Puhun

silloin, kun itse haluan. Toisinaan puhun enemmän ja toisinaan vähemmän, eli en ole pakotettu puhumaan, vaan saan vapaasta tahdostani puhua.

Silloin, reippaasti yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun sain tämän armolahjan, oli se hyvin runsas ja vaihteli kielestä toiseen ja itse olin innokas sitä käyttämään.

Alkoi se aika, jolloin ns. hyvät kristityt alkoivat kyselemään minulta, että oletko varma, että tuo on Jumalan lahja ja entä jos se ei olekkaan....

Aloin tarkkailla puhumistani ja se tarkkailu riitti pysäyttämään sen niin, että enää tuli yksi ja sama pieni kielilläpuhumispätkä.
Meni puoli vuotta ennen, kuin ymmärsin, että minun on uskottava Jumalaan ja Hänen Sanaansa, eikä minun tule ottaa noilta epäuskoisilta mitään arvosteluja vastaan ja siitä kielilläpuhumiseni alkoi uudelleen, vaihdellen kielestä kieleen, joita tosin itse en tuntenut, mutta joista sain toisten ihmisten kautta tietoa.

Eräs ihminen oli Englannissa ollessaan muistanut lauseen, joka kielessäni tuli ja hän oli heti tunnistanut sen hepreaksi ja niin hän oli tarkitanut englanti-heprea sanakirjasta sen lauseen ja se oli kuulunut näin:
"Herra tulee pian."

Toinen ihminen oli kotonaan tarkistanut ranskan sanakirjasta, tunnistettuaan silloisen puhumiseni ranskaksi (vanhaa ranskaa), lauseen joka oli kielilläpuhumisestani jäänyt hänen mieleensä ja se oli kuulunut näin:
"Herra tulee pian."

Eli, olin kahdella eri kerralla ja kahdella eri kielellä, kertonut Herran tulevan pian ja kaksi toisiaan tuntematonta ihmistä oli saanut halun tarkistaa puhumiseni ja näin sain itsellenikin todistuksen siitä, mitä minut vaikutettiin puhumaan.

Olen saanut valtavasti oppia kielilläpuhumisen ja selittäjän lahjan kautta, jotka tulevat molemmat minusta, eli samasta astiasta, kanavoiden Jumalan Henkeä.
21335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

eli suomennos alkaa, eli kieli kääntyy suomeksi, niin alussa kuulostaa, kuin ulkomaalainen puhuisi, eli kielessä on vieras korostus. Se ei kylläkään johdu Pyhästä Hengestä, joka taitaa täydellisesti suomenkielen, vaan siitä, että minun kieleni ei taivu ihan hetkessä toiseen kieleen, olkoonkin se oma äidinkieleni.

Äänestä

Sinä uskot kielilläpuhumisen armolahjaan, vaikka järjetöntä mölinää voi suoltaa kuka vaan.

Juopot ovat erinomaisia kielilläpuhujia.

Uskotko tosiaan kaikki nuo "ihmeet"?

Lue kielilläpuhumisesta ensiksi vaikka seuraavasta linkistä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kielilläpuhuminen

Eikö ole kummallista, että ns. kielilläpuhumisilmiö esiintyy kaikissa uskonnoissa. Siis myös pakanauskonnoissa.
Aiheuttaako Jumala/Pyhähenki siis ilmiön myös pakanoissa?

Äänestä
  • kielilläpuhumisesta mitään ja Jeesus ei kerro yleensä pakanoiden asioista, mutta kylläkin pakana-alkuisten uskovaisten asioista.

    Kaikki mikä saadaan Jumalalta, todistetaan Hänen puoleltaan, eli se ei jää ihmisen teoksi, vaan on Jumalan teko.

    Minulla on vaikka kuinka paljon todistuksia tästä ihmeellisestä lahjasta. Esim. puhuin parisen vuotta kielillä ja siellä tuli outoja sanoja, jotka tulivat todistetusti minulle ihmisten nimiksi, sillä sain tutustua perheeseen, jonka jokaisen jäsenen nimi oli ollut kielilläpuhumisessani.
    Tämä perhe on ollut ystäväperhe meille 17 vuotta ja vaikka matka heidän luokseen on pitkä, käymme tervehtimässä heitä joskus vuosittain ja josku parin vuoden välein.
    Tämän perheen vanha isä kertoi minulle miniänsä välityksellä, joka on opetellut suomenkielen ja oppinut sen hyvin, miten he sota-aikana kävivät joka viikko pienessä kyläkirkossa rukoilemassa Suomen puolesta. Näin Jumala yhdistää omiaan, asuttiin vaikka toisella puolella maapalloa.

    Äänestä

  • pakanoiden,,,. kirjoitti:

    kielilläpuhumisesta mitään ja Jeesus ei kerro yleensä pakanoiden asioista, mutta kylläkin pakana-alkuisten uskovaisten asioista.

    jotka eivät ole ihmeitä. Alitajunnan toiminta ymmärretään nykyisin varsin hyvin.

    Kielilläpuhumista on tutkittu jonkin verran ja on todettu, että ihminen onkii muististaan mm. joskus kuulemiaan vieraskielisiä sanoja, vaikka ei muista niitä.

    Ei siis ihmeitä.

    ... sekä puhumaan kielillä, että selittämään suomeksi, mitä olet puhunut, vaikka et puhumaasi kieltä osaa senkään vertaa että tunnistaisit, mistä kielestä on kysymys ?

    Miksi pidät näin arvokasta lahjaa vakan alla ?
    Rohkeasti vain esiin omalla nimelläsi, ei varmasti ole vaikeaa löytää luotettavia ja puolueettomia lehti- tai yliopistomiehiä, jotka äänittäisivät puheesi ja selityksesi, sekä hankkisivat todisteet lahjasi aitoudesta.

    Puheen pitää tietenkin olla pitempi ja sisällön vaihtelevampaa kuin pelkkä 'Herra tulee pian', sen verran voi kuka tahansa opetella ulkoa vaikka kuinka monella kielellä. Se ei varmaan ole esteenä, kerrot että puhut silloin kun haluat ja niin paljon kuin haluat.

    Ajattele, miten tehokas työntekijä sinusta tulee Herran ryytimaahan, kunhan lahjasi saadaan asianmukaisesti todistettuna kaiken kansan tietoon. Moni uskossaan heikko löytää valon ja saa armon itselleen ja perhekunnalleen.

    Älä viivyttele, sinut on pantu paljon vartijaksi.

    Äänestä

  • kummallisia asioita, kirjoitti:

    jotka eivät ole ihmeitä. Alitajunnan toiminta ymmärretään nykyisin varsin hyvin.

    Kielilläpuhumista on tutkittu jonkin verran ja on todettu, että ihminen onkii muististaan mm. joskus kuulemiaan vieraskielisiä sanoja, vaikka ei muista niitä.

    Ei siis ihmeitä.

    niin se on aivan oma valintasi. Kielilläpuhumisen lahja on totta.

    Miten selität tämän tapahtuman:
    kerran kerroin ystävälleni, että miksikähän minun kielilläpuhumisessani tulee tänään Mikko nimi jatkuvasti.

    Ihmeellistä tässä on tälläinen asia, että seuraavana päivänä luokseni tuli nainen, sillä hän oli kuullut keskusteluni ystäväni kanssa ja tämä nainen kertoi, että hänen aikuinen poikansa Mikko nimeltään, oli ollut sinä päivänä vakavassa hengenvaarassa merrellä ja pelastunut ihmeen kautta.

    Äänestä

  • pystyt.. kirjoitti:

    ... sekä puhumaan kielillä, että selittämään suomeksi, mitä olet puhunut, vaikka et puhumaasi kieltä osaa senkään vertaa että tunnistaisit, mistä kielestä on kysymys ?

    Miksi pidät näin arvokasta lahjaa vakan alla ?
    Rohkeasti vain esiin omalla nimelläsi, ei varmasti ole vaikeaa löytää luotettavia ja puolueettomia lehti- tai yliopistomiehiä, jotka äänittäisivät puheesi ja selityksesi, sekä hankkisivat todisteet lahjasi aitoudesta.

    Puheen pitää tietenkin olla pitempi ja sisällön vaihtelevampaa kuin pelkkä 'Herra tulee pian', sen verran voi kuka tahansa opetella ulkoa vaikka kuinka monella kielellä. Se ei varmaan ole esteenä, kerrot että puhut silloin kun haluat ja niin paljon kuin haluat.

    Ajattele, miten tehokas työntekijä sinusta tulee Herran ryytimaahan, kunhan lahjasi saadaan asianmukaisesti todistettuna kaiken kansan tietoon. Moni uskossaan heikko löytää valon ja saa armon itselleen ja perhekunnalleen.

    Älä viivyttele, sinut on pantu paljon vartijaksi.

    tehokas Jeesuksen työtoveri. Jeesus on nyt lähettänyt minua luoksenne ensi helmikuussa kaksi vuotta ja luulen, että Hän lähettää vielä kolmannenkin vuoden. En käy luonanne säännöllisesti, mutta sitten kun tulen kehoituksesta, pysyn muutaman viikon, tai josku jopa muutaman kuukauden.

    Käyn useammilla palstoilla, pahimmilla Jumalan vastustajapalstoillakin.

    Paikkakunnallani tehtäväni on jatkunut pitkään ja jatkuu edelleenkin, eli työtä riittää Jumalan saroilla.

    Enpä usko, että Jeesus antaa lupaa epäuskoisten tutkia armolahjojaan. Niitä on aivan mahdoton epäuskoisten tunnustaa ja he keksivät jos mitä saadakseen ne tyrmätyiksi, eli kielilläpuhumisesta tahdon kertoa vain uskovaisille, mutta täällä ei voi lukijoita valita.

    Voisi olla kuitenkin niin, että jos puhuisin sinulle kielillä, siellä tulisi sinulle pitkä elämänohje, varoitus tai opetus, jos olisit uskossa, mutta jos et ole uskossa, sen kautta Jeesus ilmaisisi sinulle Itsensä ja kertoisi sinusta kielilläpuhumisessa, eli paljastaisi sinut ja sen hengen, jonka vaikutuksessa elät.

    Meidän seurakuntamme on rakentunut näiden lahjojen kautta, joita meillä on useampia ja ne eivät todella rajoitu lyhyeen lauseeseen, jonka annoin esimerkiksi aloitusviestissäni, vaan kielilläpuhumisessa saamme opetukset, ohjeet ja kaiken sen, minkä Jumala tahtoo meidän tietävän.

    Äänestä

  • erittäin,,,. kirjoitti:

    >> Olen erittäin tehokas Jeesuksen työtoveri. >>

    ... minusta on sopimatonta kenenkään kutsua itseään Jumalan työtoveriksi, nöyrä palvelija lienee asianmukaisempi ilmaus.

    Tehokkuudestakin voinemme keskustella. Esim. minä en ole koskaan kuullut tai nähnyt mitään luotettavia todisteita kielilläpuhumisen aitoudesta, enkä niinollen voi olla tuntematta tiettyä skeptisyyttä sanomasi suhteen.

    Ei nimettömänä nettipalstoilla todistamista voi edes verrata julkisesti valtakunnallisessa lehdistössä, radiossa ja TV'ssä esitettyyn sanomaan, jonka perustan, kielilläpuhumisen lahjan, luotettavat ja puolueettomat tarkkailijat kirjallisin todistuksin varmentaisivat.

    Jos sinulle on lahja annettu, on varmasti tarkoitus, että sitä käytetään tehokkoimmalla mahdollisella tavalla, aivan niinkuin vertauksen hyvä palvelijakin hoiti leiviskänsä.

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    ja tulee aina olemaan tehokkaat työtoverit, eli kultaiset astiat.

    Ymmärrän, että olet sitä mieltä, että minun tulisi tulla julkisuuteen, mutta en voi tulla ennen, kuin saan siihen kehoituksen Jumalalta.

    Sitten meitä tuleekin esille iso lauma, eli en ole ainoa, joka omaan näitä lahjoja ja täällä netissäkin meitä saman hengellisenkodin ja saman seurakunnan jäseniä käy yli kymmenen, mutta kukaan heistä ei käy täydellisen säännöllisesti, enkä minäkään käy aina, vaan vain silloin, kun saan kehoituksen. Meillä on työkenttää muuallakin, eli tämä ei ole ainoa työskentelymme kohde.

    Eli, odotetaan Jumalan aikaa, kyllä te vielä saatte kuulla meistä.

    ilmestyy silloin tällöin uskonveljieni ja sisarieni profetioita ja ne voi erottaa hyvin siitä Hengestä mistä ne ovat lähteneet. Kannattaa seurata.

    Äänestä

  • uskoa,,,. kirjoitti:

    niin se on aivan oma valintasi. Kielilläpuhumisen lahja on totta.

    Miten selität tämän tapahtuman:
    kerran kerroin ystävälleni, että miksikähän minun kielilläpuhumisessani tulee tänään Mikko nimi jatkuvasti.

    Ihmeellistä tässä on tälläinen asia, että seuraavana päivänä luokseni tuli nainen, sillä hän oli kuullut keskusteluni ystäväni kanssa ja tämä nainen kertoi, että hänen aikuinen poikansa Mikko nimeltään, oli ollut sinä päivänä vakavassa hengenvaarassa merrellä ja pelastunut ihmeen kautta.

    uskovaisia höyrypäitä.

    Jaa Mikko. Siksi se tulee, kun sanot sen. Eikä se ole minkään arvoinen todiste kielilläpuhumisen jumalallisuudesta.

    On tosi ihmeellistä. On.

    Jumal'usko on ihmeellistä. Ihmeellisen typerää siis.

    Äänestä

  • on ollut,,,. kirjoitti:

    ja tulee aina olemaan tehokkaat työtoverit, eli kultaiset astiat.

    Ymmärrän, että olet sitä mieltä, että minun tulisi tulla julkisuuteen, mutta en voi tulla ennen, kuin saan siihen kehoituksen Jumalalta.

    Sitten meitä tuleekin esille iso lauma, eli en ole ainoa, joka omaan näitä lahjoja ja täällä netissäkin meitä saman hengellisenkodin ja saman seurakunnan jäseniä käy yli kymmenen, mutta kukaan heistä ei käy täydellisen säännöllisesti, enkä minäkään käy aina, vaan vain silloin, kun saan kehoituksen. Meillä on työkenttää muuallakin, eli tämä ei ole ainoa työskentelymme kohde.

    Eli, odotetaan Jumalan aikaa, kyllä te vielä saatte kuulla meistä.

    puolella?

    "Eli, odotetaan Jumalan aikaa, kyllä te vielä saatte kuulla meistä."

    Ovatko lopun ajat taas käsillä?

    Äänestä

  • on ollut,,,. kirjoitti:

    ja tulee aina olemaan tehokkaat työtoverit, eli kultaiset astiat.

    Ymmärrän, että olet sitä mieltä, että minun tulisi tulla julkisuuteen, mutta en voi tulla ennen, kuin saan siihen kehoituksen Jumalalta.

    Sitten meitä tuleekin esille iso lauma, eli en ole ainoa, joka omaan näitä lahjoja ja täällä netissäkin meitä saman hengellisenkodin ja saman seurakunnan jäseniä käy yli kymmenen, mutta kukaan heistä ei käy täydellisen säännöllisesti, enkä minäkään käy aina, vaan vain silloin, kun saan kehoituksen. Meillä on työkenttää muuallakin, eli tämä ei ole ainoa työskentelymme kohde.

    Eli, odotetaan Jumalan aikaa, kyllä te vielä saatte kuulla meistä.

    >> Jeesuksella on ollut ja tulee aina olemaan tehokkaat työtoverit, eli kultaiset astiat. >>

    ... että ne jotka itsensä ylentävät, ne alennetaan..

    >> ..minun tulisi tulla julkisuuteen, mutta en voi tulla ennen, kuin saan siihen kehoituksen Jumalalta. >>

    Mitä mieltä olet vertauksen hyvästä palvelijasta ? Saiko hän kehoituksen työtoveriltaan sijoittaa leiviskä niin että se tuottaisi ja kasvaisi korkoa, vai tekikö hän niin omasta aloitteestaan, koska oli hyvä ja uskollinen palvelija ?

    >> täällä netissäkin meitä saman hengellisenkodin ja saman seurakunnan jäseniä käy yli kymmenen >>

    Mistä sinä netissä käyvien henkilöllisyyden ja seurakuntakuuluvaisuuden tiedät, vai onko sinun hengenkodissasi niin pienestä eliittiryhmästä kysymys, että tunnet heidät kaikki henkilökohtaisesti ?

    Äänestä

  • sovi unohtaa.. kirjoitti:

    keroin, tunnen henkilökohtaisesti. Jumalan Sana kertoo, että toiset astiat tehdään kallista käyttöä varten ja toiset ei niin kallista käyttöä varten.

    Itsensä ylentäminen ja alentaminen on käsitetty täysin väärin ja siksi Suomessa on ollut kauan vallalla uskomus, että ihmisen pitää maassa madella, jotta tulisi korotetuksi Jumalan edessä.
    Jumala ei ikinä käske meidän olla halpa-arvoisia, vaan muistuttaa, että olemme kuninkaallista ja papillista sukua ja käskee meidän nostaa päämme pystyyn silloinkin, kun maailma saikkaa, eli vaikuttaa meihin tiedon, että olemme jotakin aivan muuta, kuin on maailma. Arvoasteessa meitä ei voi verratakkaan ihmiseen, joka ei Jumalasta tahdo mitään tietää.

    Tämä on totta, mutta tiedän tämän aiheuttavan turhia väittelyitä, koska Jumalan Sana ei ole tuttu.

    Äänestä

  • joista,,,. kirjoitti:

    >> Jumala ei ikinä käske meidän olla halpa-arvoisia, vaan muistuttaa, että olemme kuninkaallista ja papillista sukua...>>
    >> Arvoasteessa meitä ei voi verratakkaan ihmiseen, joka ei Jumalasta tahdo mitään tietää. >>

    ... meillä jokaisella on vain ja ainoastaan se arvo minkä itse olemme itsellemme ansainneet, ihmisenä ihmisten joukossa.

    Arjalaiset yli-ihmisopit ovat aikansa eläneitä, mutta eihän nykyajan humanismi ja tasa-arvoisuus tietenkään voi Taivasta koskea eikä niiden harvojen eliittiä jotka Jumala on aivan erityisesti omiksi työtovereikseen valinnut.

    Äänestä

  • maanpäällä.. kirjoitti:

    oppi tulikin selvästi esille, eli sinä sanot ihmisen itsensä ansaitsevan arvon ja se juuri on ajannut monet arjalaiseen rotuerotteluun.

    Minä kerron, että meille on Jeesus ansainnut arvon ja sen arvon kautta me kunnioitamme ja rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseämme, eli emme riko pienintäkään käskyä. Se on uskomatonta heistä, jotka eivät Jumalaa tunne, mutta meille Hän on VOIMA, joka antaa kyvyn elää Hänen Tahdossaan.

    Eli, ihminen itsessään, niin hyvä, kuin luuleekin olevansa, lankeaa lihantekoihin ja niistä syntyy itsensä korottaminen, mutta Jeesuksen pelastama elää Hengessä, joka johdattaa parannukseen ja elämään kaikkinaisesti Jumalan Tahdossa ja tästä syntyy se ero, että Jeesuksen oma on Jumalan silmäterä, sillä hän elää Jumalassa ja siksi uskovaista ja maailman ihmistä ei voi toisiinsa verrata.

    Me rakastamme jokaista lähimäistä, erottelematta ketään, sillä me emme tiedä, kuka on oleva Jumalan oma, eli meillä ei ole pienintäkään tuomiovaltaa, vaan käsky RAKASTAA.

    Äänestä

  • se erottava,,,. kirjoitti:

    >> eli sinä sanot ihmisen itsensä ansaitsevan arvon ja se juuri on ajannut monet arjalaiseen rotuerotteluun. >>

    ...puhut niinkuin sinulla ei olisi alaleukaa ollenkaan.
    Humanismi ja tasa-arvoisuuden kunnioittaminen EI johda rotuerotteluun.

    Sensijaan elitismi voi hyvinkin johtaa, olipa sen parustana oman rodun, suvun, kielen, koulutuksen, elämänkatsomuksen, ihonvärin, puolueen, klubin, uskonnon, harrastuksen tai minkä muun ominaisuuden tahansa julistaminen 'AinoaksiOikeaksi' tai kategorisesti kaikkia muita ylevämmäksi.

    Muilla aloilla joutuvat elitistit jo nykyään yleisen sivistystason kohoamisen seurauksena pitämään kohtalaisen matalaa profiilia, mutta uskonnoissa 'Jumalan valitut ja työtoverit' voivat ilmeisesti mellastaa miten haluavat, Jeesuksen puheet nöyryydestä ja itsensä ylentämisestä kun eivät eliittiä koske.

    Äänestä

  • ikävä kyllä.. kirjoitti:

    ja tasa-arvon kunnioittaminen on totta mahdollisimman monien joukossa. Se voidaan testata niin, että kyseen ollessa köyhästä ja avuttomasta ihmisestä, katsotaan ollaanko valmiit antamaan omasta ja jakamaan oma jopa niin, että viimeinenkin suupala jaetaan.

    Testaappa.
    Usein humanismi ja tasa-arvo jää puheiden tasolle, eli kauniiksi puheeksi ja siksi Raamattu sanookin, että ellei sinulla ole rakkautta, olet sinä kilisevä kulkunen ja helisevä vaski.

    Alkuseurakunnassa kaikki jaetaan ja niin tapahtuu myös loppuseurakunnan aikana. Nyt me vasta harjoittelemme antamista.

    Äänestä

  • humanismi,,,. kirjoitti:

    >> Usein humanismi ja tasa-arvo jää puheiden tasolle, eli kauniiksi puheeksi >>

    ... tuo pitää paikkansa. Olenkin sitä mieltä että, normaalin naapuriavun lisäksi, muu solidarisuus on ainakin länsimaisissa demokratioissa ensisijaisesti kanavoitava valtion budgetin kautta, verorahoista (n.2% BNP'stä tuntuisi hyväksyttävältä vähimmäissummalta katastrofiapuun ja kehitysaputyöhön).

    Näiden varojen käyttöä on tarkasti valvottava mahdollisimman suuren hyödyn saavuttamiseksi, eikä niitä saa käyttää kotimaisen liiketoiminnan tai minkään uskonnollisen- tai muun yhteisön mainonnan tai jäsenvärväyksen tukemiseen.

    Ne joilla on halua ja mahdollisuuksia voivat edellisen lisäksi tukea Punaista Ristiä ja/tai muita avustusjärjestöjä. Sopivaksi katsomillaan summilla, anonyymisti ja omaa erinomaisuuttaan hehkuttamatta.

    >> ollaanko valmiit antamaan omasta ja jakamaan oma jopa niin, että viimeinenkin suupala jaetaan. >>

    'Viimeisen suupalan' jakaminen on nimenomaan 'helisevä vaski', yhtä utopistinen ajatus kuin terveen mutta nälkiintyneen saarnamiehen löytäminen herättäjäjuhlilta. Jos tuloksiin pyrkii on käytettävä muita keinoja kuin joutavia höpinöitä.

    Äänestä

Minäkin osaan kymmeniä fraaseja useilla eri kielillä, ilman, että muistan mistä ne ovat matkaan tarttuneet. Ei lienee siis mitenkään tavatonta, että uskova osaa muutaman ylistysfraasin muutamalla eri kielellä.

Äänestä

sellaista tilannetta että sama henkilö puhuu ja selittää? kun en nyt muista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kielillä,,,. kirjoitti:

silloin, kun itse haluan. Toisinaan puhun enemmän ja toisinaan vähemmän, eli en ole pakotettu puhumaan, vaan saan vapaasta tahdostani puhua.

Silloin, reippaasti yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun sain tämän armolahjan, oli se hyvin runsas ja vaihteli kielestä toiseen ja itse olin innokas sitä käyttämään.

Alkoi se aika, jolloin ns. hyvät kristityt alkoivat kyselemään minulta, että oletko varma, että tuo on Jumalan lahja ja entä jos se ei olekkaan....

Aloin tarkkailla puhumistani ja se tarkkailu riitti pysäyttämään sen niin, että enää tuli yksi ja sama pieni kielilläpuhumispätkä.
Meni puoli vuotta ennen, kuin ymmärsin, että minun on uskottava Jumalaan ja Hänen Sanaansa, eikä minun tule ottaa noilta epäuskoisilta mitään arvosteluja vastaan ja siitä kielilläpuhumiseni alkoi uudelleen, vaihdellen kielestä kieleen, joita tosin itse en tuntenut, mutta joista sain toisten ihmisten kautta tietoa.

Eräs ihminen oli Englannissa ollessaan muistanut lauseen, joka kielessäni tuli ja hän oli heti tunnistanut sen hepreaksi ja niin hän oli tarkitanut englanti-heprea sanakirjasta sen lauseen ja se oli kuulunut näin:
"Herra tulee pian."

Toinen ihminen oli kotonaan tarkistanut ranskan sanakirjasta, tunnistettuaan silloisen puhumiseni ranskaksi (vanhaa ranskaa), lauseen joka oli kielilläpuhumisestani jäänyt hänen mieleensä ja se oli kuulunut näin:
"Herra tulee pian."

Eli, olin kahdella eri kerralla ja kahdella eri kielellä, kertonut Herran tulevan pian ja kaksi toisiaan tuntematonta ihmistä oli saanut halun tarkistaa puhumiseni ja näin sain itsellenikin todistuksen siitä, mitä minut vaikutettiin puhumaan.

Olen saanut valtavasti oppia kielilläpuhumisen ja selittäjän lahjan kautta, jotka tulevat molemmat minusta, eli samasta astiasta, kanavoiden Jumalan Henkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu