Suurin maassamme koskaan esitetty poliittinen valhe on "Suomen itsenäisyyden lisääntyminen EY:ssä". Aikoinaan kun liittyminen oli käsiteltävänä keskusteluissa, ei käytetty kirjaimia EU. Sotilasliitto kiistettiin ehdottomasti ja rahaliitto pimitettiin törkeästi äänestäjiltä. Integraatiosta kärsinyt maanviljelijäväestö tarrautui Kepuun, joka ei auttanut asiaa, vaan aikansa pääministeripuolueena uitti meidät tuohon EU:n - sekunda-neuvostoliiton rysään.
Monenlaisia perustelemattomia fraaseja, väitteitä ja valheita ovat sanomalehdet pullollaan. Eräs perusväittämä on sellainen että EU ilman jäsenyyttäkin päättäisi Suomen asioista. Se olisi YK:n peruskirjan vastaista rikollista toimintaa ja ainoastaan vahvistaisi syytä pysyä poissa mokomasta Eurooppa-Neuvosto(liitosta).
Monenlaisia perustelemattomia fraaseja, väitteitä ja valheita ovat sanomalehdet pullollaan. Eräs perusväittämä on sellainen että EU ilman jäsenyyttäkin päättäisi Suomen asioista. Se olisi YK:n peruskirjan vastaista rikollista toimintaa ja ainoastaan vahvistaisi syytä pysyä poissa mokomasta Eurooppa-Neuvosto(liitosta).
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suomi ei ole ikinä ollut niin itsenäinen kuin nyt viime vuosina. Olemme voineet ihan itse antaa jopa ulkopoliittisia lausuntoja - näistä voitiin menneinä vuosina vain haaveilla.
Mitä sotilasliittoon tulee, niin se tosiaan kiistettiin silloin, ja miksi ei olisi kiistetty? Eihän sellaista EU:n jäsenvaltioille ole tullut, vaikka Suomen kansasta puolet sitä toivoisikin (HS/Suomen Gallup 16.6.03).
Maatalous olisi jouduttu ajamaan alas paljon rajummin, kuin mitä nyt EU-aikana tehtiin. Hallitsemattomasti paisuneet tukiaiset olivat tulleet tiensä päähän jo ajat sitten.
Ei EU suoraan ilman jäsenyyttä olisi päättänyt Suomen asioista. Välillisesti kuitenkin Suomen asema olisi mm. kauppapoliittisesti heikentynyt jos olisimme jääneet ulkopuolelle, olisimme joutuneet sopeuttamaan ulkomaankauppaamme Unionin tahdon mukaisesi pystymättä itse vaikuttamaan päätöksiin mitenkään. Näin ollen tämäkään fraasi ei ollut vailla perusteita.
Olemme todellakin itsenäisempiä kuin koskaan!
Sitaatti Teija Tiilikaisen (Suomen EU-konventtiedustaja) kolumnista (SUOMEN KUVALEHTI 47/2001 23.11.2001 sivu 81):
" Poliittinen selkärangattomuus integraatioasioissa vahvistaa kansalaisten mielikuvaa Euroopan unionista epämääräisenä hankkeena, joka näyttää kehittyvän yhä syvemmän integraation muotoon ilman, että sitä kukaan aktiivisesti kehittää. "
EI tarvinnut ottaa ulkomailta direktiivejä tai maksaa jäsenmaksuja. Maatalouden alasajo on EU-jäsenyyden seurausta.
Ahtisaari kiisti sotilasliittoutumisen. Jos YUTP ja euro olisi sanottu suoraan niin jäsenyydestä ei olisi koskaan tullut totta: näin sanovat gallupit.
Suomen ulkopolitiikka on EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa. Mallioppilas indeed.
Tsaarin vallan aikaan ei ollut itsenäisyyttä kuin "vain" sisäisissä asioissa.
Nyt ei ole siis sitäkään.
Oliko muuta?
Hei ajattele edes hieman ennenkuin vaivaudut jakamaan meille viisauttasi.
"Suomen ulkopolitiikka on EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa. Mallioppilas indeed."
Miten EU:n "yhteinen" ulkopolitiikka näkyi Irakin sodan yhteydessä?
Ajattele sinä ensin ja käy koulu loppuun ja mene kasaamaan pokemon-korttejasi ennen kuin tulet tänne miesten puolelle todistamaan oman tyhmyytesi ja tietämättömyytesi. Mitäköhän muut ajattelevat tapauksestasi?
Irakin sotaa ennen ja sen jälkeen on Maastrichtin sopimukseen kirjattu yhteinen: ei itsenäinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka.
Suomen edustajat eivät ole esittäneet eriävää kantaa EU:n ulkopoliittisen peruslinjan kanssa. Me emme voi toteuttaa itsenäistä Venäjän-politiikkaakaan.
Kerroppa meille palstalaisille lyhyesti, millaista on EU:n yhtenäinen ulkopolitiikka? Siis se missä Suomikin on mallioppilaana.
Siis miten se nyt näkyy se EU:n yhteinen ulkopolitiikka? Äläkä latele fraaseja vaan niitä tosiasioitasi.
Sinulta kyllä jäi perus korkeakoulujen argumentointikurssit selvästi väliin, ellei sitten koko koulu.
Jos toinen esittää esimerkin, siihen on tapana vastata.
Ei sen puoleen että minua haittaisi jos olisit oikeassakin... parempi niin, mutta valitettavasti et vielä ole, ja EUn sisäisten valtioiden ulkopolitiikka on kaukana yhtenäisestä.
vaikkapa tästä: http://ue.eu.int/Pesc/default.asp?lang=fi
Lyhyestä virsi kaunis, mutta ei taida silti mennä perille? Mitenköhän oli mahdollista Natsi-Saksassa aivopestä liki satamiljoonainen kansa. Toki se on mahdollista EU-Suomessakin, Euroopan Kainuussa jossa on nelisen miljoonaa jurttia, jotka eivät tiedä Euro-unionista mitään eivätkä välitä pätkääkään.
Te ette todellakaan välitä itse tutustua asioihin. Se ainakin on siis varmaa, että totuudellinen Eurooppa-tieto on kriittisten varassa.
Jo Maastrichtin sopimukseen, sopimukseen Euroopan unionista, kirjattiin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka YUTP. (Mutta eihän tätä tietenkään kukaan usko).
Euroopan yhdentyminen oli Rooman sopimuksesta lähtien keskittynyt taloudellisiin näkökohtiin, yhteismarkkinoiden luomiseen, vaikka ajatuksia yhteistyöstä kansainvälisen politiikan alalla olikin esitetty. Lokakuusta 1970 lähtien Euroopan yhteisön jäsenvaltiot pyrkivät neuvottelemaan keskenään ja toimimaan yhteistyössä kansainvälisen politiikan merkittävissä kysymyksissä. Tämä oli kuitenkin hallitustenvälistä toimintaa "Euroopan poliittisen yhteistyön" puitteissa. Vuonna 1986 tämä hallitustenvälinen yhteistyö kirjattiin muodollisesti Euroopan yhtenäisasiakirjaan ilman että sen luonne tai sen toteuttamistapa olisi muuttunut. Ilmaisua yhteinen ulkopolitiikka ei siis ollut kirjattu perussopimuksiin vielä siinäkään vaiheessa, kun Euroopan yhdentyminen oli jatkunut lähes neljäkymmentä vuotta. Muutos tapahtui Maastrichtissa, jossa jäsenvaltiot kirjasivat yhteisen ulkopolitiikan tavoitteen ensimmäistä kertaa perussopimukseen. Sopimuksen tultua voimaan 1.11.1993 Euroopan unioni on voinut saada oman äänensä kuuluviin kansainvälisellä näyttämöllä, ilmaista kantansa aseellisiin konflikteihin, ihmisoikeuskysymyksiin tai mihin tahansa muuhun asiaan, joka liittyy niihin perusperiaatteisiin tai yhteisiin arvoihin, joille Euroopan unioni perustuu ja joita se haluaa puolustaa.
Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia määräyksiä tarkistettiin vuonna 1999 voimaan tulleessa Amsterdamin sopimuksessa. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 11-28 artiklat koskevat nyt nimenomaan YUTP:tä.
YUTP:n korkeaksi edustajaksi (Amsterdamin sopimuksella luotu uusi virka) nimitettiin Javier Solana Madariaga, joka aloitti viisivuotisen virkakautensa 18.10.1999. Tämä oli tärkeä päätös unionin ulkopolitiikan tehostamisen ja näkyvyyden lisäämisen kannalta.
Uusi Nizzan sopimus, joka tuli voimaan 1.2.2003, sisältää uusia YUTP:tä koskevia määräyksiä. Siinä on erityisesti lisätty niitä aloja, joilla voidaan tehdä määräenemmistöpäätöksiä, ja vahvistettu poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean asemaa kriisinhallintaoperaatioissa.
Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka
Perussopimuksessa määrätään myös unionin yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta (ETPP), joka kattaa kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät asiat, mukaan lukien yhteisen puolustuspolitiikan asteittaisen määrittelyn - ETPP on siis osa YUTP:tä. Tämä yhteinen puolustuspolitiikka voi johtaa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää ja jos jäsenvaltiot hyväksyvät ja ratifioivat päätöksen. ETPP ei kuitenkaan vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityispiirteisiin, ja se on myös sopusoinnussa Pohjois-Atlantin liiton (Nato) puitteissa toteutettavan politiikan kanssa.
Kölnin Eurooppa-neuvosto katsoi kesäkuussa 1999, että Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamisen kulmakivenä ovat kriisinhallintatehtävät, joita kutsutaan myös ns. Petersbergin tehtäviksi sen paikan mukaan, jossa Länsi-Euroopan unionin (WEU) ministerineuvosto vuonna 1992 määritteli nämä tehtävät.
Kyse on humanitaarisista ja pelastustehtävistä, rauhanturvaamisesta sekä taistelujoukkojen tehtävistä kriisinhallinnassa, rauhanpalauttaminen mukaan lukien. Eurooppa-neuvosto on päättänyt, että tämän vuoksi "unionin olisi pystyttävä toimimaan itsenäisesti ja siten, että sen tukena ovat uskottavat sotilasvoimat, keinot päätösten tekemiseksi käyttää niitä ja valmius tehdä niin kansainvälisten kriisien ratkaisemiseksi tämän rajoittamatta Naton toimia."
Useat perättäiset Eurooppa-neuvostot ovat asteittain antaneet konkreettista sisältöä tälle tahdolle antaa unionille itsenäiset valmiudet kansainvälisessä kriisinhallinnassa silloin, kun Nato ei kokonaisuutena ole mukana, ja noudattaen Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteita ja kunnioittaen sen turvallisuusneuvoston ensisijaista asemaa.
Unionin yhdenmukaisena ja kokonaisvaltaisena pyrkimyksenä kriisinhallinnan alalla on kehittää johdonmukainen lähestymistapa, jossa käytetään kaikkia niitä siviilikriisinhallinnan välineitä, jotka jo ovat unionin käytettävissä (ja joista monista vastaa komissio) samalla, kun on olemassa mahdollisuus sotilaallisen voiman käyttöön.
Sotilaalliset ja siviilivoimavarat
Sotilaallisten voimavarojen osalta Helsingin Eurooppa-neuvosto asetti joulukuussa 1999 niitä koskevan yleistavoitteen: vuoteen 2003 mennessä unionilla olisi oltava valmiudet saattaa 60 päivässä toimintavalmiuteen kaikkiin Petersbergin tehtäviin kykenevät joukot aina 60 000 sotilaan vahvuuteen saakka ja ylläpitää niitä vähintään vuoden ajan. On syytä korostaa, että tämän tavoitteen saavuttaminen ei tarkoita eurooppalaisen armeijan luomista, sillä kansallisten joukkojen tarjoaminen operaatioon ja niiden toimintavalmiuteen saattaminen perustuu kunkin jäsenvaltion itsenäiseen päätökseen.
Näiden tavoitteiden perusteella käynnistettiin prosessi vapaaehtoisten sitoumusten keräämiseksi jäsenvaltioilta ja voimavaratavoitteiden saavuttamisessa tapahtuneen edistymisen arvioimiseksi. Prosessin tuloksen perusteella Laekenin Eurooppa-neuvosto totesi, että unioni on nyt operatiivinen ja kykenee toteuttamaan kriisinhallintaoperaatioita. Se tunnusti myös, että unionin käytettävissä olevia keinoja ja voimavaroja olisi kehittävä, jotta unioni kykenee hoitamaan yhä monitahoisempia operaatioita. Siksi laadittiin voimavaroja koskeva Euroopan toimintasuunnitelma (ECAP), jolla on tarkoitus edistää Euroopan kriisinhallintavalmiuksien kehittämistä ja saavuttaa Eurooppa-neuvoston asettamat tavoitteet. Kansallisiin päätöksiin perustuvan ECAPin avulla järkeistetään kunkin jäsenvaltion omia puolustusalan toimia sekä vahvistetaan kansallisten ja monikansallisten hankkeiden yhteisvaikutusta ja siten saadaan aikaan tehokkaammat sotilaalliset voimavarat.
Tässä yhteydessä on perustettu 19 ECAP-työryhmää, joiden tehtävänä on analysoida jäljellä olevia puutteita kokonaisuutena ja osoittaa kaikki toteutettavissa olevat kansalliset ja monikansalliset ratkaisut. Prosessin seuraava vaihe, jossa ratkaisut on tarkoitus toteuttaa, tulee perustumaan näiden työryhmien työn tuloksiin.
Unioni on myös päättänyt kehittää siviilikriisinhallintaa niillä neljällä ensisijaisella alalla, jotka Feiran Eurooppa-neuvosto määritteli kesäkuussa 2000 (poliisiasiat, oikeusvaltion lujittaminen, siviilihallinnon vahvistaminen ja pelastuspalvelu). Näillä aloilla on määritelty konkreettisia tavoitteita: jäsenvaltioiden on pystyttävä poliisiasioiden alalla lähettämään kansainvälisiin komennustehtäviin 5000 poliisia, joista 1000 on voitava saattaa toimintavalmiuteen 30 päivän kuluessa, osoittamaan oikeusvaltion alalla 200 asiantuntijaa, laatimaan siviilihallinnon alan asiantuntijoista luettelon, joka kattaa useita eri tehtäviä, sekä osoittamaan pelastuspalvelun alalla 2 tai 3 arviointiryhmää, jotka voidaan lähettää 3-7 tunnin kuluessa, ja lyhyellä aikavälillä toimintavalmiita pelastusyksiköitä aina 2000 henkeen saakka. Kriisinhallinnan siviilivoimavaroja käsitelleessä ministeritason konferenssissa 19.11.2002 vahvistettiin, että ensisijaisten alojen konkreettiset tavoitteet oli ylitetty jäsenvaltioiden vapaaehtoisilla sitoumuksilla. Tämä oli huomattava edistysaskel ETPP:n toimintakykyä koskevan Laekenin julkilausuman suuntaisesti, ja EU voi sen ansiosta toteuttaa monia erilaisia kriisinhallintaoperaatioita.
Rakenteet ja menettelyt
Nizzan Eurooppa-neuvosto päätti luoda neuvostoon uudet pysyvät poliittiset ja sotilaalliset rakenteet huolehtimaan kriisinhallinnan poliittisesta valvonnasta ja strategisesta johdosta eli se perusti poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean ja nimesi YUTP:lle korkean edustajan. Lisäksi perustettiin myös kolme elintä: siviilikriisinhallintakomitea, sotilaskomitea ja poliittis-sotilaallinen työryhmä. On myös perustettu sotilasesikunta, joka koostuu jäsenvaltioiden lähettämistä sotilasasiantuntijoista. Esikunta avustaa sotilaskomiteaa, jonka sotilaallisessa ohjeistuksessa se toimii. Tämän lisäksi neuvoston sihteeristöön on perustettu erityisiä osastoja, joiden tehtävänä on tukea näitä toimintoja ja tarjota tarvittava poliittis-sotilaallinen asiantuntemus, sekä poliisiyksikkö ja yhteinen tilannekeskus.
Unioni on myös määritellyt järjestelyt, jotka mahdollistavat kolmansien maiden (EU:n ulkopuoliset Naton eurooppalaiset jäsenet sekä muut maat, jotka ovat unionin jäsenehdokkaita) sekä muiden mahdollisten kumppaneiden osallistumisen EU-johtoiseen kriisinhallintaan.
EU:n ja Naton välillä on sovittu kattavasta järjestelystä, jonka avulla voidaan toteuttaa eri Eurooppa-neuvostoissa sovitut periaatteet, jotka koskevat näiden kahden järjestön välisiä suhteita kriisinhallinnan alalla. Järjestely sallii erityisesti sen, että EU voi käyttää Naton voimavaroja, ja siihen sisältyy puitteet järjestöjen väliselle neuvonpidolle ja yhteistyölle.
Harjoitukset
Ensimmäinen EU:n kriisinhallintaharjoitus järjestettiin vuonna 2002. Sen tarkoituksena oli testata ETPP:tä koskevat päätöksentekomenettelyt sekä kaikkien sotilaallisten välineiden ja siviilivälineiden koordinointi päätöksentekoa edeltävässä vaiheessa. Harjoitus osoitti tuloksellisesti niiden rakenteiden toiminnan ja keskinäisen vuorovaikutuksen, joiden avulla EU johtaa kriisinhallintaoperaatioita.
Operaatiot
Ensimmäinen ETPP:n alan operaatio käynnistettiin 1.1.2003. Kyseessä on Euroopan unionin poliisioperaatio (EUPM) Bosnia ja Hertsegovinassa, joka jatkaa Pariisin/Daytonin rauhansopimuksella vuonna 1995 perustettujen Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisten poliisijoukkojen työtä. Operaatio, jonka kesto on kolme vuotta, on osa EU:n ja muiden toimijoiden laajaa lähestymistapaa, jossa toiminta kattaa kaikki oikeusvaltion osa-alueet. Operaation tehtävänä on Pariisin/Daytonin rauhansopimuksen yleisten tavoitteiden mukaisesti perustaa Bosnia ja Hertsegovinan omat pysyvät poliisijärjestelyt parhaiden eurooppalaisten ja kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti. Tämän se toteuttaa erityisesti valvonnan, ohjauksen ja seurannan avulla. Operaatio koostuu 500 poliisista, jotka tulevat yli 30 eri maasta (15 EU:n jäsenvaltiota ja 18 muuta maata).
Unioni päätti 18.3.2003 käynnistää ensimmäisen sotilaallisen operaationsa. Entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa toteutettava EU:n johtama sotilasoperaatio jatkaa Naton "Allied Harmony" -operaatiota ja sen tavoitteena on edistää vakaan turvallisen ympäristön kehittymistä entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa ja siten Ohridin puitesopimuksen täytäntöönpanoa, mikä on ratkaisevan tärkeää kansainvälisen yhteisön toimille entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa. Operaatiossa käytetään Naton suunnitteluvoimavaroja sekä Naton yhteisiä voimavaroja. Amiraali FEIST on nimitetty operaation komentajaksi, ja EU:n operaatioesikunta sijaitsee Naton Euroopan-joukkojen pääesikunnassa (SHAPE).
Euroopan unioni, merkittävä taloudellinen ja poliittinen toimija kansainvälisellä näyttämöllä
Euroopan yhteisöt ovat 1950-luvulta lähtien kehittäneet vahvat taloudelliset siteet jäsenvaltioidensa välille sekä suhteessa muuhun maailmaan. Taloudessa tapahtuneen edistyksen ansiosta unioni saavutti 1990-luvulla taloudellisen integraation tason, jolla ei ole vertaistaan koko maailmassa (esimerkiksi luomalla yhtenäismarkkinat vailla rajoja ja yhteisen rahan), ja saattoi kehittää voimakkaasti kauppasuhteita useiden eri maiden ja alueiden kanssa.
Taloudellisen kehityksen ohessa unioni on tukenut voimakkaasti muita maita ja alueita kehitysyhteistyöllä sekä antamalla humanitaarista apua ja tukea jälleenrakentamiseen. Itse asiassa Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot rahoittavat tällä hetkellä yli puolet kaikesta kansainvälisestä kehitysavusta ja antavat yli 50 % maailman humanitaarisesta avusta. Ne rahoittavat kolmanneksen koko maailman Lähi-idälle antamasta tuesta (50 % palestiinalaisalueille annettavasta tuesta), lähes 60 % Venäjälle ja entisestä Neuvostoliitosta syntyneille tasavalloille annettavasta tuesta sekä 40 % Bosnia-Hertsegovinalle annettavasta jälleenrakennustuesta.
Tätä merkittävää tukipanosta voidaan vastedes täydentää poliittisilla toimilla: kansainvälisen rauhan ylläpitoon osallistuminen tarvittaessa myös asevoimia käyttämällä, sekä kansainvälisen yhteistyön, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen.
Tämän poliittisen toiminnan kehittämisen alkusysäyksenä toimivat tapahtumat, jotka 1980-luvun lopusta lähtien ovat muuttaneet Euroopan ja maailman poliittista karttaa ja jotka johtivat strategisten etujen merkittävään muuttumiseen. Niinpä entisen Neuvostoliiton hajoaminen ja kylmän sodan päättyminen poistivat suurhyökkäyksen vaaran Euroopasta. Konflikti entisessä Jugoslaviassa on kuitenkin nostanut esiin sen, että merkittävän konfliktin vaara on yhä olemassa aivan lähialueillamme.
Nämä tapahtumat ovat osoittaneet ne vaarat, joita alueelliset konfliktit aiheuttavat naapurimaille ja -alueille sekä kansainväliselle rauhalle, turvallisuudelle ja vakaudelle; tämä uhka on paljolti astunut perinteiseen puolustuskäsitykseen liittyvän alueellisen hyökkäyksen uhan tilalle. Lisäksi unionin on pyrittävä estämään ja torjumaan erilaisia uhkia kuten joukkotuhoaseiden leviäminen, laiton asekauppa, ydinmateriaalien salakuljetus, fundamentalismi ja erilaiset ääriliikkeet.
Näin ollen puolustustarpeet ovat Euroopassa muuttuneet ja unioni on päättänyt ottaa oman puolustuksensa ohjat paremmin omiin käsiinsä.
Euroopan unioni on siis päättänyt, että sen on pystyttävä toimimaan itsenäisesti kriisinhallinnassa, mutta myös estämään konflikteja pyrkien puuttumaan niiden syihin sekä toimimaan jälleenrakentamisessa ja vakauttamisessa, joissa yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat jo toteuttaneet merkittäviä toimia.
Lisäksi Yhdysvaltoihin 11.9.2001 kohdistuneiden terrori-iskujen aiheuttamat reaktiot ja niitä seuranneet terrorisminvastaiset, muun muassa kansainvälistä liittoutumaa tukevat toimet, ovat keskeisellä sijalla unionin ulkosuhteissa. Terrorismin torjunta on enemmän kuin koskaan Euroopan unionin tärkeä poliittinen tavoite. On suunniteltu monia lainsäädännöllisiä ja operatiivisia toimia muun muassa terrorismin rahoituksen estämiseksi sekä biologisten ja kemiallisten aseiden käytön uhan torjumiseksi.
Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei toteuteta samalla tavoin kuin yhteisön politiikkoja (maatalous-, ympäristönsuojelu-, liikenne-, tutkimuspolitiikkaa jne.). Koska kansainvälisiä suhteita koskevat asiat ovat erittäin arkaluontoisia, perussopimuksessa on annettu YUTP:n alalla erittäin suuri painoarvo jäsenvaltioille ja niille Euroopan unionin elimille, joihin jäsenvaltiot osallistuvat suoraan eli neuvostolle ja sen toimivaltaisille elimille (komiteat ja työryhmät).
YUTP:tä toteutetaan yhteisen toimielinjärjestelmän puitteissa: kaikki yhteisön toimielimet ottavat siihen osaa. Neuvoston, parlamentin ja komission välinen vallanjako on kuitenkin poikkeuksellinen. Tältä kannalta katsottuna YUTP poikkeaa selvästi yhteisön politiikkojen täytäntöönpanosta. Komissio osallistuu täysimääräisesti YUTP:hen, mutta sillä ei ole yksinomaista aloiteoikeutta. Aloitteet tekee pääasiassa puheenjohtajavaltio, jokin jäsenvaltio tai korkea edustaja. Puheenjohtajavaltio kuulee parlamenttia YUTP:n alalla perustavaa laatua olevissa kysymyksissä ja se pidetään ajan tasalla YUTP:n kehityksestä.
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimijat
Eurooppa-neuvosto
Eurooppa-neuvostoon kokoontuvat Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet sekä Euroopan komission puheenjohtaja. Eurooppa-neuvostoon osallistuvat myös ulkoasiainministerit ja ulkosuhteista vastaava Euroopan komission jäsen. Eurooppa-neuvosto kokoontuu periaatteessa neuvoston puheenjohtajavaltiossa vähintään kaksi kertaa vuodessa (yleensä kesä- ja joulukuussa) ja rytmittää näin Euroopan unionin poliittista elämää ja kehitystä.
Eurooppa-neuvostolla on ensisijainen asema yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, sillä se määrittelee sen periaatteet ja suuntaviivat, myös niissä kysymyksissä, joilla on merkitystä puolustuksen alalla.
Amsterdamin sopimuksen mukaan Eurooppa-neuvosto päättää yksimielisesti yhteisistä strategioista, jotka unioni toteuttaa aloilla, joilla jäsenvaltioilla on merkittäviä yhteisiä etuja.
Euroopan unionin neuvosto
Euroopan unionin neuvosto muodostuu kaikkien jäsenvaltioiden ministeritason edustajista. YUTP:n kysymyksiä käsittelevät yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvostoon kokoontuneet ulkoasiainministerit.
Neuvoston tehtävänä on tehdä päätökset, jotka ovat tarpeen YUTP:n määrittelemiseksi ja toteuttamiseksi Eurooppa-neuvoston määrittelemien yleisten suuntaviivojen tai yhteisten strategioiden perusteella. Tätä varten se hyväksyy yhteisiä kantoja ja toimintoja sekä tekee päätöksiä. Neuvosto huolehtii unionin toiminnan yhtenäisyydestä, johdonmukaisuudesta ja tehokkuudesta.
Neuvoston työskentelyä valmistellaan pysyvien edustajien komiteassa (Coreper). Pysyvät edustajat (suurlähettiläät) toimivat tällä alalla samalla tavoin kuin muilla yhteisön politiikkojen aloilla.
Poliittinen komitea ja sen pysyvä rakenne Brysselissä, poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea, seuraavat kansainvälistä tilannetta, osallistuvat politiikkojen määrittelemiseen antamalla neuvostolle lausuntoja joko neuvoston pyynnöstä tai omasta aloitteestaan ja ne seuraavat myös sovittujen politiikkojen toteuttamista.
Kriisitilanteessa poliittisten ja turvallisuusasioiden komitealla on keskeinen rooli määriteltäessä kriisin vastaisia unionin toimia ja se vastaa kaikkien operaatioiden poliittisesta ja strategisesta johdosta tukeutuen niihin lausuntoihin ja suosituksiin, joita sotilaskomitea sille sotilasesikunnan avustamana antaa sotilaallisista operaatioista.
Sotilaskomitea ohjeistaa kaikkea unionin sotilaallista toimintaa. Se koostuu jäsenvaltioiden puolustusvoimien komentajista, joita heidän sotilasedustajansa Brysselissä edustavat. Sotilaskomitean puheenjohtajana toimii kenraali tai amiraali, jonka viisitoista puolustusvoimien komentajaa valitsevat ja jonka neuvosto nimittää kolmivuotiskaudeksi.
Nizzan sopimus antaa poliittisten ja turvallisuusasioiden komitealle valtuudet tietyin edellytyksin tehdä kriisinhallintaan liittyviä täytäntöönpanopäätöksiä. Tämä antaa komitealle paremmat valmiudet huolehtia operaatioiden poliittisesta valvonnasta ja strategisesta johtamisesta.
Puheenjohtajavaltio
Kukin Euroopan unionin jäsenvaltio toimii vuorollaan kuuden kuukauden ajan Euroopan unionin puheenjohtajana.
Kukin Euroopan unionin jäsenvaltio toimii vuorollaan kuuden kuukauden ajan Euroopan unionin puheenjohtajana ja huolehtii siinä tehtävässään Eurooppa-neuvoston, Euroopan unionin neuvoston sekä sen työskentelyn valmistelusta vastaavien elinten (Coreper, poliittinen komitea/poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea, komiteat ja työryhmät) puheenjohtajan tehtävistä. Puheenjohtajavaltion rooliin kuuluu toimia asioiden liikkeellepanijana ja huolehtia siitä, että asioiden käsittely etenee. Se edustaa unionia YUTP:tä koskevissa asioissa erityisesti käymällä unionin puolesta poliittista vuoropuhelua kolmansien maiden kanssa. Se vastaa YUTP:n alalla tehtyjen päätösten täytäntöönpanosta. Tässä ominaisuudessa se esittää unionin kannan kansainvälisissä järjestöissä ja kansainvälisissä konferensseissa.
Puheenjohtajavaltiota avustaa näissä tehtävissä YUTP:n korkeana edustajana toimiva neuvoston pääsihteeri, joka toimii yhteistyössä Euroopan komission kanssa. Tarvittaessa puheenjohtajavaltiota avustaa puheenjohtajana seuraavalla kaudella toimiva jäsenvaltio. Näitä neljää toimijaa kutsutaan joskus 'troikaksi'.
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimiva neuvoston pääsihteeri
Perussopimuksen mukaan neuvoston pääsihteeri on myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, jota joskus kutsutaan ulkopolitiikan edustajaksi. Hän avustaa neuvostoa erityisesti osallistumalla toimintaperiaatteita koskevien päätösten muotoilemiseen, valmisteluun ja täytäntöönpanoon ja tarvittaessa, toimien puheenjohtajavaltion pyynnöstä neuvoston puolesta, käymällä poliittista vuoropuhelua kolmansien osapuolten kanssa.
Javier Solana Madariagan valinta korkeaksi edustajaksi vastasi Wienissä joulukuussa 1998 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston esittämää vaatimusta siitä, että korkean edustajan on oltava "poliittisesti voimakas ja näkyvä henkilö". Javier Solana on myös Länsi-Euroopan unionin (WEU), jonka toiminnoista osa siirrettiin unioniin vuoden 2001 loppuun mennessä, pääsihteeri.
Neuvoston pääsihteeristö
Pääsihteeri Javier Solana ja apulaispääsihteeri Pierre de Boissieu johtavat neuvoston pääsihteeristöä, joka huolehtii neuvoston työskentelyn valmistelusta ja toimivuudesta kaikilla tasoilla.
Ulkosuhteiden pääosasto (pääosasto E) toimii pääjohtaja Robert Cooperin johdolla ja vastaa kolmesta tärkeästä alasta: taloudelliset ulkosuhteet, maantieteelliset erityisalueet YUTP:n alalla sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan "poliittiset ja sotilaalliset rakenteet". Sen lisäksi, että se tukee kaikkea neuvoston ja sen elinten työskentelyä, pääosasto E:n tehtävänä on toimivaltuuksiensa puitteissa valmistella, osaltaan edistää ja seurata poliittista vuoropuhelua sekä Euroopan unionin ja kansainvälisten järjestöjen välisiä suhteita. Erityisesti ollaan vahvistamassa suhteita Yhdistyneisiin Kansakuntiin, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöön, Natoon ja Euroopan neuvostoon.
Kolme yksikköä työskentelee tällä hetkellä suoraan korkean edustajan alaisena: toimintapolitiikan suunnittelu- ja varhaisvaroitusyksikkö (poliittinen yksikkö), yhteinen tilannekeskus (SITCEN) ja EU:n sotilasesikunta.
Poliittinen yksikkö perustettiin Amsterdamin sopimukseen liitetyllä julistuksella. Poliittisen yksikön henkilöstö koostuu neuvoston käyttöön siirretyistä jäsenvaltioiden, komission ja Länsi-Euroopan unionin (WEU) diplomaateista ja virkamiehistä sekä neuvoston pääsihteeristön virkamiehistä. Se on järjestäytynyt kuuteen erityistyöryhmään, jotka kattavat sekä alueelliset että horisontaaliset asiat. Sopimukseen liitetyn julistuksen mukaan yksikön päätehtävät YUTP:n alalla ovat:
· seurata ja analysoida tapahtumia sekä laatia arvioita ja varoittaa riittävän ajoissa sellaisista tapahtumista tai tilanteista, mahdolliset poliittiset kriisit mukaan lukien, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia;
· laatia arvioita unionin eduista ja määrittää aloja, joihin YUTP voisi keskittyä tulevaisuudessa;
· laatia perusteltuja esityksiä politiikkavaihtoehdoista, jotka esitetään neuvostossa politiikkaa suunniteltaessa.
Näiden tehtävien lisäksi poliittinen yksikkö antaa suoraa toimintapoliittista tukea korkealle edustajalle ja hänen alaisilleen näiden toimiessa tarvittaessa yhteishenkilöinä heidät lähettäneiden jäsenvaltioiden tai toimielinten kanssa.
Yhteinen tilannekeskus (SITCEN), jonka henkilöstöön kuuluu sekä siviilivirkamiehiä että sotilasvirkailijoita, laatii arvioita ja varoittaa riittävän ajoissa sellaisista tapahtumista tai tilanteista, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia EU:n yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Se raportoi korkealle edustajalle ja kriisinhallinnan alalla toimivaltaisille elimille. SITCEN on ympärivuorokautinen operatiivinen yhteyspiste korkealle edustajalle ja läheisille yhteistyökumppaneille sekä vastaavanlaisille tilannekeskuksille tai kriisiyksiköille EU:ssa ja sen ulkopuolella.
Euroopan unionin sotilasesikunta (EUSE) on osasto, joka koostuu jäsenvaltioiden neuvoston pääsihteeristöön lähettämistä sotilasasiantuntijoista ja joka toimii suoraan korkean edustajan alaisuudessa. Sotilasesikuntaa johtaa pääjohtaja, kenraali Rainer Schuwirth. Sotilasesikunnan tehtäviä ovat varhaisvaroitus, tilannearviointi ja kriisinhallintaoperaatioiden strateginen suunnittelu, mukaan lukien Euroopan kansallisten ja monikansallisten joukkojen saatavuuden kartoittaminen sekä politiikan ja päätösten täytäntöönpano sotilaskomitean (EUSK), jota sotilasesikunta avustaa, ohjeistuksen mukaisesti.
Euroopan komissio
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaan Euroopan komissio osallistuu täysimääräisesti työskentelyyn YUTP:n alalla. Osallistuminen on tarpeen, jotta varmistetaan YUTP:n johdonmukaisuus suhteessa taloudellisiin ulkosuhteisiin, kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun, jotka ovat yhteisön politiikkoja, joiden hoidossa komissiolla on keskeinen tehtävä.
Komission puheenjohtaja osallistuu valtion- ja hallitusten päämiesten ohella Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Komissio osallistuu neuvoston istuntoihin ja sen valmistelevien elinten kokouksiin sekä kolmansien maiden kanssa käytävään poliittiseen vuoropuheluun. Komissio voi jäsenvaltioiden ja korkean edustajan tavoin saattaa ulko- ja turvallisuuspoliittisia asioita neuvoston käsiteltäväksi ja tehdä sille ehdotuksia. Tällä alalla komission aloiteoikeus ei kuitenkaan ole yksinomainen kuten muiden yhteisön politiikkojen aloilla.
Komissio antaa puheenjohtajavaltion tavoin Euroopan parlamentille tietoja YUTP:n kehityksestä.
Jäsenvaltiot
Jäsenvaltiot ovat perussopimuksessa sitoutuneet tukemaan aktiivisesti ja varauksettomasti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa keskinäisen uskollisuuden ja yhteisvastuullisuuden hengessä. Jokainen jäsenvaltio voi saattaa neuvoston käsiteltäväksi yhteisiä ulko- ja turvallisuuspoliittisia asioita ja tehdä ehdotuksia neuvostolle.
Jäsenvaltiot huolehtivat siitä, että niiden kansallinen politiikka on yhteisten kantojen mukaista. Kansainvälisissä yhteyksissä jäsenvaltiot tukevat yhteisiä kantoja, joita puheenjohtajavaltio yleensä puolustaa. Jos jokin jäsenvaltio ei osallistu kansainvälisen järjestön toimintaan tai konferenssiin, muut jäsenvaltiot antavat sille tietoja kaikista yhteistä etua koskevista asioista.
Ne sitoutuvat tukemaan yhteisiä toimintoja. Jäsenvaltioiden diplomaattiedustustot ulkomailla ovat yhteistoiminnassa sen varmistamiseksi, että yhteisiä kantoja ja toimintoja noudatetaan ja että ne pannaan täytäntöön.
Neuvoston pääsihteeristö, komissio ja jäsenvaltiot ovat jatkuvasti yhteydessä keskenään suojatun järjestelmän kautta, jonka avulla ne voivat vaihtaa viestejä ja neuvotella keskenään. Myös unionin jäsenehdokkaat ovat yhteydessä neuvoston pääsihteeristöön suojatun tietoverkon avulla.
Erityisedustajat
Amsterdamin sopimuksella neuvostolle annettiin toimivalta nimittää erityisedustajia hoitamaan tiettyjä poliittisia erityistehtäviä. Erityisedustajat toimivat suoraan YUTP:n korkean edustajan alaisuudessa ja saavat häneltä operatiivisia ohjeita. Unionilla on tällä hetkellä kuusi erityisedustajaa: Miguel Angel Moratinos (Lähi-itä), Aldo Ajello (Afrikan Suurten järvien alue), Erhard Busek (Kaakkois-Euroopan vakaussopimuksen koordinaattori), Alexis Brouhns (entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia), Lord Ashdown (Bosnia ja Hertsegovina) ja Francesc Vendrell (Afganistan). Nizzan sopimuksessa määrätään, että erityisedustajat nimitetään määräenemmistöllä.
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan välineet
Yhteisistä strategioista päättää Eurooppa-neuvosto neuvoston suosituksesta aloilla, joilla jäsenvaltioilla on merkittäviä etuja. Kussakin strategiassa täsmennetään sen tavoitteet, kesto ja keinot, jotka unionin ja jäsenvaltioiden on annettava käyttöön. Neuvosto toteuttaa yhteiset strategiat erityisesti hyväksymällä määräenemmistöllä yhteisiä toimintoja ja yhteisiä kantoja (tämä ei kuitenkaan koske päätöksiä, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla, sillä kyseisellä alalla päätökset tehdään aina yksimielisesti). Jos jokin jäsenvaltio vastustaa tällaista päätöstä tärkeistä kansalliseen politiikkaan liittyvistä syistä, neuvosto voi antaa asian Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Eurooppa-neuvosto päättää asiasta yksimielisesti. Toistaiseksi neuvosto on hyväksynyt kolme yhteistä strategiaa: Venäjää, Ukrainaa ja Välimeren aluetta koskevat yhteiset strategiat.
Yhteiset kannat
Neuvosto voi hyväksyä yhteisiä kantoja, joissa määritellään unionin lähestymistapa tiettyyn maantieteelliseen alueeseen liittyvään tai aihekohtaiseen kysymykseen suhteessa unionin ulkopuoliseen maahan tai esimerkiksi kansainvälisen konferenssin yhteydessä. Jäsenvaltiot huolehtivat tällöin siitä, että niiden kansalliset politiikat ovat sopusoinnussa yhteisen kannan kanssa. EU:n ehdokasvaltiot voivat yhtyä näihin yhteisiin kantoihin.
Yhteiset toiminnat
Neuvosto hyväksyy yhteisiä toimintoja, kun tietyt tilanteet edellyttävät operatiivisia toimia, jotka sitovat Euroopan unionin jäsenvaltioita. Kussakin yhteisessä toiminnassa vahvistetaan sen tavoitteet, soveltamisala, unionille sen toteuttamiseksi tarjottavat keinot, edellytykset sen panemiseksi täytäntöön ja (tarvittaessa) sen kesto.
Päätökset
Neuvosto voi YUTP:n puitteissa myös tehdä päätöksiä, jotka ovat yhteisten kantojen ja yhteisten toimintojen tavoin jäsenvaltioita velvoittavia.
Kansainvälisten sopimusten tekeminen
Kun on tehtävä sopimus yhden tai useamman valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa YUTP:n alalla, neuvosto voi valtuuttaa puheenjohtajavaltion aloittamaan neuvottelut. Pääsihteeristö ja tarvittaessa komissio avustavat puheenjohtajavaltiota näissä neuvotteluissa. Neuvosto tekee tällaiset sopimukset yksimielisesti puheenjohtajavaltion suosituksesta.
Perussopimuksen mukaan sopimus ei sido jäsenvaltiota, jonka edustaja ilmoittaa neuvostossa, että kyseisen jäsenvaltion on noudatettava valtiosääntönsä edellyttämiä menettelyjä. Muut neuvoston jäsenet voivat sopia, että sopimusta sovelletaan niihin väliaikaisesti. Lisäksi perussopimukseen liitetyn julistuksen mukaan tällainen sopimus ei merkitse toimivallan siirtoa jäsenvaltioilta Euroopan unionille. Tietyt sopimukset voidaan tehdä määräenemmistöllä. Sopimukset sitovat unionin toimielimiä.
Julkilausumat
Julkilausumissa ilmaistaan julkisesti Euroopan unionin kanta, vaatimus tai odotus suhteessa johonkin ulkopuoliseen maahan tai kansainväliseen kysymykseen. Julkilausuma on joustava väline, jonka avulla voidaan reagoida nopeasti eri puolilla maailmaa syntyviin välikohtauksiin ja esittää unionin kanta. Julkilausumia nimitetään "Euroopan unionin julkilausumiksi", silloin kun neuvosto kokoontuu ottamaan kantaa kansainväliseen kysymykseen ja "Puheenjohtajavaltion Euroopan unionin puolesta antamiksi julkilausumiksi", silloin kun neuvosto ei kokoonnu.
Yhteydenpito kolmansiin maihin
Yhteydenpito kolmansiin maihin hoidetaan pääasiassa poliittisen vuoropuhelun puitteissa järjestettävillä kokouksilla tai yhteydenotoin (démarches). Euroopan unioni pitää yllä poliittista vuoropuhelua lukuisten maiden tai maaryhmien kanssa kansainväliseen politiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Tällaisia kokouksia on vuosittain yli 200 ja niitä järjestetään kaikilla tasoilla: valtionpäämiehet, ministerit, poliittisten osastojen päälliköt, korkeat virkamiehet, asiantuntijat. Euroopan unionia edustaa kokouksissa puheenjohtajavaltio, jota YUTP:n korkea edustaja avustaa, tai puheenjohtajavaltion pyynnöstä korkea edustaja yksin, tai troikka (puheenjohtajavaltio YUTP:n korkean edustajan avustamana sekä komissio ja tarvittaessa seuraava puheenjohtajavaltio) tai (tietyissä tapauksissa) jäsenvaltioiden edustajat ja komission edustaja. Yhteydenotot kolmansiin maihin ovat luonteeltaan luottamuksellisia ja niitä suorittavat Euroopan unionin puolesta puheenjohtajavaltio tai troikka. Niillä pyritään yleensä kyseisen valtion kanssa ratkomaan ihmisoikeuksiin, demokratiaan tai humanitaariseen toimintaan liittyviä ongelmia.
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan on oltava yhdenmukaista muiden politiikkojen kanssa ja sen päätöksentekoprosessin on oltava tehokas.
Johdonmukaisuus
YUTP:n johdonmukaisuus varmistetaan kahdella tavalla.
Euroopan unionista tehty sopimus tarjoaa puitteet, välineet, menetelmät ja työrytmin YUTP:n täytäntöönpanolle yhteisen toimielinjärjestelmän puitteissa. YUTP:n kohdalla toimielinjärjestelmä on siis sama kuin yhteisön politiikoissa. Komission täysimääräinen osallistuminen YUTP:n alan toimintaan vahvistaa YUTP:n ja yhteisön toimien välistä koordinointia.
Toisaalta Eurooppa-neuvosto määrittelee unionin kehityksen yleislinjat ja varmistaa YUTP:n yhdenmukaisuuden yhteisön politiikkojen (erityisesti taloudelliset ulkosuhteet ja kehitysyhteistyöpolitiikka) kanssa, joiden toteuttamisesta komissio vastaa.
Päätöksentekoprosessin tehokkuus
YUTP:n alalla päätökset edellyttävät yleensä yksimielisyyttä. Tämä tarkoittaa, että yksi jäsenvaltio voi halutessaan estää tietyn tekstin hyväksymisen. Perussopimuksessa on kuitenkin määrätty useista toimenpiteistä, joiden avulla tämä este voidaan ylittää. Vaikka yksimielisyys on edelleen pääsääntö ja vaikka sellaiset päätökset, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla, on edelleen tehtävä yksimielisesti, on olemassa kolme tapaa, joilla päätöksentekoa voidaan helpottaa:
1. 'Rakentava äänestämästä pidättyminen': Jäsenvaltio voi päätöstä tehtäessä perustella äänestämästä pidättymistään virallisella lausumalla. Tällöin kyseinen jäsenvaltio ei ole velvollinen soveltamaan kyseistä päätöstä, mutta se hyväksyy, että päätös sitoo unionia.
2. Määräenemmistöllä ratkaiseminen: Määräenemmistöpäätöstä tehtäessä jäsenvaltio voi kuitenkin esittää tärkeitä kansalliseen politiikkaan liittyviä syitä vastustaakseen päätöksen tekemistä. Tällöin asiasta ei äänestetä. Neuvosto voi määräenemmistöllä pyytää, että asia saatetaan Eurooppa-neuvoston yksimielisesti ratkaistavaksi. On tärkeää panna merkille, että YUTP:n alalla määräenemmistö on eräällä tavalla 'vahvistettu määräenemmistö': ratkaisun edellytyksenä on vähintään 62 ääntä, jotka edustavat ainakin kymmentä asian puolesta äänestävää jäsentä.
3. Useiden jäsenvaltioiden välinen tiiviimpi yhteistyö: Jos kaikki jäsenvaltiot eivät saavuta unionin ja yhteisön tavoitteita, voivat ne, joille se on mahdollista (vähintään kahdeksan jäsenvaltiota) aloittaa keskenään tiiviimmän yhteistyön. YUTP:n alalla tämä yhteistyö voi koskea vain yhteisen toiminnan tai yhteisen kannan täytäntöönpanoa, puolustusmateriaaleja koskevia aloitteita ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla kriisinhallintavoimavarojen hankkimiseen liittyviä aloitteita.
Jatkotoimet: YUTP:n korkean edustajan ehdotukset tehokkaampaa ulkopolitiikkaa varten
Puhuessaan Eurooppa-valmistelukunnan ulkoista toimintaa käsittelevälle työryhmälle 15.10.2002 Javier Solana esitti seuraavat ehdotukset:
1. Edustus: Neuvoston olisi delegoitava ulkoinen edustus korkealle edustajalle, joka toimisi tarvittaessa yhteistyössä RELEX-asioista vastaavan komission jäsenen kanssa.
2. Aloiteoikeus: Korkealle edustajalle olisi annettava oikeus esittää ehdotuksia omasta aloitteestaan. Näihin ehdotuksiin olisi, erityisesti kriisinhallinnan alalla, sisällyttävä mahdollisuus ja valmiudet hyödyntää kaikkia yhteisön ja jäsenvaltioiden käytettävissä olevia välineitä humanitaarisesta avusta poliisivoimiin, vaalitarkkailusta sotilaallisiin voimavaroihin. Voisi olla aiheellista käyttää enemmän korkean edustajan ja komission yhteisiä ehdotuksia.
3. Neuvoston puheenjohtajuus: Ulkosuhteiden neuvostolle tarvitaan pysyvä puheenjohtaja. Monet 1 ja 2 kohdassa esitetyistä tavoitteista voitaisiin saavuttaa, jos kuten useat ovat ehdottaneet korkea edustaja nimitettäisiin pysyväksi puheenjohtajaksi. Tämä yksinkertaistaisi suuresti ulkoisen edustuksen käytäntöjä ja siihen sisältyisi välttämättä aloite- tai ehdotusoikeus neuvoston työskentelyn järjestämisen ja johtamisen ohessa. Lisäksi sillä varmistettaisiin käytännössä (jollei oikeudellisesti) parempi suunnittelu ja politiikan aloitteiden johdonmukaisempi valmistelu, mukaan lukien jäsenvaltioiden ja komission voimavarojen käyttö.
4. Äänestykset: Yksimielisyyden vaatimus kaikissa YUTP:n alan kysymyksissä tekee päätöksenteosta erittäin vaikean 25 (tai useamman) jäsenvaltion unionissa. EU:n on harkittava vakavasti mahdollisuutta laajentaa nykyisiä mahdollisuuksia tehdä määräenemmistöpäätöksiä ottaen samalla täysimääräisesti huomioon jäsenvaltioiden edut ja erityistilanteet. EU:n olisi tarkasteltava myös rakentavaa äänestämästä pidättymistä ja tiiviimpää yhteistyötä.
5. Diplomaattiset voimavarat: Voimavarojen käytännöllisen yhdistämisen avulla EU voisi löytää parempia tapoja käyttää näitä laajoja resursseja (kansalliset ulkoasiainministeriöt, jäsenvaltioiden suurlähetystöt, komission yksiköt ja edustustot) Euroopan ulkopolitiikan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Poliittinen yksikkö on osoittautunut myös välttämättömäksi linkiksi tai sillaksi jäsenvaltioiden, neuvoston ja korkean edustajan välillä sen lisäksi, että se on itsessään hyödyllinen väline. Erittäin pätevien kansallisten diplomaattien lähettäminen työskentelemään neuvoston sihteeristön ja komission pysyvien virkamiesten kanssa mahdollistaa arvokkaan ajatusten- ja tiedonvaihdon ja luottamuksen niiden välillä. Tällainen voimavarojen käytännöllinen yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden luoda "Euroopan ulkoministeri" siinä tahdissa ja sillä tavalla, mitä jäsenvaltiot pitävät sopivana.
"Te ette todellakaan välitä itse tutustua asioihin. Se ainakin on siis varmaa, että totuudellinen Eurooppa-tieto on kriittisten varassa. "
Hieno vastaus sinulta, tuttuja asioita. Mutta vastauksesi suorastaa vaatii jatkokysymyksen, siis sen mihin alunperin tähtäsinkin:
=> MITEN EUROOPAN UNIONI SOVELSI VASTAUKSESI MUKAISTA YHTEISTÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKAA MAAILMANLAAJUISEN IRAKIN KRIISIN HOITAMISESSA?
tuohon muuta, että ilmeisesti et tiedä mikä ETA-jäsenmaksu ja kuka
sen suuruuden päättää.