etsivä

Kirjoitanpa nyt ensimmäistä kertaa tälle palstalle. Elämäni on ollut yhtä helvettiä jo yli kymmenen vuotta, noin sisäisesti. Elämässä ei ole ollut mitään todellista sisältöä, vaikka perhettä on perustettu ja työpaikkojakin ollut ihan mukavasti sekä ei ole tarvinnut nälkää nähdä.
Mutta mielenterveys on ollut kovilla kun ei ole mitään porukkaa mihin kuulua. Vaikeimpina päivinä olen istunut junaradan varrella ja ajatellut itsemurhaa. Pää on ollut tosi sekaisin.
Nyt olen kaksi kertaa käynyt kirkossa, ensin sellaisessa kirkkokonsertissa ja sitten myöhemmin yhdessä tavallisessa messussa. Vaikka en tunnekaan kaikkea raamatusta luettua kovin todelliseksi enkä esim. koe ehtoollista ollenkaan tarpeelliseksi, olen silti saanut ainakin hetkellistä voimaa elämiseen pelkästään kirkossa käymisestä. Tunnelma on ollut mukava ja kevyemmällä mielellä olen sieltä saanut lähteä. Kunpa mikään ei tulisi pilaamaan alkanutta uutta elämääni.
9316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

henkinen halu on herännyt sinussa. Usein ihminen tuntee olevansa "hukassa", ennekuin tämä halu alkaa olemaan niin voimakas, että ihminen alkaa etsiä syvempää tarkoitusta kaikelle.

Kerroit, että kirjoittelet tänne ensimmäistä kertaa - joten varaudu "kaikkeen" - mikäli tulet tänne uudestaan. Täällä on kaikilla mielipiteet ja omanlaisensa käsitykset siitä - mikä on se AINOA TOTUUS.

Äänestä

kirkossa käynnin lisäksi olla päivittäin hetki hiljaa Jumalan edessä ja kuunnella omaa sisintäsi. Alussa se on hirveän vaikeaa mutta helpottuu ajan myötä. Keskittymisen apuna voit käyttää esim. Isä meidän -rukousta (Matteus 6:9). Rukouksen toistaminen hitaasti ja ajatuksen kanssa auttaa karkottamaan mielessä levotomasti vilisevät ajatukset. Se ei ole kuitenkaan itsetarkoitus, vaan tähtää hiljaisuuden saavuttamiseen. Aloita vaikka varttitunnilla ja pidennä hetkeä vähitellen, jos se tuntuu hyvältä, kuitenkin enintään tuntiin. Itselleni on ollut suunnattomasti hyötyä hiljaisesta rukouksesta. Esimerkiksi masennus on minulle nykyisin melkein tuntematon asia.

Raamatusta voisit lukea esim. evankeliumeista Jeesuksen opetuksia. Esim. Matteuksen 5 luvusta alkava Vuorisaarna on todella hieno, samoin esim. Jeesuksen jäähyväispuhe Joh. 14-16.

Äänestä

Kiva kuulla että uskonasiat alkaa tuntua ajankohtaiselta. Toivotan sulle Jumalan johdatusta etsinnällesi.

Tuli mieleen vertaus että Jumalan tunteminen on kuin kaivo, mitä syvemmälle pääsee, sitä raikkaampaa vettä löytää.

Äänestä

Hei etsivä,

Mukava lukea tuota kirjoitustasi. Ja onnittelut,
että langanpää todelliseen elämänsisältöön on
löytynyt.

Mä arvelen niin, että moni potee nykyään hiljaa
sisällään tuota mitä kuvasit aluksi - raastavaa
irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunnetta,
ja kaipuuta.

Oli tuo "elämänlanka", jonka kirkosta löysit,
nyt miten ohut ja alussa tahansa, niin oma kokemukseni
on ollut se, että tuo lanka ei katkea. Se on vahva,
ei petä, vaan jatkuu - luvattu on, että suorastaan
ikuisuuteen saakka.

Minulle se, mitä sieltä kirkosta löytyy - Jumala,
Jeesus, kristittyjen yhteys - oli ja on ollut jo
kohta parikymmentä vuotta vastaus sieluni nälkään
ja janoon, eli siihen, mitä syvimmiltään kaipasin.
Muuta ei ole enää tarvinnut etsiä.

Yksi Jumalan lahjoista on tosiaan kristittyjen yhteys.
Siihen sisältyy joku sellainen kokemus ja tietoisuus,
että olemme monien asioiden suhteen samassa asemassa,
yhteisen Jumalan edessä. Saman yhden elävän Jumalan
armon tarvitsijoita ja saajia. Meillä on sama auttaja,
joka vapauttaa meitä taakoistamme.

Mutta vielä suurempi asia, kuin yhteyden kokeminen
toisiin, on ollut yhteyden löytäminen Jumalaan.
Vähitellen se avautuu sieltä, missä ei ensin voi
tajuta sen avautuvan. Raamatusta, ehtoollisesta,
siitä, mitä siellä kerrotaan Jeesuksesta. Aluksi
vain vähän, tuskin ollenkaan. Mutta askel askeleelta,
aina löytää hienompia aarteita.

Siunausta ja varjelusta tiellesi!

Äänestä

Ankeina aikoina olen lukenut psalmeja Raamatussa. Kun oli kovasti tiukkaa terveyden ja monenlaisten muidenkin asioiden kanssa, rukoilin, että Herra opettaisi minua etteivät vaikeuteni olisi hukkaan kärsittyä.
Vähitellen ne kirjoitukset tulivat avuksi neuvoen ja lohduttaen.
Lukeminen kannattaa ajatella hengelliseksi ruokailuksi, ja aloittaa lukeminen ikäänkuin ruokarukouksella. Siinä voi pyytää Herraa siunaamaan se, mitä nyt tulee luetuksi.
Nyt joku voi pitää minua jopa uskovaisena, niin se on vaikuttanut!
Ja elämään on tullut merkitystä ja jopa satunnaisia iloisia hetkiäkin.

Äänestä

galleria-sivullani mainittu kirja, niin saat tietää, miten
Jumala omiansa kutsuu ja lopulta ahtaan portin kautta omaksensa ottaa.

Tiedän tuskasi, sillä 40 vuotta minäkin elin vain Jumalan vihan alla,
ja monta kertaa itsemurhaikeissa yökaudet kaduilla harhailin.

Äänestä
  • se "viha" - mitä uskot J-lan vihaksi - on vain sitä, että sinä itse olet ollut kaukana Hänestä, joko et ole päästänyt Häntä lähellesi - tai et ole vain ymmärtänyt Hänen tärkeyttään.
    J-la ON AINA HYVÄ. KAIKKI SE MIKÄ HÄNEN TEKOJENSA TAKANA ON - ON HYVYYS.

    Äänestä

Tuli mieleen, että silloin, kun tunnet itsesi yksinäiseksi ja merkityksettömäksi, kannattaa lukea Raamatusta psalmi 139 miettien läpi. Mulle on ollut tärkeää tietää se, että joku tuntee minut sillä tavalla, niin läheisesti, kuin siinä kuvataan.

Äänestä

Jäi vähän epäselväksi etsintäsi mahdollinen kohde.
Toki, usein on siten, jotta uuttera etsijä kyllä löytää etsimänsä. Mutta ihmisen oman mielenrauhan saavuttamiseksi täytyy tehdä töitä, siis ahertaa sen eteen. Mutta jos etsit yhteyttä taivaalliseen Isään, Luojaasi, niin siihen on kyllä aivan toiset keinot olemassa kuin kirkossa käynti, tosin se hiljaisuus jota nykyisistä kirkoista voi itse kukin löytää, on kyllä hyödyksi asiasi eteen päin viemiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


löydänkö? kirjoitti:

Kirjoitanpa nyt ensimmäistä kertaa tälle palstalle. Elämäni on ollut yhtä helvettiä jo yli kymmenen vuotta, noin sisäisesti. Elämässä ei ole ollut mitään todellista sisältöä, vaikka perhettä on perustettu ja työpaikkojakin ollut ihan mukavasti sekä ei ole tarvinnut nälkää nähdä.
Mutta mielenterveys on ollut kovilla kun ei ole mitään porukkaa mihin kuulua. Vaikeimpina päivinä olen istunut junaradan varrella ja ajatellut itsemurhaa. Pää on ollut tosi sekaisin.
Nyt olen kaksi kertaa käynyt kirkossa, ensin sellaisessa kirkkokonsertissa ja sitten myöhemmin yhdessä tavallisessa messussa. Vaikka en tunnekaan kaikkea raamatusta luettua kovin todelliseksi enkä esim. koe ehtoollista ollenkaan tarpeelliseksi, olen silti saanut ainakin hetkellistä voimaa elämiseen pelkästään kirkossa käymisestä. Tunnelma on ollut mukava ja kevyemmällä mielellä olen sieltä saanut lähteä. Kunpa mikään ei tulisi pilaamaan alkanutta uutta elämääni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu