Tuusulan kirkko

Syy ja seuraus oli hyvin esillä!

Sanokaa hurskaasta,
että hänen käy hyvin,
sillä he saavat nauttia tekojensa hedelmiä.
Voi jumalatonta!
Hänen käy pahoin,
sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle.
Minun kansani käskijät ovat lapsia,
ja naiset sitä hallitsevat.
Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä,
he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.
Herra asettuu käymään oikeutta,
nousee kansoja tuomitsemaan.
Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja
sen päämiesten kanssa:
4302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä, että kirkko otaa kantaa kiusaajien toimintaan. Johtaako se sitten mihinkään jää nähtäväksi.

Äänestä

Erityisesti pojat ja nuoret miehet oireilevat pahiten tämän feministisen yhteiskunnan kourissa.
Yli 40.000 nuorta on teillä tietymättömillä ja he ovat pääsääntöisesti nuoria miehenalkuja.
Onhan tämä jo nähty, mutta ymmärrys puuttuu...sitä niitetään, mitä kylvetään!

Mene ja sano tälle kansalle:
Kuulemalla kuulkaa,
älkääkä ymmärtäkö,
näkemällä nähkää,
älkääkä käsittäkö.

Mutta tämä on raastettu ja ryöstetty kansa,
kaikki nuoret miehet ovat sidotut ja vankihuoneisiin kätketyt;
he ovat joutuneet saaliiksi,
eikä ole auttajaa,
ryöstetyiksi,
eikä ole,
kuka sanoisi:
"Anna takaisin!"

http://www.credo.fi/raamattu/1933/Jes.3.html

Äänestä
  • Kyllä ämmien paikka on nyrkin ja hellan välissä.

    Äänestä

  • Oikea uskovainen kirjoitti:

    Kyllä ämmien paikka on nyrkin ja hellan välissä.

    Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
    Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
    Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
    Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Piet.3.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


11.11.2007 klo 10-11 kirjoitti:

Syy ja seuraus oli hyvin esillä!

Sanokaa hurskaasta,
että hänen käy hyvin,
sillä he saavat nauttia tekojensa hedelmiä.
Voi jumalatonta!
Hänen käy pahoin,
sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle.
Minun kansani käskijät ovat lapsia,
ja naiset sitä hallitsevat.
Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä,
he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.
Herra asettuu käymään oikeutta,
nousee kansoja tuomitsemaan.
Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja
sen päämiesten kanssa:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu