Kasveja myytävänä pääkaupunkiseudulla?

Mikäli jollakin olisi kasveja kaupan pääkaupunkiseudulla niin ostaisin mielelläni. Jos olet halukas myymään osan "ylituotannosta", laitathan viestiin kasvin nimen lisäksi hinnan sekä yhteystiedot (esim. e-mail).

Toiveikkaana odottaen,
4472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oli sama ongelma, mulla. Osta partiksille esin PlekoMin (vege) nimistiä ruokatabletteja kun tarvitsevat kasvisruokaa kipeästi. On tullut myös neuvoja, että voi esim salaattia tai kesäkurpitsanpaloja seivästää puutikkuun ja laittaa yöksi akvaarioon. Itselläni kasvien tuhoutuminen lakkasi jyrkästi kun alkoivat saada oikeaa ruokintaa. Olen jättänyt niille kylläkin tuhottavaksi miekkalehden(?)pehmeälehtisen kasvin, mutta se ehtii aina kasvattaa uudet lehdet joten sekä kalat, että kasvi viihtyy!!

Äänestä
  • katso Pertti Rassin kotisivua. Pitäisi löytyä ainakin www.akvaario.com kautta. suoraa en muista ulkoa.
    voit antaa melkein kasviksia kuin kasviksia: porkkanaa, banaania, perunaa, kurkkua em. lisäksi. Meidän partikset jo melko kaikkiruokaisia, vaikka pientä kakistelua ensin. Myös altaan muut asukit saavat osansa muita monneja ja tetroja, barbeja, pusukaloja myöten. Onhan se niiden ns. luonnollista safkaa.

    Äänestä

  • fisu kirjoitti:

    katso Pertti Rassin kotisivua. Pitäisi löytyä ainakin www.akvaario.com kautta. suoraa en muista ulkoa.
    voit antaa melkein kasviksia kuin kasviksia: porkkanaa, banaania, perunaa, kurkkua em. lisäksi. Meidän partikset jo melko kaikkiruokaisia, vaikka pientä kakistelua ensin. Myös altaan muut asukit saavat osansa muita monneja ja tetroja, barbeja, pusukaloja myöten. Onhan se niiden ns. luonnollista safkaa.

    mutta tarttisin tosiaan niitä kasveja lisää, oon meinaan melkoinen "kasvifriikki". Eli allas on tällä hetkellä suhteellisen autio, ja haluaisinkin sinne rehevän kasvuston. Syötän ahmateille levätabletteja, mutta täytynee kokeilla noita vihanneksiakin. Partisten lisäksi kasveja jäytävät levikset ja joskus jopa keltabarbit. Kasvuston tuhona on ollut jonkin aikaa sitten myös sinilevä.

    Eli ostotarjous on edelleeen voimassa!

    Äänestä

Multa liikenee karsinnan yhteydessä kasveja. Löytyy micranthemum micrantemoides, eusteralis stellata, echinodorus tenellus, perinteistä miekkakasvia ja jotain muuta. Hinnasta sovitaan jos haet, kuitenkin halpa. Ota yhteyttä jos kiinnostaa.

T: [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahneiden partisten omistaja kirjoitti:

Mikäli jollakin olisi kasveja kaupan pääkaupunkiseudulla niin ostaisin mielelläni. Jos olet halukas myymään osan "ylituotannosta", laitathan viestiin kasvin nimen lisäksi hinnan sekä yhteystiedot (esim. e-mail).

Toiveikkaana odottaen,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu