Hei.
Tahdon viestiä tämä omakohtaisen asiani vihasta. Siitä voisi olla apua vaikka jollekin.
Uskonto ja usko on kaksi aivan eri asiaa. Ensimmäinen noista on sitä jota ihminen tekee suorittaakseen jotakin jälkimmäinen elää uskossa ja tekee sitä mihin katsoo. Raamattu sanoo: Häneen katsomalla tapahtuu muuttuminen. Ketä katsotaan ja ihannoidaan niitä tekoja tehdään.
Kasvoin kristityssä kodissa jossa tehtiin työtä ja kuultiin uskon asioita pienestä pitäen. Jostain syystä itse jäin syrjemmälle eikä varsinkaan isällä ei riittänyt aikaa minulle. Ei ehtinyt ja kuri oli melko kova. Siitä sitten kasvoin sulkeutuneeksi ja vetäytyneeksi jota seurasi myöskin ujous. Sisimmässäni aloin etääntymään koko uskon asioista ja samalla vihaamaan isääni. Niinpä sen seurauksena lähdin aikaisin pois kotoani ja äidin kanssa kyllä oli hyvät välit. Isää en halunnut nähdäkään. Se johti minut yhä enemmän alkoholiin ja sulkeutumiseen. Olin sisäisesti hyvin umpikujassa niin etten voinut edes kohdata vastaantulevia ihmisiä. Pakenin ja ajauduin myös seksuaalisesti umpikujiin ja vaikeuksiin. En voinut solmia suhteita jotka pysyivät. Olin sisältä hyvin onneton ja tiesin etten ole ok. Elämällä ei oikein ollut merkitystä ja aloin ajatella itsetuhoisia ajatuksia.
Tämä kaikki meni todella hyvin huonoksi enkä aina tiennyt mitä olin tehnyt kavereiden kanssa. Sisimmässäni tiesin että tämä ei ole tarkoitettu minua varten tämä tällanen elämä. En vaan voinut sille mitään. Olin kehässä jossa koin vihaa ja hain sääliä toisilta kaikenlaisilla uhkauksilla. Olin hyvin onneton, sisältä yksin ja umpikujassa.
Monet kerrat olin tilanteissa jossa olisin kuollut mutta olin elossa koska elämälleni oli muu suunnitelma.
Niinpä tulin henkilökohtaisesti uskoon ja sain kokea anteeksiannon. Se johti siihen että koin olleeni väärässä suhteessani isääni. Minulla oli väärä asenne omaa häntä kohtaan. Jumalan Henki puhui minulle että minun tulee pyytää anteeksi isältäni ja samalla tunnustaa joitain asioita joita olin häntä kohtaan tehnyt. mm pieniä näpistyksiä yms. Pyysin anteeksi sitä omaa asennettani häntä kohtaan. Sitä että olin ollut katkera häntä kohtaan. Kerroin että olen tullut uskoon ja saanut uuden elämän ja anteeksiantamuksen Jeesuksen ristin työn perusteella. Hän on nyt minun elämäni Herra. Tein sen ihan koko sydämestäni.
Isän seuraavan tapaamisen yhteydessä tuli ja kiersi kätensä kaulaani ja sanoi: Usko kaikki ne asiat anteeksi saaneesi, annan ne anteeksi ja samalla pyydän myös itse anteeksi sinulta. En ole ollut niin hyvä isä mutta olen yrittänyt tehdä parhaampani.
Tämän jälkeen suhteeni isään muuttui täysin. Hän oli minulle kuin kaveri jonka kanssa voin puhua asioista kuin asoista. Koska hän oli ainut isäni. Se ei jäänyt vain siihen vaan paranin myös sisältäni ja viha hävisi pois. Tulin rohkeaksi ja ujous pakeni. Voisin kohdata ihmisiä ja olla vapaa. Ei tarvitse käyttää enää alkoholia koska voi olla oma itsensä.
Olen saanut hyvän vaimon ja opiskellut elämää käytännössä ja myös teoriassa. Toivon että tästä olisi jollekin apua pienistä kieliopillisista virheistä huolimatta. nim: vihasta vapauteen
Tahdon viestiä tämä omakohtaisen asiani vihasta. Siitä voisi olla apua vaikka jollekin.
Uskonto ja usko on kaksi aivan eri asiaa. Ensimmäinen noista on sitä jota ihminen tekee suorittaakseen jotakin jälkimmäinen elää uskossa ja tekee sitä mihin katsoo. Raamattu sanoo: Häneen katsomalla tapahtuu muuttuminen. Ketä katsotaan ja ihannoidaan niitä tekoja tehdään.
Kasvoin kristityssä kodissa jossa tehtiin työtä ja kuultiin uskon asioita pienestä pitäen. Jostain syystä itse jäin syrjemmälle eikä varsinkaan isällä ei riittänyt aikaa minulle. Ei ehtinyt ja kuri oli melko kova. Siitä sitten kasvoin sulkeutuneeksi ja vetäytyneeksi jota seurasi myöskin ujous. Sisimmässäni aloin etääntymään koko uskon asioista ja samalla vihaamaan isääni. Niinpä sen seurauksena lähdin aikaisin pois kotoani ja äidin kanssa kyllä oli hyvät välit. Isää en halunnut nähdäkään. Se johti minut yhä enemmän alkoholiin ja sulkeutumiseen. Olin sisäisesti hyvin umpikujassa niin etten voinut edes kohdata vastaantulevia ihmisiä. Pakenin ja ajauduin myös seksuaalisesti umpikujiin ja vaikeuksiin. En voinut solmia suhteita jotka pysyivät. Olin sisältä hyvin onneton ja tiesin etten ole ok. Elämällä ei oikein ollut merkitystä ja aloin ajatella itsetuhoisia ajatuksia.
Tämä kaikki meni todella hyvin huonoksi enkä aina tiennyt mitä olin tehnyt kavereiden kanssa. Sisimmässäni tiesin että tämä ei ole tarkoitettu minua varten tämä tällanen elämä. En vaan voinut sille mitään. Olin kehässä jossa koin vihaa ja hain sääliä toisilta kaikenlaisilla uhkauksilla. Olin hyvin onneton, sisältä yksin ja umpikujassa.
Monet kerrat olin tilanteissa jossa olisin kuollut mutta olin elossa koska elämälleni oli muu suunnitelma.
Niinpä tulin henkilökohtaisesti uskoon ja sain kokea anteeksiannon. Se johti siihen että koin olleeni väärässä suhteessani isääni. Minulla oli väärä asenne omaa häntä kohtaan. Jumalan Henki puhui minulle että minun tulee pyytää anteeksi isältäni ja samalla tunnustaa joitain asioita joita olin häntä kohtaan tehnyt. mm pieniä näpistyksiä yms. Pyysin anteeksi sitä omaa asennettani häntä kohtaan. Sitä että olin ollut katkera häntä kohtaan. Kerroin että olen tullut uskoon ja saanut uuden elämän ja anteeksiantamuksen Jeesuksen ristin työn perusteella. Hän on nyt minun elämäni Herra. Tein sen ihan koko sydämestäni.
Isän seuraavan tapaamisen yhteydessä tuli ja kiersi kätensä kaulaani ja sanoi: Usko kaikki ne asiat anteeksi saaneesi, annan ne anteeksi ja samalla pyydän myös itse anteeksi sinulta. En ole ollut niin hyvä isä mutta olen yrittänyt tehdä parhaampani.
Tämän jälkeen suhteeni isään muuttui täysin. Hän oli minulle kuin kaveri jonka kanssa voin puhua asioista kuin asoista. Koska hän oli ainut isäni. Se ei jäänyt vain siihen vaan paranin myös sisältäni ja viha hävisi pois. Tulin rohkeaksi ja ujous pakeni. Voisin kohdata ihmisiä ja olla vapaa. Ei tarvitse käyttää enää alkoholia koska voi olla oma itsensä.
Olen saanut hyvän vaimon ja opiskellut elämää käytännössä ja myös teoriassa. Toivon että tästä olisi jollekin apua pienistä kieliopillisista virheistä huolimatta. nim: vihasta vapauteen
Vastaukset 1
Vanhimmat
voimaa ei ole omassa elämässään kokenut, ei Jumalaa ole. Mutta niille ihmisille, jotka ovat saaneet sen kokea, on se lähes käsinkosketeltavaa todellisuutta.