joka yö unia Lieksasta. Katuen lähtöään katkerasti mutta kun ei sisu anna myöten tunnustaa.
Kiitos sinulle kun lupasit anataa anteeksi minullekkin!
Olen työni ja tulevaisuuteni vuoksi pakotettu muuttamaan pois Lieksasta.
Se on minulle kaikin tavoin ainoa vaihtoehto!
Olen kuitenkin suunnattoman kiitollinen siuitä että saan palata ja minut otetaan vastaan kuin tuhjaalapoika.
Ihanaa!
Tulen muistamaan kirjoituksesi sisältämät sanat koko ikäni!
Kun sitten joskus palaan, lupaan käydä haudallasi muistelemassa sinua. Kohotamme maljan muistollesi.
Ei vaan! Me kohotamme useita maljoja!
Niin se menee! Sitten tulemme haudallesi ja... No tiedäthän sinä että ryyppääminen alkaa kusettaa!
HAH-HAH-HAA!
Ei varmasti ikinä tulla takasin kun on pois päästy sinunlaistesi sekopäitten kylästä!
"Lieksalaiset ovat itsenäisiä, älykkäitä ja monipuolisesti kiinnostuneita maailman tapahtumista".
Itsenäisiä = omahyväisiä typeryksiä.
Älykkäitä = monet osaavat lukea.
Monipuolisesti kiinnostuneita
maailman tapahtumista = juoruilevia naapureidensa asioihin sotkeutujia.
Miksi noin vihaat Lieksaa? Mitä pahaa Lieksa on sinulle tehnyt? Oletko itse ollut aina niin hyvä ja täydellinen ihminen ja tehnyt jotain Lieksan hyväksi. Ettei se olisi sellainen paikka kuin miksi sen syvän valheellisesti kuvailet.
Jos tosiaan tunnet tuollaista ylemmyyttä lieksalaisia kohtaan niin sitten lienee parempi että muutat. Huomaat kyllä että eivät ihmiset muualla ole sen kummempia. Olet tervetullut takaisin kunhan olet ensin käynyt pari vuosikymmentä elämän kiertokoulua.
tätä Tellusta ehkä vähän enemmän kuin sinä ja kaltaisesi omaan perseeseensä rakastuneet.
Tiedän että muualla löytyy ihmisistä samoja vikoja kuin lieksalaisista, mutta lieksalaisissa ne viat on jotenkin ikäänkuin ekstraktoituneet.
Tarkoitan nyt nimenomaan näitä keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ikänsä Lieksassa asuneita.
Nuoremmassa porukassa, esim. lukiolaisissa on muutamia (oikeastaan aika paljon) ihan taivaallisen hienoja tyyppejä.
Hyvä että heistä suurin osa kaikkoaa täältä sinne missä on tilaa myös ajattelulle ja mielipiteille.
Täällä tapetaan kaikki mikä poikkeaa totutusta!
"Täällä tapetaan kaikki mikä poikkeaa totutusta!"
ps.
Laittakaa tämä helvetin isoon kylttiin kantatien varteen.
Komppaan ihan täysin. Olen alkanut katkerasti katua paluumuuttoani ja olemmekin perheen kanssa jo haaveilleet siitä päivästä, kun voimme nostaa kytkintä ja muuttaa takaisin jonnekin, missä on oikeasti elämää ja mahdollisuuksia.
Rakastan Lieksaa, onhan tämä kotiseutuani, mutta ei täällä voi herraisä asua ja elää täyspainoista elämää, kun on vähänkin saanut makua siitä mitä muualla on tarjota.
Täällä on ihan mukaviakin ihmisiä, mutta ihan liikaa niitä "päsmäreinä" hämmentäviä kateellisia, toisten asioita tonkavia urpoja, joilla ei tunnu olevan muita vaikuttimia kuin omat ennakkoluulot ja katkeruus.
Se on surullista, mutta ei maha mittään. Kuoleva kylä keskellä ei-mitään.
Kolin kalliomaalauksista? Nimittäin tästä ei löydy dokumentaatiota?
on varmaan tullut raapustettua nimittäin sinne kolillekin nimikirjaimet.Tutkikaapa myös vesitornin rappusissa nimikirjaimia ,niin tarkka tutkija löytää samat kirjaimet myös sieltä.