Olen lukenut useita kirjoituksia tältä yhteisöltä. Huomaan, että tyytyväisiä ei olla mihinkään. Hoitajat eivät ole tyytyväisiä palkkoihin eikä työpaikkoihin ja ihmiset eivät ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon tai omaistensa hoitoon. Haluan nyt kertoa oman mielipiteeni.
Työskentelen lähihoitajana kunta-alalla vanhusten pitkäaikaisosastolla. Asiakkaani ovat huonokuntoisia, suurin osa kahden autettavia sekä useita vuoteeseen hoidettavia. Asiakkaat kärsivät erilaisista sairauksista, niin fyysisistä kuin psyykkisistäkin. Aamuvuorossa työntekijöitä on 3, iltavuorossa 2 ja yövuorossa 1, osasto on 21-paikkainen. Että voitte vain kuvitella, paljoko jää todellista aikaa asiakkaan kanssa.
Kiirettä pitää lähes joka päivä ja se on hieno saavutus jos kerkeää pitää ½ tunnin mittaisen ruokatauon, istahtaa hetkeksi. Mutta mihin ne ruokatauotkin menevät? Jutellaan työasioista, kuinka selvittää hankala tilanne asiakkaan tai omaisen kanssa. Raportilla ollaan vuoronvaihtojen yhteydessä 15-30min. Ja mitä sielläkin teemme? Puhumme asiakkaista, kerromme vuoroon tulleille hoitajille mitä päivän aikana on tapahtunut, jotta he tietävät kuinka tänään on mennyt kunkin asiakkaan kanssa. Eli teemme työtämme ja puimme asikkaiden asioita myös silloin kun istumme kansliassa tai kahvihuoneessa. Vielä kotiin lähtiessä ja sinne saapuessa mielessä pyörii päivän tapahtumat, illalla nukkumaan mennessä tulee joskus mietittyä, että toiminkohan oikein jossain tilanteessa.
Palkkani ei ole suuri, mutta sillä pärjään. Minulla ei ole suurta taloa eikä 07-vuosimallin mersua, en osta joka päivä uusia vaatteita enkä käy joka ilta teatterissa. Mutta saan syödäkseni ja minulla on katto pään päällä, rakastava mies sekä kaksi ihanaa koiraa. Säästämällä pääsen käymään reissussa mieheni kanssa silloin tällöin. Olen tyytyväinen palkkaani. Totta kai joskus mietityttää, kuinkas sitten kun perhe kasvaa ja lapsia tulee. Mutta silloin kitistetään omista menoista, ja katsotaan tärkeysjärjestys uudestaan.
Ja mitä työhöni tulee. Olen siihen tyytyväinen, vanhukset ovat aivan ihania, ei ole päivää jolloin työpaikalla ei saisi nauraa ihanien työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. Raskasta usein on eikä aikaa riitä niin paljon asiakkaille kuin sitä haluaisi antaa. On vaativia omaisia, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään, mutta on myös ihania ja kiitollisia omaisia, jotka ovat tyytyväisiä hoitajien työhön ja siihen, että heidän lähimmäisellään on joku joka hoitaa. Joku aiemmin tuolla olikin kirjoittanut, että vaativat omaiset omaavalle asiakkaalle annetaan enemmän aikaa, ei niin se ei saa mennä. Täytyy hoitaa asiakasta, eikä omaista. Täytyy lähteä asiakkaan tarpeista, ja miettiä mikä oikeasti on tärkeintä.
Tämän palkkakiistan aikana olenkin sitä mieltä, että rahaa käytetään aivan väärään tarkoitukseen. Hoitoalan ongelmat helpottuisivat sillä, että saataisiin lisää työntekijöitä. Fyysinen kuormitus kevenisi, asiakkaille olisi enemmän aikaa, voisi käyttää useammin heitä ulkona, seurustella heidän kanssaan tai olla vain läsnä.
Itse olen ammattini valinnut ja ylpeä siitä olen kaikesta huolimatta.
Työskentelen lähihoitajana kunta-alalla vanhusten pitkäaikaisosastolla. Asiakkaani ovat huonokuntoisia, suurin osa kahden autettavia sekä useita vuoteeseen hoidettavia. Asiakkaat kärsivät erilaisista sairauksista, niin fyysisistä kuin psyykkisistäkin. Aamuvuorossa työntekijöitä on 3, iltavuorossa 2 ja yövuorossa 1, osasto on 21-paikkainen. Että voitte vain kuvitella, paljoko jää todellista aikaa asiakkaan kanssa.
Kiirettä pitää lähes joka päivä ja se on hieno saavutus jos kerkeää pitää ½ tunnin mittaisen ruokatauon, istahtaa hetkeksi. Mutta mihin ne ruokatauotkin menevät? Jutellaan työasioista, kuinka selvittää hankala tilanne asiakkaan tai omaisen kanssa. Raportilla ollaan vuoronvaihtojen yhteydessä 15-30min. Ja mitä sielläkin teemme? Puhumme asiakkaista, kerromme vuoroon tulleille hoitajille mitä päivän aikana on tapahtunut, jotta he tietävät kuinka tänään on mennyt kunkin asiakkaan kanssa. Eli teemme työtämme ja puimme asikkaiden asioita myös silloin kun istumme kansliassa tai kahvihuoneessa. Vielä kotiin lähtiessä ja sinne saapuessa mielessä pyörii päivän tapahtumat, illalla nukkumaan mennessä tulee joskus mietittyä, että toiminkohan oikein jossain tilanteessa.
Palkkani ei ole suuri, mutta sillä pärjään. Minulla ei ole suurta taloa eikä 07-vuosimallin mersua, en osta joka päivä uusia vaatteita enkä käy joka ilta teatterissa. Mutta saan syödäkseni ja minulla on katto pään päällä, rakastava mies sekä kaksi ihanaa koiraa. Säästämällä pääsen käymään reissussa mieheni kanssa silloin tällöin. Olen tyytyväinen palkkaani. Totta kai joskus mietityttää, kuinkas sitten kun perhe kasvaa ja lapsia tulee. Mutta silloin kitistetään omista menoista, ja katsotaan tärkeysjärjestys uudestaan.
Ja mitä työhöni tulee. Olen siihen tyytyväinen, vanhukset ovat aivan ihania, ei ole päivää jolloin työpaikalla ei saisi nauraa ihanien työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. Raskasta usein on eikä aikaa riitä niin paljon asiakkaille kuin sitä haluaisi antaa. On vaativia omaisia, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään, mutta on myös ihania ja kiitollisia omaisia, jotka ovat tyytyväisiä hoitajien työhön ja siihen, että heidän lähimmäisellään on joku joka hoitaa. Joku aiemmin tuolla olikin kirjoittanut, että vaativat omaiset omaavalle asiakkaalle annetaan enemmän aikaa, ei niin se ei saa mennä. Täytyy hoitaa asiakasta, eikä omaista. Täytyy lähteä asiakkaan tarpeista, ja miettiä mikä oikeasti on tärkeintä.
Tämän palkkakiistan aikana olenkin sitä mieltä, että rahaa käytetään aivan väärään tarkoitukseen. Hoitoalan ongelmat helpottuisivat sillä, että saataisiin lisää työntekijöitä. Fyysinen kuormitus kevenisi, asiakkaille olisi enemmän aikaa, voisi käyttää useammin heitä ulkona, seurustella heidän kanssaan tai olla vain läsnä.
Itse olen ammattini valinnut ja ylpeä siitä olen kaikesta huolimatta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitit tuosta että palkkarahat pitäisi sijoittaa uusien hoitajien palkkaamiseen. Mistäs semmosia uusia hoitajia kun nyt jo on hoitajien paikkoja avoinna ympäri suomea eikä niitä saada täytettyä. Mun mielestä noissa palkka-asioissa ei ole vaan nykyiset hoitajat kyseessä, vaan siitä onko tällä alalla enää yhtäkään suomalaista hoitajaa 20v päästä. Kaikki tuotu jostain Filippiineiltä, suomalaiset hoitajat muuttaneet ulkomaille tai vaihtaneet alaa.
Itse olen vanhainkodissa tehnyt työtä opiskelun ohella ja tykkään myös todella paljon siitä työstä! Ainut vika tosiaan on tuo kiire... Kun yksinään on hoidettavana n. 10 asukasta ja kun heistä 5 soittaa kelloa samaan aikaan niin kyllä se masentaa kun ei joka paikkaan kerkeä. Jos monta soittaa samaan aikoihin kelloa, itse ainakin menen heidän luokseen siinä järjestyksessä kun he kelloa ovat soittaneet. Kerran kävi niin että viimeisen luokse kun menin hän oli oksentanut päällensä. Tällä asukilla oli afasia, joten ei osannut kertoa kauan siitä oksentamisesta oli... Miltä se tuntuis maata omassa oksennuksessaan joku 30-45min?
Mutta vielä noista kelloista että ei sekään toimisi että kävisi vähän katsomassa kaikkien luona kuka tarvitsee eniten apua... Ensimmäisen luokse kun menee niin hän haluaa vessaan ja ei siitä voi enää pois lähteä. Pitäähän vessaan viedä.
Monesti tosiaan on työpäivän jälkeen ollut sellainen olo että ei pysty tekemään sitä työtä niin hyvin kuin haluaisi.
Itsekin toivon pääseväni vanhus alalle toihin ja opinnäytetyöni myös kuuluu aiheeseen ja juuri tähän aijan antamiseen vanhuksille. Minulla on käynnissä KYSELY: Vanhainkotien viriketoiminnasta johon toivon saavani mahdollisimman paljon vastauksia.
Olen samaa mieltä siitä, että raha tulisi käyttää työvoiman lisäämiseen, ei siihen että palkkaa nostetaan ja sitten hoitajia on mahdollista palkata entistä vähemmän (pelkään nimittäin että siihen tämä menee).
Mutta jos siitä ei ole liikaa vaivaa, toivoisin että tekin ehtisitte käydä vastaamassa kyselyyni, se on suhteellisen lyhyt.
Haaveena on että terveysalan ihmisten lisäkis olisi jokaiseen vanhuspaikkaan mahdollista palkata sosionomi tai muu vastaava, myös auttamaan hoidollisessa puolessa, mutta ennen kaikkea, jotta vanhuksille olisi entistä enemmän aikaa.
Minä pidän myös työstäni. En tosin pysty pitämään puolentunnin ruokataukoja, tai jos se lasketaan kun käyn muutamankerran kesken syömisen vastaamassa kelloihin, ja "ruokatauko" venyy puolentunnin mittaiseksi jaksoksi. Pidän siitä mitä töissä teen, vanhuksista ja heidänhoitamisestan. Mutta se mitä en voi sivuuttaa on se, että työ vie kaiken muun elämäni minimiin, en ehdi nukkua, laittaa ruokaa, aina koskee selkään ja hartioihin, olen väsynyt ja murtunut. harrtsuksista olen joutunut luopumaan, perheelle, siismiehelle ja lapselle ei ole milloinkaan aikaa, saati siten että joskus tapaisin ystäviä, sisaruksiani, vanhempiani, omaa mummoani, serkkujani jne. Viikonloput olen aina yleensä töissä, oli sitten vaikka joulu. vklvapaa minulla on noin kerran kahdessa kuukaudessa. Sen päälle kun vieä kituutan laksujen kanssa, vaikka paljon tätä halvemmi ei voisi elää, kun rahaa ei vapaa-aikaan kulu, vuokra kohtuullinen jne. Toivon tuntuvaa korotusta palkkaani, että saan velat maksettua ja hankittua ammatin, että minulla olisi muutakin elämää kuin työ. Tällä palkalla lisin mileuusti vanhusten parissa töissä arkipäivisin, virka-aikaan, mutta niin hyvä tämä palkka ei ole että työllä kannattaisi luopua kaikesta muusta, esim myös mielenterveydestään.
olet aivan oikeassa, itsekin olen tosiaan kolmesta viikonlopusta kaksi töissä, mieheni tekee "normaalia työaikaa" eli arkisin 8-16, minä kolmivuorotyötä, aikaa ei juuri jää hänelle, saatikaan ystäville ja sukulaisille. Samoin minulla ruokatauot keskeytyy kelloihin vastaamiseen. Tämä taitaa olla koko hoitoalan ongelma, mutta edelleen olen sitä mieltä, että nämäkin jaksamiseen vaikuttavat asiat helpottuisivat edes hieman kun saataisiin lisää työvoimaa. Tietenkin työmotivaatio voisi kasvaa, jos palkka olisi huikeampi... Ei tällä palkalla hurrata, mutta pärjätään!