Työreformimiehet loistivat poissaolollaan

Työreformi on Suomessa menossa, pakkolaki ja julkisen terveydenhoidon alasajo kuuluuvat siihen, kuin nyrkki silmään. Suomen kansalaiset ja työtä tekevät ihmiset eivät vaan nyt ymmärrä, mistä on kysymys? ERITTÄIN VAKAVASTA ASIASTA, KESKUSTAN JA KOKOOMUKSEN TYÖREFORMISTA.

Sairaanhoitajat ajettiin jo irtisanomaan itsensä ja pakkolain turvin näitä ihmisiä voidaan nyt viedä käsiraudoissa ihan minne työnantaja kulloinkin haluaa. Kun olet Suomessa kouluttautunut sairaanhoitajaksi ja olet sairaanhoitaja, pakkolaki voi pakottaa sinut myös tulevaisuudessa työhön ihan mihin vaan ja ihan minne tahansa. Sairaanhoitajalta vietiin itsemääräämisoikeus ja pakkolaki niskassa on jatkuva pelotus, eläkeläiselläkin.

TYÖREFORMIN takia Suomessa kohta ei ole kenelläkään työtä tekevällä itsemääräämisoikeutta, tästä työreformimiehet Katainen ja vanhanen pitävät huolen. Tämä kaksikko on pahempi, kuin Esko Aho ja Iiro Viinanen. Hei eivät saaneet pakkolakeja aikaan, mutta saivat aivan tarpeeksi muuta pahaa.

Kaikenkukkuraksi eilinen Eduskuntakyselytunti osoitti, miten Katainen ja Vanhanen ovat ylimielisiä ja kansaa halveksivia, koska eivät edes vauvautuneet tulemaan Eduskuntaan, vaikka näin vakavasta asiasta on kysymys.

Vakavaa on myös Suomessa se että MTV3:n uutiset on myös valjastettu koko koneistollaan sumuttamaan ja aivopesemään kansaa työreformin ja työreformimiesten puolesta.
6218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että jos irtisanominen toteutuu käy ilmi miten vähän he ovat vastuussa potilaista ja kuinka pieni osuus lääkäreillä on potilaiden hoidosta?

He eivät pärjää ilman sairaanhoitajia lähihoitajien kanssa --- mutta vottivat mielellään 24% vastaavan palkankorotuksen kunnanjohtajien kanssa SAIRAANHOITAJIEN SILMIEN EDESTÄ ITSELLEEN?!

Tästähän tässä on kysymys ja siitä , että typerät Kokoomusnaiset ovat taas ostamassa keskusta puolueen työreformia aivan samalla tavalla kun menivät äänestämään Halosta aikanaan presidentiksi?!

Kokoomus-naisiin ja Kokoomuslaisiin ei voi luottaa..?!

IRTISANOMISET TOTEUTUU JA SAIRAANHOITAJIA SYYTETÄÄN VAIKKA SYY ON HALLITUKSEN, EDUSKUNNAN , KUNTIEN JA LÄÄKÄREIDEN....JOTKA VARASTIVAT RAHAT JA MUNASIVAT ITSENSÄ...!!!

Nyt nähdään miten ei pärjätä ilman sairaanhoitajia----kun tulemme takaisin töihin...lääkäreiden palkka ei meille enää riitä....tämä leikki tuli kalliiksi Hallituksen pelureille?

terveisin sairaanhoitaja

Äänestä
  • Punatukkainen Kokoomusnainen saisi nyt mennä plastiikkakirurgille leikkauttamaan keskustalaisen sielunsa työreformista...lääkärit eivät tukeneet sairaanhoitajia nyt, mutta me sairaanhoitajat teimme kaiken työn lääkärilakon aikana....muutama lääkäri riitti silloin mutta muutama houtaja ei riitä nyt...mistä tämä kertoo?!

    Lääkäreitä on liikaa hallinnossa ja työpaikoilla juoksevat puolipäivää yksityisellä töissä..?!

    Kunnat voivat vähentää puolet lääkäreistä, mutta ei yhtään hoitajaa---siitähän tässä on kysymys?

    Hyvä, että sekin tieto tuli esille?!

    Hoitajat pysyköön oikeassa asiassaan loppuun asti!

    LÄÄKÄRIT PELKÄÄVÄT TULEVANSA EI KORVAAMATTOMIKSI---JA ETTÄ KANSA HUOMAA MITEN VÄHÄN ME HEITÄ TARVITAANKAAN......?!

    SAIRAANHOITAJATERVEISIN...

    Äänestä

  • KALLIIKSI TULEE HALLITUKSELLE JA EDUSKUNNALLE ENSISIJAISESTI!

    MTV3 --aamuohjelma: SDP:n Maria Gutzenina-Richardsson voitti keskustelussa lääkäri Asko-Seljavaaran selkeästi!

    Lääkäri edusti ökyröyhkeää linjaansa "muka olemalla läheinen työtoveri", ja katsoo hoitajia alaspäin rikollisina....mutta Maria tietää että hoitajiin voi luottaa..mutta että he ovat nyt oikealla asialla vaatimuksissaan!

    Kiitos MARIA....HÄPEÄ Kokoomus naiselle!!

    Äänestä

  • jOS EI LÖYDY kirjoitti:

    KALLIIKSI TULEE HALLITUKSELLE JA EDUSKUNNALLE ENSISIJAISESTI!

    MTV3 --aamuohjelma: SDP:n Maria Gutzenina-Richardsson voitti keskustelussa lääkäri Asko-Seljavaaran selkeästi!

    Lääkäri edusti ökyröyhkeää linjaansa "muka olemalla läheinen työtoveri", ja katsoo hoitajia alaspäin rikollisina....mutta Maria tietää että hoitajiin voi luottaa..mutta että he ovat nyt oikealla asialla vaatimuksissaan!

    Kiitos MARIA....HÄPEÄ Kokoomus naiselle!!

    7600 eurosta lähemmäs 10.000 euroa ja kirjoitti Turun Sanomissa 2 vkoa sitten ettei kunnat ole työnantajina vastuussa asioista?!

    Samanlaisia työrajoitteisia ja järjettömiä miehiä ja naisia hallinoissa riittää?!

    Olisiko aika hieman vaaleissa muuttaa tätä tilannetta?

    Lindenillä ei ole juuri lääkärikollegoiden luottamusta TYKS:ssä, saati sitten muiden hoitoalalla olevien...silti mies vain jatkaa virassaan entisenä stalinistina ja nykyisenä demarina...miten se on mahdollista?!

    Kyllä demarille porvarin palkka ja elämäntyyli kelpaa; kelpaisi myös työmoraali ja muu porvarillinen etiikka?!

    Kokoomuslaiset ja demarit unohtaneet aatteensa juuret...Keskustasta puhumattakaan!?

    Nuoret ja keski-iköiset ja vanhukset...NYT ON POLIITTISEN MUUTOKSEN TEON AIKA SUOMESSA!!!!

    ALOITETAAN SE JO KUNNALLISVAALEISSA ENSI VUONNA!!!

    sivusta seurannut :)

    Äänestä

  • Eikös sairaanhoitajalla olekkaan enää oikeutta irtisanoa itseään, jos ei ole palkkaansa tyytyväinen? Naisilta ollaan Suomessa viemässä itsemääräämisoikeutta. Tämä pakkolakikin runnotaan aivan sen takia, kun sairaanhoitajille Katainen ja Vanhanen kummpaneineen eivät halua maksaa kunnollista palkkaa, molemmat ovat sanoneet, että ei tipu. Suomessa sairaanhoitajien palkat julkisella puolella ovat EU:n heikoimpia Turkin kanssa samalla tasolla. Pakkolain ansiosta voidaan tulevaisuudessakin sairaanhoitajat pakottaa työhön OIKEIN SAKON UHALLA ja sairaanhoitaja itse ei pysty määräämään millä palkalla, ties vaikka parempi palkkaisesta toisesta työstä.

    Äänestä

  • dementoitunut typerys kirjoitti:

    Punatukkainen Kokoomusnainen saisi nyt mennä plastiikkakirurgille leikkauttamaan keskustalaisen sielunsa työreformista...lääkärit eivät tukeneet sairaanhoitajia nyt, mutta me sairaanhoitajat teimme kaiken työn lääkärilakon aikana....muutama lääkäri riitti silloin mutta muutama houtaja ei riitä nyt...mistä tämä kertoo?!

    Lääkäreitä on liikaa hallinnossa ja työpaikoilla juoksevat puolipäivää yksityisellä töissä..?!

    Kunnat voivat vähentää puolet lääkäreistä, mutta ei yhtään hoitajaa---siitähän tässä on kysymys?

    Hyvä, että sekin tieto tuli esille?!

    Hoitajat pysyköön oikeassa asiassaan loppuun asti!

    LÄÄKÄRIT PELKÄÄVÄT TULEVANSA EI KORVAAMATTOMIKSI---JA ETTÄ KANSA HUOMAA MITEN VÄHÄN ME HEITÄ TARVITAANKAAN......?!

    SAIRAANHOITAJATERVEISIN...

    Täytyy ikävä kyllä näin sanoa ja kauhistuttaa ajatellakin, että nämä ovat LAINLAATIJOITAMME. Ei se Juha Miedonkaan puhe ollut mistään kotoisin, mutta tämä kokoomuksen dementiaedustaja on kyllä näky ja pyrkii olemaan vielä enemmän äänessä, kuin tämä peräkylän sauvoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakava paikka kirjoitti:

Työreformi on Suomessa menossa, pakkolaki ja julkisen terveydenhoidon alasajo kuuluuvat siihen, kuin nyrkki silmään. Suomen kansalaiset ja työtä tekevät ihmiset eivät vaan nyt ymmärrä, mistä on kysymys? ERITTÄIN VAKAVASTA ASIASTA, KESKUSTAN JA KOKOOMUKSEN TYÖREFORMISTA.

Sairaanhoitajat ajettiin jo irtisanomaan itsensä ja pakkolain turvin näitä ihmisiä voidaan nyt viedä käsiraudoissa ihan minne työnantaja kulloinkin haluaa. Kun olet Suomessa kouluttautunut sairaanhoitajaksi ja olet sairaanhoitaja, pakkolaki voi pakottaa sinut myös tulevaisuudessa työhön ihan mihin vaan ja ihan minne tahansa. Sairaanhoitajalta vietiin itsemääräämisoikeus ja pakkolaki niskassa on jatkuva pelotus, eläkeläiselläkin.

TYÖREFORMIN takia Suomessa kohta ei ole kenelläkään työtä tekevällä itsemääräämisoikeutta, tästä työreformimiehet Katainen ja vanhanen pitävät huolen. Tämä kaksikko on pahempi, kuin Esko Aho ja Iiro Viinanen. Hei eivät saaneet pakkolakeja aikaan, mutta saivat aivan tarpeeksi muuta pahaa.

Kaikenkukkuraksi eilinen Eduskuntakyselytunti osoitti, miten Katainen ja Vanhanen ovat ylimielisiä ja kansaa halveksivia, koska eivät edes vauvautuneet tulemaan Eduskuntaan, vaikka näin vakavasta asiasta on kysymys.

Vakavaa on myös Suomessa se että MTV3:n uutiset on myös valjastettu koko koneistollaan sumuttamaan ja aivopesemään kansaa työreformin ja työreformimiesten puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu