Ceausescun aika. Vaalien pöytäkirjoja ei saa pyytää eikä lukea.Eikö ne pitäisi olla seinällä kaiken kansan luettavissa? Voihan niistä löytyä jotakin huomautettavaa tai tietoa tiedon janoisille.
Lounaaseen
taitaa koittaa
311746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
No, joku varmaan osaa neuvoa tai valaista tätä asiaa.
Viittaat siis varmaan turun vaaleihin. Antaisit jo hyvä ihminen olla. Vaalit toimitettiin aivan hyvin ja hyvässä järjestyksessä, kuten pitikin.
Ehdottaisin ihan omaksi parhaaksesi että mietiskelisit vähän tykönäsi, että mikä sinua oikein pännii.
että vaalista valittamiseen tarvitaan pöytäkirjaa
ja sen saaminen on estetty tai tehty varsin hankalaksi.
oli ilmoitustaululla.
Vaalista et voi kumminkaan valittaa, nykyisen lainsäädännön mukaan.
eriasia huomioidaanko se.
Voi tehdä oikaisuvaatimuksen kirkollishallitukselle. Oikaisuvaatimus ohje on ko. pöytäkirjan liitteenä.
Samoin kaikista seurakunnan hallinossa tehdyistä päätöksistä.
jos ei muuten onnistu.
"Voi tehdä oikaisuvaatimuksen kirkollishallitukselle. Oikaisuvaatimus ohje on ko. pöytäkirjan liitteenä. Samoin kaikista seurakunnan hallinossa tehdyistä päätöksistä."
Laki ort. kirkosta, 99 §:
'Kirkon, seurakunnan ja luostarin viranomaisen hallintoasiassa tekemään päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen kirkollishallitukselle.'
VAALI EI OLE VIRANOMAISEN HALLINTOASIASSA TEKEMÄ PÄÄTÖS!
Siten myöskään vaalilautakunnan pöytäkirjan liitteenä ei ole valitusosoitusta.
Aiemmasta lainsäädännöstä poiketen nykyisessä ei säädetä, että piispan pitäisi vahvistaa kirkkoherran vaalin tulos. Koska piispan toimivaltaan ei enää kuulu vaalin tuloksen vahvistaminen, tälläkään perusteella oikaisuvaatimusta ei voida tehdä.
uusi valtuusto halutessaan jättää valitsematta?
mistä me ihmiset toistemme polkujen määrät tiedämme.
toisinajattelijat ja totuudenpuhujat karkotettiin tai suljettiin mielisairaaloihin. Mieli varmaan tekisi ...
Nykyisissä hyvinvointimaissa taas ei mielisairaalaan joudu edes sellainen, joka sinne oikeasti kuuluisi. Avohoitoon vaan, avohoitoon vaan.. ja sitten avohoidokit pamauttavat jossain metrossa kanssamatkustajaa kirveellä päähän.
Jos minulta kysytään niin entisissä sosialistimaissa taisi tässä suhteessa olla hyvät puolensa. ;)
ortodoksiluostareihin. Huivi päähän ja hiljaa!
ollut murhaajia, rosvoja eikä mielisairaita. Heitä suljettiin mielisairaaloihin aivan muista syistä!
Rikolliset ja oikeasti mielisairaat olivat eriasia. Ota selvää historiasta ennen kuin limboilet täällä!
Mitä epäilet vaalissa tapahtuneen? Olisi mukavaa tietää?
mitä ei taida olla? Pöytäkirjoja meinaan...
" Vaalin tuloksen sisältävän vaalilautakunnan kokouksen 28.10. 2007 pöytäkirja on nähtävänä 29. 10. 2007 alkaen 30 päivän ajan kirkkoherranviraston ilmoitustaululla valitusosoituksineen."
on, kuten kirjoitat valitusajasta.
nyt on,mutta monen pyytelyn jälkeen. Ja ihme,ettei
anateemaan laitettu,kun sitä haluttiin kaikkine
sivuineen saada.
olevassa lasikaapissa? Vai seurakuntasalin käytävän ilmoitustaululla? Sisäänpääsy on todella vaikeaa nykyään. Jas asuu kauempana pitää vartavasten sovittaa aikansa sopivaksi.
Olkoon mikä aika hyvänsä, niin kauan kun on SELVÄT sävelet!
riitasointuja riittää.
on ollut jo vuoden verran! Toisaalta pakkoko on käydä kirkossa. Valinnanvapaus on olemassa.
näyttää koittaneen auvoinen aika. Katsoin seurakunnan sivustoa ja "imperiumin nousu" on ilmeinen. Onko teillä mitään muuta toimintaa?
Voisit kuule moneen kertaan jäädä kirkkokahveilla pullatta, jos ei olisi tiistaiseurojen väkeä kahvittamassa
järjestää Tiistai-Seura yhdessä muiden(?)tomintapiirien kanssa! "Hei totnttu-ukot hyppikää, nyt on riemuraikkahin aika!"
koita! saitte mitä pyysitte, joten olkaatten iloiset ja kumartakaatten syvään uutta Päämiestänne!
muutama vuosi sitten eräs henkilö joutui Lähi-Idässä
kotitarkastuksen alaiseksi. Suomalainen toimittaja kysyi että: mitä sä koit kun sotilaat tulivat?
- Kokemiset olivat vähissä kun tuijotin kuuteen pyssynpiippuun! Vastasi henkilö.
Tämähän on aivan väärin. Hänen olisi pitänyt sanoa
- Tunsi hirveätä ankstia. Elämä ikäänkuin vilisti silmieni ohitse!
Miksi minä tätä tänne kirjoitan? Siksi että olen katsonut pyssynpiippuun minäkin. Onneksi ampuja oli huono. En kokenut mitään erityistä minäkään.
Tämä tapahtui Euroopassa kylmänsodan aikaan!
jääkaudeksi.
petollisia nykyään.
Joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu. Tai toisten päin.