uskonto.Kaikki rukoilevat itselleen rahaa ja valtaa.Millään muulla ei ole merkitystä.Pienet ja köyhät tallataan jalkoihin.Kumarretaan siihen suuntaan missä raha liikkuu. Ne joilla ei ole rahaa ja valtaa ovat luusereita eivätkä vallan silmissä minkään arvoisia.Raha ratkaisee kaiken.Vanhoilla perinteisillä arvoilla ei ole merkitystä.Kuten huolehdi läheisistäsi.Siihen sisältyy kaikki mitä ihminen tarvitsee.
Suomessa
on uusi
3266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikeistohalitus, jossa vieläpä vihreitä. Oikein huono hallitus. Ei välitetä lähimmäisistä.
Ja kaikki Suomen ongelmat ovat nykyisen hallituksen vikaa? Mitä helvettiä teki demarit viimeisen kymmenen vuoden aikana? Hoiti suomalaisten etuja ja nosti mm. sairaanhoitajien palkkoja ennenmin kuin omiansa vai?
Hallitus on huono, koska siinä on mukana vihreät tosinajattelijat. Ne jotka tuohavat marxilaisuudellaan....
tätä tilannetta, missä nyt olemme. Koko kehitys lähti 90-luvun alun lamasta, jolloin maa piti saada pankkikriisistä jaloilleen kaikin mahdollisin keinoin, joita markkinataloudesta löytyi. Kansantalouden ja tuottavuuden rakentamiseen ei kuulu ihmisen arvostaminen muuta kuin rahan tuottavuuden perusteella ja heikot jäävät jalkoihin.
Siitä johtuu, että lamasta alkaen lapset, nuoret, vammaiset, vanhukset, mielenterveyspotilaat, eikä lapsiperheetkään ole olleet investointien arvoisia. 80-luvulla vielä Suomi sai olla ylpeä sosiaalipalveluista, mutta ei enää. Jos joku luulee sosiaalista tukea riittäväksi, ei hän tiedä, mistä puhuu. Ja kaiken välinpitämättömyyden huippu on se, että nimenomaan lapset on unohdettu.
Lapsiperheiden verohelpotukset otettiin pois, kaikkia tukia vähennettiin, lapsilisät söi inflaatio, edes satunnaista kodinhoitoapua ei enää saanut, vaikka yksinhuoltajien määrä lisääntyi jatkuvasti, lasten terveydenhoidon kehittäminen unohtui, samoin koulujen ja päivähoidon budjetteja alennettiin jatkuvasti. Olin aika tyrmistynyt 90-luvun loppuvuosina kun tarhassa pyydettiin tuomaan askartelutarvikkeita työpaikoilta, heillä ei niihin enää riittävästi varaa ollut. Myös ryhmäkoot suurenivat, eikä sijaisia palkattu, virkoja vähennettiin. Sama ilmiö tapahtui kouluissa, luokkakoot kasvoivat samalla kun luokan- ja erityisopettajien, sekä kouluterveydenhuollon virkoja vähennettiin...
Samaan aikaan kun lapsiperheiden ahdinko kasvoi, kasvoi paine myös lastensuojelussa - kuinka ollakaan. Kunnissa myös muiden hallinnonalojen ongelmat, siis koulu, päivähoito ja terveydenhoito, kaadettiin lastensuojelun harteille, joilta myös oli tietysti käytettävissä olevaa rahaa ja virkoja vähennetty. Muodostui lastensuojelun katastrofi, jota ei ole ollenkaan vielä julkisuudessa purettu. Pitääkö odottaa 50 v, että salailu näissä asioissa väistyy ja sosiaalipolitiikkamme mustat vuodet lasten ja perheiden kohtelussa rohjetaan ottaa päivänvaloon?