Rehtorin kanssa oli erimielisyyksiä.
Terveydenhoitaja ei auttanut Pekkaa tarpeeksi.
Aikuisopiskelija oli suosittu esiintyjä.
Nuoret pojat olivat suosittuja, kaikkien ystäviä -> kateus heitä kohtaan.
Terveydenhoitaja ei auttanut Pekkaa tarpeeksi.
Aikuisopiskelija oli suosittu esiintyjä.
Nuoret pojat olivat suosittuja, kaikkien ystäviä -> kateus heitä kohtaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikkiin kiusaustapauksiin joutuu virkansa puolesta sekaantumaan sekä rehtori että terveydenhoitaja. Tai ainakin heidän pitäisi ottaa kiusaamistapaukset aina käsittelyyn ja yrittää ratkaista ne.
Oppilaiden osalta kiusaamistapaukseen osallistuvat tietenkin kiusaajat.
Kiusaamista on kaikkien keskiviikon ja perjantain välillä tehtyjen luokkatovereiden haastattelujen mukaan tapahtunut.
Viikonlopun aikana kaikki ovat alkaneet ymmärtää kieltää kiusaamisen.
Kiusaaminen on tässä yhteydessä ymmärrettävä samassa laajuudessa kuin työpaikkakiusaaminen. Se on pahimmillaan paljon hienovaraisempaa ja viiltävämpää kuin peruskouluikäisten parissa.
Luokassa opiskeli myös kymmenen vuotta vanhempi aikuinen nainen, joka oli nuorena mennyt naimisiin, lopettanut koulunsa kesken ja tehnyt kaksi lasta. Voi helposti kuvitella, että halusi nyt elää kadotettua nuoruuttaan uudestaan.
Pekka-Eric taas oli useiden lausuntojen mukaan varsin kokematon naisten kanssa.
Miksi kiusaamisen mahdollisuus pääsyynä surmatöihin halutaan kieltää kokonaan???