Omavanhurskaus/Vanhurskaus

Kun täällä nyt ymmärretään väärin kirjoituksiani. Niin yritän palata Kristus-kallioon tiivistetysti. Jumalalle kelpaava=vanhurskas. Itse emme sellaisiksi voi tulla. Golgatalla Kristuksen uhri teki sen puolestamme. Emme itse voi tulla vanhurskaaksi.
Siispä Joh.17:19.'Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.' Hänen täydellinen kuuliaisuutensa,(ei minun/sinun), on minun lain täyttämiseni,minun hurkauteni,pyhitykseni,vanhurskauteni. Minun on siis todettava ilolla, jos oikea kristitty tahdon olla - olen täyttänyt lain, en itsessäni vaan Kristuksessa Jeesuksessa, sijaisessani. Mikä valtava ilosanoma! Olen nyt siis perusteissa aivan uskon ABC:ssä, mikä on maailmalle hullutus, mutta meille jotka uskomme, se on Jumalan voima. Tästä enempää en jatka, vielä. Kenestä meillä on siis kerkskaaminen kaikesta? Siunausta!
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yhdyn täysin kirjoitukseesi. Minusta kirjoituksesi ei johda mihinkään laittomuuteen, niikuin luultavasti monet adventistit heti otaksuvat. Vaan sisäiseen uudistukseen, jossa Kristus saa kaiken aikaan, ja muutumme Jumalan tahdon mukaisiksi. Omat ponnistelut ja pätemiset eivät johda mihinkään Jumalan edessä. Olemme auttamattomasti tuomittuja. Mutta Kristuksessa olemme täysin puhtaita, kaikesta vajavaisuudestamme huolimatta. Kiitos Jumalalle!

Äänestä

"Olen täyttänyt lain Kristuksessa!"

Se oli ihana totuuden Sanan tiivistys Kristukseen.
Mistäpä muusta näin selkeän sanan jälkeen enää
kehtaisikaan ylpeillä - kuin vain Jeesuksesta ja
siitä hullutuksesta, että minäkin kelpasin Hänelle!

Äänestä

JOB 42.

7 Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: "Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.

8 Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job."

9 Niin teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli heille puhunut; ja Herra teki Jobille mieliksi.

10 Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jpp3 kirjoitti:

Kun täällä nyt ymmärretään väärin kirjoituksiani. Niin yritän palata Kristus-kallioon tiivistetysti. Jumalalle kelpaava=vanhurskas. Itse emme sellaisiksi voi tulla. Golgatalla Kristuksen uhri teki sen puolestamme. Emme itse voi tulla vanhurskaaksi.
Siispä Joh.17:19.'Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.' Hänen täydellinen kuuliaisuutensa,(ei minun/sinun), on minun lain täyttämiseni,minun hurkauteni,pyhitykseni,vanhurskauteni. Minun on siis todettava ilolla, jos oikea kristitty tahdon olla - olen täyttänyt lain, en itsessäni vaan Kristuksessa Jeesuksessa, sijaisessani. Mikä valtava ilosanoma! Olen nyt siis perusteissa aivan uskon ABC:ssä, mikä on maailmalle hullutus, mutta meille jotka uskomme, se on Jumalan voima. Tästä enempää en jatka, vielä. Kenestä meillä on siis kerkskaaminen kaikesta? Siunausta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu