kirkon aktiivisuutta kriisinhoidossa, niin kysyn, millaista lohtua kirkko tarjoaa niille sureville omaisille, joiden menettämä läheinen ei uskonut Jeesukseen. Kuoleehan erilaisissa onnettomuuksissa myös ateisteja ja pakanauskoisia.
Mikä kirkon tarjoama lohdutus näissä tapauksissa on? Opin mukaanhan he joutuvat kadotukseen.
Mikä kirkon tarjoama lohdutus näissä tapauksissa on? Opin mukaanhan he joutuvat kadotukseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta vastausta en tiedä. Ensinnäkään minun mielestäni poliisi ei saa ryysiä pappi mukanaan suruviestiä omaisille viemään. Ovatko he edes ottaneet selvää uhrin tai omaisten vakaumuksesta? Kyllä katastrofien hoito tulisi aina olla ammattilaisilla, eikä sekottaa niihin automaattisesti uskontoja. Uskonnottomathan ovat Suomessa toisen luokan kansalaisia, joiden tunteista ei tarvitse välittää.
Ensinnäkin, kirkko ei ollut ainoa aktiivinen kriisivaiheessa, vaan koeteltu ja pitkälle kehitetty kriisivalmius SPR:n kanssa toimi hyvin. Myös Mielenterveysseura oli heti alussa aktiivisesti mukana. Siinä on hyvin yhdessä toimiva trio, joka on koulutettu kohtaamaan myös isojen kriisien kohtaamat ihmiset.
Voi olettaa, että jokaisella uhrin kodilla oli toisistaan poikeava arvomaailmansa ja katsomuksensa. Eikö vaan?
Kuitenkin omaisensa menettäneiden kotona suru on ollut varmasti yhtä suuri, katsomuksista riippumatta. Eikö vaan?
Kun suruviestin viejä saapuu, tuskin se on mikään evankeliointitilaisuus, vaan viestin viejät ovat valmiit antamaan sen, minkä ihminen toiselle siinä tilanteessa pystyy. Eikö vaan?
Onko sillä sitten väliä, oliko olkapää papin, poliisin tai sosiaalityöntekijän, koska ainakin oman opiskeluni opasti suruviestin viejälle yhden tehtävän, turvallisen olkapään, johon toinen voi nojata ja vain itkeä. Sanoja siinä vaiheessa ei paljonkaan käytetä eikä selityksiä jaeta. Se olisi suuri virhe, koska siinä ei surutyötä aloita viestin viejä vaan sen saaja. Samanarvoinen suru on uskovilla ja ateisteilla.
Selityksen ja sielunhoidon aika tulee vasta myöhemmin. Kuten uutisistakin luimme, sen hoitavat paikalliset viranomaiset ja myös kirkko, johon mennään, ei kirkko enää mene uudelleen pyytämättä.
Viestinviejien yhteinen moniammatillisuus varmisti sen, että jokainen tuli huomioon otetuksi ja jos joku kammoksui pappia, saattoi valita poliisin olkapään.
Lohdutuksen aika tulee vasta myöhemmin ja siinä kirkolla on merkittävä rooli. Mutta se ei enää tule kotiin poliisin kanssa, vaan se tarjotaan jokaiselle halukkaalle ilmiseksi.
Liian moni ei osaa erottaa kriisiapua ja sielunhoitoa ja muuta lohdutusta toisistaan. Ne ovat aivan eri asioita. Jos omainen ei usko Jeesukseen, on hän silti yhtä arvokas "asiakas" myös sielunhoitotyössä ja lohdutksen sanan kohteena. Se pitää tehdä selväksi heti alussa. Uskon, että suurin osa papeista on kykeneviä keskustelemaan ihmisen asioista ilman "uskonnon tuomaa lisäväriä". Onhan suru ja kriisit universaaleja.
Maahanmuuttajia ja toisinuskovia on Suomessa entistä enemmän. Se luo yhteiskunnalle, mutta myös kirkollekin paineita oppia keskustelemaan heidänkin kanssaan kriisitilanteissa, mutta myös normaalissa arjessa.
että on ihmisiä joita loukkaa se, että pappi yksinkertaisesti tunkee heidän surunsa keskelle, osaa sitten puhua miten ihmismäisesti tahansa.
Mieheni sanoi, että jos hän olisi nähnyt sairaalavuoteen vierellä papin, kun hänen isänsä teki kuolemaa, niin hän olisi suuttunut ja viskannut äijän mäelle, koska siinä olisi ollut todella suuri loukkaus hänen ja hänen isänsä vakaumusta vastaan.
Joidenkin mielestä on vaan niin, että uskonnottomien tunteita ei tarvitse ottaa huomioon, kuten olemme näissäkin keskusteluissa tulleet huomaamaan.
Apu toteutuu ihmisten ehdoilla niin kuin esimerkiksi Palvelevan Puhelimen kautta on tapahtunut reippaat 30 vuotta. Jos asiakas haluaa keskustella uskonnosta, se on tietenkin mahdollista, mutta täysin asiakkaan päätettävissä. Sama pätee edelleen esimerkiksi parheneuvontaan eri puolilla Suomea ja moniin muihin työmuotoihin. HUOM: Kirkko ei opeta kadotuksesta muuta, kuin että sinne päätyminen tai taivaaseen pääseminen on Jumalan asia, ei kirkon tai kenenkään ihmisen. Jumala yksin näkee ihmisen sydämeen ja hän yksin voi pelastaa ihmisen.
>>HUOM: Kirkko ei opeta kadotuksesta muuta, kuin että sinne päätyminen tai taivaaseen pääseminen on Jumalan asia, ei kirkon tai kenenkään ihmisen. Jumala yksin näkee ihmisen sydämeen ja hän yksin voi pelastaa ihmisen.
niin siellä kyllä opetettiin, että joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.