SAARNA

Saarna Huuhaan palstan kirkossa 15.06.2003

Päätin vaikka on heikko olo avata kirkon ovet ja saarnata huuhaalaisille.

Humppalulla on vihanen minulle mutta en ymmärä miksi oli miten oli niin saarnan teille.

Ensinmäisellä rivissä saa istua Humppalulla,Marjuska ja Zippo.

Saarna alkaa.

Alkoholismi

Alkoholismi on fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista alkoholiriippuvuutta. Fyysisen riippuvuuden kehityttyä henkilön on vaikea lopettaa juomista, koska lopettamisvaiheessa hänellä esiintyy voimakkaita vieroitusoireita. Kun alkoholi on hallitseva osa elämää, siitä on muodostunut psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Alkoholisti eli alkoholismismia sairastava henkilö ei koe selviytyvänsä arkielämän toiminnasta ilman alkoholia.
Alkoholismin kehittyminen on pitkä prosessi ja aina kulttuuriin sidonnaista; ympäristössä vallitsevat juomatavat määrittävät millaista alkoholinkäyttöä pidetään ongelmallisena.

Alkoholi kuuluu luonnollisena osana useimpien suomalaisten elämään. Kymmenelle prosentille kansalaisista alkoholin käyttö muodostuu kuitenkin ongelmaksi. On huomattava, että alkoholismi ei ole ainoastaan yksilön ongelma, vaan alkoholisti sairastuttaa ympäriltään ainakin viisi läheistään. Näin ajateltuna jopa 1,5 miljoonaa suomalaista kärsii alkoholismista. Yhden tutkimuksen mukaan joka kahdeksas lapsi kärsii alkoholismista.

AMEN

Parannusta teille kaikille ja älkää nyt ryypätkö liikaa.
(Minut pakotettiin sidottuna tuolissa ryyppämään ja katSella "leffoja")

"Pappi juoksi okselle ja häipyi monet kirkossa ihmetteli mitä täällä oikeen tapahtu"

Terv

Huuhaan palstan Pappi
15418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hyvä saarna pappi . saarna viinanperkelettä kohtaan . en siedä alkoholia missään .

hyvä että puhut avoimesti omista virheistäsi ,seurakunta näkee että olet ihminen ,tavallinen kuolevainen sinäkin .

-olet kykenevä virheisiin ,tunnustamaan ne ,korjaamaan ne ja jatkamaan elämääsi virheiden jälkeen .

-nyt minun täytyy kuitenkin palata tuonne asunnolleni ,takaisin juhliin . vaimoni tres ,(thaimaasta kotoisin) täyttää tänään 19-vuotta .olemme olleet naimisissa jo 3 vuotta .

hyvää kevättä sinulle pappi !

T:piispa

Äänestä
  • piispa että kävit saarnassa.
    Pieniä virheitä on meillä jokaisella mutta aina voi yritta parantua.

    Hyvää jatkoa sinullekin Piispa

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    Äänestä

kenkää tulee teille.suntio hoitaa kolehtihommat tästäedes onko selvä syntisäkit.

Äänestä
  • kuka huuhaan palsassa saarnaa ja miksi.
    kolehdi bisnekset on kans minun ja kirkon asia.

    Sinä tuomitseva luuseri täytyy nyt rukoila ja pyydellä armollisesti anteeksi.

    Jos et tee sitä niin olet tuomittu ikuiselle ajaksi kärsimään helvetissä luciferin seurassa.

    Anna minun kaikkia kestää retku....

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    "kuka sinut päästi sisään saarnalle???"

    Äänestä

  • Pappi kirjoitti:

    kuka huuhaan palsassa saarnaa ja miksi.
    kolehdi bisnekset on kans minun ja kirkon asia.

    Sinä tuomitseva luuseri täytyy nyt rukoila ja pyydellä armollisesti anteeksi.

    Jos et tee sitä niin olet tuomittu ikuiselle ajaksi kärsimään helvetissä luciferin seurassa.

    Anna minun kaikkia kestää retku....

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    "kuka sinut päästi sisään saarnalle???"

    minula on todisteet sinu tempuista. ryöstit kolehdin, kävit ilotalossa ja ryyppäsit monta viikkoa putkeen.kenkää tulee ja piispalle myös.

    suntio

    Äänestä

  • suntio kirjoitti:

    minula on todisteet sinu tempuista. ryöstit kolehdin, kävit ilotalossa ja ryyppäsit monta viikkoa putkeen.kenkää tulee ja piispalle myös.

    suntio

    ei voi ola kun pappi ja piispa on täysin syntivapaita .
    Ja minä en ole kolehdista varastanut olen reilu kundi.

    Todisteita

    ha ha ha......

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    Äänestä

  • suntio kirjoitti:

    minula on todisteet sinu tempuista. ryöstit kolehdin, kävit ilotalossa ja ryyppäsit monta viikkoa putkeen.kenkää tulee ja piispalle myös.

    suntio

    mitä mitä ,suntio sanoi jotain mutta nyt en taatusti kuullut oikein !

    et voi erottaa minua , koska olen ylin maaseurakunnassa , minä jaan potkuja jos niitä yleensäkään jaetaan .

    ja mitä pappiin tulee , papilla on minun 99 % tuki takanaan ,eli ei hänkään saa potkuja . olen nyt vakuuttunut että meidän pappi on lämminsydäminen ihminen .

    sinä ,mokoma tunkio saat iskua meiltä jos et palaa nyt ruotuun heti ja tuki leipäläpeäsi .

    -MINUA EI VOI EROTTAA KÄYTÄNNÖSSÄ-

    T:piispa

    Äänestä

  • piispa kirjoitti:

    luottamuksesta ja tämä retku joka näin meistä kirjoittelee ei enään tule huuhaan palstan kirkon portistta sisään.
    Meidän ulos heittäjä hoitaa sen asian.

    Hyvää jatkoa piisspa ja minä pappina pyydelen anteeksi että tällasia retkuja välilla astuu kirkkoon.

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    Äänestä

  • suntio kirjoitti:

    minula on todisteet sinu tempuista. ryöstit kolehdin, kävit ilotalossa ja ryyppäsit monta viikkoa putkeen.kenkää tulee ja piispalle myös.

    suntio

    Lopputili Papille ja Piispalle ja Kukas
    on Arkkipiispa. Sille kanssa kenkää.

    Evankelista voi olla reissulassena juoppo, mutta ei Pappi tai Piispa.

    Toki väärä oppi voi myös 'humalluttaa' miehen kuin miehen, väärän oppi on miestä väkevämpää.

    Zippo on umpikiero, korkkiruuvi ja pirullistakin pirullisempi ihminen.

    Onhan Ozzikin kiero, mutt ei pärjää Zipolle.

    SiunaustaOzzille ja myös Leolle.

    Äänestä

  • Olet oikessa. kirjoitti:

    sanoa näin syntinen retku!!!
    olet tuomittu ja anteeksi ei voi antaa.

    "pappi oksentaa sinun viestin päälle"

    Anna minun kaikkia kestää

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    Äänestä

  • Pappi kirjoitti:

    sanoa näin syntinen retku!!!
    olet tuomittu ja anteeksi ei voi antaa.

    "pappi oksentaa sinun viestin päälle"

    Anna minun kaikkia kestää

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    Golgatalla! Onpas kumma Pappi, kun ei evankeliumia tunne.

    Ja Papille vielä muistutus ja nurkkaan häpeämään - ennen irtisanomista ja psykiatrin eläkelausuntoa
    siis muistutus Papille siitä, että vaikka huorinteko on hyvin paljon yleistynyt, niin se on ISO SYNTI.

    Eikös Pappi muista, että jo pelkkä kiihkeän katseen luominen kauniisiin naisiin on Synti.

    Suurin osa 'ihmissuhteistahan' vie suuren osan ihmisistä ikuiseen kadotukseen.

    Herran Armo ja Rauha olkoon Papinkin kanssa.

    Ja NUku-MAtti kutsuu jo!

    Kuuntelitteko Leo Mellerin älykkäitä ja viisaita vastauksia Taivaan ja maan välillä- ohjelmassa.

    Suosittelen ainakin seuraavina sunnuntaina kuuntelemista. Oppisi Pappikin Sanaa ja sen selityksiä todella älykkäältä ja viisaalta mieheltä.

    Äänestä

Alkoholi on huono asia, joka tuottaa vaan harmia :( Niinpä minä olen päättänyt poistaa kaikki alkoholi-pitoiset juomat! Enkä koske alkoholiin enään ikinä. Amen

Äänestä

nyyh..mitä mä teen? mulla ei ole alkoholin kanssa ongelmia mut vaivaa syntymähumala,tila jota en voi hallita joka saattaa mut syntiseen kiusaukseen kerta kerran jälkeen olenko toivoton syntinen? Saanko siunauksesi..

Äänestä
  • Maniakohtaus. Kaikki muut ovat kyllä itkeneet synnyttyään tähän maailmaan.

    Mahtoiko äitisi olla juovuksissa sinut synnyttäessään. Silloinhan on mahdollista, että olet olet humalassa syntyessäsi. Mikä se on alkoholin palamisnopeus.

    On n. 35 v aikaa siitä kun olen ollut juovuksissa, eikä tästä syystä ole mitään tietoa
    asiasta.

    Äänestä

  • geeneistä johtuva kirjoitti:

    Maniakohtaus. Kaikki muut ovat kyllä itkeneet synnyttyään tähän maailmaan.

    Mahtoiko äitisi olla juovuksissa sinut synnyttäessään. Silloinhan on mahdollista, että olet olet humalassa syntyessäsi. Mikä se on alkoholin palamisnopeus.

    On n. 35 v aikaa siitä kun olen ollut juovuksissa, eikä tästä syystä ole mitään tietoa
    asiasta.

    se meneekin voi äiti minkä teit mulle?
    kaikki nämä vuodet olen ollut syytä vailla ja nyt se selvisi...mut ei se auta mua silti teen asioita joita kadun aamulla ja voin sanoa et sitä en tee pöntön ääressä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pappi kirjoitti:

Saarna Huuhaan palstan kirkossa 15.06.2003

Päätin vaikka on heikko olo avata kirkon ovet ja saarnata huuhaalaisille.

Humppalulla on vihanen minulle mutta en ymmärä miksi oli miten oli niin saarnan teille.

Ensinmäisellä rivissä saa istua Humppalulla,Marjuska ja Zippo.

Saarna alkaa.

Alkoholismi

Alkoholismi on fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista alkoholiriippuvuutta. Fyysisen riippuvuuden kehityttyä henkilön on vaikea lopettaa juomista, koska lopettamisvaiheessa hänellä esiintyy voimakkaita vieroitusoireita. Kun alkoholi on hallitseva osa elämää, siitä on muodostunut psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Alkoholisti eli alkoholismismia sairastava henkilö ei koe selviytyvänsä arkielämän toiminnasta ilman alkoholia.
Alkoholismin kehittyminen on pitkä prosessi ja aina kulttuuriin sidonnaista; ympäristössä vallitsevat juomatavat määrittävät millaista alkoholinkäyttöä pidetään ongelmallisena.

Alkoholi kuuluu luonnollisena osana useimpien suomalaisten elämään. Kymmenelle prosentille kansalaisista alkoholin käyttö muodostuu kuitenkin ongelmaksi. On huomattava, että alkoholismi ei ole ainoastaan yksilön ongelma, vaan alkoholisti sairastuttaa ympäriltään ainakin viisi läheistään. Näin ajateltuna jopa 1,5 miljoonaa suomalaista kärsii alkoholismista. Yhden tutkimuksen mukaan joka kahdeksas lapsi kärsii alkoholismista.

AMEN

Parannusta teille kaikille ja älkää nyt ryypätkö liikaa.
(Minut pakotettiin sidottuna tuolissa ryyppämään ja katSella "leffoja")

"Pappi juoksi okselle ja häipyi monet kirkossa ihmetteli mitä täällä oikeen tapahtu"

Terv

Huuhaan palstan Pappi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu