Perimä?

Meissä jokaisessa on perimä, jolle emme voi mitään.
Mutta, kun Jeesus tulee Herraksemme, kun koemme uudestisyntymisen ihmeen,saamme uuden perimän.
Hän siirtää meihin omaa perimäänsä, omaa itseään,
omaa luontoaan koska hän on luoja.
Hän luo ja muotoilee meitä uudeksi ihmiseksi,
siirtää meihin omaa pyhyyttään ja me alamme pikku hiljaa käsittämään, miksi meidän tulee pyrkiä aina parempaan ja pyhitykseen.
Ihmeellisellä tavalla Jumala voi asettaa meihin
uuden mielen, uudet mielenkiinnon kohteet, uudet halut.Mutta hän ei tee mitään, jos emme anna siihen lupaa ja aivan tietoisesti avaa ovea.
Näin me tarvitsemme joka päivä Jumalaa,Isäämme.
On siis mahdollista päästä vapaaksi perisynnistä
ja luontaisista taipumuksista kaikkeen väärään.
Hyvää Isänpäivää kaikille ja luottakaa siihen Taivaalliseen Isään kaikessa,Hän ei jätä kesken aloittamaansa työtä meissä.
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lakiuskonto valehtelee siinäkin, että ihminen
muka kehittyisi paremmaksi. Voi, voi sokeutta.
Meillä on viimeiseen hengenvetoon asti raju taistelu
lihaamme vastaan - ei sitä uudestisyntyminen poista - vaan alati on kuoletettava Hengellä lihan teot.
Niin salaiset kuin ilmeisetkin.

Äänestä

Sinänsä mielenkiintoinen näkökanta Virsulta.Tekee vain mieleni kysyä miten pitkällä olet pyhittymisessä elämämme vaikeimmalla alueella, ihmissuhteissa?Niissä nimittäin mitataan todellinen pyhittymisemme aste. Onko sinulla kohdallaan suhteesi puolisoon, lapsiin, sisaruksiin, työtovereihin, naapureihin jne.Oletko antanut Pyhän Hengen työskennellä itsessäsi ? Voitko käsi sydämellä vastata näihin kysymyksiin myönteisesti ja todeta, että nämäkin ovat kadonneet perisynnin myötä ja laki on tullut täytettyä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


virsu kirjoitti:

Meissä jokaisessa on perimä, jolle emme voi mitään.
Mutta, kun Jeesus tulee Herraksemme, kun koemme uudestisyntymisen ihmeen,saamme uuden perimän.
Hän siirtää meihin omaa perimäänsä, omaa itseään,
omaa luontoaan koska hän on luoja.
Hän luo ja muotoilee meitä uudeksi ihmiseksi,
siirtää meihin omaa pyhyyttään ja me alamme pikku hiljaa käsittämään, miksi meidän tulee pyrkiä aina parempaan ja pyhitykseen.
Ihmeellisellä tavalla Jumala voi asettaa meihin
uuden mielen, uudet mielenkiinnon kohteet, uudet halut.Mutta hän ei tee mitään, jos emme anna siihen lupaa ja aivan tietoisesti avaa ovea.
Näin me tarvitsemme joka päivä Jumalaa,Isäämme.
On siis mahdollista päästä vapaaksi perisynnistä
ja luontaisista taipumuksista kaikkeen väärään.
Hyvää Isänpäivää kaikille ja luottakaa siihen Taivaalliseen Isään kaikessa,Hän ei jätä kesken aloittamaansa työtä meissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu