2012

Sekä mayat, että sumerit ovat ennustaneet maailmanlopun tapahtuvan 2012.

Sattumaa?

Itse en uskp kumpaankaan, mutta aika jännä.

... niin ja ei se maailma lopu ainakaan ennen vuotta 2015. ;)
192803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

eivät kummatkaan. Amerikkalaista New Age -hömppää.

Äänestä
  • Vanhoja Maya-kirjoituksia pystytään jo nykyisin tulkitsemaan ihan tieteellisesti.

    Äänestä

  • Profeetan Parta kirjoitti:

    Vanhoja Maya-kirjoituksia pystytään jo nykyisin tulkitsemaan ihan tieteellisesti.

    Kirjoituksia tulkitaan, ja juuri siksi väite, että niissä ennustettaisiin maailman loppuvan vuonna 2012, on New Age -hömppää.

    Mayojen kalenteri käsittää erilaisia ajanjaksoja, joista pisin loppuu luultavsti vuoden 2012 paikkeilla, ja sitten kalenteri aloitetaan alusta. Tarkkaa vuotta ei voida sanoa, koska mayojen kalenteri pitää ensin pystyä "sitomaan" meidän kalenteriimme ja se on vaikeaa. Ei tahdo löytyä tapahtumaa, jota voitaisiin verrata ja josta kaikki olisivat yksimielisiä.

    Äänestä

Niin no en usko, että sumerit tai mayat olisivat harrastaneet amerikkalaista new agea.

Äänestä
  • harrastaa sumereja ja mayoja.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    harrastaa sumereja ja mayoja.

    Pointtini oli, että en usko mihinkään ns. "maailmanloppuun".

    Mutta on aika jännä, että sumerit ja mayat ovat todistusti toisistaan riippumatta kertoneet maailmanlopun tapahtuvan 2012.

    Tämä on siis täysin todistettavissa. (siis että ovat näin dokumentoineet, ei se, että se oikeasti tapahtuisi)

    Äänestä

  • Hitsin Pimpula kirjoitti:

    Sumerien kalenteri ei lausunut mitään maailmanlopusta - he harrstivat varsin primitiivistä ajanlaskentaa, jonka huippu oli lisätä silloin tällöin ylimääräinen kuukausi, kun kuukalenteri alkoi mennä liian pahasti pieleen.

    Itse asiassa missään Lähi-Idässä ei onnistuttu kehittämään erityisen toimivaa kalenteria saati jotakin, jolla olisi laskettu aikaa tulevaisuuteen. Kaikki - mesopotamialaiset, babylonialaiset, egyptiläiset - käyttivät kuukalenteria ja korjailivat sitä silloin tällöin, kun sadonkorjuuajat alkoivat mennä kylvökaudelle ja niin edelleen. Vasta Julius Caesar sai aikaan jonkinlaisen toimivan kalenterin.

    http://webexhibits.org/calendars/calendar-ancient.html

    Mayat leikkivät isoilla luvuilla, mutta hekään eivät ennustaneet maailmanloppua. Jose Arguelles. niminen New Age -johtaja, kehitti tämän idean. Hän laski päivät väärin, sanovat Maya-tutkijat.

    http://en.wikipedia.org/wiki/José_Argüelles

    http://en.wikipedia.org/wiki/Maya_calendar#Long_Count

    Koska se pitkä sykli sitten päättyy "oikein" laskettuna? Taidat jauhaa pelkkää paskaa, kuten jauhavat näköjään apurahatutkijatkin.

    Äänestä

  • Mikä? kirjoitti:

    Koska se pitkä sykli sitten päättyy "oikein" laskettuna? Taidat jauhaa pelkkää paskaa, kuten jauhavat näköjään apurahatutkijatkin.

    Tutkijat eivät tiedä muuta, kuin että se ei ole tämän New Age -profeetan laskema. Häneltä unohtuivat mm. karkauspäivät. Lisäksi vielä ei tiedetä tarpeeksi maya-dynastioiden historiasta, joita mayat itse käyttivät suuntaviittoina. Ennen kuin tehdään tarpeeksi löytöjä, ei voida olla varmoja, mistä vuodesta ja päivästä kalenterin ajanlasku alkoi eikä siis myöskään, milloin pitkä lasku loppuu ja uusi alkaa.

    Koska maya-valtioita ei enää ole olemassa, ei kysymyksellä myöskään ole suurta merkitystä.

    Vastaavasti muuten Egyptin faaraoiden ajasta verrattuna länsimaiseen kalenteriin on suurta epävarmuutta; ajat heittelevät parilalkin sadalla vuodella. Tutkijat ottavat rauhallisesti, he tietävät, että elämä on lyhyt ja tiede pitkä. Arvoituksia ratkotaan, kysymyksiin vstataan, kaikki ajallaan. Ehkä sinun elinaikanasi saadaan varmuus näihin kysymyksiin, ehkä vasta seuraavan sukupolven aikana.

    1. Egyptin faaraot eivät todista tässä asiassa yhtään mitään.
    2. Maya-kalenterissa ei ole karkauspäiviä, koska se on tarkempi kuin käyttämämme gregoriaaninen kalenteri.
    3. Maya-dynastioiden mukainen ajanlasku on eri asia kuin ns. maya-kalenteri.
    4. Kaikki tutkijat eivät vastusta laskettua vuotta 2012.
    5. Et todellakaan ole tutkija.

    Äänestä

  • Järki hoi! kirjoitti:

    1. Todistavat paljonkin.

    2. Kyllä siinä on ja sinä tietäisit sen jos olisit asiaan paremmin perehtynyt, etkä luki pelkästään New Age kirjoja.

    3. Ei ole.

    4. Kerropa ketkä? Voitko mainita nimiä?

    5. No et ole kyllä sinäkään mikään tutkija.

    Äänestä

Matt. 24:36 "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.

Jumala on kyllä erimieltä siitä asiasta että milloin maailmanloppu tulee ja kuka siitä tietää.

En menisi ihan äkkiä uskomaan minkään laista todistusta siitä ainakaan ihmisiltä.

Äänestä
  • Kun viittaat raamattuun, niin onhan sekin ihmisten kirjoittama.

    Äänestä

http://www.youtube.com/watch?v=uEcql3l2wHw
-A new Aeon of Mankind slowly builded in those inner Souls,spirtually liftet to a new Dimension,its not a End,its a Beginning,like a Wheel,it is a Wheel of Time.I am A&O.
~¤~o <
Z.

Äänestä

Muistelisin, että muinaisten egyptiläisten kalenteri sijoittaisi maailmanlopun myös vuoden 2012 tienoille. Joidenkin, ja näitähän on lukuisia, tulkintojen mukaan Nostredamus taas ennusti kolmannenmaailmansodan lopun tuoksi vuodeksi. Mene ja tiedä...

Äänestä

Olen myös kuullut tuosta, että mayat ja sumerit ovat ennustaneet maailmanlopun tulevan vuonna 2012.

Onhan toi kyllä mielenkiintoista, en voi sitä kieltää, mutta oma mielipiteeni kuitenkin on se, että tarkkaa ajankohtaa ei voi tietää, milloinka se maailmanloppu tulee. Uskon kyllä, että maailmanloppu on tulossa. Tarviiko tuota edes tarkemmin tietää, että milloinka se maailmanloppu tulee?

Äänestä

Minäkin uskon että maailma muuttuu tuon vuoden aikana
En nyt sitä että se kaikki yhtenä päivänä tapahtuisi, vaan enemmän sitä että plateetta rupaisi voimaan pahoin. Olisko se sellainen että kaikki ihmiset kuolisivat, tuskin.

Tuo on se aika kun planeetat ovat rivi rivissä, ja se tapahtuu kerran 25 tuhannessa vuodessa. Olsiko silloin enemmän gravitatiota?

Jos esimerkiksi maa muuttaisi orbittia auringon ympäri. Tai ilmasto muuttuisi radikaalisti, tai maa siirtyisi niin että pohjoisnapa vaihtaisi sijaintiaan

Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuun

Äänestä

maailmanloppu on ennustettu.

Äänestä

Se loppu ei ole mikään maailmanloppu mitä kaikenmaailman turbo uskovaiset mainostaa, vaan se on tämän vanhan aikakauden loppu ja sen jälkeen alkaa uusi aikakausi, uusi sykli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hitsin Pimpula kirjoitti:

Sekä mayat, että sumerit ovat ennustaneet maailmanlopun tapahtuvan 2012.

Sattumaa?

Itse en uskp kumpaankaan, mutta aika jännä.

... niin ja ei se maailma lopu ainakaan ennen vuotta 2015. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu