10 syytä irtautua EU:sta
1. Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen.
Valtio on silloin itsenäinen kun se ei ole minkään muun valtion alainen. EU:n perustuslailla Unionista tulee liittovaltio ja Suomesta sen osavaltio.
2. Suomen kansan palauttaminen ylimmän vallan haltijaksi.
EU-Suomessa ylin valta on EU:n elimillä eikä Suomen kansalla. Eduskunnalla ei ole ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtiovaltaa kenellekään - ei myöskään EU:lle. Nyt Suomen valtiojohto aikoo uusia laittomuuden hyväksymällä EU:n perustuslain.
3. Aidon demokratian palauttaminen.
Demokratiassa eli kansanvallassa kansalaiset voivat päättää tulevaisuudestaan ja valita lainsäätäjät. EU-Suomen laeista säädetään valtaosa Brysselissä ja ne ovat Suomen omien lakien yläpuolella. EU ei ole demokratia vaan harvainvalta, jota ohjaavat suuryritysten ja suurten jäsenmaiden edut.
4. Sotien ja sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen.
EU kokoaa taistelujoukkoja. Ne eivät ole puolustusvoimat vaan hyökkäysjoukot. EU-Suomi on mukana Unionin tulevissa sodissa ja myös sen ristiriidoissa muiden suurvaltojen kanssa. Puolueettomuuspolitiikka olisi paras turva Suomelle, sillä tosipaikan tullen suomalaiset joutuvat kuitenkin vastaamaan itse itsestään.
5. Oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan pyrkiminen.
EU:ssa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Toisinkin voisi olla. Oikeudenmukaisempi yhteiskuntakehitys on mahdollinen, mutta ei EU:ssa. Kasvavat EU:n nettojäsenmaksut vievät niitä miljardeja, joilla voitaisiin parantaa peruspalveluita Suomessa.
6. Siirtyminen kiihkokapitalismista kohti tervettä markkinataloutta.
Pääomien, yritysten ja työpaikkojen rajoittamaton siirtely lisää työttömyyttä ja eriarvoisuutta. Keinottelua on hillittävä ja markkinoiden on palveltava kansalaisia eikä päinvastoin.
7. Oman talous- ja työllisyyspolitiikan palauttaminen.
Osana eurotaloutta Suomi imetään kuiviin pääomista kun ulkomaiseen omistukseen siirtyneiden yritysten voitot viedään pois maasta. Samalla putoaa pohja hyvinvointipalveluilta.
Kestävälle pohjalle voimme rakentaa taloutta ja tulevaisuutta kun meillä on oma talouspolitiikka ja oma raha.
8. Oman ruuantuotannon turvaaminen.
Puhdas kotimainen ruoka on perusihmisoikeus. Oma maataloustuotanto voidaan turvata vain itsenäisessä Suomessa.
9. Kansainvälinen yhteistyö.
Vain sellainen voi tehdä aitoa yhteistyötä, joka hallitsee itseään. EU-Suomi on sidottu EU:n politiikkaan, joka riistää köyhimpiä maita ja hyödyttää harvoja. Itsenäinen Suomi voisi olla edelläkävijä YK:ssa ympäristöasioissa ja rauhan rakentamisessa.
EU on kansainvälisessäkin politiikassa ongelma - ei ratkaisu.
10. Tulevien sukupolvien takia.
Emme saa pettää tulevia suomalaisia sukupolvia ja sitoa heitä EU:n liittovaltiokehitykseen. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Nännipihat eli nattaset, äidinmaito "Suomineidon" ja kotikonnut
ruokkii itsenäisyyttä. Siitä on pidetävä kiinni sillä leipä vieraan karvast on ja kuri karmeaa.
Se alistaa, orjuuttaa, nöyryyttää ja murtaa ihmisyyden.
"Se alistaa, orjuuttaa, nöyryyttää ja murtaa ihmisyyden. "
Ei alista. Ei orjuuta. Ei nöyrrytä. Ei, jos olet tarpeeksi JOUSTAVA.
kuinka paljon voi orja joustaa?
Juuret elokuva on siitä hyvä esimerkki.
T.S.
Kyllä kuule Vanhanen hallitsee tämän joustamisen. Jos tämä entinen uutisreportteri saa vielä kovin kauan kutsua itseään valtioksi, ostetaan messuhalli valtiolle ja täytetään virkamiehistöllä, jonka yhteinen suuri missio on kehittää keinoja, joilla voitaisiin miellyttää suuria EU-maita siinä toivossa, että jonakin päivänä nämä palkitsevan orjansa nöyryydestä.
Sinusta tulee eun päävastustaja onneksi olkoon! sinunlaisiasi eun vastustajia pitäisi olla enemmän Suomessa jossa kaikenlaiset huuhaa eu mieliset poliitikot ovat saaneet ihan liikaa ääntänsä kuuluviin ja mikä onkaan tulos? talous ja rikollisuus eun aikana ovat lisääntyneet mm ruoan hinta on noussut ja nousee edelleenkin kiitos eu mielisten kapitalistien jotka äänestivät euhun liitttymistä heitä on meidän kiittäminen he myivät Suomen eu saastalle! kiitos oikeistolaisille jotka pettivät Suomen kansan ja sotaveteraanit.
Itsenäisyyspuolueen toivoma "EU:sta vapaa" Suomi ei onnistu, koska kansainväliset suhdanteet vaativat EU:ssa olemista. Muita vaihtoehtoja ei ole, eikä tulevaisuudessakaan tule.
Ennenkin ilman euta ja taatusti pärjäämme vastakin! ole järkevä!
Ja taas ipulistien 10 syytä. Eikö heitä voi sensuroida???
eu mieliset pois Suomesta:)
Vai heräättekö vasta sitten kun poikanne tulee sinkkiarkussa kotiin. Silloin se on liian myöhäistä. Minun sotilasvalassa sanottiin jotenkin näin Puolustan isänmaatani. kotia ja perhettäni. En lähde puilustamaan USA.n öljyvaroja.