Pieni pieni möykky syntyi tänään iltapäivästä, suuri riemu. Enkeleitä ei ole näkynyt, ei liioin viisaita miehiä, mutta kilttejä kätilöitä ja verta ja suolenpätkiä sitäkin enemmän. Yhtykäämme ylistykseen, uusi ateisti on maailmassa!!
Ymmärrättehän vinoiluni, ilo on vain ihan sietämättömän iso.
***
Ymmärrättehän vinoiluni, ilo on vain ihan sietämättömän iso.
***
Vastaukset 50
Vanhimmat
kumpi tuli?
Anteeksi minä olen niin täpinöissäni etten edes tajunnu kertoa :D
***
virtuaalisynnytykset on yleensä helppoja :D
mutta niin voi, hyvin siis. Tulee itse kertomaan kun pääsee :D siihen saakka; haista kukkanen! Iloinen kukkanen!
***
Aaro Hellaakoski:
"Niin hassunkurisen touhun nään:
suu tuoss` on sepposen seljällään,
suu pieni ja hampaaton.
Se naurua on!
Suu pieni, mikä sua naurattaa?
Mikä ilo noin sirriin silmät saa?
Näin kyselen turhaan lapseltain.
Se nauraa vain.
Se on lämmintä maitoa pullollaan.
Sill` on äidin suukkonen otsallaan.
Se on kurkkua myöten kylläinen
peto pikkuinen."
Paljon onnea!!!!
sekä äidille että lapselle.
Ota vaan ilo irti möykystä ateisti. Möykyillä muuten ei ole niitä kristittyjen jällensyntymiä, ne ovat hiukka toisenlaisia... Ehkä säkin vielä joskus tajuat asian.
Minä kun luulin että kristityt järjestään sanoutuvat irti sielunvaellusajatuksesta. Jaa-a.
Mutta möykyt ovat ihania, omaa esikoistani kutsuin ensimmäisen tunnin limapalloksi :D toukka on myös hyvä sana. Ei hellittelynimi lasta halvenna vaikka epäsovinnainen olisikin, yes?
Anteeksi tyhjääkin tyhjempi vastaus, rajatonta riemua täytyy purkaa jotenkin ja asiakkaitakaan ei juuri ole joille riekkua. Pahuksen hiljainen iltatyö!!
***
Niin, no meillä kristityillä on niitä jälleensyntymiä, se kai on pikku yllätys teille ateisteille. Me vaan kuollaan ja synnytään uudestaan. Ja siinä välissä eletään onnellista elämää terveenä. Vaikea ymmärtää, miten tämän tyyppinen elämäntyyli herättää ateistissa kiukkua.
Se kenenkään onnellinen elämä kiukkua herätä, siinä olet hiukan erehtynyt. Se mikä herättää kiukkua on se kuvitelma että juuri se olisi ainut tapa elää onnellisena, ettei se onnistuisi ilman mielikuvitusystäviä käskyttämässä. Se katsos onnistuu :D meitä on paljon. Jumalattomia ja onnellisia!
"me vaan kuollaan ja synnytään uudestaan" niin, puhutko sinä siitä "tempaamisesta" nyt, siitä kun ruumiita nostetaan haudoista kuljeskelemaan ja katselemaan tuomiohuveja?
Olenkin aina miettinyt tuota teidän juttua, jos kaikkien tuomiot jaetaan erikseen, miten sanotaan että vain ne taivaspaikkaan päätyjät herätetään? Eikö siinä nousta ylös sitten kaikki jos näin on käydäkseen, samoissa jonoissa kiikistellään? Eikö ole vähän turhaa kiduttaa ikuisesti kuollutta ruumista jossa ei henkeä tai ymmärrystä enää ole..?
***
No ehdotan silti: Toivo Onni Anselmus. Kelpaako?
Työnimenä oli Onni :D kaipa niitä ehdottaa saa, ans kattoa mitä akka sanoo.
***
Vauvoinahan me uudestisynnytään. Se jälleensyntymä tarkoittaa sielunvaellusta. Ei mitään kuolleita tietenkään haudasta herätetä.
ettei almanakasta tarvitse hakea.
Minä kun luulin että niin se luterilainen uskontunnustus menee, loppupuolesta muistatko? "ruumiin ylösnousemisen, iankaikkisen elämän"?
***
Ei ruumis ylösnouse kuitenkaan. Luterilainen kirkko kertoo kyllä tavallaan kristinuskosta, mutta niitä tunnustuksia ei voi ottaa mitenkään kirjaimellisesti. Siis oikeesti asiat menevät toisella tavalla.
Vauvoina synnytään uudestaan siis. Ja siitä sieluvaelluksesta, niin tietääpähän vaan asioita entuudestaan, aina on vähän viisaampi. Se tuo tavallaan elämään sisältöä ja jatkuvuutta. Eikä kauheesti huvita tuhota omaa planeettaa yhden elämän aikana.
katsotaan kuinka moni on kanssasi samaa mieltä. Että ei sitä nyt oikein kirjaimellisesti pidä ottaa... no tottakai joitain kohtia pitää ja joitain ei ja aina ei vain tiedä pitääkö vaiko ei :D mutta toistellaan silti samoja mantroja ja uskotaan että niiden kautta kyllä pelastutaan tai jotain :D
Jos et ole luterilainen etkä usko luterilaisen kirkon tavoin, et varmasti kuulu kirkkoonkaan. Right? Mitä lahkoa edustat?
***
Jeesukseen uskon, eikä mitään lahkoakaan oikein ole. Aika monet vaan tietävät näistä jutuista, miten ne oikein menee. Mantratkaan ei oikein auta, harmi.
että periaatteessa saman uskonnon sisällä löytyy satoja lahkoja ja tuhansia yksilöitä jotka ovat kaikki varmoja omasta pelastuksestaan, siitä että tulkitsevat sitä pyhää kirjaansa juuri oikein?
Eikö se uskontunnustus ollut apostolinen? Eikö Jesse itse saarnannut ruumiiden ylöstempauksesta? Ape, auta vähän!
***
Jumala ei saa puhua tässä ateistisessa maassa. Miten sä voit edes kuvitella, että Jumala pystyisi edes kertomaan asioiden oikean laidan. Ihmisten täytyy vaan uskoa ja kysyä neuvoa rukouksesta.
Vähän sinä olet ihana :D
***
jos jumala ei saa puhua, miten sinä oelt tietosi saanut??
***
Mä luin yhdestä kirjasta. Raamatusta. Suomalaiset ateistithän haluavat laittaa Jumalan mielisairaalaan. Vieläkö Nikkilä on olemassa?
Sietä ne kaikki muutkin on lukeneet. Eikö ole jännää miten eri tavalla niin moni ihminen voi tulkita samat lauseet?
Ja että joku voi vielä pitää 300-luvulla kasattua novellikokoelmaa jotenkin jumalallisena, ei lakkaa ihmetyttämästä minua.
***
Sä et sit ole koskaan rukoillut tai sit sun rukouksiisi ei vastata. Rukoilemalla saa niin hyviä ohjeita ja neuvoja. Ja lisäksi se on sellainen tunne.
Eikös sinun jumalasi ole kaikkivoipa? Kukas häntä kieltää puhumasta, vai onko se hänen luomansa paha henki osoittautunutkin luojaansa voimakkaammaksi?
ja uudelle poika ateistille. Love from Nikkilöimätön.
Toivottavasti hän pian kirjoittaa itse tänne.
Pyörtyikö synnytyksessä?
pitkäänkin?
_tehdään_ ilman mitään valinnanmahdollisuutta, se on tullut selväksi. Mitä mieltä lapsen isä on lapsensa tulevasta ateistisuudesta?
..onnitteluista :)
Olihan aika julmetun raju kokemus!
Käynnistyi aamuyöllä veriroiskeilla ja eteni huippuvauhtia loppuun asti. Kipu tosin meni yli käsityksen ja olin valmis syömään ilokaasuletkuja loppuvaiheessa..Se siitä luomusta siis :D
Yhden pintaan päivällä tuli maailmaan ja tuossa se peikkolapsi tuhisee vieressä...Mieletön fiilis :)
Pieni se on, niin kuin peikkolapsen jotenkin pitääkin; reippaasti alta 50cm ja vain himpun yli 2500g.
Nimiehdotuksia kaivataan oikeasti; Onni pidetään työnimenä joka vaihtuu ajallaan (muotinimikin btw) ja jää muistoksi kirjoihin. Kertokaa mitä tule mieleen nimeksi pikkuruiselle ihan peikon näköiselle pojalle, jolla on musta paksu tukka ja tummat suuret silmät :)
veriroiskeilla käynnistyi :D
Kunhan heittelen :D
Onneksi olkoon Milian! Nimiehdotuksia ei mieleen tähän hätään tule, mutta oikein paljon onnea sinulle, perheellesi ja erityisesti sille pikkuiselle peikkopojalle!
kyllä vain, roiskahti sen verran paljon ulos että paniikkia sai aikaan. Matkaa sairaalaan n.100km ja puupaa-autosta huolimatta, kelin takia, kesti perille pääsy ilkeän kauan.
myös minun puolestani. Eivät sitten kotiin ehtineet passittaa, kuten Tristar tuolla ennakoi?
Nimiehdotuksia pitää miettiä ainakin yön yli. Pääasia on, että et ota mallia amerikoista. Joku golfin pelaajakin taitaa olla nimeltään John Love, Jr. IV. Jotenkin siitä jo paistaa lievä mielikuvituksen puute John Love Jr. III:n taholta:)
siis Onni Kullervo Leijonamieli! Eikö? Miksi ei?
Jos olisi ollut tyttö niin olisin ehdottanyt nimeksi Tiitiäinen.
siinä vaiheessa kun sen kirjoitin oli plikka kotona, aamuyöllä verta humpsahdettua painoivat puupaa-autolla lasarettiin. Henkkoht minusta hiukan kauheaa pistää kotiin 100km päähän nainen jonka synnytys on periaatteessa jo käynnistynyt ja riskejä jos jonkinlaisia...
Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.
***
Sanohan peikkopojalle tervetuloa maailmaan yhdeltä palstatädiltä :). Kyselin tässä yhtenä päivänä kuulumisiasi, kun sinua ei ollut vähään aikaan palstalla näkynyt. Tristar vähän valotti tilannettasi. Olitko viimeiset päivät ennen synnytystä kipeä vai missä luurailit?
Olemme siis törmäilleet palstalla aina välillä (minä ilman vakinikkiä), eikä aina niin hyvissä merkeissä, mutta väittely on väittelyä ja palstan ulkopuolinen elämä on toinen juttu...
Itsekin muistan, miten uskoin, että en tarvitsisi synnytyksessä kivunlievitystä ollenkaan ja se olisi minulle läpihuutojuttu, koska kipukynnykseni on aina ollut korkea (muidenkin mielestä), mutta kyllä kipu ylitti villeimmätkin kuvitelmat... En kyllä ehtinyt sitten enää saada mitään, kun kituuttelin niin kauan, että lopulta mentiinkin kiireenvilkkaa sektioon... No jäipä se ponnistusvaiheen kipu ainakin kokematta ;) vaikka kyllähän avautumisvaihe koetaan yleensä kivuliaimmaksi ja sen siis kiduin ilman mitään kivunlievitystä... huh!
Kerrohan koko "herkullinen" tarina, kunhan jaksat- "herkulliselta" tuo alku ainakin kuulosti..;) Mitä enemmän jännitystä, sitä parempi (ainakin jälkeenpäin)... Näillä jutuilla nainen voi aina pistää paremmaksi, kun miehet alkavat kertomaan "jännittäviä" armeijakokemuksiaan. :D
Näillä jutuilla mennään inttisatujen ohi kyllä aivan kiitämällä :D
Tässä kun on aikaa, Toukkasen lepäillessä, niin kerrotaas kauhutarinaa:
Viikon keskivaiheilla käytiin jo kertaalleen tosiaan kokeilemassa, että tulisiko ulos asti, mutta laittoivat takaisin kotiin 1vrk jälkeen kun kohdunsuu ei edistynyt ollenkaan. Auki oli ja supistelikin, mutta ei riittänyt syyksi ei... Joten kotiin siis. 100km. krääh.
Perjantain nukuin liki koko päivän aivan armottoman sikeää unta; olin valvonut 3-4 vkoa putkeen ja nukuttu uni oli ollut katkonaista ja "ohutta", niin että tuntui psyyke sekoavan aivan vakavasti jo.
Sillä tässä on tullut hiljaiseloa elettyä palstankin suhteen..viitsi nuppi tummanpunaisen himmeänä kommentoida yhtään mitään :D
Samaisen illan paruin paineita ulos; itkin, vollotin ja niiskutin, enkä vain voinut sille mitään. Hurja tunne..
Eli lyhyesti; nukuin itseni voimia täyteen ja pillitin paineet ja stressit ulos; kroppa valmistautui synnytykseen :) Aavistin sen kyllä jo hyvissä ajoin. Mutta se voima millä luonto yksin vei koko tapahtumaa eteen päin oli upea kokemus. Sille kun ei auttanut tehdä vastarintaa Yhtään. Se oikein repi mukaansa molemmista sukista :D
Heräsin sitten yöllä kolmen aikaan supistuksiin, nousin ylös. Tuntui koko keskivartalo painuvan niin tehokkaaseen kramppiin että, kiltti kun olen ;), häivyin toiselle puolelle taloa ähisemään. Olin aika varma, että ne loppuvat kuitenkin Heti kun menen herättämään apujoukkoa ylös..
Se edellinen sairaalakäynti sitäpaitsi jätti myös sellaisen vitutus-kiukun päälle, että päätin sinnitellä nyt kotona niin pitkään kuin vain mahdollista ja lähteä ambulanssin kyytiin, unohtaa oman auto kokonaan. Mies tulkoon perässä sillä.
Viiden aikaan kipua helpotti enää hämärän näköinen itsensä raju heijaaminen seisaaltaan ja väliä oli enää 3-5min. "..ja miehän sinnittelen..peRRRRkele..."..
Seitsemän aikaan päätin vieläkin jatkaa muka-normaalia arkiaamuelämää eli keitin kahvia, harjasin takkupesää ja asensin voidetta kasvoihin.
Mies heräsi muistaakseni kahvin tuoksuun ja minä uskaltauduin käymään tarpeilla; se kuulisi jos mie huutaisin apua. Alavatsalla oli kova painontunne.
Kaikki ok, mutta pari minuuttia käynnin jälkeen housuihin pursusi jotakin lämmintä ja Paljon. Vilkaisin ja odotin sitä lapsiveden makeaksi sanottua hajua nenään mutta näinkin vain kirkkaan punaista verta. Paniikkihan siitä tuli. Molemmille.
Minä lähdin pyjamassa ja mies kaivoi kai jostakin likavaatekorista hädissään jotakin päälleen ja odotimme pihalla ambulanssia järjettömän pitkän ajan.
Pillit vinkuen tultiin koko matka liukasta tietä pitkin sen 100km (mies omalla perässä, puupaan takalistossa kiinni :D) ja alkumatkalla mitatut 5 min välein tulleet supistukset tuli perillä oltaessa jo 1 min välein. Ja aivan S**tanan rajuina. Kerta kerralta mie avasin ääntäni aina vain korkeammalle ja lääkärin tutkiessa huusin ihan suoraa kurkkua jo.
Olin edelleen vain 2cm auki, kuten keskellä viikkoa käydessämme. Mutta supistusten tiheydestä ja vuodosta johtuen ne päättivät siirtää minut saliin ja puhkaista kalvot saman tien. Ja siitäkö se v*tunmoinen sirkus lähti käyntiin...Ei hyväjysäys ja kaikki kauheudet;
Mien en missään sekopäisimmissäkään kuvitelmissani ollut varautunut sellaiseen tuskaan. En sitten tasan. Enkä perhana ala sitä tässä kaunisteleman yhtään :D
Hienotunteinen olen, enkä kerro tätä sellaiselle jolla se on edessä lähiaikoina (ja toivon kovasti ettei sellainen osu nyt juuri tätä lukemaan), mutta oletan muiden kestävän nämä totuudet sellaisinaan...
Mie olen kokenut omaavani suht.hyvän kivunsietokyvyn..yeah, right... O_o ...ja siinä mie huusin ääni käheänä etten kerta kaikkiaan kestä enempää..kertoipa täti vielä, että anestesialääkäri pääsee paikalle noin -puolessa tunnissa-. Kuvittele mitä sietoa se puolituntinen vaati...ja miehän huusin. Niin hemmetisti.
Hyi YÄK, että mie huusin. Ei edes itkua tullut kun vain ulvoin niin paljon että ulvoin lisää. Ei sitä voinu pidätellä yhtään mitenkään.
Kätilö yritti jo väkisinkin rauhotella, ei onnistunut. Äänestä kuulin että sillä meni hermo kireälle huudon takia, mutta kun mie en vain voinut sille mitään. Omasta mielestä kestin sen huudon Kanssa paremmin.
Minut rojautettiin kyljelleni ja sanottiin, että jos liikun, ei puudutusta voida laittaa...mie sätkin täysin tahattomasti tuskissani, en mie sitä tahallani tehnyt. JOku tuuppasi ilokaasunaamrin eteeni ja tuli olo että voisin syödä koko härvelin..heti kun tajusin miten se laitos toimii, imin sitä letkua ihan henkeni hädässä. Ja ne sai puudutteen laitettua.
*heaven*
Kaikki kipu lähti ja sitten piti enää odottaa, että kohdunsuu aukenee loput 2cm ja että puudute haihtuu tunteakseni supistukset työntöjen aloitukseen. Miten sitä voisi kuvailla tarpeeksi hyvin, kuinka mahtava tunne on saada hengittää normaalisti..?! Sie ehkä tiedätkin, jos olet sen avautumisvaiheen myös ollut ilman mitään :D
Lopputarina onkin oikeastaan kaunis. Minä "kasassa" vaikkakin sekavana, tajusin missä mennään ja sain harjoitella muutaman kerran työntöjä. Mies helpottunut kun minun pahimmat tuskani olivat ohi ja saattoi keskittyä itse tapahtumaan varmasti paremmin.
Eipä ole mitään sen tunteen voittanutta, kun näki mitä ulos tulee. Ihmeellistä. Kertakaikkiaan.
Molemmat taidettiin pillahtaa pieneen Positiiviseen tunteenpurkaukseen :)
Sen verran traumaattinen tapahtuma se oli, että uusintana en heti ota. Se oli aivan vakavasti niin hirveää, että nyt on fiilis: "Ei Ikinä Enää". Hakkaa extremelajeissa köydettömän benjihypynkin tuhat-nolla.
Ne mitkä minun keississäni tekivät kuulema tuskasta sietämättömän oli avautumaton kohdunsuu ja kalvojen puhkaisulla tehty varsinainen käynnistys. Tapahtuma etenee kätilön sanojen mukaan näillä keinoilla nopeampaa, eikä esim. supistuksiin ehdi valmistautua enää, kun tulevat ihan putkeen sarjana. Eikä riitä kirosanoja tässä maailmassa kuvaamaan, kuinka oikeassa ovat.
Hyvin on tullet kaikki vastaan ja mm. kätilö kysellyt ja tullut juttelemaan synnytyksestä kaikenlaista. Helpottaahan se, mutta ei vielä sitä faktaa, että tuollaiseen tuska-rulianssiin mie en lähde enää mistään hinnasta. IKINÄ.
Vointi on kaikesta huolimatta ok ja jo tunti synnytyksestä mie olin ylhäällä, suihkusta tulleena ja kävelemässä osastolle huoneeseen.
Lääkkeiden häivyttyä jälkisupistukset on kiusanneet koko ajan, mutta toisaalta se meinaa kuulema nopeaa toipumista sitten. Hyvä niin.
Nostan hattua taivaseen asti ihan jokaiselle naiselle (mukaanlukien äitini viidellä kerrallaan) joka on pystynyt tuohon hommaan ilman minkäänlaisia apuja. Se vaatii niin tuhottoman kovan...jonkin..ettei sitä voi käsittää kukaan.
j..ja mitä hormonia se on joka pistää naisen niin ssekaisin, että lähtee siihen homman vielä uusintanakin?! Hä, kertokaa!!! :D
*
Täytyy lähteä leikkimään lehmää; haluavat panna lypsykoneeseen :D
toi terveydenhuolto olisi kyllä ihan oman saarnansa väärtti, niin paljon sekava systeemi siitä on saatu aikaiseksi. Oma äitini laitettiin kanssa kerran sairaalasta pois, vain jotta hän joutui lähtemään sinne keuhkokuumessa takaisin alta kuuden tunnin.
Itelläkin sen verran kokemusta, että esim. kaikki kokeet otetaan uudestaan vain sen takia, että hoitopaikka vaihtuu.. Vanhat kokeet olivat 2 tuntia vanhoja ja ne olivat mukana (röntgenkuvat, jne). Saahan sitä tuohon rahaa palamaan sitten vaikka kuinka paljon.
Nimiasiat ovat kyllä vaikeita, mutta jos kerran poika on raumalaista juurta, niin pannaan sitten ärrää kehiin, eli vaikkapa Lauri Ilmari. Mies se vauvastakin vielä kasvaa.
No joo, ehdotus oli kyllä enempi äidin naurattamiseksi tehty:D
vähän jälkijunassa tulee nämä laiskan palstalaisen onnittelut. Pysykää terveinä ja iloisina!
rinnalla moni inttitarina kalpenee; "v***u viis yötä teltassa ja kolkyt pakkasta... ja piti sitä kaminaakin vielä lämmittää" :D
Oikein kylmät väreet meni tuota juttuasi lukiessa, jännitystä ja actionia on ollut ihan riittämiin...
Joo, ihan fiksua laittaa synnyttäjä kotiin, 100 km päähän, tuossa vaiheessa. Se on sitä säästämistä nääs... huh!
Toisaalta olen naureskellutkin tässä itsekseni lukiessani kirjoitustasi, koska löydän sieltä niin paljon tuttua... Synnytykseen lähdetään asenteella: "minähän en pikku kivusta säikähdä, enkä varmasti ota mitään", mutta jälkeenpäin ollaan hyvin nöyrää sen kivun edessä ja todetaan, että "ei koskaan enää!". Itselläni tuo "koskaan" kesti noin vuoden. Samoin on käynyt monelle ystävälle... joten odotahan vain... :)
Mikä se ajaa sitten ihmistä siihen "sankaruuteen" ja välttämään kivunlievitystä, joka kuitenkin tiettävästi on melkoisen turvallista ja jopa hyödyllistä synnytyksen sujumisen ja mm. vauvan hapetuksen kannalta?! Omalla kohdallani ehkä halu näyttää itselleni... tai tyhmyys :D koska tietämättömyyttä se ei voinut olla- olihan synnytysvalmennuksessa kerrottu rehellisesti, miten murskaavaa se kipu voi olla. Ehkä se ei tyhmyyttäkään lopulta ole, vaan sitä, ettei sellaista kipua voi kuvitella, jollaista ei koskaan ole kokenut. Itse muistan etukäteen kipua kuvitellessani, ajatelleeni polttavaa puristavaa kipua enemmän tuolla alavatsan puolella, mutta yllätys-yllätys, se pahin kipu olikin kylkikaarissa ja supistusten tullessa sitä todella taipui kaksinkerroin ja tuntui, ettei voi hengittää kuin todella pinnallisesti. Niin... siitä kivunlievityksestä olisi ollut ehkä "hieman" hyötyä...
Jokainen ilman apuja synnyttänyt ansaitsee sen hatunnoston, tai muutamankin! Oma sukulaiseni esim. salasi raskautensa loppuun saakka ja synnytti yksin navetan vintillä...
Nykyään synnyttäminen voi loppujen lopuksi olla
melkoisen helppoa suuressa osassa tapauksia, jos vain itse antaa periksi omalle "sankaruudelleen" ja ottaa kivunlievityksen ajoissa. En ole siis hyvä esimerkki siinä suhteessa, etkä taida olla sinäkään. ;)
Jouduin olemaan esikoiseltani (ennenaikaisten supistusten vuoksi) sairaalassa jonkin aikaa ennen varsinaista synnytyskeikkaa. Siellä useamman vuodepaikan käsittävässä huoneessa, jossa synnyttäjiä tuli ja meni, kuuli kaikenlaista. Eräs esikoisensa synnytyksessä sankaria leikkinyt ja loppuun asti itseään kiduttanut äiti vannoi, että hän vaatii kaikki kivunlievitykset ennen kuin suostuu astumaan sisään synnytyssaliin. Hän vitsaili, että jos niitä ei luvata valmiiksi, hän jää jalat ristissä pidättelemään ovelle. :D
Näin se mieli muuttuu tuossakin asiassa...
Noita kertomiasi itkuja voi olla odotettavissa nyt synnytyksen jälkeenkin. Minulla ainakin oli, etenkin esikoiselta, synnytyksen jälkeen sairaalassa ollessa, pari itkupäivää. En itkenyt ihan mahdottomasti, mutta itketti ihan kaikki, vaikka kaikki oli niin hyvin kuin olla ja voi, mutta ne hormonipirulaiset kai sitten jylläsivät... Toiselta lapselta itkupäivät olivat hieman myöhemmin, kotona ollessa. Säikähdin jo, että nytkö se masis alkoi, mutta onneksi itkunpillitykset rajoittuivat silloinkin muutamaan päivään. Väsymystäkin on varmasti luvassa ja nythän sitä unta olisi sitten tietysti itsellä, toisin kuin ennen synnytystä. Ainakin minulla kävi niin, että ennen synnytyksiä kärsin unettomuudesta ja tuskailin sitä, mutta sitten kun se unettomuus loppui, loppui myöskin mahdollisuus nukkua silloin, kun halusi... Kannattaa todella levätä päivälläkin aina kun vain saa tilaisuuden!
Kaikista em. negatiivisista puolistaankin huolimatta elät nyt varmasti aikaa, jota tulet joskus kaipaamaan ihan kaikkinensa! Sitä synnytystäkin. Usko vaan.. :D
On kyllä ihan pösilö olo; ei voi sanoa, että "lähti soitellen sotaan"..tietenkään..eihän sellaiseen kipuun mitä ei ole kokenut voi varautuakaan mitenkään...Mutta silti on sellainen typerä olo siitä uhmasta (lähinnä itselleni), että aion kestää ilman lievityksiä. Ja veiläkin on ihan pöllämystynyt olo siitä tuskan määrästä, mikä ylitti ihan kaikki sairaimmatkin kuvitelmat :D
Mie koitin loppuun asti selvittää sitä kivun laatua ja astetta vertailemalla kaikenlaiseen, vaikka ymmärsin ettei se mitään auta. Mutta vissiimpä sitä alentuu tekemään mitä tahansa kun koittaa valmistautua johonkin suureen tuntemattomaan..? :)
Mulla kun on ollut mm. paljon kystia ja endometrioosia ihan tenavasta asti, päälle vielä tuskaiset menkat Aina, niin ajattelin että jo mulla on sen verran e kipuraja kasvanut ajan myötä itekseenkin, että yhden synnytyksen vien läpi ellei se pitkity ihan mahdottomiin.
HAHhaa sille siis!
Lyhyt synnytyshän se oli; 3h siitä kun tultiin sairaalaan, oli poika jo ulkona ja itse ponnistusvaihekin vain 2min (3 työntöä). Jäi olo, että jos olisi kestänyt kauemmin, olisin ehtinyt kai niihin supistuksiin myös aina valmistautuakin.. Samapa sille. Se meni nyt niin kuin meni ja hengissä selvittiin kaikki 3 :D Isukkikin tajuissaan alusta loppuun asti ja hienosti pysyi vierellä.
*
>>>Joo, ihan fiksua laittaa synnyttäjä kotiin, 100 km päähän, tuossa vaiheessa. Se on sitä säästämistä nääs... huh mutta jälkeenpäin ollaan hyvin nöyrää sen kivun edessä ja todetaan, että "ei koskaan enää!".> Itselläni tuo "koskaan" kesti noin vuoden. Samoin on käynyt monelle ystävälle... joten odotahan vain... :)>Mikä se ajaa sitten ihmistä siihen "sankaruuteen" ja välttämään kivunlievitystä, joka kuitenkin tiettävästi on melkoisen turvallista ja jopa hyödyllistä synnytyksen sujumisen ja mm. vauvan hapetuksen kannalta?! Omalla kohdallani ehkä halu näyttää itselleni... tai tyhmyys :D koska tietämättömyyttä se ei voinut olla- olihan synnytysvalmennuksessa kerrottu rehellisesti, miten murskaavaa se kipu voi olla.> mutta yllätys-yllätys, se pahin kipu olikin kylkikaarissa ja supistusten tullessa sitä todella taipui kaksinkerroin ja tuntui, ettei voi hengittää kuin todella pinnallisesti.> En ole siis hyvä esimerkki siinä suhteessa, etkä taida olla sinäkään. ;) >Noita kertomiasi itkuja voi olla odotettavissa nyt synnytyksen jälkeenkin. Minulla ainakin oli, etenkin esikoiselta, synnytyksen jälkeen sairaalassa ollessa, pari itkupäivää. En itkenyt ihan mahdottomasti, mutta itketti ihan kaikki, vaikka kaikki oli niin hyvin kuin olla ja voi, mutta ne hormonipirulaiset kai sitten jylläsivät...Väsymystäkin on varmasti luvassa > Kannattaa todella levätä päivälläkin aina kun vain saa tilaisuuden! >Kaikista em. negatiivisista puolistaankin huolimatta elät nyt varmasti aikaa, jota tulet joskus kaipaamaan ihan kaikkinensa! Sitä synnytystäkin. Usko vaan.. :D
Ei tuossa kirjoituksessa mitään sekavaa ollut, vaikka pää voi tuossa tilanteessa olla todella pehmeä. ;)
>>Mie koitin loppuun asti selvittää sitä kivun laatua ja astetta vertailemalla kaikenlaiseen, vaikka ymmärsin ettei se mitään auta. Mutta vissiimpä sitä alentuu tekemään mitä tahansa kun koittaa valmistautua johonkin suureen tuntemattomaan..?>Mulla oli nimenomaan se halu näyttää itselleni..ja halu kokea se koko tuska kaikkines, ei turtana ja sekavana lääkkeistä.>Mie taas odotin niiden koko keskivartalon kramppaavien jatkuvan, mutta ne alkoivat sijoittumaan täydellä voimalla yksin alavatsaan ja tuntui kuin olisi ollut tusina leipäveistä pystyssä tuolla. Se oli ihan hirveää. Kipuhuipulla mie en kyennyt enää hengittämään ollenkaan, silloin se karkasikin käsistä täysin ja kroppa alkoi tekemään ihan mitä huvittaa (aloin tärisemään, huojumaan, huutamaan, hakkasin päätäni sänkyä vasten (muisti pois mm. tosta kokonaan) ja kaikkea...jalat lähti alta, sen muistan..>Muistatko miettineesi, että "onhan ne muutkin selvinneet aikoinaan ilman mitään, miksen miekin.."?
Onnea vaan ja Taivaan Isän siunausta vastasyntyneelle ja muille asianosaisille. Harvoinhan sitä on päässyt näinkin lähelle nettiperhetapahtumaa.
"Onnea vaan ja Taivaan Isän siunausta vastasyntyneelle ja muille asianosaisille."
Äijä heti haistattelemassa. Ehdotan että haistat itse vaan, itsehän olet itsellisi kaatanut.
Alivaltiosihteerikön lailla toivotan siunausta, pitkää ikää ja mittatilauspalindromin muodossa seuraavaa, isää unohtamatta, siis häntäkin muistaen:
"Ikenet uupuu... Säryt, syntymähillo kaunis, asuna kaiketi. "Isi hus".Suhisi iteki akan USA sinua. Kollihämyt, nystyräsuu - puute neki."
Siltä varalta ettette pyydäkään kummiksi, tai edes nimenantotilaisuuden lapsenkantotelineeksi, tarjoan vielä nimiehdotusta kera palindromin, tottakai:
"Ile peikko, rokki epeli"
(("Ilon ateistivitsi: etanoli"))
ONNEA!!!
löysin tällaisen linkin, jossa joku on tutkinut suomalaisten nimiä. Oikein lämpimät onnittelut sinulle ja pojalle. Kaikkea parasta teille.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000027&posting=22000000014272578