Puolet suomalaisista kannattaa EU-puolustusta
16.06.2003, klo 06.10 www.yle.fi
"Lähes puolet suomalaisista kannattaa Euroopan unionin yhteistä puolustusta. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 49 prosenttia kansasta kannattaa ja 41 prosenttia vastustaa ajatusta yhteisestä EU-puolustuksesta"
16.06.2003, klo 06.10 www.yle.fi
"Lähes puolet suomalaisista kannattaa Euroopan unionin yhteistä puolustusta. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 49 prosenttia kansasta kannattaa ja 41 prosenttia vastustaa ajatusta yhteisestä EU-puolustuksesta"
Vastaukset 68
Vanhimmat
menee perille!
Kyseisellä gallupilla muokataan kansa EU-puolustusmyönteiseksi.
Mitä muuta asiaan voisi todeta.
Vielä tammikuussa Suomen päättäjät olivat kielteisiä.
Puolustusministeri Vanhanen suhtautuu (ks. eiliset uutiset) edelleen kielteisesti.
Teija Tiilikainen epäili vuonna 1999, että kyseessä on salaliitto yhteiseen puolustukseen siirtymiseksi.
Kukaan ei ole kiinnostunut, mitä EU-ministeriryhmä jo 20.12.1993 päätti. Pöytäkirja 16/93 määrättiin salaiseksi liitteineen.
Vaikka olisit kuinka EU-puolustusmyönteinen, et voi sivuuttaa Suomen EU-eliitin salaisia asiakirjoja olan kohautuksella?
Sitaatti Teija Tiilikaisen (Suomen EU-konventtiedustaja) kolumnista (SUOMEN KUVALEHTI 47/2001 23.11.2001 sivu 81):
” Integraatio on edennyt kohti Euroopan liittovaltiota asteittain niin, että maaperää on hiljalleen muokattu. Jos EU:lle nyt valmistellaan perustuslaiksi tai perusasiakirjaksi kutsuttava dokumentti, jonka sisältö vastaa liittovaltiollisen perustuslain sisältöä, mutta joka muuttamistavaltaan vielä poikkeaa sellaisesta, ei ole vaikea arvata, mikä on seuraava askel.
Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei suomalainen poliittinen keskustelu tosiasioiden kiertämisessä poikkea keskustelusta EU:n muissa jäsenmaissa. Viime vuosien tulevaisuuskeskustelun puheenvuoroista on vaikea löytää muotoilua, jossa Euroopan unionia nimenomaisesti toivottaisiin -rakennettavan- puhtaaksi liittovaltioksi.”
Noin Tiilikainen vuonna 2001.
Mitä EU-perustuslakiluonnokseen onkaan kirjoitettu?
EU toimii perustuslakiluonnokseen kirjoitetun tekstin mikaan liittovaltion tavoin!
Ja:
Viime syksynä saimme uutisista kuulla, että EU-tulevaisuuskonventin puheenjohtajisto on kirjoittanut EU:n puolustuksen EU:n perustuslakiin ilman, että asiasta olisi konventissa ollut puhettakaan.
Konventtiedustajat Vanhanen ja Kiljunen arvostelivat luonnoksen tekstiä.
Konventin tulos on nyt valmis.
Maljoja kilisteltiin, eikä Suomen hallituksen edustaja Tiilikainen saanut käyttää edes pyytämäänsä puheenvuoroa.
Samassa vuoden Suomen Kuvalehdessä
47/2001 23.11.2001 sivulla 81
Teija Tiilikainen kirjoittaa:
" Suomalaisessa keskustelussa Euroopan unionia luonnehditaan itsenäisten valtioiden väliseksi liitoksi samalla kun kielletään mahdollisuus, että unioni olisi vähitellen kehittymässä liittovaltioksi. Varsin yksimielisesti asetutaan tukemaan vireillä olevia rakenteellisia uudistuksia, joiden keskeisenä tarkoituksena on EU:n jo nykyisellään vahvasti ylikansallisen oikeusjärjestelmän federalisointi.
Eikö viimeistään tässä vaiheessa olisi aika puhua asioista niiden oikeilla nimillä? "
Nyt on puhuttu oikeilla nimillä!
Nyt EU:n rakenteelliset uudistukset EU-presidentteinen, puhumatakaan EU:n yhteisine puolustuksineen on VIIMEIN kirjoitettu EU:N perustuslakiluonnokseen, jonka johdosta maljoja kilisteltiin.
Asialle ei Suomessa mitään voida, ellei selvitetä, mitä päätettiin Suomen EU-virkamieskokouksessa jo touko-kesäkuussa 1993 ja mitä lyötiin lukkoon joulukuussa 1993.
Eikö ketään kiinnosta, mitä salaiseen pöytäkirjaan 16/93 20.12.1993 ja liitemuistioon 1075 19.12.1993 kirjoitettiin?
Minkä lupauksen Suomi antoi ulkoministeri Heikki Haaviston suulla 21.12.1993.
Tuosta lupauksesta pääministeri Lipponen piti kiinni kahdeksan vuotta.
Anneli Jäätteenmäki lupasi antaa asiasta selonteon, josta eduskunta äänestää.
Eduskunta ei kuitenkaan saa äänestää asiasta, josta jo kerran on (demokraattisesti?) päätetty?
Samassa Suomen Kuvalehdessä:
" Mielipidetiedustelut osoittavat, etteivät esimerkiksi kansalaiset Suomessa vastusta systemaattisesti EU:n liittovaltiollisia elementtejä. Vastustus kohdistuu pikemminkin unionin toiminnan niihin osiin, joiden merkitys on kansalaisille epämääräinen. EU:n instituutiot ovat keskeinen esimerkki kentästä, jonka toimintaperiaatteet ovat jääneet hämärän peittoon."
Mitä enää on hämärän peitossa?
Suomen omat salaiset EU-asiakirjat eivät tule mediaan. Ne ovat hämärän peitossa.
samassa kommentissa taas aivopesua ja salaliittoa.
Kyseessä on nyt kuitenkin vain Hesarin Suomen Gallupilla teettämä kysely, jonka perusteella 49 % vastanneista kannattaa EU:n yhteistä puolustusta. Siis melkoinen osa Suomalaisista.
Tosiasiat kannattaa vain hyväksyä.
kirjoittamistani teksteistä kuin "aivopesun" ja "salaliiton".
European on kognitiivisen konnotaation uhri.
Kun on sen uhriksi joutunut, joutuu puolustamaan Suomen EU-eliitin tekemiä salaisia päätöksiä.
Pistänpä vähän lisää löylyä keskusteluun. Syksyn 2002 tekstiä konventin työstä, vieläpä siteerattua.
Ei siis minun omaani.
Lukemisiin!
Eu-konventin viimesyksyisestä "työstä":
EU:N PUOLUSTUS JA PERUSTUSLAKI
Kuten tiedostusvälineet ovat kertoneet, ovat Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg olleet tekemässä ”suljettua” EU:n PUOLUSTUSYDINTÄ.
Suuret maat Saksa ja Ranska tietenkin haluavat päättää siitä, millainen EU:n perustuslakiin kirjoitettavasta puolustuksesta tulee.
Esimakua asiaan saatiin syksyllä, kun EU:n perustuslakiluonnokseen oli kirjoitettu ranskalaisen tulevaisuuskonventin puheenjohtajan Gisgardin toimesta PUOLUSTUS omana lukunaan.
EU-tulevaisuuskonventin Suomalaisedustajien Matti Vanhasen ja Kimmo Kiljusen mielestä konventissa ei ollut puolustuksen kirjoittamisesta omaksi luvukseen mitään puhetta. Aikaisemmin puolustus oli nimittäin sisältynyt Ulko- ja puolustuspolitiikka –lukuun.
Ostiko Saksa osti Ranskan puolelleen EU:n maataloustukiaisilla ja - vastapalvelukseksi Ranska saa määritellä EU:n tulevan puolustuksen?
Tällainen ajatus nousee väkisinkin esille, sillä EU:n perustuslakiasiassa näiden maiden kesken on niin suuria mielipide-eroja, että on vaikea uskoa niiden pystyvän olemaan yhtä mieltä ja sillä tavalla sanelemaan konventin lopputuloksen. Mukanahan on myös muita pelureita, muun muassa Blairin Iso-Britannia.
Saksa haluaa ranskalaisen Jean Monnetin nimiin kirjattua yhteisömetodia, kun taas Ranska uskoo pystyvänsä puolustamaan omaa etuaan paremmin hallitusten välisellä metodilla. Sitä ranska on valmis käyttämään erityisesti europuolustuksen rakentamiseen, ja siinä asiassa Chiracia tukee Italian pääministeri Silvio Berlusconi. Hänen mielestään on yhteisen rahan jälkeen nyt vuorossa yhteinen puolustus. Hänen tapauksessaan se on perinteisesti ollut tiukasti Nato-yhteensopiva.
Euroopan ulkopolitiikan vahvistamiseksi Berlusconi on ollut valmis ottamaan Venäjänkin EU:n jäseneksi!
Kun konventin puheenjohtajisto oli valmistellut luonnoksen EU:n perustuslaiksi, esiteltiin konventissa 28.10.2002. Suomalaiset eivät olleet saaneet ennalta luonnosta edes nähdäkseen. Ilmankos Vanhanen ja Kiljunen hämmästyivät.
Mutta ei tämä vielä mitään, sillä:
Perustuslakikonventin sihteeristö näki tulevassa EU:n puolustuksen perustuslakiin kirjoittamisessa ongelmia. Niinpä se kysyi puolustusta valmistelevaa työryhmää vastaamaan kysymyksiin:
1) millä mekanismeilla taataan, että jäsenmaat täyttävät sotilaalliset sitoumuksensa ja
2) voitaisiinko ottaa käyttöön samanlaiset puolustuksen yhteensopivuuskriteerit, jotka olivat käytössä pyrittäessä yhteiseen rahaliittoon (EMU).
Puolustustyöryhmän puheenjohtajaksi nimetty komissaari Michel Barnier meni omassa muistiossaan vielä pitemmälle. Hän näki tarpeelliseksi laajentaa Petersbergin tehtäviä niin että otetaan huomioon myös terrorismin vastaisen sodan uudet vaatimukset: pitää vastata biologisten ja kemiallisten aseiden uhkaan.
Hän halusi antaa puolustuksen EMU-kriteereiden valvonnan komission toimivaltaan. Näin ollen EU:n militarisoiminen yhteisöllistettäisiin komissioon pois jäsenmaiden täydestä toimivallasta.
Lisäksi Barnier kysyi, pitääkö perustuslakiin tai sen liitteisiin kirjoittaa kollektiivisen puolustuksen velvoite, ja alusti näin kysymyksen siitä, mitä tehdään maille, jotka eivät tähän suostu. Vähintä on, hän kirjoitti, että ne suostuvat rakentavaan pidättäytymiseen päätöksenteosta: että yhdet saavat tehdä EU:sta sotaliiton toisten sitä estämättä .
Pienten maiden ei pidä saada estää sitä, että tulee suurten yhteinen puolustus. Jos siitä päättäminen ei onnistu EU:ssa, suuret tekevät - komissaari Barnierin mukaan - omat johtopäätöksensä ja muodostavat Puolustus-Euroopan, jolla on oma johtoelin.
Tässä on syy, miksi hiljattain kokoontui ”suljettu” puolustusydin!
Barnier kysyi edelleen, voidaanko sotatarvikeyhteistyö kirjoittaa perustuslakiin velvoitteeksi kaikille jäsenille vai tehdäänkö sitä vain vapaaehtoisten maiden kesken. Hän nosti esille kysymykset yhteisestä asehankintavirastosta ja varustelun rahoituksesta EU-budjetin kautta.
Kaiken kaikkiaan työryhmän esikuntaportaan laatima tehtävänmääritys meni selvästi pitemmälle kuin Laekenissa asetettu kysymys:
"Mitä puolustukseen liittyviä tehtäviä Euroopan unionille voidaan suunnitella Petersbergin tehtävien lisäksi?"
Työryhmä pantiin sen lisäksi vastaamaan kysymyksiin, pitäisikö EU:n perustuslakiin kirjoittaa sen oma 5. artikla keskinäisistä turvatakuista ja pitääkö sen - kriisinhallinnan nimissä varustaa yhteiset eurojoukot, jotka - ja joiden asehankinnat - rahoitetaan EU:n budjetista.
PUOLUSTUSTYÖRYHMÄN MUISTIO
Kun sitten valmistui ensimmäinen luonnos puolustustyöryhmän asiakirjaksi, sen käsittelyä varten oli varattu yksi ainoa kokous maanantaiksi 25.11.
Ihmeellistä perustuslain valmistelulle oli, että luonnos jaettiin työryhmän jäsenille vasta edellisenä perjantaina (22.11. 2002) ja että tämä laaja asiakirja oli vain ranskan kielellä. Piti siis lukea ranskaa, jos aikoi vaikuttaa EU:n perustuslakiin puolustus kysymysten osalta!
ISOT MAAT TIESIVÄT
Kun Saksa oli vaihtanut konventtiedustajakseen ulkoministeri Joschka Fischerin ja Ranska marraskuun lopussa ulkoministeri Dominique de Willepinin, ensimmäisenä yhteisenä kantanaan nämä uudet konventtiedustajat ilmoittivat haluavansa muuttaa EU:n entistä enemmän "turvallisuus- ja puolustusunioniksi".
He halusivat puolustuksen alalle ns. tiivistetyn yhteistyön, yhteisen asehankintaviraston perustamista EU:n nimiin ja jopa kuolleeksi ja kuopatuksi luullun WEU:n kollektiivisen puolustusartiklan tuomista unionin rakenteisiin.
Nämä kannat alkoivat heti näkyä konventin puolustustyöryhmän työssä.
Suomalainen media on ulkona kaikesta tällaisesta tapahtumisesta. Ei kerrottu de Willepinin nimityksestä konventtiin, vaikka se muutti koko konventin luonteen: perustuslaki valmistellaankin konventissa eikä HVK:ssa.
Suomessa ei kerrottu ulkoministereiden yhteisestä kannasta, joka viestitti Saksan ja Ranskan löytäneen taas toisensa.
Suomalaismedia ei huomannut sitä, minkä Lipponenkin sanoi avoimesti:
Suomi oli tehnyt konventin luonteesta alun perin virhearvion.
- Miksi ei sitä korjattu?
- Miksi hallituksen edustajaa Teija Tiilikaista ei vaihdettu ulko- tai puolustusministeriin?
Tuo pääministeri Jäätteenmäen tuomitsema Saksan ja Ranska suljettu ”puolustusydin” on sitä, Saksa ja Ranska ratkaisevat yhteiset puolustuskantansa.
Nuo kannat ratkaisevat perustuslain sisällön, ne valmistellaan konventin ulkopuolella.
- Mitkä olivat Saksan ja Ranskan toisilleen tekemät myönnytykset?
- Mitä Saksa sai kun se myönsi Ranskalle muiden maiden kieltämät maataloustuet?
Tutkija Teija Tiilikaisen haastattelu, Kouvolan Sanomat, 14.11.1999, sivu 26 otsikolla:
"Suomalaisten yhteinen salaliitto:
Edessä on EU:n yhteinen puolustus"
Sitaatti tekstistä:
" Ensin ajattelin, että onko kyse poliitikkojen haluttomuudesta tuoda tätä asiaa esiin. Meillä on kuitenkin aika paljon EU-kriittisyyttä ja puolustus on herkkä asia. Mutta olen alkanut miettiä, että meillä ihmiset saattavat laajemminkin ajatella niin, että tästä asiasta ei paljon tarvitse puhua. "
Noin siis vielä vuonna 1999 !
mutta se että sinä et ole ymmärtänyt mitä on meneillään ei välttämättä tarkoita, että menon hahmottanut porukkaa voidaan kuvailla eliitiksi, pienestä nyt puhumattakaan...
asia on viimeaikoina edennyt?
>Kuten tiedostusvälineet ovat kertoneet, ovat Saksa, Ranska, Belgia ja
>Luxemburg olleet tekemässä ”suljettua” EU:n PUOLUSTUSYDINTÄ.
Suomen Ulkoasiainministeriö on myöntänyt "valtionavustuksia" tänäkin vuonna
Eurooppa - ”tiedotukseen”.
Valtion talousarvioon on varattu vuodelle 2003
505 000 euroa "kansalaisjärjestöjen" Eurooppa-tiedotukseen.
Onko tämäntyyppinen jatkuva tiedottaminen tarpeellista? Eikö riitä että Suomen jäsenmaksurahoilla elätetään Keskieuroopan rikkat?
Veronmaksajilta ne rahat otetaan, haluttiinpa sitä tai ei.
Parempi olisi Suomen sanoa jäähyväiset EU:lle kuin kustantaa jäsenmaksujen lisäksi vielä propagandalehtisetkin.
Tärkeämpiinkin tarvetta veromarkoille löytyy.
Kirjoitin ensimmäisenä vastauksena Europeanille ” Aivopesu”, 16.6.2003 klo 11.21:
”Vaikka olisit kuinka EU-puolustusmyönteinen, et voi sivuuttaa Suomen EU-eliitin salaisia asiakirjoja olan kohautuksella?”
VilleL, Sinä vastasit 16.6.2003 klo 16.04 aivan liian hätäisesti kampitusyrityksesi:
” Pahoittelen kertoa...”:
” mutta se että sinä et ole ymmärtänyt mitä on meneillään ei välttämättä tarkoita, että menon hahmottanut porukkaa voidaan kuvailla eliitiksi, pienestä nyt puhumattakaan... ”
VilleL! Kyllä ymmärrän tai paremminkin
tiedän, mitä on menossa ja mitä jo 10 vuotta sitten suunniteltiin.
Tuossa kamppaamisyrityksessäsi Sinulta jäi kokonaan lukematta tuon pienen eliitin nimilista, jonka luettelin lisäinformaatiota antaakseni eilen jo klo 14.16 kirjoitukseeni:
”Salaisien asiakirjojen”.
Sinulta jäi siis lukematta mm.:
” SALAISEN PÖYTÄKIRJAN 16/93 20.12.1993 AVAINHENKILÖT:
Kokoukseen osallistuneet ovat pääministeri Esko Aho ja ministerit Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä EU-ryhmän ulkopuolisena osallistujana sisäministeri Mauri Pekkarinen.
Salaista muistiota 1075 kokouksessa esitteli virkamiespääneuvottelija, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck.
Mukana olivat myös osastopäällikkö Antti Satuli, ylijohtaja Bo Göran Eriksson, apulaisosastopäällikkö Eikka Kosonen, toimistopäällikkö Marita Eerikäinen, toimistopäällikkö Antti Kuosmanen, finanssineuvos Lasse Aarnio valtiovarainministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen, kaupallinen neuvos Esa Härmälä ja sihteerinä Kare Halonen.
Mukana olivat EU-virkamiesryhmän ulkopuolisina ops Laajava ja eav Huhtaniemi.”
Luitko, miten Ulkoministeri Tuomioja sekaantui kyseisiin asiakirjoihin?
Tuo pieni EU-eliitti ja jonkin verran muutakin faktatietoa löytyy osoitteesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000000696281
VilleL! Sinun on parempi olla kommentoimatta, ettet enempää kompastu omiin jalkoihisi!
Euroopan yhteiseen puolustukseen silloisten jäseniksi pyrkivien maiden yhteisellä julistuksella 21.12.1993.
EU vaati tuolla julistuksella Suomenkin sitoutumisen tulevaan EU-puolustukseen.
EU:n puolustus on nyt kirjoitettu EU:n tulevaan perustuslakiin omaksi luvukseen. EU-puolustus tehtiin ydinmaiden Saksan ja Ranskan ehdoilla.
Teija Tiilikainen tuskin tiesi kyseisistä asiakirjoista mitään antaessaan haastattelun salaliitosta.
Etkö vielä ole lukenut salaista muistiota 1075 satanen.comista?
Siis yhteistä puolustustahan Suomalaiset EU:lle juuri haluavat!
Tietenkään kyseisiin kokouksiin eivät mitkään massat osallistuneet, sieltähän loppuisi huoneista jo tilatkin. Mitä tarkoitin on se, että tällä väellä oli huomattavan osan kansasta ja liike-elämästä hyväksyntä.
Ei se tarkoita että kaikki nämä kuulivat asioiden yksityiskohtia, niiden levittäminenhän nyt olisi tullut varmasti vääriinkin korviin ja porukka olisi alkanut lietsoa paniikkia. Näin ollen suuri osa kannattajista varmasti hyväksyi PROSESSIN salassapidon, kunhan lopputulos olisi julkinen (kuten lain mukaan tulee olla). JuhaI kirjoituksessaan osoittaa varsin hyvin, että näin myös kävi.
mokomaa
tiedettävä ennenkuin voidaan puhua mitään galluppien tuloksesta.
Olen kirjoittanut kaikkien kansalaisten luettavaksi EU:n ulko- ja turvallisuuspolittiikkaan liittyvät kappaleet sanasta sanaan Antti Kuosmasen kirjasta, jonka Kuosmanen joutui hätäisesti tuhoamaan heti, kun se oli ehtinyt myyntiin.
Hyvät lukijat! Koska Kuosmanen (?) ei salli kirjaansa luettavan omalla äidinkielellämme, suosittelen, että kopioitte ja talletatte tekstin.
Lukekaapa ensimmäisen luvun toisen kappaleen teksti huolellisesti.
Kirja on "Suomen tie Euroopan unioniin", kustantaja Ultima Thule Oy, sivut 183-188:
” 28. ULKO- ja TURVALLISUUSPOLITIIKKAA
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka muodostui toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa sekä Paasikiven ja Kekkosen toiminnan kautta niin keskeiseksi asiaksi, että ilmeni joitakin vaikeuksia asennoitua tähän alueeseen oikealla tavalla EU-jäsenyyden yhteydessä. Yhtäältä oli varmaan .kysymys tietojen puutteesta, toisaalta saman käsiteparin erilaisesta asiasisällöstä EU:ssa ja meillä Suomessa.
Jäsenyyden ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys Suomelle on syytä pitää tarkasti erillään EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta neuvottelukysymyksenä. EU-jäsenyyden vaikutus Suomen kansainvälisen asemaan oli sekä ulko- että turvallisuuspoliittisesti korkeimman tärkeysluokan asia. Täysin perustellusti se voidaan mielestäni lisätä itsenäisyyden ajan ratkaisevimpien tapahtumien luetteloon: itsenäisyysjulistukseen ja itsenäisyyden pelastamiseen talvi- ja jatkosodan ratkaisutaisteluissa. Tästä ei suinkaan seurannut, että asiasta olisi pitänyt pyrkiä tekemään suuri neuvottelukysymys. Päinvastoin, etumme oli nimenomaan välttää neuvotteluja tällä alalla. EU:n piirissä esiintyi näet harrastusta tehdä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ongelma sen takia, että tiettyjen hakijamaiden kyvystä ja halusta sitoutua unionin itselleen hyväksymiin tavoitteisiin tunnettiin epäilyjä.
28.1. KÄSITTEISTÖN EROT
Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikka määritellään siten, että ulkopolitiikka on yläkäsite, joka periaatteessa kattaa valtakunnan ulkosuhteiden koko alueen. Turvallisuuspolitiikka on tämän kokonaiskäsitteen osa-alue, ja sotilaallinen turvallisuus puolestaan osa turvallisuuspolitiikkaa. Myös taloudelliset ulkosuhteet, mukaan lukien kauppapolitiikka, kuuluu tämän määritelmän mukaan ulkopolitiikan alaan. Tällainen määrittely on loogisesti johdonmukainen ja oikea, eikä siitä sinänsä ole mitään syytä edelleenkään luopua. Mutta kun samoja sanoja käytettiin - ja käytetään edelleen - EU:ssa, niillä olikin hieman eri merkitys, ja siihenkin oli sopeuduttava.
Euroopan integraation alkuaikoina, 1950-luvun puolivälissä, kariutui Ranskan hallituksen alulle panema hanke Euroopan puolustusyhteisön luomisesta kansalliskokouksen vastustukseen. 1950-luvun alussa syntyneen hiili- ja teräsyhteisön rinnalle vuoden 1958 alusta syntyneet Euroopan talousyhteisö ja Euroopan atomienergiayhteisö jäivät siten integraatiokehityksen käytännössä ainoiksi, sisällöltään puhtaasti taloudellisiksi ilmenemismuodoiksi. Yhteisölle muodostui kyllä laajat ja tiiviit ulkosuhteet, mutta vain taloudellisella alalla, kauppapolitiikassa. Kansallisvaltiot, varsinkin suurvallat, ovat nähneet ja näkevät edelleen kauppapolitiikankin välineenä, jolla ajetaan myös kansallisia poliittisia etuja, joskin markkinatalousmailla tätä pyrkimystä rajoittaa enenevässä määrin se, että maailmantalouden yhdentyminen, globalisoituminen, asettaa yhä korkeamman hinnan kansainvälistä vaihdantaa haittaaville toimille politiikan välineenä. EY:ssä ei ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimivallan puuttuessa kytkentää poliittisiin päämäärin tarvinnut eikä voitukaan tehdä.
Tarvetta yhteiseen esiintymiseen poliittisten ulkosuhteiden alalla oli toisaalta olemassa, eikä poliittista yhdentymistäkään ollut kaukotavoitteena kokonaan unohdettu. Euroopan poliittisena yhteistyönä (EPC) tunnettu EY:n jäsenmaiden yhteisesiintyminen lähti liikkeelle vuonna 1970 yhteisön ulkoasiainministereiden hyväksyessä raportin, jossa yhteistyön periaatteet esitettiin.
Poliittinen yhteistyö oli tuolloin kokonaan Euroopan yhteisöjen sopimusrakenteen ulkopuolella, siis puhtaasti hallitustenvälistä yhteistyötä. Jo tuolloin muodostuneet menetelmät ja politiikan välineet ovat monelta osin edelleen käytössä, vaikka ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tullut osaksi unionin perustamissopimusta. Yhteistyö tapahtui huipputasolla, ulkoministeritasolla ja virkamiestasolla kuten nykyään. Poliittinen komitea perustettiin samoin kuin useimmat vieläkin, käytössä olevat ulkopolitiikan välineet: yhteiset julistukset, neuvottelupositiot ja toiminnan koordinointi muun muassa kansainvälisissä järjestöissä.
Yksi alkuaikojen poliittisen yhteistyön merkittävimpiä kohteita oli ETYK, Suomen suuri ulkopoliittinen hanke. EY-maat koordinoivat positionsa ja esiintyivät ETYK-neuvotteluissa yhteisesti. Lähi-idän tilanne oli toinen ala, jossa EPC alkoi jo varhain.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kova ydin, sotilaallinen turvallisuus ei tullut eikä voinutkaan tulla osaksi EY-maiden poliittista yhteistyötä. Keskeinen väline tällä alalla on Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö NATO, jonka johtava jäsen on Yhdysvallat. Lisäksi sen jäseninä olivat ja ovat useat EY/EU:n ulkopuoliset maat. Toisaalta vuonna 1973 EY:n jäseneksi tullut Irlanti ei ole NATOn jäsen. Jo nämä tosiseikat yksin riittivät pitämään sotilaallisen turvallisuuden EPC:n ulkopuolella.
Niinpä ei ole ihme, että alan käsitteillekin muodostui oma tähän asiayhteyteen liittyvä sisältönsä, Ulkopolitiikka ei ollutkaan kaiken kattava yleiskäsite. Taloudelliset u1kosuhteet eivät siihen kuuluneet, koska ne eivät olleet talousyhteisön toimivallassa. Sotilaallinen turvallisuus ei siihen kuulunut, koska se oli NATOn vastuulla.
Jäljelle jäävää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa oli ja on vieläkin vaikea määritellä kokonaiskäsitteellä tai käsitteillä. Ehkä sitä voisi parhaiten luonnehtia yhteiseksi mielipiteenmuodostukseksi ja sitä varten kehitetyiksi menetelmiksi. Se kattaa erityyppisiä asioita. Osan siitä muodostavat kannanotot, julistukset tai lausunnot, ajankohtaisiin kysymyksiin, useimmiten erilaisiin ongelmakysymyksiin ja kriiseihin. Toisen osan muodostavat aktiivisten toimenpiteiden muodossa toteutettavat yhteiset toimet, jotka voivat saada erilaisia muotoja. Esimerkkejä ovat tarkkailijoiden lähettäminen valvomaan vaalien rehellisyyttä, taloudelliset ja poliittiset pakotteet (esimerkiksi tullietuuksien peruuttaminen, asevientikiellot, viisumirajoitukset), diplomaattiset mielenosoitukset kuten suurlähettiläiden poiskutsuminen, erityisedustajien nimeäminen tukemaan neuvotteluja kriisien ratkaisemiseksi ja niin edelleen. Poliittisen yhteistyön kytkentä EY:n sopimusrakenteeseen tapahtui ensimmäisen kerran vuoden 1987 yhtenäisasiakirjassa. EPC:n kytkentä EY:hyn säilyi tällöinkin poliittisen tavoitteenasettelun tasolla. Mitään organisatorisia seurauksia sillä ei vielä ollut. Esimerkiksi pieni sihteeristö, joka EPC:tä varten oli luotu, säilyi erillään EY:n toimielimistä.
Tilanne muuttui vuonna 1993 Maastrichtin sopimuksen tullessa voimaan, mutta muutos oli enemmän periaatteellinen kuin käytännön ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vaikuttava. Maastrichtin sopimuksessa perustettu yhteinen ulko- ja. turvallisuuspolitiikka tuli osaksi perustamissopimuksilla määriteltyä unionia, mutta ei osaksi Euroopan yhteisöä, johon rajoittuu unionin ylikansallinen luonne.
Yhteisen ulkopolitiikan alalla ei yhteisön toimielimille tullut samanlaista toimivaltaa kuin yhteispolitiikan aloilla. Komissio sai aloiteoikeuden, mutta ei aloitemonopolia. Ulkopoliittisten toimien täytäntöönpanosta päättäminen määräenemmistöllä tuli mahdolliseksi, jos siitä ensin tapauskohtaisesti yksimielisesti sovittiin. Tällaista ei koskaan tapahtunut ennen Amsterdamin sopimuksen voimaantuloa, joten yksimielisyyssääntö pysyi käytännössä kaikissa tapauksissa voimassa. Yhteisön tuomioistuimelle ei edelleenkään annettu mitään toimivaltaa tällä alalla. Euroopan parlamentille ei annettu mitään varsinaista toimivaltaa päätösvallasta puhumattakaan. Siten kaikki ne osatekijät, joista Euroopan yhteisön ylikansallinen luonne käytännössä koostuu, puuttuivat Maastrichtin sopimuksella määritellystä yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Maastrichtin sopimuksen mukaan yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) on periaatteessa kaikenkattava. Jäsenvaltiot sitoutuivat omassa toiminnassaan tukemaan sitä ja sovittamaan omat toimensa sen mukaisiksi. jopa puolustusulottuvuus oli mukana, mutta vain hyvin yleisen, toivomusluonteisen lausuman muodossa, ja yhteisen puolustuksen osalta teksti oli vielä vähemmän velvoittava: YUTP:n todettiin aikanaan voivan johtaa yhteiseen puolustukseen. Mitään velvoitetta siirtyä tähän jollain konkreettisella aikataululla ei kuitenkaan asetettu, puhumattakaan operatiivisista velvoitteista.
Kun NATO jatkoi olemassaoloaan ja Irlanti edelleen pysytteli sen ulkopuolella, ei Maastrichtin sopimuksen voimaantulo muuttanut turvallisuuspolitiikan kovan ytimen osalta Euroopassa mitään. YUTP:n merkityssisältö EU:ssa oli edelleen erilainen kuin Suomessa.
28.2. PUOLUEETTOMUUS MUTKISTAA ASIOITA
Jäsenyysneuvotteluissa Suomella oli puolustettavanaan sodanjälkeisen ulkopolitiikkansa avulla vakiinnutettu kansainvälinen asema, jonka katsoimme täysin yhteensopivaksi EU-jäsenyyden kanssa. Mahdolliset vaatimukset tai epäilykset EU:n taholta kohdistuisivat kaikesta päättäen Suomen haluun tai kykyyn hyväksyä YUTP:n päämäärät ja tavoitteet ja osallistua rakentavasti sen kehittämiseen.
Komission lausunto Suomen jäsenyyshakemuksesta oli ollut ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta varsin myönteinen. Komissio katsoi, että Suomi, jolla ei ollut perustuslakeihin tai muuhun lainsäädäntöön liittyviä rajoitteita tällä alalla, voisi kyllä täyttää kaikki vaatimukset, joita jäsenyys tässä suhteessa edellytti. Komissio arvioi kuitenkin mahdolliseksi, että Suomi voisi omista syistään myös ryhtyä järjestelmällisesti vastustamaan tiettyjä toimia, jotka se saattaisi katsoa puolueettomuuspolitiikkaansa haittaaviksi. Tämän komissio arveli voivan olla ongelma unionille. Myös Suomen tulkintaa Länsi-Euroopan Unionille WEU:lle annetuista kriisinhallinta- ja rauhanturvaamistehtävistä pidettiin liian rajoittavana.
Vuoden 1999 perspektiivistä nämä tuumailut vaikuttavat jo hieman hymyilyttäviltä, mutta todellisuus oli toinen vuonna 1992. Kun komission lausunto oli siihenastisista perusteellisin EY-dokumentti Suomesta, on näilläkin arvioilla voinut olla vaikutusta EU:n neuvottelupositioon, vaikka jäsenmailla tietysti oli kantojensa tueksi paljon muutakin aineistoa.
Kun näiden näkökohtien pohjalta asetettiin neuvottelutavoitteita, ne kiteytyivät kahteen asiaan: yhtäältä oli ulko- ja turvallisuuspoliittisesti ensiarvoisen tärkeää, että jäsenyys toteutuisi, toisaalta olisi parasta, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei tarvitsisi lainkaan neuvotella eikä laatia mitään liittymisehtoja. EU:n tulisi hyväksyä Suomen ulkopolitiikka ilman varauksia. Liittymisasiakirjoihinhan kirjattiin - teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta - vain asioita, joissa uusille jäsenmaille oli tarpeen myöntää tai ne haluttiin velvoittaa noudattamaan siirtymäaikoja tai muita erityisjärjestelyjä.
Maastrichtin sopimuksen tultua voimaan 1.11.1993 kävi mahdolliseksi avata neuvottelut YUTP:stäkin. Se lisättiin jäsenyysneuvottelukonferenssin työohjelmaan 9.11.1993 pidetyssä istunnossa. Kun Suomen tavoitteena oli, että tältä osin ei tarvitsi mitään neuvotteluja käydäkään, olisi koko neuvotteluluku oltu valmiit saman tien sulkemaan. Aivan näin yksinkertaisesti asia ei kuitenkaan hoitunut.
Liittyminen unionin jäseneksi edellytti teknisellä kannalta myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla acquis'n hyväksymistä. Päinvastoin kuin yhteisöpolitiikan avainaloilla, ulko- ja turvallisuuspolitiikan acquis oli varsin vaatimaton: Maastrichtin sopimus, eräät sen soveltamista koskevat Eurooppa-neuvoston ja ministerineuvoston päätökset sekä vuosien mittaan EPC:n puitteissa kertyneet yhteiset toimet ja kannanotot, sikäli kuin niillä enää oli käytännön merkitystä (monesti ne olivat syntyneet tiettyihin tilanteisiin ja siten jo vanhentuneet). Mitkään näistä eivät suoritettujen tarkastusten ja selventävien keskustelujen valossa aiheuttaneet Suomelle ongelmia. Neuvotteluteknisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli eräs helpoimmista ja yksinkertaisimmista aloista jäsenyysneuvotteluissa. Siltikään neuvottelujen päättäminen saman tien ei ottanut heti onnistuakseen.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli ja on alue, jonka yhteydessä herkästi nousee pintaan Euroopan unionin perimmäisiin päämääriin ja luonteeseen liittyviä tavoitteita, joista ei vallitse yksimielisyyttä jäsenmaiden välillä eikä varsinkaan niiden sisällä. Vaikka jakolinjat eivät olekaan kristallinkirkkaat, on silti erotettavissa syvemmän poliittisen integraation kannattajat ja löyhemmän, vain yhteisten sisämarkkinoiden ja niitä tukevan taloudellisen integraation kannattajat. On tapana puhua syventäjistä ja laajentajista. Ensin mainittujen joukossa ei puolueettomuus tai puolueettomuuspolitiikka ole koskaan ollut suosiossa.
Hakijamaista kolme oli puolueettomia, joskin jokainen eri lähtökohdista ja jossakin määrin eri tavalla. Itävallan puolueettomuus perustui 1950-luvun puolivälissä miehityksen päättymisen yhteydessä tehtyihin perustuslaillisiin ja poliittisiin ratkaisuihin. Sillä oli siis kansainvälisoikeudellista merkitystä, vaikkei se ainakaan itävaltalaisten itsensä mielestä ollut sitova velvoite. Ruotsin ja Suomen puolueettomuuspolitiikka oli puhtaasti poliittinen valinta, mutta Suomen asema Neuvostoliiton rajanaapurina, YYA-sopimus ja varsin laajalle levinnyt käsitys siitä, että Suomi oli ollut voinut vapaasti valita linjaansa, oli luonut siitä erilaisen mielikuvan kuin Ruotsista, jolla taas oli omat rasitteensa puolueettomuutta vieroksuvien silmissä. Vain Norjalla oli syventäjien mielikuvissa tällä alalla puhtaat paperit.
28.3. PÄÄSYKOE?
Maastrichtin sopimuksen tullessa voimaan EU:n puheenjohtajamaa oli Belgia, jäsenmaista kenties kaikkein federalistisin ja myös EU:n sotilaallisen yhteistyön väkevin kannattaja, ja sitä seurasi Kreikka, myös syvän integraation puolestapuhuja. Ehkäpä tästäkin johtui, että EU:n puolella esiintyi aluksi, päätettäessä miten neuvottelut ulko- ja turvallisuuspolitiikasta oikeastaan olisi käytävä, pyrkimystä panna hakijamaat jonkinlaisiin pääsykokeisiin ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Syntyi ajatus puheenjohtajamaan johdolla käytävistä keskusteluista, joissa hakijamaiden vastattavaksi esitet1äisiin joukko etukäteen laadittuja, EU:ssa yhteisesti sovittuja kysymyksiä. Tästä kuultiin epävirallisesti heti kohta neuvottelujen päästyä käyntiin.
Suomen puolelta tehtiin selväksi, että tämä oli huono ajatus. Miksi tällaista pitäisi tehdä, kun hakijamaat olivat ilmoittaneet että niillä ei ole ongelmia, vaan acquis voidaan hyväksyä sellaisenaan? Todellinen, julkilausumaton syy oli, että hakijamaihin ei täysin luotettu ja myös että hyvä olisi, jos ne saataisiin jollakin tavalla sitoutumaan tietyn linjan kannattajiksi jo etukäteen. Virallinen vastaus oli, että tarkoituksena oli välttää YUTP:n jääminen neuvotteluissa pelkäksi läpihuutojutuksi.
Tällaisesta tentistä ei kuitenkaan EU-puolella päästy yksimielisyyteen ja käsityksemme olikin, että Belgia jäi ideansa kanssa varsin yksin. Epäviralliset selventävät keskustelut kyllä pidettiin marraskuun lopulla 1993, mutta ilman mitään kysymyslistaa. Ne kestivät vajaan tunnin. Niissä viitattiin Suomen puolelta neuvottelujen avajaisissa pidettyyn puheeseen sekä myös ulkopoliittisen johdon eri yhteyksissä esittämiin lausuntoihin, joista kävi ilmi, että Suomi voi hyväksyä acquis'n YUTP:n osalta ja oli valmis kehittämään lainsäädäntöään siten, että se vastaa unionisopimuksen vaatimuksia. Tämä viimeksi mainittu viittasi pakotelainsäädäntöön, jossa Suomessa nojauduttiin perinteisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiin.
28.4. KOIVISTO BRYGGESSÄ
Ulkopoliittisen johdon puheet ja lausunnot sekä ministeritason ja johtavien virkamiesten keskustelut jäsenmaiden edustajien kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta muodostuivat paljon tärkeämmiksi kuin varsinaisten jäsenyysneuvottelujen tapahtumat. Merkittävimmät linjanvedot olivat hallituksen selonteko vuonna 1991 ja tiedonanto vuonna 1992 eduskunnalle, pääministeri Esko Ahon puheenvuoro eduskunnassa hallituksen EY-tiedonantokeskustelussa ennen äänestystä jäsenyyshakemuksen esittämisestä, presidentti Mauno Koiviston puheet Bruggessa, Belgiassa College of Europessa marraskuussa 1992 ja Euroopan parlamentissa vuotta myöhemmin samoin kuin pääministerin keskustelut vierailullaan Brysselissä syyskuun alussa 1991.
Koiviston Bruggen puhe on jäänyt erityisesti mieleeni siksi, että minulla oli tekemistä sen laadinnan kanssa. College of Europe Bruggessa on kuuluisa instituutio EU-piireissä. Se antaa jatkokoulusta EU-oikeudessa ja yleensä EU-asioissa ja on onnistunut hankkimaan itselleen sellaisen arvovallan, että suuret ja mahtavat käyvät sen tilaisuuksissa puhumassa. Ranskan presidentti Francois Mitterrand oli käyttänyt sitä fooruminaan. Komission puheenjohtaja Jacques Delors ja Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher olivat käyneet sen puhujakorokkeelta julistamassa kaksi toisistaan täysin poikkeavaa käsitystä siitä, mitä EU:n tulisi olla.
Jäsenyysneuvottelujen ollessa alkamassa Suomen presidentin viestit Euroopalle tältä foorumilta herättäisivät poikkeuksellista kiinnostusta. Siksi puheen tekoon suhtauduttiin tavallistakin vakavammin. Erkki Liikanen pyysi minua laatimaan ensimmäisen luonnoksen, ja minä tein tekstin, johon koetin kiteyttää kaiken viisauden, jonka olin 16 vuoden aikana ulkoasiainministeriössä onnistunut hankkimaan. Liikasen kanssa viimeistelimme siitä vielä paremman. Luonnos joka näin syntyi on edelleen mielestäni parasta, mitä olen koskaan saanut aikaan. Vähän myöhemmin olivat Brysselissä käymässä kansliapäällikkö Jaakko Kalela ja UM:n poliittinen alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg sekä muuta joukkoa, joiden kanssa puhetta hiottiin edelleen. Siitäkin käsittelystä se selvisi pahemmitta vaurioitta. Harmini oli suurempi kuin yllätykseni, kun presidentti omista epäilemättä erinomaisista syistään päätti omistaa puolet puheesta kotimaan politiikan ja erityisesti laman alkusyiden ruodintaan. EU-jäsenyyden kannalta oleellisin viesti puheessa kyllä säilyi, mutta sen sisäpoliittisen osan suomalaiselle yleisölle mehukkaat kohdat eivät varmastikaan sanoneet mitään kansainväliselle kohderyhmälle, jota silmälläpitäen esiintyminen oli järjestetty ja puheluonnoksemme kirjoitettu. Arvelimme presidentin inhorealistisesti katsoneen, että pelkästään EU:lle osoitettu puhe ei kiinnostaisi yleisöä tarpeeksi. Siinä tilanteessa ja sillä foorumilla olisi mielestäni ollut perusteita toisenlaisellekin arviolle.
28.5. YHTEINEN JULISTUS
Ilman 1tävaltaa olisi jäsenyysneuvottelut ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ehkä voitu päättää alkuunsa toivomallamme tavalla eli heti edellä mainittujen selventävien keskustelujen jälkeen. Itävallan puolueettomuuden kansanvälisoikeudellisen taustan, sen oman lainsäädännön ja sen jäsenyysanomukseen sisältyneiden eräänlaisten ehtojen takia EU kuitenkin halusi kirjallisesti todettavan, että hakijamaat hyväksyivät YUTP:n päämäärät ja olivat halukkaita ja kykenivät osallistumaan siihen täysipainoisesti. Välineeksi ne valitsivat hakijamaiden yhteisen julistuksen, joka tulisi liittymisasiakirjoihin. Kaavaillusta julistuksesta saatiin tieto joulukuun puolivälissä 1993.
Julistus ja varsinkaan sen ensimmäinen versio eivät ollenkaan miellyttäneet suomalaisia. Koska se olisi hakijamaiden julistus, se ei sitoisi kuin niitä ja sen pelkkä olemassaolo asetti ne eri asemaan kuin vanhat jäsenmaat. Sen sanamuodot oli mahdollista tulkita siten, että hakijamaiden tahdottiin saada sitoutumaan sellaiseenkin, mitä YUTP ei toistaiseksi sisältänyt. Se taas olisi voinut merkitä, että uusilla jäsenmailla ei olisi samanlaista vapautta valita kantojaan kuin vanhoilla, kun ne jäseninä osallistuisivat YUTP:n kehittämiseen.
Samalla oli kuitenkin selvää, että kokonaan julistuksesta ei olisi mahdollisuutta päästä eroon. EU:n ei ollut mahdollista ryhtyä avoimesti erottelemaan hakijamaita, vaan julistus koskisi muodollisesti niitä kaikkia. Itävalta jonka takia EU:n puolella julistusta pidettiin välttämättömänä, taas ei olisi voinut sitä hyväksyä, ellei se olisi koskenut kaikkia hakijamaita samalla tavalla.
EU-puolella oli kuitenkin valmiutta neuvotella julistuksen sisällöstä. Siitä tehtiin ensinnäkin yhteinen, ei siis vain hakijamaiden julistus. Toiseksi sen tekstiä muutettiin siten, että siinä luetellut YUTP:n periaatteiden hyväksymistä koskevat seikat koskivat yhtäläisesti sekä vanhoja jäsenmaita että hakijamaita.
Varsin helppojen neuvottelujen jälkeen sovitussa julistustekstissä unioni toteaa hakijamaiden vahvistaneen, että ne hyväksyvät kokonaisuudessaan YUTP:hen liittyvän acquis'n sellaisena kuin se velvoittaa ja luo oikeuksia jäsenmaille. Tämä koskee perustamissopimusten sisältöä, periaatteita ja poliittisia tavoitteita. Unionin ja hakijamaiden todetaan olevan yhtä mieltä siitä, että unioniin liittymisen tulisi vahvistaa sen sisäistä yhteenkuuluvuutta ja kykyä toimia tehokkaasti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, että uudet jäsenvaltiot ovat jäsenyyden alusta lähtien valmiit ja kykenevät täysin ja aktiivisesti osallistumaan perustamissopimuksissa määritellyn mukaiseen YUTP:hen, että ne liittyessään hyväksyvät varauksitta ja kokonaan perustamissopimuksen kaikki tavoitteet, sen V osan (=YUTP) määräykset ja siihen liittyvät julistukset ja että ne ovat valmiit ja kykenevät tukemaan liittymishetkellä voimassa olevaa unionin politiikkaa. Lisäksi todetaan, että hakijamaiden lainsäädäntö tulee liittymishetkellä olemaan YUTP:n acquis'n mukainen.
Julistuksen hyväksyttävyyden kannalta avainsanontoja ovat "Unioni toteaa hakijamaiden vahvistaneen..." ja "Unioni ja hakijamaat ovat yhtä mieltä...". Ensin mainittu ilmaisu varmisti, että hakijamaiden antamaa vahvistusta ei asetettu kyseenalaiseksi ja jälkimmäinen, että hakijamaat jäseniksi tultuaan olisivat täysin samassa asemassa kuin vanhat jäsenmaat.
Näin muotoiltu julistus hyväksyttiin enemmittä seremonioitta ministeritason neuvottelukonferenssissa 21. 12. 1993 ja sisällytettiin sittemmin liittymisasiakirjoihin. Näin ulko- ja turvallisuuspolitiikka voitiin lisätä neuvottelutulosten kasvavaan joukkoon jo ennen ratkaisevia loppurutistuksia helmi-maaliskuun vaihteessa 1994. Sopimustekstien kirjoittamisvaiheessakaan ei tältä osin esiintynyt mitään vaikeuksia, toisin kuin monilla muilla aloilla. ”
Lue Maastrichtin sopimuksen hyväksyminen osoitteesta
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja
Pöytäkirjan pykälät:
6 § Talous- ja rahaliitto
(Salainen, tekaistu EMU-varauma)
7 § Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
(vertaa Antti Kuosmasen tuhottu kirja)
8 § Sisä- ja oikeusasiat
9 § EU:n institutionaalisten asioiden (toistaiseksi esitetyt asiat) hyväksyminen
Nuo 7, 8 ja 9 pykälät konkretisoituvat EU:n tulevassa perustuslaissa.
Talous- ja rahaliittoon menemisestä päätettiin 17.4.1998 ilman eduskunnalle annettua lakiesitystä.
Miten eduskunta hyväksyykään EU:n perustuslain?
Huom!
Edellä mainitusta osoitteesta näet myös muuta noihin salaisiin asiakirjoihin liittyen.
KHO:n ratkaisun ym.
Salainen muistio 1075 on osoitteessa
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=pitka
Lue varsinkin sivut 3-4, jotka liittyvät Maastricht -aiheiden hyväksymiseen. Niitä ovat kohdat 6 –10.
Viestittäkää tästä keskustelusta eteenpäin!
asianosaiset:
SALAISIEN ASIAKIRJOJEN AVAINHENKILÖT
Suomen EU-ministeriryhmän SALAISET päätökset ovat pöytäkirjassa 16/93 20.12.1993.
Tuossa kokouksessa sivuutettiin Suomen eduskunta ja perustuslaki.
Tallenna ja pistä sana kiertämään! Tulosta paperille.
Asian selvittäminen ei ole myöhäistä, sillä maanpetos ei vanhene koskaan!
AVAINHENKILÖT JA TAUSTA:
Avainhenkilöitä salaisen pöytäkirjan selvittämiseen ovat komission nykyinen päätiedottaja Reijo Kemppinen (nyk. komission tiedotuspäällikkö) Brysselistä, Päivi Luostarinen UaM:n EU-sihteeristöstä.
Kemppinen antoi vinkin ko. kokouspöytäkirjan etsintään. Luostarinen puolestaan päästi julkisuuteen tietoja ko. pöytäkirjasta.
Turkulainen Viljo Vuoristo pyysi 26.1.2000 kyseistä asiakirjaa, joka siihen saakka oli ollut vain luottamuksellinen.
KOKOUKSEN 16/93 AVAINHENKILÖT:
Kokoukseen osallistuneet ovat pääministeri Esko Aho ja ministerit Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä EU-ryhmän ulkopuolisena osallistujana sisäministeri Mauri Pekkarinen. Salaista muistiota 1075 kokouksessa esitteli virkamiespääneuvottelija, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck. Mukana olivat myös osastopäällikkö Antti Satuli, ylijohtaja Bo Göran Eriksson, apulaisosastopäällikkö Eikka Kosonen, toimistopäällikkö Marita Eerikäinen, toimistopäällikkö Antti Kuosmanen, finanssineuvos Lasse Aarnio valtiovarainministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen, kaupallinen neuvos Esa Härmälä ja sihteerinä Kare Halonen. Mukana olivat EU-virkamiesryhmän ulkopuolisina ops Laajava ja eav Huhtaniemi.
Pöytäkirjassa on maininta:
"JAKELU EU-ministeriryhmä, virkamiestason EU-neuvotteluryhmä, osp Laajava, arkisto"
Muistiota 1075 ei jaettu ulkopuolisille, sillä muistion perään on
kirjoitettu:
"TIEDOKSI:
Tasavallan Presidentti
JAKELU:
EU-ministeriryhmä
EU-neuvotteluvaltuuskunta
Arkisto"
Presidenttinä tuolloin oli Mauno Koivisto.
Ulkoasiainministeriön virkamiehet Pertti Nummela ja Martti Favorin allekirjoittivat Ulkoasiainministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000.
Onko pöytäkirjassa muiden valtioiden kantoja, johon he vetosivat salassapitopäätöksessään?
Mikä oli heidän todellinen perusteensa pöytäkirjan salassapitoa koskien?
Toimivatko he yksin?
Oliko salauspäätöstä tehtäessä mukana UaM:n EU-sihteeristön päällikkö, edellä mainittu Eikka Kosonen?
Informoivatko ulkoministeriön virkamiehet presidentti Ahtisaarta ja silloista ulkoministeri Tarja Halosta salaamispäätöstä tehdessään?
Entä pääministeri Paavo Lipposta?
Vanhan perustuslain (HM 33 §) mukaan presidentti johti ulkopolitiikkaa.
Ulkoministeriön virkamiehet Charles Murto ja Martti Favorin allekirjoittivat mielenkiintoisen lausunnon HELT001-5 15.2.2000 KHO:lle; julkistaminen saattaa heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä, lisäksi julkistaminen saattaa vaikeuttaa jäsenmaiksi haluavien maiden jäsenyysneuvotteluja.
Informoivatko Murto ja Favorin tuolloin lausuntoa KHOlle antaessaan Ahtisaarta, Halosta ja Lipposta.
Lausunnossa Murto ja Favorin kertoivat, että pöytäkirjan ohessa oleva liitemuistio 1075 on salainen.
Miksi he mainitsivat myös salattavasta muistiosta 1075, vaikkei sitä edes kysytty?
Pöytäkirja sisältää vain Suomen kansallisia päätöksiä, sillä ulkovallat mainitaan seuraavasti.
Kohta 3, ympäristö:
"Ministeri Pietikäinen katsoi, ettei ympäristöä koskevaa neuvottelulukua olisi suljettava vaan Suomen tulisi ajaa ratkaisuihin samanlaisia muutoksia kuin Ruotsi".
Kohta 4, alkoholimonopoli:
"- Ruotsin edellytetään suorittavan samanlaisen kirjeenvaihdon komission kanssa,"
Kohta 5:
"Todettiin, että Baltian vapaakaupan osalta Suomi voi ilmoittaa hyväksyvänsä EU:n ratkaisuehdotuksen."
Pöytäkirjassa ei siis ole ollenkaan ulkovaltasuhteisiin haitallisesti vaikuttavia asioita.
Salaamiseen on syynä liittovaltiokehitykseen johtavat Maastricht- aiheet.
1. Tekaistu EMU-varauma-muistutusvirke, jolla markka saatiin hävitettyä perustuslaista ilman lakia.
2. Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä EU:n uusilta jäsenmailta vaatima yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen (YUTP) julistus, joka velvoittaa yhteiseen puolustukseen.
3. Sisä- ja oikeusasiat sovittuina poliittisina ja institutionaalisina asioina, johtavat yhteiseen perustuslakiin.
Kaikki kolme ohittivat eduskunnan perustuslaillisen päätöksenteon.
Muistiossa on ulkovaltasuhteita koskevia asioita: Olemme Itävallan vankeja. Suomi yrittää pidättäytyä YUTP-julistuksen ulkopuolella. Mutta muistiota ei edes tiedetty kysyä! Pöytäkirjan julkipäästäminen oli kimurantti asia.
Heitettiinkö muistio tarkoituksella likoon verukkeeksi, jotta todellakin voidaan sanoa, että julkistaminen heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä?
Sitä kysyttäköön Murtolta ja Favorinilta.
Se, että julkistaminen saattaa heikentää jäsenmaiksi haluavien jäsenyysneuvotteluja, pitää paikkansa, kun kyseiset maat saavat kuulla millaisella huijauksella operaatio Suomessa hoidettiin!
KHO: PÖYTÄKIRJA ON SALASSA PIDETTÄVÄ
KHO vahvisti 17.10.2000 pöytäkirjan salassapidon ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608. KHO otti kuitenkin myös substanssiin kantaa muuttamalla salassapitoargumentteja! Pöytäkirja ja liitemuistio 1075 ovatkin salassapidettävä 24 §:n 1 momentin ensimmäisen kohdan mukaan, eikä toisen kohdan mukaan kuten ulkoministeriö oli päättänyt salata asiapaperit. KHO:n mukaan kysymyksessä on poliittisten ja taloudellisten suhteiden järjestäminen Suomen ja eräiden toisten valtioiden kesken.
- Niinpä tietenkin, poliittisesta päätöksestä eduskunta sivuuttaen talous- ja rahaliitossa on kysymys! KHO:n päätöstä olivat tekemässä hallintoneuvokset Ritva Koljonen (pj), Hannu Koskinen, Pekka Vihervuori, Marjatta Kajan ja Heikki Kanninen, esittelijä toimi hallintosihteeri Mikko Rautamaa.
Rautamaa, Koljonen ja Kanninen kuulivat ennen ratkaisun antamista pöytäkirjan luiskahtamisesta sekä myös sen, että KHO:n pitäisi antaa päätös, jolla pöytäkirja määrätään julkiseksi, ettei kenenkään koskaan tarvitse sanoa: KHO ryhtyi suojelemaan valtiopetokselliseen toimintaan ryhtyneitä henkilöitä. KHO:n tuomarit kuitenkin uskoivat, että kysymyksessä on vain bluffaus. KHO uskalsi siis muuttaa salassapitoargumentteja.
Koska salassapitoargumentit muuttuivat, Viljo Vuoristo halusi tarkistaa asian. Vedoten argumenttien muuttumiseen hän pyysi jälleen pöytäkirjaa. Niinpä Ulkoministeriön virkamiehet Jyrki Paloposki ja Martti Favorin allekirjoittivat 10.11. 2000 ilmoituksen HELD-364-49, että KHO:n päätöksen mukaan pöytäkirja on salassapidettävä.
Puhemies Riitta Uosukainen tietää asiasta. Hän sai kansanedustaja Sulo Aittoniemen tekemän KIRJALLISEN KYSYMYKSEN 496/2001 vp. Kysymys leimattiin saapuneeksi Valtioneuvostoon 10.4.2001. Ulkoministeri Erkki Tuomioja tutki pöytäkirjan ja liitemuistion salassapidettävyyttä ja totesi ministerin vastauksessa HELD2064-9, ettei salassapitoon ole enää aihetta.
Voiko ministerin vastaus kumota KHO:n ratkaisun?
Ulkoasiain ministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000 jälkeen ei ole tapahtunut mitään sellaista, johon vedoten pöytäkirja olisi voitu julkistaa. Ainoana syynä tietenkin on kiusallinen salaaminen, Suomihan teki peräti yhden julistuksen ja senkin avoimuudesta!
Käyttikö Tuomioja ministerin vastauksessaan sitä toimivaltaa, joka Tarja Halosella olisi 26.1.2000 ollut?
Tuomioja sekaantui mielenkiintoisesti asianosaiseksi ministerin vastauksellaan. Satakunnan Kansassa 10. ja 16.5. 2001 olleen haastattelun mukaan Tuomioja ei olisi kunnolla lukenut ko. pöytäkirjan salassapitoon liittyviä asioita.
Ensinnäkin haastattelusta käy ilmi, ettei Tuomioja huomannut seuraavia asioita: salassapitoon ryhtymisajankohtaa, KHO:n salassapitoargumenttien muuttamista (substanssi) eikä sitä, että asiaa oli useammankin kerran tarkastettu.
Ensimmäisen kerran jo toukokuussa 1999, jolloin asiakirja oli evätty.
Toimittaja Maarit Raunio nimittäin kysyi Tuomiojalta:
-Eikö ole ristiriitaista, että viime syksynä KHO vahvisti ulkoministeriön päätöksen salassapidosta?
Tähän Tuomioja vastasi: - Korkein hallinto-oikeus ei ota substanssiin kantaa vaan siihen, onko ministeriö tehnyt toimivaltansa puitteissa aikanaan sen päätöksen.
Toimittaja jatkoi:
- Voiko asiakirjojen julkisuuslain 24 §:n 1. momentin 1. kohdan nojalla tehdä kaksi täysin vastakkaista päätöstä?
Tuomioja vastasi:
- No, on aikatekijä otettava huomioon. Aikanaan vuonna 1993 neuvottelujen ollessa kesken on varmasti ollut perusteita, että tämä on pidetty salassa. Silloinhan se salassapitopäätös on tehty. Sitä vain ei ole tullut tarkistettua sen jälkeen. Ei ole enää mitään perustetta olemassa.
Tuomioja ei siis tiennyt, tai ei ollut tietävinään, että pöytäkirjaa oli ryhdytty salaamaan toisen kerran tammikuussa 2000, eikä sitäkään, että pöytäkirjaa oli tarkastettu:
- negatiivisin tuloksi toikokuussa 1999.
- positiivisin tuloksin jo 1.12.1999 ja 20.1.2000
- negatiivisin tuloksin 21.1.2000 ja 26.1.2000 ja vieläpä KHO:n ratkaisun jälkeenkin 10.11.2000.
Herää kysymyksiä: Lukiko Tuomioja paperit todella huonosti?
Myös Keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen nahka on tällä salattujen orrella.
Oikeusministeri Jäätteenmäki esitteli vuoden 1951 julkisuuslain asetuksen muutosta joulukuussa 1994.
Julkisuulain asetusta muutettiin sillä perusteella, että neuvottelujen loppuvaiheesta on asiakirjoja, joiden julkisuutta pitää harkita. Asetus astui voimaan 1.1.1995 alkaen.
Maastrichtin asioiden osalta neuvottelut ilmoitettiin Suomen osalta päätettäviksi 21.12.1993.
Millainen oli Suomen ylintä päätösvaltaa käyttävän eduskunnan antama valtuutus ?
Siis mitä salattavaa Suomen EU-neuvottelujen loppuvaiheessa onkaan?
keskustelun käynnistämisestä.
European ei voi enää väittää, ettei kyseessä ollut salaliitto.
Salaliiton tuli itse Teija Tiilikainenkin jo vuonna 1999 yhteistä puolustusta koskien kertoneeksi, vieläpä Salaliitto-otsikolla!
Hyvä tulos... Näkisin kuitenkin mieluummin että Euroopan puolustus ja kriisinhallinta hoidettaisiin Naton kautta. Ranskan ja Saksan sotilaalliset resurssit eivät riitä todellisen unionin kattavan puolustuskyvyn luomiseen edes Englannilla vahvistettuna. Jugoslavian alueen kriisit osoittivat kuinka heikko EU todellisuudessa on. Toinen syy on se että entisen itäblokin maat ovat järjestäen joko liittyneet tai liittymässä Naton jäseniksi. Niitä tuskin kiinnostaa kilpailevan organisaation jäsenyys. EU-puolustuksen suurin ajaja on Ranska joka sen kautta uskoo maksimoivansa vaikutusvaltansa Euroopassa. Suomalaisten ei kannata mennä tähän miinaan vaikka tietysti EU-puolustuskin on parempi kuin ei mitään.
Ainut uskottava maailmanlaajuinen toimija on USA. Nato on jatkuvassa muutostilassa uusien jäsenten ja tehtävien kanssa. Suomalaisten kannattaa rauhassa katsella minkälaiseksi Nato muotoutuu ja sopivassa vaiheessa, kuten esimerkiksi Ruotsin jäsenhakemuksen yhteydessä, hakea jäsenyyttä. Se turvaisi Suomen turvallisuuden tavalla josta historiassa ei löydy vertaa. Baltian Natojäsenyys antaa meille esimakua. Kannattaa seurata balttien suhteita Venäjään ja alueen vakautumista.
Jokainen Suomen kansalainen voi tämän keskusteluketjun tekstipaketin lukemisen jälkeen mielessään ihmetellä, miksi Suomen EY/EU-neuvottelujen keskeinen virkamies Antti Kuosmanen joutui hätäisesti vetämään markkinoilta kirjansa koko painoksen ja tuhoamaan sen.
Suomen liittymisneuvottelujen aikaiset asiat eivät kestä päivänvaloa.
Kuosmanen kirjoitti kirjansa alkupuheen elokuussa 1999.
Tuolloin Kuosmanen itsekin kertoo, että asiakirjat, joihin kirja perustuu, eivät vielä ole julkisia. Niinpä.
Salassapitopäätökset edellä kerrotuista asiakirjoista tehtiin jo toistamiseen 21.1.2000.
Olen saanut kuulla, että kyseisistä asiakirjoista oli salassapitopäätös jo toukokuulta 1999. Siitä ei vain kukaan tullut valittaneeksi Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Onneksi ote pöytäkirjasta 16/93 luiskahti Ulkoministeriön arkistosta 1.12.1999.
Alkupuheen mukaan motiivin Kuosmasen kirjan painamiseen tietää parhaiten kustantaja.
Motiivin kirjan tuhoamiseen tietänevät parhaiten Ultima Thulen omistajat, oululainen professori Pekka Vuoria ja hänen poikansa Fortumin toimitusjohtaja Matti Vuoria.
Antti Kuosmanen on Ulkoministeriön Kauppapoliittisen osaston päällikkö.
Tässä tuo otsikossa luvattu alkupuhe:
" Alkusanat
Kirjailijat kirjoittavat kirjoja, koska se on heidän ammattinsa ja koska heillä on siihen sisäinen tarve. Niin uskon viimeistään nyt, saatuani valmiiksi oman kirjani, ensimmäiseni ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeiseni. Sisäinen tarve pitää olla, muuten ei niin hirveään urakkaan voi ruveta, Lisäksi on eduksi, jos ei etukäteen ymmärrä mihin on ryhtynyt.
Lukijat, jos heitä ilmaantuu, saattavat kirjaani tutustuttuaan ihmetellä, mikä on voinut antaa aiheen tällaisenkin tekeleen laatimiseen ja julkaisemiseen.
Kirjani julkaisemisen motiivit tietää parhaiten kustantaja, mutta kimmoke sen kirjoittamiseen syntyi lähes vuosikymmen sitten, kun ETA-neuvottelut olivat lähenemässä loppuaan. Ystäväni, silloinen kauppa- ja teollisuusministeriön hallitusneuvos Matti Vuoria ehdotti kerran, että tehdään kirja ETA-sopimuksesta. Sellaisella kirjalla olisi varmasti kysyntää, kun pitää ruveta elämään EY:n sisämarkkinoiden sääntöjen mukaisesti, arveltiin.
Matti Vuoria vastasi ETA-neuvotteluissa tavarakaupasta ja erityisesti kilpailusäännöistä. Olin hänen apurinaan noissa neuvotteluissa ja sain niissä itsekin vastattavakseni pari sektoria. Saatoimme siis suhtautua joltisenkin luottavaisesti siihen, että saisimme aiheesta kirjan kasaan.
Se kirja jäi aloittamatta, loppuunsaattamisesta puhumattakaan. Matti Vuorian ura kääntyi jyrkkään nousuun kohti KTM:n kansliapäällikkyyttä maailma muuttui muutenkin, ennen kaikkea siten, että tavoitteeksi asetettiin EY:n jäsenyys. Omakaan urani, vaikkei kovin komea, ei seuraavina vuosina sallinut ajatellakaan kirjan kirjoittamista.
Mutta kun jäsenyysneuvottelut olivat takana havaitsin useinkin muistelevani tuota myttyyn mennyttä hanketta ja ajattelevani, että vielä minä kerran kirjan kirjoitan. En kuitenkaan ETAsta, jonka kaikki olivat jo unohtaneet ikään kuin sitä ei koskaan olisi koskaan ollutkaan, vaan Suomen EU-jäsenyydestä. Vihdoin vuoden 1998 keväällä, kun olin ollut puolisentoista vuotta EU:n neuvoston sihteeristön palveluksessa ja tunsin, että intensiivisin uuden opiskeluvaihe oli ohi, päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Joko nyt tai ei koskaan se oli tehtävä, sillä havaitsin jo, että muistikuvat, joihin aiheen käsittelyssä väkisinkin joutuisin paljolti nojautumaan, alkoivat uhkaavasti haalistua ja varmasti myös vääristyä.
Kun kirjoittajalla ei ennestään meriittejä alalla eikä nimeä muutenkaan, on lukijalla oikeus kysyä, mikä mies tämä tällainen on joka kuvittelee voivansa kuvata Suomen tien EU:n jäseneksi. Olihan se sentään aika suuri hanke.
Lyhyt esittely on siksi tarpeen. Olin vuodesta 1976 vuoteen 1996 ulkoministeriön virkamies eri tehtävissä. Urani alkuvaiheet kuluivat pääasiassa kauppapolitiikan parissa Helsingissä ja Genevessä, joissa hoidin niin sanottuna deskivirkamiehenä GATTiin, siis tullitariffeja ja kauppaa koskevaa yleissopimukseen liittyviä asioita. Vuodesta 1984 vuoteen 1988 olin ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston integraatiotoimiston virkamies, jonka vastuualueena olivat Suomen EY-suhteet sekä EFTAn ja EY:n välinen yhteistyö. Vuodesta 1988 vuoteen 1993 olin Suomen EY-edustustossa Brysselissä vastuualueena Suomen ja EY:n väliset vapaakauppasopimukset ja kauppapolitiikka yleensä. Viimeisen vuoden tuosta kaudesta olin edustuston ”kakkosmies", siis sen päällikön, suurlähettiläs Erkki Liikasen sijainen. Palattuani vuonna 1993 Brysselistä Suomeen minut nimitettiin edellä mainitun integraatiotoimiston päälliköksi ja samalla Suomen jäsenyysneuvotteluvaltuuskunnan jäseneksi. Kun integraatiotoimisto sittemmin muutettiin EU-sihteeristöksi, tulin sen apulaispäälliköksi. Vuonna 1996 siirryin taas Brysseliin, tällä kertaa EU:n neuvoston sihteeristöön Väli-Amerikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan suhteista vastaavaksi johtajaksi. Toukokuun alusta (1997 ?) olen johtanut nyt käynnissä olevasta laajentumisprosessista vastaavaa sihteeristöä .
Ilman tietoja ja taitoja, joita osallistuminen erityisesti ETA-neuvotteluihin ja jäsenyysneuvotteluvaltuuskuntaan on antanut, ei kirjani laatimiseen olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Eri asia on, että siltikään käsillä oleva teos ei ole eikä pyrikään olemaan mikään täydellinen kuvaus jäsenyystiestämme.
Minun onkin helpompi määritellä mitä kirjani ei ole kuin mitä se on. Se ei ensinnäkään ole tieteellinen tutkimus. Sellaisen tekemiseen ei vielä olisi ollut edellytyksiä, ei vaikka kaikki neuvotteluihin liittyvä aineisto olisikin jo tutkijan käytettävissä. Lähdeviitteitä en käytä enkä ole myöskään laatinut lähdeluetteloa. Se ei johdu mistään wittgensteinilaisesta ylemmyyden tunteesta, vaan siitä, että julkisia lähteitä on niukalti ja neuvotteluihin liittyvä asiakirja-aineisto on vielä ei-julkista. Näiden rajoitusten puitteissa olen koettanut kertoa asioista niin avoimesti kuin mahdollista.
Lähteinäni ovat olleet ensi sijassa neuvottelujen aikaan tekemäni muistiinpanot, säilyttämäni henkilökohtaiset paperit, liittymissopimus siihen liittyvine muine asiakirjoineen, hallituksen esitys eduskunnalle, eräät julkaisut joiden laadintaan itsekin osallistuin, ja omat muistikuvani. Suomen neuvottelupositiot annettiin neuvottelujen aikana taustamateriaalina tiedotusvälineiden käyttöön, joten olen selostanut niiden sisältöä vapaasti, vaikka nekään eivät ole vielä julkisia asiakirjoja.
Koska minua sitoo loppuikäni ulkoasiainministeriölle tekemäni vaitiololupaus, olen kuitenkin harjoittanut eräiden asioiden suhteen hieman suurempaa pidättyvyyttä kuin muuten ehkä olisi ollut tarpeen. Kiitän ministeriötä siitä, että se hyväksyi valitsemani linjan eikä pyrkinyt sensuroi maan mitään, mitä olen halunnut sanoa.
Toisekseen kirjani ei pyri kattamaan yhtä täydellisesti kaikkia neuvottelujen osa-alueita. Esityksen kattavuus riippuu käytettävissäni olleista tiedoista ja oman osallistumiseni asteesta neuvottelujen' aikana. Systemaattisimmin olen pyrkinyt kuvaamaan esittämämme neuvottelutavoitteet ja neuvotteluissa saavutetut ratkaisut. Kaikkia neuvottelujen kuluessa tapahtuneita käänteitä en ole yrittänytkään kuvata, sillä ne eivät ensinnäkään aina tulleet tietooni eikä käytettävissä oleva tila muutenkaan olisi sitä sallinut. Tavoitteena on ollut antaa kokonaiskuva siitä, mistä oli kullakin alalla kysymys, mitä vaadittiin ja mitä saavutettiin.
Kolmanneksi ei kyseessä ole myöskään henkilökohtaiset muistelmat tai arvosanojen langettaminen jäsenyysneuvotteluista, vaikka olenkin sisällyttänyt esitykseeni omaa osuuttani koskevia kuvauksia ja henkilökohtaista arvioitani niin tavoitteistamme, EU:n reaktioista niihin, neuvottelujen kulusta kuin niiden tuloksistakin. Asioita ja tapahtumia katsotaan sisältä käsin, asianosaisena, yhtenä neuvottelijajoista, joka kuitenkin tehtävänsä takia oli mukana tapahtumissa varsin laajalti. Arviot ovat luonnollisesti subjektiivisia, osaksi myös jälkiviisautta.
Tähän liittyen on tarpeen tehdä selväksi, että vaikka jäljempänä kiitoksin mainitsemani henkilöt suostuivat lukemaan kirjani käsikirjoituksen osaksi tai kokonaan, mikä toivoakseni on varmistanut useimpien kirjassa olevien tosi seikkojen paikkansapitävyyden, vastaan sen sisällöstä yksin. Arvioni niin Suomen edustajien, EU:n kuin muidenkin toiminnasta eivät mitenkään sido Suomen viranomaisia tai EU:n neuvoston sihteeristöä, itse neuvostosta puhumattakaan. Nykyistä tehtävääni silmälläpitäen haluan myös korostaa, että en tähän työhön ryhtyessäni ollut lainkaan selvillä siitä, että tulisin mukaan käynnissä olevaan EU:n laajentumisprosessiin, ja että kirjoitustyökin oli asiallisesti ottaen tehty ottaessani nämä tehtävät vastaan.
Eri aihepiireille kirjassa annettu tila ei vastaa niiden tärkeyttä sinänsä, vaan sitä miten suuren osan ne muodostivat neuvotteluista. Siksi monet aivan keskeisetkin alat kuten EMU on kuitattu hyvin lyhyesti, kun taas toiset, marginaalisetkin alat ovat saaneet melko paljon tilaa.
Olen pyrkinyt mahdollisimman yleistajuiseen esitystapaan, mille aihepiirin luonne on asettanut omat rajoituksensa. Jonkinlaiset perustiedot Euroopan integraatiosta eivät olisi pahitteeksi, jos pyrkii täysin ymmärtämään, mitä olen koettanut saada sanotuksi.
Euroopan yhteisön muuttuminen Euroopan unioniksi kesken neuvottelujen on aiheuttanut minulle aikamoista terminologista päänvaivaa. Olen koettanut käyttää johdonmukaisesti termiä "yhteisö" tai "EY" kautta linjan kuvatessani tapahtumia ennen 1.11.1993, jolloin unioni syntyi. Sen jälkeisiä tapahtumia kuvatessani olen käyttänyt termiä "unioni" tai "EU" kuvatessani EU:ta toimijana. Kun sen sijaan on ollut kyse asioista, jotka liittyvät nimenomaan yhteisöön, esimerkiksi EY-lainsäädäntöön tai milloin toimijana on nimenomaan yhteisö, olen edelleen käyttänyt siihen liittyviä nimityksiä ja lyhennettä.
Skandaaleja, seksiä, riitoja ja muita kiihottavia paljastuksia hakeville on luvassa pettymys. Neuvottelutiimi työskenteli yhdessä saumattomasti. Sen sijaan että olisi tapahtunut välirikkoja, lujittuivat ystävyys suhteemme. Valitettavaa on, että hauskoja kommelluksia ja töppäyksiä, joita jo nyt hyvin voisi paljastaa, on paljon haihtunut mielestäni. Ehkä ne toisaalta eivät sivullisia huvittaisikaan samalla tavalla kuin tilanteet itse mukana eläneitä.
Olen kiitollisuudenvelassa useille tahoille. Ennen muita on mainittava vaimoni Satu, joka on joutunut kestämään vuoden ajan illat ja viikonloput fyysisesti, mutta ei aina mentaalisesti paikalla olevaa aviomiestä. Tyttäremme Tarun ja Hannan koettelemus on ehkä ollut helpompi, koska he ovat jo lentäneet pesästämme.
Toiseksi mainitsen neuvotteluissa mukana o1leet Erkki Liikasen, Veli Sundbäckin, Antti Satulin, Esko Hamilon, Eikka Kososen, Bo Göran Erikssonin, Lasse Aarnion, Niilo Jääskisen, Esa Härmälän ja Jarmo Vaittisen, jotka ystävällisesti suostuivat lukemaan kirjani käsikirjoituksen kokonaan tai osaksi. Kaikki antoivat hyödyl1istä palautetta, joskin korjattavaa tuli vähemmän kuin odotin. Olisiko syynä o1lut, että muidenkin kuin minun muistikuvat alkavat haalistua? Jos niin on, sitäkin tärkeämpää oli laatia tämä kirja viimeistään nyt.
Lopuksi ansaitsevat kiitoksen myös kustantajani Kustannusosakeyhtiö UItima Thulen omistajat, puheenjohtaja Matti Vuoria ja hänen isänsä, professori Pekka Vuoria, jotka uskoivat tähän hankkeeseen niin paljon, että ottivat taloudellisen riskin kirjan kustantamisesta. Harvoinpa kirjantekijällä on onni saada niin ansioitunut kustannustoimittaja kuin minulla: professori Pekka Vuoria teki kaiken muun ohella myös nämä työt ja suuresti paransi tekstiäni.
Juvan Petäjäniemellä elokuussa 1999
Antti Kuosmanen "
" EU-MINISTERIVALIOKUNTA 23/94 ARKISTOKAPPALE
EU-ministerivaliokunnan kokous
keskiviikkona 21.12.1994 klo 8.00
pääministerin virka-asunnossa, Kesärannassa
* * *
Annotoitu asialuettelo: ”
” 2. Säädösvalmistelun julkisuuden turvaaminen EU-jäsenyyden aikana
Tarkoitus: jatkaa edellisessä kokouksessa aloitettua keskustelua ja käsitellä valtioneuvostossa
päätettäväksi tulevat asiat
- käsittelyn pohja: Kansainvälisiä suhteita koskevien salassapitosäännösten muuttaminen
(OM:n muistio/13.12.1994) ja valtioneuvoston päätös säädösvalmistelun julkisuuden turvaamiseksi EU-jäsenyyden aikana, ml. päätösluonnosteksti (OM:n muistio/13.12.1994) (liitteet 4-5)
esittelijä: ministeri Jäätteenmäki ”
Julkisuuslain asetuksen muutostarve on mielenkiintoista luettavaa EU-ministerivaliokunnan loppuvuoden 1994 kokouspöytäkirjoissa ja niiden liitemuistioissa.
SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMINEN EU-JÄSENYYDEN AIKANA – muistiosta käy selville:
” Julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Se merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta muussakin kuin itseään välittömästi koskevassa asiassa.”
Näinhän julkishallinnon pitää demokratiassa toimia.
Mennäänpä asiassa eteenpäin.
Oikeusministeriöön perustettiin työryhmä, jonka muistiot valmistuivat 9.12.1994.
Ko. muistiot olivat esillä EU-ministerivaliokunnan kokouksessa 22/94 13.12.1994, pykälä 3:
” SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMINEN EU-JÄSENYYDEN AIKANA
Otettiin tiedoksi ministeri Jäätteenmäen esittely EU-asiakirjojen julkisuutta selvittämän työryhmän 9.12.1994 valmistuneesta muistiosta.
Asiaan on tarkoitus palata valiokunnan seuraavassa kokouksessa. ”
Seuraavan kokouksen kokouskutsussa lukee erityistekstinä:
” HUOM! Käsiteltävien asioiden luonteen vuoksi pidettiin valiokunnan edellisessä kokouksessa suotavana, että mahdollisimman moni valtioneuvoston jäsenistä osallistuisi 21.12. pidettävään kokoukseen. ”
KO. kokoukseen liittyy Ulkoministeriön EU-sihteeristön lähete 19.12.1994 Kesärannassa pidettävään kokoukseen 21.12. 1994 klo 8.00. Kohta 2 siteerattuna:
” Säädösvalmistelun julkisuuden turvaaminen EU-jäsenyyden aikana
- kansainvälisiä suhteita koskevien salassapitosäännösten muuttaminen (OM:n muistio/13.12.1994) Liite 4
Valtioneuvoston päätös säädösvalmistelun julkisuuden turvaamiseksi EU-jäsenyyden aikana, ml. päätösluonnosteksti (OM:n muistio/13.12.1994) Liite 5 ”
Liitemuistio SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMINEN EU-JÄSENYYDEN AIKANA on OM:n Lainvalmisteluosastolla Matti Niemivuon tekemä.
Ote muistion tekstin alusta:
” Julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Se merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta muussakin kuin itseään välittömästi koskevassa asiassa. ”
Mutta kun kappale vaihtuu, löytyy tekstiä:
”Suomen kansainvälisiin suhteisiin liittyviin asiakirjoihin sovelletaan salassapitoasetuksen 1 §:n 1 momentin 2 kohtaa, jonka mukaan salassapidettäviä ovat - valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnan asiakirjat, ulkoasiainministeriön ja Suomen ulkomailla olevien edustustojen poliittiset tiedotukset, poliittisista ja taloudellisista suhteista vieraiden valtioiden kanssa käytyjä neuvotteluja koskevat asiakirjat, joiden julkisuuteen saattaminen voisi vaikeuttaa valtion suhteita ulkovaltoihin.
- Säännöksen soveltaminen EU-aikana merkitsisi, että säädösvalmistelun julkisuus voisi EU-jäsenyyden aikana kaventua Suomessa. Tästä syystä salassapitoasetusta olisi tarkistettava jo ennen julkisuus- ja salassapitolainsäädännön kokonaisuudistusta, jota koskeva esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi vuonna. ”
Kokouksessa 21.12. oli toinenkin OM:n Lainvalmisteluosaston Matti Niemivuon muistio 13.12.1994:
” VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMISEKSI EU-JÄSENYYDEN AIKANA ”
Muistio on laadittu työryhmän 9.12.1994 päivätyn muiston pohjalta. Työryhmässä oli mukana ulkoasiainministeriön, hallinto-oikeuden ja tiedonvälityksen asiantuntijoita.
Ote tekstistä:
” Salassapidon tarve liittyy toisten jäsenvaltioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, sekä mahdollisesti neuvottelujen loppuvaiheisiin sekä yksityiskohtaisiin neuvottelukannanottoihin. Tässä yhteydessä kysymys on asiakirjoista, joiden julkisuuteen saattaminen voi vahingoittaa tai haitata Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä. ”
Huom!
Sanat ” mahdollisesti neuvottelujen ” oli kirjoitettu kyseiseen muistioon käsin konekirjoitustekstin väliin!
Oliko muistion teksti liian paljon kertovaa tekstiä, jota piti lieventää?
Kokouskutsu kokoukseen 24./94, kohta 2:
” Säädösvalmistelun julkisuuden turvaaminen EU-jäsenyyden aikana
Tarkoitus: viimeinen käsittely ennen VN:n esittelyä
käsittelyn pohja:
- ehdotus asetukseksi eräitä poikkeuksia yleisten asiakirjain
julkisuudesta sisältävän asetuksen 1 §:n muuttamisesta (liite 1)
-valtioneuvoston periaatepäätös säädösvalmistelun julkisuuden
turvaamiseksi EU-jäsenyyden aikana (OM:n muistio/2012.1994) (liite 2)
esittelijä: ministeri Jäätteenmäki ”
EU-ministerivaliokunnan kokouspöytäkirja 24/94 29.12.1994, pykälä 2:
” Pääministeri Aho kiinnitti huomiota säädösvalmistelun julkisuuden turvaamisesta EU-jäsenyyden aikana oikeusministeriössä laaditun muistion (liite 2) sivulla 2 sekä periaatepäätöksen kohdassa 3 olevaan, asiakirjoja käsittelevään tekstiin. Pääministerin mukaan tekstiä pitäisi selkeyttää, jotta sitä ei myöhemmin tulkittaisi siten, että ministeriössä tulisi olla saatavilla erillisiä asiakirjoja valmisteilla olevista säädöksistä.
Valiokunta valtuutti ylijohtaja Nurmen muuttamaan tekstin selkeämpään muotoon ja hyväksyi tekstin muutoksineen.
Tekstimuutokset on merkitty liitteeseen. ”
---
Teksti on seuraava muutoksen jälkeen:
” Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että unionissa valmisteilla olevista säädöshankkeista olisi ministeriöistä saatavissa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tietoa suunnitellun säädöksen sisällöstä ja merkityksestä Suomen kannalta; tämä on otettava huomioon laadittaessa valmisteluasiakirjoja. ”
Satakunnan miehen lopputoteamus:
Salassapito ei kuulu demokratiaan, koska julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Kerrataanpa tärkeimmät asiat em. muistioiden teksteistä:
1. Oikeusministeriön Lainvalmisteluosaston muistio/13.12.1994 (Matti
Niemivuo)
SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMINEN EU-JÄSENYYDEN
AIKANA:
” Julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Se merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta muussakin
kuin itseään välittömästi koskevassa asiassa.”
2. Oikeusministeriön Lainvalmisteluosaston muistio/13.12.1994 (Matti
Niemivuo)
VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN
TURVAAMISEKSI EU-JÄSENYYDEN AIKANA
” Salassapidon tarve liittyy toisten jäsenvaltioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, sekä mahdollisesti neuvottelujen loppuvaiheisiin sekä yksityiskohtaisiin neuvottelukannanottoihin. Tässä yhteydessä kysymys on asiakirjoista, joiden julkisuuteen saattaminen voi vahingoittaa tai haitata Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä. ”
Kuka tiesi kertoa muistiota tehneelle työryhmälle, että
” Salassapidon tarve liittyy toisten jäsenvaltioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, sekä mahdollisesti neuvottelujen loppuvaiheisiin sekä yksityiskohtaisiin neuvottelukannanottoihin. ”
Mitä salattavaa neuvottelujen loppuvaiheessa onkaan?
Suora lainaus eräästä Ulkoministeriön valtiosihteeri Veli Sundbäckin Suomen EU-asioiden hallinointia ja koordinointia koskavasta asiakirjasta loppuvuodesta 1994:
” Suomen toiminta EU:ssa aktiivisena huomioitsijana kesäkuun lopulta lähtien on tarjonnut hyödyllisen oppimisjakson hallinnolle. EU-järjestelmämme toiminnasta on saatu arvokkaita kokemuksia. Kulunut aika on kuitenkin ollut vielä liian lyhyt lopullisten, täsmällisten arvioiden esittämiseksi.
EU-asioita on jouduttu hoitamaan olosuhteissa, jotka ovat merkittävästi vaikeammat kuin jäsenyyden aikana tulee olemaan. Kantoja EU-asioihin on jouduttu muodostamaan usein silloin, kun ne ovat edenneet EU:n oman päätöksentekoprosessin viimeisiin vaiheisiin. Tämä ei ole tarjonnut samaa aikaa ja samanlaisia mahdollisuuksia kannanottojen muokkaamiseen kuin mitä jäsenenä tulee olemaan.
Monet järjestelmässä havaituista epäkohdista ja vaikeuksista ovatkin liittyneet enemmän näihin vaikeisiin olosuhteisiin kuin järjestelmämme puitteisiin sinänsä. Jäsenyyden toteuduttua tulevat useat epäkohdat siten häviämään itsestään.
EU-järjestelmämme perusrakennetta ja tärkeimpiä elementtejä on pidetty tarkoituksenmukaisina ja todettu, että kehittäminen voidaan tehdä nykyjärjestelmän pohjalta. ”
--
Kommentti:
Miten nuo havaitut epäkohdat ja vaikeudet ovatkaan poistuneet.
Peräti hävinneet itsestään?
Konventti teki hyvin työnsä, ja pikareita kilistetltiin sen kunniaksi.
välillä lukemaan omia juttujasi
---
puitteisiin sinänsä. Jäsenyyden toteuduttua tulevat useat epäkohdat
siten häviämään itsestään.
----
>Miten nuo havaitut epäkohdat ja vaikeudet ovatkaan poistuneet.
> Peräti hävinneet itsestään?
tekemä muistio on helmi.
VS Sundbäck todellakin kirjoitti muistiossaan mm.:
" Jäsenyyden toteuduttua tulevat useat epäkohdat
siten häviämään itsestään. "
Nuo epäkohdat koskivat liiallisella kiireellä käytyjä neuvotteluja, joihin Suomi ei pystynyt vaikuttamaan.
Kirjoitan edelleen suomalaiskansallista EU-päätöksentekoa arvostellessani:
" Miten nuo havaitut epäkohdat ja vaikeudet ovatkaan poistuneet?
Peräti hävinneet itsestään? "
Jerry Falwell ei kampitusyrityksissään ymmärrä lukemaansa eikä seuraa uutisia Suomen "päätöksenteosta" EU:ssa.
Teija Tiilikainen ei saanut edes käyttää "Suomen puheenvuoroa" konventissa, kun isot herrat jo alkoivat kilistellä pikareitaan.
Muut sanelevat, Suomi seuraa kiltisti mukana.
vauhdikas keskustelu -
aihe on mitä ajankohtaisin.
Totuuden nimessä on sanottava, että Satakunnan mies on lännen nopein. Kirjoittaa lähes yksinään palstat täyteen rautaista tekstiä...
Hyvä että ruutia riittää. Keskustelun aika on NYT.
Heitän oman kommenttini kun palaan työmatkalta.
Miksi nuo Satakunnan Miehen samat fraasit pitäisi tallentaa koneen levyn kulmalle? Kyseessähän ovat samat teesit, mitä hän on jo kuukausia tällä palstalla toistanut - ei mitään uutta.
Olisi ollut paljon rakentavampaa keskustella alkuperäisestä alustuksestani - EU:n yhteisestä puolustuksesta.
Sitä paitsi monikaan ei jaksa/ehdi/halua lukea noin pitkiä tekstioksennuksia, tämä nyt on kuitenkin keskustelupalsta.
Satakunnan mies tekee sen fundamentalisen virheen, että joko uskoo kaikkien jakavan häen arvomaailmansa, tai että hänen arvomaailmansa on ylivertainen muihin verrattuina.
Hän selvästikin kokee, että jonkinlainen järkyttävä vääryys on tapahtunut, joka on paljon kovempi juttu kuin mikään EUn mahdollisesti tuoma hyöty. Suuri osa ihmisistä tietää, että poliitikkojen ei aina pidä huutaa kaikkea julkisuudessa, koska kompromisseja joudutaan aina tekemään -> vähemmän ideaaleja tuloksia.
eivät kestä päivänvaloa.
2. Siksi, että
” Salassapidon tarve liittyy toisten jäsenvaltioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, sekä mahdollisesti neuvottelujen loppuvaiheisiin sekä yksityiskohtaisiin neuvottelukannanottoihin. ”
3. Siksi että
” Julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Se merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta muussakin kuin itseään välittömästi koskevassa asiassa. ”
4. Siksi, että Suomen kansalaisilla on oikeus saada tietää, mitä olikaan päätetty!
5. Siksi, että "Teesini" ovat uutta vielä liian monelle suomalaiselle.
Ei riitä, että sillä on toistaiseksi lukijoita on ollut vajaat 2000 lukijaa.
Kiitos European hyvästä alustuksesta!
jk.
Taitaa vanhoja kommareita jurppia, kun eivät huomanneet tällaisella salaliitolla liittää Suomea osaksi Neuvostoliittoa.
KGB:n salaiset asiakirjat kalpenevat Suomen Ulkoministeriön EU-liittymisasiakirjojen rinnalla.
ei ole kirosana.
VilleL:n ja Europeanin arvomaailmaan kuuluvat eurooppalaisen demokratian periaatteet:
Konklaavipäätökset.
Suomen demokratiaa sen sijaan ohjaa julkisuusmuistion teksti:
” Julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Se merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisten toiminnasta muussakin kuin itseään välittömästi koskevassa asiassa. ”
Enemmistö Suomen kansasta on samaa mieltä em. tekstin kanssa, sillä
SALAILU EI KUULU DEMOKRATIAAN.
MAANPETOS EI OLE KOMPROMISSI.
MAANPETOS EI VANHENE KOSKAAN.
kärsii hieman siitä, että voisin vannoa että olet sanonut että suuri osa kansasta ei halua yhteistä puolustusta? Tai ainakin olet kovasti siihen suuntaan vihjaillut... ja katos miten oikeassa gallupissa sitten kävikään :(
"Enemmistö Suomen kansasta on samaa mieltä..."
Kehtaisin väittää että enemmistö ei pidä mahdollista salailua EU neuvotteluissa syynä irtautua EUsta. Voit väittää toisin, mutta kehtaan hieman epäillä onko sormesi niin hyvin kansan pulssilla kuin luulet (vrt EU puolustus gallup).
on kyllä minun kirjoissani ainakin kirosana. Se viittaa epäsuorasti sokeaan uskoon johonkin äärimuotoon jostain, joka sokaisee harkitsemasta vaihtoehtoja. Sellaisena se on paha, koska näin järki ollaan suljettu ulos ja mahdollisuudet älykkääseen dialogiin käytännössä poistettu.
Enemmistö ei ylipäänsä pidä tärkeänä irtautua euroneuvostoliitosta, niin että mikä hätänä??
Laittomuus on vain yksi periaatteellinen syy irtautua vieraan vallan ja vieraiden intressien alaisuudesta.
Periaattellisesti ehkäpä olet oikeassa, mutta näin suurissa asioissa olisi mielestäni suotavaa olla pragmaattisempi.
tekstiä saa hakea.
Kaikki kirjoitukseni perustuvat olemassa oleviin dokumentteihin. Olen syventynyt niiden sisältöön usean vuoden ajan.
Kerrottakoon, että yritykset viedä asia mediaan on ollut todella vaikeata.
1. Kun ote salaisesta pöytäkirjasta luiskahti julkisuuteen, ei kukaan tietenkään halunnut alkaa loata varteen otettavaa presidenttiehdokasta Esko Ahoa.
2. Kesällä 2000, kun UM:n salassapitoa koskeva asia oli KHO:ssa, STT:n nimeltämainitsematon poliittinen toimittaja ei halunnut ottaa asiaa, koska asiassa on kysymys oikeudellisista asioista. Nimeltä mainitsematon oikeustoimittaja puolestaan ei ottanut, koska "Siitähän tulee poliittinen skandaali". Lisäksi hän sanoi: " Ketä vastaan Te käräjöitte."
3. Kristillisellä Liitolla maallinen etu meni taivaallisen edun edelle.
Pyysin tammikuussa 2001 kansanedustaja Lea Hiltusta ihmettelemään salassapitoa. Sanoin ottavani yhteyttä Sulo Aittoniemeen. Silloin Hiltunen hermostui ja sanoi: Ei, ei! Aittoniemi tekee asiasta populismia.
4. Kun Erkki Tuomioja 27.4.2001 vapautti asiakirjat salassapidosta, ei kukaan toimittajista tiennyt, mitä niihin liittyi.
Kun sain Sulo Aittoniemeltä kirjeen Tuomiojan ministerinvastauksesta, asia oli jo ”vanha”.
Satakunnan Kansa kertoi asiasta ainoana isompana lehtenä vieläpä kahteen kertaan huomiota herättääkseen. Valtion journalistipalkinto meni oikealle miehelle - arvostamalleni päätoimittaja (emeritus) Erkki Teikarille!
5. Yhtenä syynä vaikeuksiin on ollut milloin mitkäkin vaalit.
Kyseiset asiat jurppivat etenkin keskustan kenttäväkeä. Mutta pelko vaaleissa häviämisestä on aina kovin suuri.
Kyseessä on etenkin kolmen suurimman puolueen ongelma. Näiden puolueiden pesät olisi siivottava.
epämääräisenä käsitteenä tulee VilleL:n korvien väliin islamilaisen uskon ääriliikkeiden puhdasoppisuudesta.
VilleL yritti sanalla fundamentaalinen kampittaa Suomen kansalaisille kirjoittamaani tärkeätä sanomaa.
Etkö VilleL todellakaan tiennyt, mitä fundamentaalinen tarkoittaa?
Fundamentaali (latinaa fundamentum 'perustana oleva') merkitsee olennaista ja tärkeätä.
Sanomani on todellakin TÄRKEÄ.
OLENNAISTA on, että kirjoittani sanoma perustuu todellisiin dokumentteihin, salaisiksi määrättyihin asiakirjoihin.
Vaalit, tuo demokratian ikuinen kirous :)
Mutta yhä sanon, että toimit enemmän periaattellisesti kuin pragmaattisesti. Suomen itsenäisyystaistelu oli Ruotsin ja Venäjän molempien lakeja vastaan, joten se oli varmaan laiton. Joku lakia kaiken yli palvova varmasti voisi alkaa tästä vääntää juttua, jota olisi aika vaikea kumota juridiikkaan perustuvalla logiikalla. Eli Suomihan on periaatteessa juridiselta kannalta ryöstösaalista? Tai ainakin jotain, jota rikolliset ovat saaneet tuloksena rikoksistaan...
Mutta pragmaattista on sanoa: luuletko oikeasti että Suomi liittyisi takaisin Venäjään joidenkin paperilla olevien tahrojen takia?
Sama ongelma vaivaa ristiretkeäsi.
Kieli joustaa ja muuttuu, ja fundamentalismi on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana saanut useita negatiivisia vivahteita. Minä kun olen elänyt näinä aikoina enkä Rooman Imperiumin aikoina, tapaan käyttää modernimpia määritelmiä. Voimme manata tänne jostain varmaan linguistiikan professorin joka voi kertoa sinulle että kuvailemani vivahteet ovat oikeita nykyaikana.
Voisit käyttää vaikka termiä "tinkimätön" tms, jolloin sinua ei assosioitaisi kyseisiin ääriryhmiin omien termiesi vaan omien mielipiteitesi takia.
Ja et vieläkään tajua että sillä ei ole merkitystä EU jäsenyytemme kannalta, vaikka siellä lukisi että Koivisto erosi ja joku EUn päävastustaja vaiennettiin varsin Sisilialaisin keinoin. Toki siitä tulisi rikosoikeudenkäyntejä ja porukka ansaitsisi joka minuutin, jonka vankilassa viettäisi... mutta ei se silti meidän EU jäsenyyteemme vaikuttaisi.
Jos voit todistaa että EU suoraan muuttaa vaalituloksiamme (Florida tyyliin edes) niin täytyy myöntää: tämä luultavasti hillitsisi EU kiinnostustani hyvin paljon. Niin kauan kun jäät vajaaksi tällaisesta törkeästä suvereniteetin rikkomisesta, tuskin ketään pahemmin kiinnostaa.
VilleL kirjoitti 17.6.2003 klo 11.11:
”Semantiikkaa...:
Kieli joustaa ja muuttuu, ja fundamentalismi on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana saanut useita negatiivisia vivahteita. Minä kun olen elänyt näinä aikoina enkä Rooman Imperiumin aikoina, tapaan käyttää modernimpia määritelmiä. Voimme manata tänne jostain varmaan linguistiikan professorin joka voi kertoa sinulle että kuvailemani vivahteet ovat oikeita nykyaikana. "
Semantiikallako VilleL edelleen yrittää kampittaa kirjoitukseni.
Fundamentaalista ei sanakirja semantiikallakaan miksikään muuksi muuta kuin mitä kerroin: fundamentaalinen on olennainen, tärkeä.
En kuulu mihinkään EU-vastaisiin ääriryhmiin.
Kirjoitukseni ei arvostele EU:ta, vaan suomalaisia suljettujen ovien takana tehtyjä konklaavipäätöksiä.
--
Toisessa kirjoituksessaan (17.6.2003 klo 11.14)
”No tuomitse ne sitten” VilleL kirjoitti:
” Tuomitse salailijat jossain oikeudenkäynnissä sitten, ihan samapa tuo. Fakta kuitenkin on, että EUlla on kansan tuki jolloin sieltä ei olla minnekään lähdössä tapahtui sitten mitä tahansa. "
Tuomitseminen ei minulle kuulu.
Tarkoitukseni en ole tuomita ketään, vaan viestittää salaisista asioista kansalle.
Mikä kumman EU-tuki Suomen kansalla on!
Minne pitäisi lähteä?
Ei EU:stakaan tarvitse erota, koska liittymissopimuksemme on huijaten tehty.
Ville kirjoitti:
” Ja haluaisin huomauttaa, että threadi itse asiassa taisi olla Europeanin aloittamakin. ”
Tiedän.
Miksi sitten kommentoit kirjoituksiani?
"Ei EU:stakaan tarvitse erota, koska liittymissopimuksemme on huijaten tehty."
Venäjä vertauksella. Jos painettua sanaa palvoo näin paljon, niin Suomi on Venäjän osa juuri nyt, ja Putinilla olisi oikeus käskyttää armeijaamme.
"Mikä kumman EU-tuki Suomen kansalla on!"
Se että 49% kannattaa yhteistä puolustustakin, enkä voi kuvitella että sinäkään uskoisit että "Pitäisikö Suomen erota EUsta" (tai palata tilaan EUn ulkopuolella, jos se nyt niin tärkeää sinulle on) gallupissa yli 30% äänestäisi kyllä.
Satakunnan mies ettei ketään kiinnosta? Minua ei kukaan ole aivopessyt, mutta jos kyseiset manööverit nyt jotain ihmisiä hämäsivät niin aina parempi. Ollaanpahan sisällä nyt.
Kaiken maailman salaliittojutut ja muut vastustajien napinat eivät muuta faktaa: Jos kysyt keskiverto suomalaiselta haluaako tämä EUlla olevan yhteinen puolustus, todennäköisin vastaus on KYLLÄ.´
Niin joo. Ja jos tosiaan pidät sitä valtavana salaliittona, että poliitikot salaavat tietoja, niin ohhoh. En tiedä miten tämän sinulle kertoisi, mutta maailmassa on pirusti salaliittoja meneillään koko ajan. Eikä vain politiikassa, vaan myös liike- ja siviilielämässä :(
Jäätteenmäen hallituksen reaktio perustuslain liitteeksi suunniteltuun julistukseen oli epämääräinen: ”Suomi ei voi hyväksyä EU:hun suljettuja puolustusytimiä” ja ”kaikille avoin puolustusliitto on nieltävissä tietyin ehdoin”.
Mitähän sekin käytännössä tarkoittaa?
Kun poliitikot oppisivat puhumaan ymmärrettävästi.
Olen sitä mieltä, että
Suomen ei pidä osallistua EU:n puolustus- ja hyökkäysliittoon, joka syntyy perustuslaillisella julistuksella. Liittoutumattomuus on meille turvallista, ja sen ainoa uhka on uusi EU.
Suomen kansa haluaa olla rauhan puolella Natoa vastaan sen ovat osoittaneet monet mielipidekyselyt.
Uusin mielipidekysely osoittaa, että lähes puolet Suomalaisista kannattaa EU:lle yhteistä puolustusta. Hämmästyttävä määrä.
Älä aina paasaa kansan mielipiteestä kun juuri julkaistiin mielipidetutkimus jonka mukaan lähes puolet suomalaisista kannattaa EU-puolustusta.
kirjoituksiini.
VilleL tuli liian hätäisesti, kirjoituksiani vielä lukematta, kommentoineeksi tekstejäni mm.:
" Kaiken maailman salaliittojutut ja muut vastustajien napinat eivät muuta faktaa: Jos kysyt keskiverto suomalaiselta haluaako tämä EUlla olevan yhteinen puolustus, todennäköisin vastaus on KYLLÄ.´
Argumenttini, joilla Europeanin alustusta aloin kommentoida, perustuivat siihen, että kansalle on ennen galluppien tekemistä kerrottava, mitä konklaaveissa eli suljettujen ovien takana on salaa tehty.
Kyllä ihmiset joutuivat aivopesun uhreiksi, VilleL mukaan luettuna.
Kukapa silloin, kun media kertoi Suomen nyt olevan EU:n jäsen, tiesi, että liittymisneuvottelut eivät kestä päivänvaloa.
Salaiset sopimukset ja huijaten tehdyt päätökset eivät kuulu demokratiaan.
Mikään huijaten tehty sopimus ei ole oikeudellisesti pätevä.
Maanpetos on kansakuntaa vastaan tehty rikos, joka ei vanhene koskaan.
" European, 17.6.2003 klo 07.44
Uusin mielipidekysely osoittaa, että lähes puolet Suomalaisista kannattaa EU:lle yhteistä puolustusta. Hämmästyttävä määrä. "
Argumentointini tämän kirjoitusketjun alustukseen eivät Europeanin Gallup-uutistoistolla miksikään muutu.
Maanpetos on maanpetos. Se ei gallupeilla miksikään muutu.
eikä se siitä miksikään muuta sillä, että tehdään galluppeja kansalle asiasta, joka kansalta salataan.
Tuomitse salailijat jossain oikeudenkäynnissä sitten, ihan samapa tuo. Fakta kuitenkin on, että EUlla on kansan tuki jolloin sieltä ei olla minnekään lähdössä tapahtui sitten mitä tahansa.
Ja haluaisin huomauttaa, että threadi itse asiassa taisi olla Europeanin aloittamakin.
Oletan seuraavaa tapahtuvan seuraavan 20 vuoden aikana, vaikka siitä ei ole julkisuuteen viestitettykään.
- Venäjä tulee olemaan EUn jäsen, samoin kaikki vähänkään kynnelle kykenevät valtiot sen ja EUn välistä (Valko-Venäjä tulee mieleen potentiaalisena erikoistapauksena).
- EUlla tulee olemaan presidentti, joka mitä luultavimmin tultaisiin valitsemaan suoralla kansanäänestyksellä (nyyh, Suomella olisi vain noin 1% äänistä!)
- EUlla on yhteisen valuutan lisäksi yhteinen palkka-armeija, jota on käytetty operaatiossa hyvin kaukana Euroopasta tukemassa Yhdysvaltoja. Osa maista kuitenkin ylläpitää asevelvollisuutta ihan perinteen ja kasvatuksen takia.
- Maatalous on pitkälti siirtynyt Ukrainan ja Ranskan hedelmällisille maaperille, ja Suomen maaseutu on maanviljelystä lähes autio. Tosin monella pientilalla saattaa olla etätyöntekijöitä, mutta se joko tapahtuu tai ei tapahdu.
- Tuloveroa on tiputettu vielä noin 10 prosenttiyksikköä, ja sosiaaliturvasta ollaan terveydenhuollossa siirrytty yhä enemmän vakuutuksiin nojaavaan systeemiin.
- Suomen nettomaksut ovat vielä suuremmat kuin nykyään, varmasi jossain 5 miljardin euron luokilla. Tosin suuri osa tästä johtuu armeijan siirtämisestä EUlle. Venäjän infrastruktuuri tosin myös syö valtavia määriä EU rahaa.
- Suomalaisia sotilaita (huom, vapaaehtoisia PALKKAsotilaita) saattaa osallistua rauhaanpakottamiseen esim Venäjän etelä-osissa. Heitä voi kuolla, ja hyvin luultavasti kuoleekin.
En nyt jaksa keksiä mitään erikoisempaa, mutta voin kyllä vannoa että ei EU tähän mennessä ainakaan ole tehnyt mitään Suomenkaan suhteen jota ei vähälläkin järjellä varustettu ihminen voinut vuonna 1993 nähdä.
Millä tavalla jokin maanpetos nyt liittyy eilen julkaistuun mielipidekyselyn tulokseen?
Yritin aloittaa mielenkiintoisen keskustelun juuri EU:n turvallisuuspolitiikan kehityksestä, ja täällä aletaan taas horisemaan maanpetoksista ja aivopesuista.
Surkeaa.
VilleL kirjoitti: ” Oletan seuraavaa tapahtuvan seuraavan 20 vuoden aikana, vaikka siitä ei ole julkisuuteen viestitettykään.”
VilleL:n oletukset ja profetiointi on turhaa tähän kirjoitusketjuun, jossa pitää tutkia – jo 1980-luvulla - tarkoin tehtyjä suunnitelmia.
Ei niitä viestitetty kansalisille, vaan vaiettiin.
EEC:n kehittyminen ensin EY:ksi ja EU:n perustuslain myötä Euroopan unioni-nimiseksi liittovaltioksi on merkittävä tapahtuma, jonka suomalaiskehitys pitää lopultakin kertoa kansalaisille.
Lopuksi VilleL kirjoitti:
” En nyt jaksa keksiä mitään erikoisempaa, mutta voin kyllä vannoa että ei EU tähän mennessä ainakaan ole tehnyt mitään Suomenkaan suhteen jota ei vähälläkin järjellä varustettu ihminen voinut vuonna 1993 nähdä. ”
Hyvin päätetty kirjoitus!
Suomen kansalaiset – enemmällä järjelläkään varustetut - eivät todellakaan voineet tietää mitä Ulkoministeriössä vaivihkaa jo 1980-lvun puolivälissä puuhattiin.
Tästä on hyvä jatkaa parilla sitaatilla Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta. Kirjansa hätäisesti tuhoamaan joutunut Ulkoministeriön Kauppapoliittisen osaston päällikkö kirjoittaa sivulla 12 mm:
” Vuonna 1984 alkoi uusi vaihe Suomen integraatiopolitiikassa, Mukana olleet tiesivät niin tapahtuvan, mutta laajemmin se jäi huomaamatta. ”
” Vertailu monien näkyvien vaikuttajien kantoihin silloin ja 1990-luvun alussa osoittaa, että jos oli maailma muuttunut, niin olivat ihmisetkin. En moiti heitä; tosiasioiden tunnustaminenhan on viisauden alku ja jos tosiasiat muuttuvat, on viisasta muuttua niiden mukana. Toisaalta on arvostettava niitä, jotka jo 1970-luvun alussa näkivät muotivasemmistolaisen ideologian vaahdon läpi ja varmistivat vapaakauppasopimusten läpimenon. ”
> Kukapa silloin, kun media kertoi Suomen nyt olevan EU:n jäsen, tiesi, että liittymisneuvottelut eivät kestä päivänvaloa.
> Salaiset sopimukset ja huijaten tehdyt päätökset eivät kuulu demokratiaan.
Tässä nyt taitaa olla arvojen herralla niin sanotusti puurot ja vellit sekaisin. Jos herra on sattunut aiheeseen tutustumaan, niin hallinnon julkisuusperiaatteesta huolimatta pääsäännön mukaisesti vasta lopullisen hallintotoimen tuloksena syntyvät asiakirjat ovat julkisia. Asian valmistelu ei pääsääntöisesti ole julkista. EY:hyn liittymisoperaatio on ollut oletettavastikin sen verran mittava hanke, että asiaa eteenpäin vietäessä on syntynyt asiakirjoja, joka olisivat PÄÄSÄÄNNÖN mukaisesti julkisia. Nähtävästi näistä neuvotteluvaiheen asiakirjoista on sitten osa julistettu salaiseksi.
Se, että tällaisia neuvotteluluonnoksia ym. valmistelumateriaalia on salaiseksi julistettu ei tietenkään poista lopputuloksen julkisuutta. Suomen liittymissopimus EY:söön on nähtävissä esimerkiksi Eur-Lex -säädöstietopankissa: http://europa.eu.int/eur-lex/fi/treaties/dat/AU_FI_SV_accession.html. Samaisesta paikasta löytyvät EY-perussopimukset ja Maastrichtin sopimus, jolla EU perustettiin. Sekä kaikki muutkin EY-säädökset, joilla on jotain juridista relevanssia.
Eli mikä nyt on tämä salainen sopimus mistä puhutaan? Perustaako mielestäsi taitelija salaliiton, jos polttaa takassa maalauksensa lyijykynäluonnoksen?
> Maanpetos on kansakuntaa vastaan tehty rikos, joka ei vanhene koskaan.
Tiedoksesi:
RL 12:3 §
Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
--
Syyteoikeus vanhenee 20 vuodessa (8:1§).
on ristiretki ja Don Quiote on hilpeä hidalgö. Sachon paikkaa vielä
tavoittelee muutama henkilö.
sekoittamisesta, kannattaisi JuhaI:n lukea läpi kyseisten asiakirjojen salaamisen kulku.
Kyseiset asiakirjat ovat Suomen lähihistorian osalta melkoiset.
Tunnen sattuneista syistä Julkisuuslain tekstin. Samaten valmistelun.
Samaten sattuneista syistä olen lukenut kaikki Ulkoministeriön EU-neuvottelujen aikaiset EY/EU-ministeriryhmän ja EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjat muistioineen.
Ilman kansanedustaja Sulo Aittoniemen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan tempausta ne olisi saatu nähtäväksi vasta ensi vuosikymmenen loppupuolella, jos silloinkaan.
Pääsääntöisesti ne oli merkitty luottamuksellisiksi, vain muutama asiakirja on merkitty ja leimattu salaiseksi. En kuitenkaan nyt kerro, mihin ne liittyvät.
JuhaI ei ilmeisesti ole lukenut, millä perusteilla Julkisuuslain asetusta muutettiin kiireesti 28.12.1994?
Olen lukenut myös Suomen liittymissopimuksen painetusta kirjasta.
Koska JuhaI ilmeisesti ei ole lukenut niiden asiakirjojen taustaa ja salassapidettävyyttä, joita olen kertonut, on turha kirjoitella EU-eliitin puolustuspuheita.
Pyydän ystävällisesti tutustumaan kyseisten asiakirjojen salaamisen kulkuun.
Selkein todiste kyseisissä asiakirjoissa on tekaistu EMU-varauma, jolla eduskuntaa harhautettiin.
Se, että muutkin Maastrichtin neuvottelualueet oli päätetty pienessä ryhmässä eduskunnan toimivalta sivuuttaen, ei kuulu demokratiaan.
Nimenomaan Maastricht-aiheiden neuvottelulukujen asiakirjat määrättiin 21.1.2000 Ulkoministeriössä salaiseksi ja KHO vahvisti salassapidon 17.10.2000.
MAANPETOS
erityisesti sotiin tai muuten levottomiin aikoihin liittyvä rikos, joka kohdistuu valtion turvallisuuteen tai muihin etuihin. Maanpetokseksi katsotaan Suomen rikoslaissa mm. sotilaalliset toimet vihollisen hyväksi, valtiosalaisuuden paljastaminen, Suomelle tärkeän asiakirjan väärentäminen, hävittäminen ja salaaminen.
Maanpetoksen tunnusmerkki täyttyy edellä mainituissa asiakirjoissa vaikkei kyseessä ole sotatila.
JuhaI kirjoitti harvinaisen hyvän palautteen, kiitos siitä.
Mitä maanpetokseen tulee niin:
"MAANPETOS
erityisesti sotiin tai muuten levottomiin aikoihin liittyvä rikos, joka kohdistuu valtion turvallisuuteen tai muihin etuihin. Maanpetokseksi katsotaan Suomen rikoslaissa mm. sotilaalliset toimet vihollisen hyväksi, valtiosalaisuuden paljastaminen, Suomelle tärkeän asiakirjan väärentäminen, hävittäminen ja salaaminen. "
=> tämä ei ole lakitekstiä, tutustu ihmeessä Suomen Lakiin vaikkapa täällä: http://www.finlex.fi/lains/index.html
Alustuksissasi ei kannata todellakaan huutaa maanpetosta, tunnusmerkistö ei täyty.
tekevät kaikkensa, ettei esiintulleita asioita tutkittaisi.
Irak-vuoto, josta Jäätteenmäkeä ja Mannista nyt syytetään, on pikkuasia esiintuomani asian rinnalla.
tässä oikein on pikkuasia? Sinun juttusi aiheuttavat naurua, Irak-vuoto
kaatoi hallituksen.
olisi ollut tulos jos olisi kysytty:Tiedätkö mitä Euroopan Unionin yhteinen
puolustus tarkoittaa?
Ville vastasi pohjanoteerauksella kirjoitukseeni
”Vastine kamppaamisyritykseen”
Kirjoittanut: Satakunnan mies, 17.6.2003 klo 09.00
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000000700850
Villen vastine oli:
” No voi hyvä ihme
Kirjoittanut: Ville, 18.6.2003 klo 12.24
Tietenkään kyseisiin kokouksiin eivät mitkään massat osallistuneet, sieltähän loppuisi huoneista jo tilatkin. Mitä tarkoitin on se, että tällä väellä oli huomattavan osan kansasta ja liike-elämästä hyväksyntä.
Ei se tarkoita että kaikki nämä kuulivat asioiden yksityiskohtia, niiden levittäminenhän nyt olisi tullut varmasti vääriinkin korviin ja porukka olisi alkanut lietsoa paniikkia. Näin ollen suuri osa kannattajista varmasti hyväksyi PROSESSIN salassapidon, kunhan lopputulos olisi julkinen (kuten lain mukaan tulee olla). JuhaI kirjoituksessaan osoittaa varsin hyvin, että näin myös kävi. ”
Villen yllä siteeratun vastinekirjoituksesta käy nyt ilmi, ettei kumpikaan, Ville ja JuhaI, olisi edes lukenut kyseisten asiakirjojen salaamiseen liittyviä asioita!
Ville ei tullut lukeneeksi yllä olevassa linkissä olevasta kirjoituksestani YHTÄÄN MITÄÄN.
Oletteko siis ollenkaan lukeneet,
milloin tuo kokous oli?
ketkä kokoukseen osallistuivat?
Oletteko lukeneet www.satanen.com'sta,
mitä kokouksessa päätettiin, ja kenen valtuuttamina?
että kokouspöytäkirja liitteineen merkittiin alunperin vain luottamuksellisiksi?
milloin kokouspöytäkirja UM:ssä määrättiin salaiseksi?
milloin KHO vahvisti UM:n salassapidon?
oliko tuolla väellä, kuten Ville kirjoitti, todellakin "huomattavan osan kansasta ja liike-elämästä hyväksyntä"?
Minkään julkisen vallankäyttäjän salassapäätetyillä ja -pidettävillä päätöksillä ja asiakirjoilla ei ole kansan, eikä liike-elämänkään hyväksyntää.
Ville hyvä! LUE TEKSTIT HUOLELLISESTI JA SELVITÄ ITSELLESI NIIHIN LIITTYVÄT ASIAT ennen kuin alat kirjoittaa kommentointejasi.
Luin tylsät jaarittelut, ja mitä siihen nyt sanoisi... Tuli mieleen "hyvin tehty!".
"Minkään julkisen vallankäyttäjän salassapäätetyillä ja -pidettävillä päätöksillä ja asiakirjoilla ei ole kansan, eikä liike-elämänkään hyväksyntää. "
Mistä ihmeestä muka tämänkin taas tiedät. Itse ymmärrän täysin salailun tarpeellisuuden aina joskus. Yleensä ulkopoliittisissa asioissa, mutta muutenkin... kansalta asioiden salaaminen on ikävää, mutta joskus tarkoitus pyhittää keinot. EU jäsenneuvottelut ovat LOISTAVA esimerkki tällaisesta tilanteesta.
Huvittavaa että et vain tunnu tajuavan rakentavanlaatuista asenne eroa välillämme.
Sinä olet se taloyhtiön ihme häirikkö joka huutaa ja potkii yhtiökokouksessa, koska talon putkiston remontoinnista olisi pitänyt olla 2/3 enemmistö KAIKISTA talon asukkaista, mutta tarpeeksi väkeä ei ollut kesälomien takia paikalla. Talonmies oli todennut vuodot niin pahoiksi, että remontti oli tehtävä heti. Nyt sinä sitten uhkaat haastaa häntä oikeuteen ja vaatia rahojasi takaisin. Tunnet vain yhden 60 naapuristasi, ja koska hän ei jaksa riidellä kanssasi uhkaat oletat että koko taloyhtiö on puolellasi.
Tässä skenaariossa minä olen se kaveri, joka sanoo että anna nyt hyvä ihminen olla. Taloyhtiön enemmistö ei ikinä sen putkihomman takia tule talonmiehelle potkuja antamaan, jonkun perhanan lakijutun tukemisesta nyt puhumattakaan. Toisin sanoen: olisit nyt jo hiljaa, meitä muita alkaa vähän nolottaa.
Johon vastaat että en ole lukenut sitä taloyhtiön yhtiöjärjestystä.
Hahmotatko nyt miksi puhut koko ajan todellisen pointin ohi? Kuinka monta asukkaista oikeasti kiinnostaisi se, että talonmies toimi hieman sääntöjen ohi, kuhan lopputulos on parantanut taloa heidän mielestään ja rahaa nyt ei mitenkään poskettomasti kulunut.
Voit raahata paperia tähän meidän "yhtiökokoukseen" ihan miten paljon haluat. Korkeintaan se saa ihmiset ihmettelemään miten outoja asioita sinne on aikanaan kirjoitettu.
kun kirjoitit
..."Luin tylsät jaarittelut, ja mitä siihen nyt sanoisi... Tuli mieleen "hyvin tehty!".
Jos luit
- et ainakaan ymmärtänyt lukemaasi, kun kirjoitat kommenttisi "hyvin tehty" ja kehut Satakunnan miestä, vaikka hän siteerasi Kare Halosen (KH) muistiota ...
kehusi sattui väärään osoitteeseen :-))
Mutta eipä pienistä - kesäapulaisille sattuu...
Totuuden nimessä: Satakunnan mies ansaitsee kiitoksen ahkeruudestaan ja työstään Isänmaan hyväksi.
Tiedonjulkistamispalkinto olisi osoitettava seuraavan kerran Satakuntaan.
Katsos. Naapurin kukkaisnainenkin ilmestyy kertomaan minulle että "en selvästikään ymmärtänyt sitä taloyhtiön perussopimusta kovin hyvin". Hyvä ihme miten typeriä ihmisiä löytyy.
Ja sitten vielä yritetään heittää väittelyn kontekstin ulkopuolista herjaa. Kaikkea sitä on kuullut, olisi tietenkin kovin ironista jos kuuluisit siihen 60% väestöstä joka saa huonompaa palkaa vakituisemmasta työstä kuin jotkut kesätöistään.
Mutta juuri tällaiset ihmiset saavat minut ymmärtämään miksi poliitikot toimivat salassa. Itse toimisin heidän sijassaan ehkä salassa jopa useammin, ja konsultoisin lähinnä kansan älykkäämpiä osia (näistä suuri osa löytyy liikemaailmasta) kulissien takana. Toki pyrkisin parhaaseen koko kansalle, mutta siinä on vain sellaisia osia joita kukaan ei voi raahata 2000-luvulle.
Juhannuksen valmistelussa ja vietossa vierähti muutama päivä niin, etten ole ehtinyt lukemaan kirjoituksia.
Villen konteksti on aivan asiansivussa, siis pitkä turha kirjoitus.
Kiinnitin huomiota Villen pikkutekstiin:
" Luin tylsät jaarittelut, ja mitä siihen nyt sanoisi... Tuli mieleen "hyvin tehty!".
Jos todellakin olet www.satanen.comista lukenut niitä, mitä olen pyytänyt lukemaan, olet hakoteillä kehuessasi niitä "hyvin tehdyiksi". Nuo "tylsät jaaritukset" ovat EU:n yhteiseen puolustukseen liittyviä ja salassapidettäviä virkamiesten kirjoittamia pöytäkirjoja, muistioita ja salassapitopäätöksiä.
Kehuit minua suotta, sillä ne eivät ole minun kirjoittamiani.
Saman asian oli nimimerkki Maisa huomannut.
Masi Merimies oli vienyt "sanat suustani" tehdessään mainion selvityksen, jolla on helppo löytää oleelliset asiat alkuperäiseen keskustelunaiheeseen.
Kokoilen pikkusen tekstiä ja teen huomenna tosiasioihin perustuvan vastineen ja lisäyksiä aiheeseen.
Lopuksi:
On keljua, että samalla aiheella näkyy olevan useampi aloitus.
Eikö yksi ainoa eli tämä alkuperäinen keskustelunaloitus olisi riittänyt?
Eilisen salailu- ja valehtelufarssin johdosta esitän asioita, jotka Jäätteenmäen mallilla johtavat koko maan ylimmän johdon vaihtamiseen.
YHTEINEN PUOLUSTUS ON SITOUMUKSENA UM:n SALAISISSA ASIAKIRJOISSA.
Demarit ovat keskeisesti mukana näiden asioiden salailussa.
Asia on tutkittava, koska
1. Julkisuusperiaate on Suomessa julkishallintoa ohjaava keskeinen periaate. Se merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisen toiminnasta muussakin kuin itseään välittömästi koskevassa asiassa.
2. Julkisuusperiaatteen samoin kuin ministerien parlamentaarisen vastuun toteutumisen varmistamiseksi pitää noudattaa mahdollisimman suurta avoimuutta.
3. OIKEUSMINISTERIÖN MUISTIOSSA VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMISEKSI EU-JÄSENYYDEN AIKANA (13.12.1994 Matti Niemivuo), kohdassa
”Suomen kannanotot ja niiden julkistaminen” perustellaan salassapitoasetuksen muutosta sanoilla:
”Salassapidon tarve liittyy toisten jäsenvaltioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, sekä mahdollisesti neuvottelujen loppuvaiheisiin.”
Mitä neuvottelujen loppuvaiheissa on sovittu?
On tutkittava EU-ministeriryhmän kokouspöytäkirjan 16/93 liitemuistio 1075 19.12.1993 ”STRATEGIA NEUVOTTELUJEN LOPPUUN SAATTAMISEKSI”, kohta 7 ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA, sivut 3 ja 4.
Sivulla 4 on EHDOTUS:
” … VARMISTETAAN, ETTEI JULISTUKSEN HYVÄKSYMINEN MERKITSE PITEMMÄLLE MENEVIÄ VELVOITTEITA KUIN MIHIN JÄSENMAAT OVAT SITOUTUNEET.”
Muistion kirjoitti Veli Sundbäck.
Muistio löytyy osoitteesta
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=pitka
Erkki Liikanen kertoo kirjassaan Brysselin päiväkirjat samalta päivältä tiedon, että Veli Sundbäck soitti ja kertoi, ettei YUTP (yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka) menekään niin kuin olemme ajatelleet.
Yhteiseen julistukseen oli siis osallistuttava.
Pöytäkirjassa 16/93 20.12.1993, pykälässä 7 sivulla 3 todetaan, ettei acquisin hyväksyminen aiheuta Suomelle ongelmia, eli Suomi sitoutui velvoitteisiin, joihin jäsenmaatkin olivat jo sitoutuneet.
Pöytäkirjan kirjoitti lähetystöneuvos Kare Halonen
Pöytäkirja löytyy osoitteesta
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja
Ulkoministeriö ryhtyi salamaan kyseisiä asiakirjoja 21.1.2000.
Ulkoministeriön epäämisilmoitus HELT 001-4 löytyy osoitteesta
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja2
Epäämispäätöksen allekirjoittajat ovat tietohallintojohtaja Martti Favorin ja tutkija Pertti Nummela
Ulkoministeriön Korkeimmalle hallinto-oikeudelle antama lausunto HELT 001-5 15.2.2000 on mielenkiintoista tekstiä.
Lausunto löytyy osoitteesta
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja3
Allekirjoittajat ovat osastopäällikkö Charles Murto ja tietohallintojohtaja Martti Favorin.
Ulkoministeriön salaisiksi määräämillä asiakirjoilla päätettiin Suomen sitoutumisesta mm. Euroopan unionin yhteiseen puolustukseen. Suomi antoi kyseisten asiakirjojen sisällöstä deklaraation 21.12.1993.
Toimivatko kyseiset Ulkoministeriön virkamiehet päätöstä ja lausuntoja antaessaan yksin?
Informoivatko nämä virkamiehet presidentti Martti Ahtisaarta, pääministeri Paavo Lipposta ja/tai ulkoministeri Tarja Halosta?
"YHTEINEN PUOLUSTUS ON SITOUMUKSENA UM:n SALAISISSA ASIAKIRJOISSA. "
=> hyvä näin. Suomen kansastahan puolet haluaa EU:lle yhteistä puolustusta. Näitä puolustuksen kannattajia on siis enemmän kuin vastustajia.
(HS / Suomen Gallup 16.6.03).