Paha USA
*Kansalainen*
10292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lähi-idän rikkaimmaista maista ennen persianlahden sotaa. Sen jälkeen alkoi alamäki. OK varmasti amerikkalaiset ovat tehneet avustustyötäkin siellä, pakkohan niiden on sitä siellä tehdä sekä kansan vuoksi(kapinallisia vähemmän kun asiat kohdallaan) että julkisuuskuvan vuoksi. Nyt jos yrität kuitenkin oikeuttaa tuolla irakin sotaa(tai afganistanin) niin metsään menee.
Ennen 1991 alkanutta Persianlahden sotaa Irak oli ollut kalliissa sodassa Irania vastaan 1980-1988, eikä todellakaan ollut mikään rikas maa. Tai olihan siellä vaurautta, mutta vain harvoilla, ei tavallisella kansalla. Irak ja Saddam Hussein itse aloitti nykyisen hässäkän hyökkäämällä Kuwaitiin 1990.
Eilen kerrottiin uutisissa, että Irak on alkanut jo rauhoittua. Pommi-iskut ovat vähentyneet reilusti, ja tavallinen kansa haluaa vain elää rauhassa. Pian jopa tämänkin palstan hörhöt joutuvat huomaamaan, että USA todellakin toi vapauden ja hyvinvoinnin Irakin kansalle. Nyt Irakilla on tilaisuus tulla rikkaaksi valtioksi, koska sillä on niin suuret öljyvarat.
"Nyt Irakilla on tilaisuus tulla rikkaaksi valtioksi, koska sillä on niin suuret öljyvarat."
harmi vaan, että nuo varat on ulkomaisten omistuksessa
Vähän sama kuin sanoisit että nyt saa nigeria rikastua kun siellä on niitä timantteja.
esimerkkinä nämä öljydiilit, 85 prosenttia voitoista irakilaisille joka sopimuksessa. Öljybisnes on niin tuottoisaa ettei mitään "riistosopimuksia" tarvita.
http://www.iraqdirectory.com/DisplayNews.aspx?id=4905
Pohjois-Irakiin ehkä juuri tuon syyn takia.
Kurdit yrittävät ansaita rahaa omalla öljyllään :)
Usallahan öljy on loppu, ei ihme, että tuli paniikki Lähi-Itään.
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=134888&search=usan
http://www.marketwatch.com/news/story/western-companies-may-get-75/story.aspx?guid={09CFDDFD-E299-4659-A8C3-5ADE6E26579E}
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=204905&search="irakin
Totuus on se, että sopimukset ovat olemassa, eivätkä kaatumassa. Firmat jotka siellä toimivat ja neuvottelevat ovat amerikkalaisia, koalition maista ja niiden ulkopuolelta. Salaliittoa tässä ei ole. Öljyn"ryöstöä" ei ole.
http://www.nytimes.com/2007/05/12/world/middleeast/12oil.html?_r=1&hp&oref=slogin
ei siihen jenkkejä tarvita, että näin.
http://www.freepressinternational.com/?p=410
"Refugees’ advocates call it the fastest-growing humanitarian crisis on the planet, deteriorating more quickly than Myanmar (also known as Burma) or Darfur."
ihan kuka tahansa pulliainen sitä öljyä saa varastettua noin HURJAA määrää, tarkoin varjelduilta öljykentiltä.