Hmm, nyt todella kaikki nuoret, vielä niin kehittymättömät aivot alkavat miettiä kovaa vauhtia onko heidänkin päässänsä mahdollisesti jotain vikaa ja kannattavatko hekin ehkä tuollaisen elämässään kärsineen nuoren miehen sairaalloisia aatteita. Tämä tapaus nyt kuitenkin antaa vinkkejä siitä, että tämä nuori murhaaja on on ollut vain kovaonninen yksilö, tuskin hänellä todellisuudessa on mitään poliittisia aatteita ollut motiivinaan.
Tieto lisää tuskaa - hän on ollut älykäs nuori mies, ajatellut paljon asioita jo muutenkin ja ehkä todella vain menettänyt lopulta järkensä kun ei ole saanut arvostusta koulukavereiltaan ja halunnut kostaa toisille koulukiusaamisen ja pahan olonsa takia.
Kaikki selitykset ovat mahdollisia, joten on aivan turha ruveta nyt miettimään olisiko tässä nyt joku uusi aate jota lähteä seuraamaan. Sattui vain nyt niin ikävästi että suomessa joku pohjimmiltaan vaikutuksille erittäin altis nuori ihminen tunsi pahaa oloa ja samaistui muutamaan amerikkalaiseen sekopäähän.

Vastaukset 2
Vanhimmat
hän oli perin viisas. hän näytti mihin nykyinen mallimme johtaa, VÄKISIN!
on aivan sama, tapatko ihmisen ampumalla vai jonkun välikäden kautta tietämättäsi. lopputulos on aivan sama, toisessa olet vain ruususen unessa etkä välitäkään tietää.
Ymmärsinkö nyt oikein, että jos käyttäydytään huonosti toisia ihmisiä kohtaan ja mahdollisesti syyllistytään kiusaamiseen, on mahdollista että ihminen tästä loukkaannuttuaan päätyy itsemurhaan ja siitä tulee syyttää yhteiskuntaa? Millä tavalla se on kenenkään estettävissä jos ihminen on tarpeeksi heikko tehdäkseen jotain tällaista? Ota huomioon myös tämän henkilön ikä ja mahdollinen kehitysaste. Voi olla paljon asioita lukenut mutta silti lapsenmielinen muissa ajatuksissaan. Yksi aikuisen ihmisen merkki on ainakin se, että tiedostetaan että oma mielipide ei välttämättä ole se ainoa oikea asian laita(=sinä itse et ole jumala).