Islamin arvot

TERRORISMI

Muhammedin perustama muslimiuskonto on tuonut mittaamattomia kärsimyksiä sadoille miljoonille ihmisille.
Ko. uskonto lupaa paratiisipaikan terroristeilleen, jotka tappavat ”vääräuskoisia”. Islamilaisuus on paljolti yhtä kuin terrorismi. Tunnettu tosiasia on, että islam on synnyttänyt maailman suurimmat kauhut ja terroriteot. Tuo väkivaltauskonto on pahin este maailman rauhalle. Se on syypää tämän hetken miljoonien ihmisten hätään mm. palestiinalaisalueilla.

Järjestyneen yhteiskunnan on taisteltava väkivaltauskontoja vastaan. Se on oikean suuntaista taistelua terrorismia vastaan. Kristittyinä rukoilemme esivallalle Jumalan johdatusta tehtäväänsä. Rukoilemme, että islamin henkivalta ajetaan alas ja muslimit voivat tulla tuntemaan todellisen Jumalan. ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika” ( Joh. 2. kirje /9 ). Jos joku ei ole ottanut vastaan Jeesusta Kristusta elämänsä Herraksi ja omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen, hänellä ei ole Jumalaa. Ilman Jeesusta ja Pyhää Henkeä ihmisillä on vain oman mielikuvituksensa tuottamia pikkujumalia ja valhetta täynnä olevia uskontoja.

Ei ketään vastaan, vaan kaikkien ihmisten puolesta
Uskoon tulleina ihmisinä emme taistele ihmisiä vastaan, vaan ihmisiin vaikuttavia ”pahuuden henkiolentoja vastaan”
(Efes. 6:12). Rakastamme kaikkia ihmisiä niin paljon, että kerromme heille syntien Sovittajasta, Jeesuksesta, joka on ainoa tie Jumalan yhteyteen (Joh. 14:6). Tarkoituksemme on tehdä kaikista ihmisistä Jeesuksen opetuslapsia, rauhan ihmisiä, jotka rakastavat Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään (Mk. 16:15-17). Rauhanomainen evankelioiminen on kristityn tapa taistella (Efes. 6:10-18). Tarkoitan kristityllä sellaista ihmistä, joka on tullut uskoon eli antanut elämänsä Jeesukselle, tehnyt parannuksen synneistään, ottanut kasteen Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen ja saanut Pyhän Hengen (Apt.2:37-42).
Kristityn taistelustrategiana on seuraava aforismi: ”Miten voitan viholliseni? - Tekemällä heistä Jeesuksen ystäviä.”

Kaikki ihmiskunnalle vaarallisiksi luokiteltavat väkivaltauskonnot on YK:n toimesta kiellettävä. Muslimiuskonto on väkivallan hyväksyvä ja siihen kehottava hyvien tapojen vastainen uskonto. Sellaista on vastustettava lain ja oikeuden voimalla. Sen eksytetyt jäsenet pitää auttaa siitä irti. Islaminuskoisten sota ihmiskuntaa vastaan pitää saada loppumaan. Saddam Hussein pitää tuomita kansainvälisessä oikeudessa elinikäiseen vankeuteen rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Samoin Muammad Kaddaf, Jasser Arafat jne.. Kaikenlaiset valtiouskonnot ja kansankirkot pitää kieltää, niin kristilliset kuin muhamettilaisetkin. Maanpuolustus kuuluu valtioille, ei uskonnoille. Tämä on erittäin huomionarvoinen seikka.

Kristittynä olen evankelioinut muslimeita Raamatun opetuksen mukaisesti. Heissä oleva murhan henki on paljastunut. He tahtoisivat tappaa kristityt sen vuoksi, että sanomme heille totuuden: ”Muhammed on kuollut. Jeesus elää! Jeesus ja Hänen ristinsä veren ansio on ainoa mahdollisuutesi päästä Taivaaseen. Uskonto ei voi sinua pelastaa…” (Joh. 14:6). Joitakin muslimeita on Suomessa tullut uskoon. He ovat antaneet elämänsä Jeesukselle. Jumalalle kiitos heistä! Muslimien uskoon tuleminen osoittaa, että väkivaltauskonnosta voi luopua.
Itse asiassa lähes kaikki maailman suuret uskonnot ovat väkivallan pesiä, täynnä murhaa ja kieroutta. Sotien ja kauhujen taakse kätkeytyy usein joku fanaattinen, uskonnollinen aate. Kristinusko alkuperäisessä muodossaan ei hyväksy asiansa puolustamista ”lihan käsivarrella”. Uskossa Jeesukseen oleva ihminen ei ole väkivaltainen. ”Kristinuskonto” (kirkot) on toinen asia. Mikäli joku ihminen toimii väkivaltaisesti on se merkki siitä, ettei hän ole elävässä (oikeassa) kristinuskossa. ”Hedelmistä puu tunnetaan” (Matt.7:15-20). ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.” Tämä on Jeesuksen opettama ensimmäinen käsky. Sitä seuraava (siitä versova) on tämä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Markus 12:29-31). ”Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa” (Room. 13:10). Väkivalta kaikissa muodoissaan on Jumalalle vastenmielistä syntiä.

Miten alhaista riivaajamieltä kuvastaakaan muslimien iloitseminen tuhansien ihmisten kuolemasta. Esim. uutisissa 11.09. 2001 näytetyt amerikkalaisten kuolemasta iloitsevat palestiinalaiset. ”Jumala on suuri!” he huusivat. Heidän jumalansa on suuri väkivaltajumala. Israelia vastaan tehdyt itsemurhaiskut ovat yksinomaan muhamettilaisten uskonkiihkoilijoiden työtä. Kriisit Intiassa, Israelissa, Afganistanissa, Irakissa, Filippiineillä jne. ovat yksinomaan muslimiuskonnon syytä.
Mihin muslimiuskonto tulee sinne tulee väkivaltakin.
Huhtikuussa 2002 muslimit lietsoivat mielenosoituksellaan Turussa uhmakkaasti sotaa Israelia vastaan.

Myös Ekumeeninen liike ja Kirkkojen maailmanneuvosto ovat väkivaltauskonnoista koostuvia järjestöjä. Ne ovat kaukana Raamatun opettamasta ”elävästä uskosta”. Raamatun uskoa ei pidäkään luokitella uskonnoksi.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on Ekumeenisen liikkeen eräs väkivaltaisimpia jäseniä ( huomaa mm. sen sotilaspapit, aseiden siunaamiset jne.). Jokaisen rauhaa rakastavan ihmisen tulee erota Suomen harhaoppisesta väkivaltakirkosta. Sen voi tehdä Väestörekisterikeskuksessa tai kirkkoherranvirastossa.
Kaikki sodat ja väkivallanteot johtuvat ihmisistä, jotka eivät ole antaneet elämäänsä Jeesukselle Kristukselle ja tehneet parannusta synneistään. Tänään asia on korjattavissa.
4222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomen suurin usakonnoton sivu:
http://www.Jeesus-on-Herra.com

Suomen (vain) toiseksi suurin uskonnoton sivu:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/index.html

Molemmissa paikoissa toivotaan sekä autetaan uskonnosta eroon pääsyssä, kirkosta eroamisesta,...

"Jokaisen rauhaa rakastavan ihmisen tulee erota Suomen harhaoppisesta väkivaltakirkosta. Sen voi tehdä Väestörekisterikeskuksessa tai kirkkoherranvirastossa. "

Äänestä

Päätit sitten tulla tälleekin alueelle riehumaan?

Sinua parempana Islamin tuntijana pidän omia hartaita muslimiystäviäni. Kun he sanovat, ettei talebanien usko ole oikeaa Islamia, uskon heitä. Samoin uskon sinua kun sanot kristittynä, etteivät intiaanintappajakonkistadorit olleet oikeita kristittyjä, vaikka he ihmisiä Jeesuksen
nimeen silpoivatkin.

Minun ystävilleni Islam on tuonut vain mittaamatonta onnea, ei kärsimyksiä. Satoja miljoonia Islamista kärsiviä ihmisiä saat vain, jos lasket mukaan ne, jotka pyhän kirjasi mukaan ikuiseen kärsimykseen tuomitaan. En ole väkivaltakauhukirjallisuuden ystävä, enkä usko Jumalankaan olevan.

Muslimiterroristeja on, mutta yhtä pahaa, vieläpä valtiovallan siunaamaa terrorismia harjoitetaan Israelissa palestiinalaisia vastaan. Kyseessä on koston kierre, jossa sivulliset kärsivät.

Äänestä

Mitä todistaa palestiinalaisten murhanhimosta se jos pari köyhää naista ja lasta hyppii televisiossa ylös alas, todennäköisesti eurooppalaisen tai amerikkalaisen sensaatiota kaipaavan lehtimiehen muutamalla dollarilla lahjomana? Itse ovat kristityt olleet ristiretkillään islamin veristä henkeä synnyttämässä, heitelleet kuolleiden soturien päitä muurien yli ja raiskanneet naisia ja nuoria poikia. Me valkoiset eurooppalaiset maailmanomistajat ja -rauhanvaatijat saamme mennä itseemme ja hävetä joka ainut. Me olemme ryöstäneet kolmannen maailman maat, aloittaneet suuren osan Lähi-Idän sodista, orjuuttaneet Intian. Ja eikös nyt oleteta että alistetut maat nielevät tämän kiltisti ja liittyvät globaaliin rintamaan kasvattamaan Euroopan ja Amerikan kansantaloutta?

Jeesus on muuten myös islamissa arvostettu henkilö, profeetta, ja Koraanissa käsketään arvostamaan "Kirjan kansoja", toisin sanoen paitsi muslimeja, myös kristittyjä ja juutalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


[email protected] kirjoitti:

TERRORISMI

Muhammedin perustama muslimiuskonto on tuonut mittaamattomia kärsimyksiä sadoille miljoonille ihmisille.
Ko. uskonto lupaa paratiisipaikan terroristeilleen, jotka tappavat ”vääräuskoisia”. Islamilaisuus on paljolti yhtä kuin terrorismi. Tunnettu tosiasia on, että islam on synnyttänyt maailman suurimmat kauhut ja terroriteot. Tuo väkivaltauskonto on pahin este maailman rauhalle. Se on syypää tämän hetken miljoonien ihmisten hätään mm. palestiinalaisalueilla.

Järjestyneen yhteiskunnan on taisteltava väkivaltauskontoja vastaan. Se on oikean suuntaista taistelua terrorismia vastaan. Kristittyinä rukoilemme esivallalle Jumalan johdatusta tehtäväänsä. Rukoilemme, että islamin henkivalta ajetaan alas ja muslimit voivat tulla tuntemaan todellisen Jumalan. ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika” ( Joh. 2. kirje /9 ). Jos joku ei ole ottanut vastaan Jeesusta Kristusta elämänsä Herraksi ja omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen, hänellä ei ole Jumalaa. Ilman Jeesusta ja Pyhää Henkeä ihmisillä on vain oman mielikuvituksensa tuottamia pikkujumalia ja valhetta täynnä olevia uskontoja.

Ei ketään vastaan, vaan kaikkien ihmisten puolesta
Uskoon tulleina ihmisinä emme taistele ihmisiä vastaan, vaan ihmisiin vaikuttavia ”pahuuden henkiolentoja vastaan”
(Efes. 6:12). Rakastamme kaikkia ihmisiä niin paljon, että kerromme heille syntien Sovittajasta, Jeesuksesta, joka on ainoa tie Jumalan yhteyteen (Joh. 14:6). Tarkoituksemme on tehdä kaikista ihmisistä Jeesuksen opetuslapsia, rauhan ihmisiä, jotka rakastavat Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään (Mk. 16:15-17). Rauhanomainen evankelioiminen on kristityn tapa taistella (Efes. 6:10-18). Tarkoitan kristityllä sellaista ihmistä, joka on tullut uskoon eli antanut elämänsä Jeesukselle, tehnyt parannuksen synneistään, ottanut kasteen Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen ja saanut Pyhän Hengen (Apt.2:37-42).
Kristityn taistelustrategiana on seuraava aforismi: ”Miten voitan viholliseni? - Tekemällä heistä Jeesuksen ystäviä.”

Kaikki ihmiskunnalle vaarallisiksi luokiteltavat väkivaltauskonnot on YK:n toimesta kiellettävä. Muslimiuskonto on väkivallan hyväksyvä ja siihen kehottava hyvien tapojen vastainen uskonto. Sellaista on vastustettava lain ja oikeuden voimalla. Sen eksytetyt jäsenet pitää auttaa siitä irti. Islaminuskoisten sota ihmiskuntaa vastaan pitää saada loppumaan. Saddam Hussein pitää tuomita kansainvälisessä oikeudessa elinikäiseen vankeuteen rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Samoin Muammad Kaddaf, Jasser Arafat jne.. Kaikenlaiset valtiouskonnot ja kansankirkot pitää kieltää, niin kristilliset kuin muhamettilaisetkin. Maanpuolustus kuuluu valtioille, ei uskonnoille. Tämä on erittäin huomionarvoinen seikka.

Kristittynä olen evankelioinut muslimeita Raamatun opetuksen mukaisesti. Heissä oleva murhan henki on paljastunut. He tahtoisivat tappaa kristityt sen vuoksi, että sanomme heille totuuden: ”Muhammed on kuollut. Jeesus elää! Jeesus ja Hänen ristinsä veren ansio on ainoa mahdollisuutesi päästä Taivaaseen. Uskonto ei voi sinua pelastaa…” (Joh. 14:6). Joitakin muslimeita on Suomessa tullut uskoon. He ovat antaneet elämänsä Jeesukselle. Jumalalle kiitos heistä! Muslimien uskoon tuleminen osoittaa, että väkivaltauskonnosta voi luopua.
Itse asiassa lähes kaikki maailman suuret uskonnot ovat väkivallan pesiä, täynnä murhaa ja kieroutta. Sotien ja kauhujen taakse kätkeytyy usein joku fanaattinen, uskonnollinen aate. Kristinusko alkuperäisessä muodossaan ei hyväksy asiansa puolustamista ”lihan käsivarrella”. Uskossa Jeesukseen oleva ihminen ei ole väkivaltainen. ”Kristinuskonto” (kirkot) on toinen asia. Mikäli joku ihminen toimii väkivaltaisesti on se merkki siitä, ettei hän ole elävässä (oikeassa) kristinuskossa. ”Hedelmistä puu tunnetaan” (Matt.7:15-20). ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.” Tämä on Jeesuksen opettama ensimmäinen käsky. Sitä seuraava (siitä versova) on tämä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Markus 12:29-31). ”Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa” (Room. 13:10). Väkivalta kaikissa muodoissaan on Jumalalle vastenmielistä syntiä.

Miten alhaista riivaajamieltä kuvastaakaan muslimien iloitseminen tuhansien ihmisten kuolemasta. Esim. uutisissa 11.09. 2001 näytetyt amerikkalaisten kuolemasta iloitsevat palestiinalaiset. ”Jumala on suuri!” he huusivat. Heidän jumalansa on suuri väkivaltajumala. Israelia vastaan tehdyt itsemurhaiskut ovat yksinomaan muhamettilaisten uskonkiihkoilijoiden työtä. Kriisit Intiassa, Israelissa, Afganistanissa, Irakissa, Filippiineillä jne. ovat yksinomaan muslimiuskonnon syytä.
Mihin muslimiuskonto tulee sinne tulee väkivaltakin.
Huhtikuussa 2002 muslimit lietsoivat mielenosoituksellaan Turussa uhmakkaasti sotaa Israelia vastaan.

Myös Ekumeeninen liike ja Kirkkojen maailmanneuvosto ovat väkivaltauskonnoista koostuvia järjestöjä. Ne ovat kaukana Raamatun opettamasta ”elävästä uskosta”. Raamatun uskoa ei pidäkään luokitella uskonnoksi.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on Ekumeenisen liikkeen eräs väkivaltaisimpia jäseniä ( huomaa mm. sen sotilaspapit, aseiden siunaamiset jne.). Jokaisen rauhaa rakastavan ihmisen tulee erota Suomen harhaoppisesta väkivaltakirkosta. Sen voi tehdä Väestörekisterikeskuksessa tai kirkkoherranvirastossa.
Kaikki sodat ja väkivallanteot johtuvat ihmisistä, jotka eivät ole antaneet elämäänsä Jeesukselle Kristukselle ja tehneet parannusta synneistään. Tänään asia on korjattavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu