Kirkon tiedotuskeskus

Kössönöm

on massiivinen laitos. Sen huomasin kun sivustolla kävin.

En enää ihmettele, miksi uskonnottomia ei televisiossa näy. Resurssit ja vaikutusvalta mediassa ovat vallan toiset kuin esim. Vapaa-ajattelijoilla.

Ei voi välttyä ajatukselta, että se ylimenevä osa, joka yhteisöverotuotosta hautaustoimeen kuluu, käytetään tuotteen mainostamiseen. Kysymys kuitenkin kuuluu: Mikä tuote?

http://www.evl.fi/kkh/kt/

10

882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirkon merkitykseen nähden

      Perinteisen printtimedian huomiointi kirkossa on ihan hyvässä hoidossa. Sen sijaan sähköisessä mediassa ja erityisesti uusmedian kohdalla ollaan pahasti jäljessä. Tämä taas vaatisi enemmän resursseja, sikäli tiedostuskeskus on pieni ja perinteinen. Uskonnottomien näkyminen mediassa on toinen juttu: kirkkokaan ei tee suoraan medioihin mitään, vaan tuottaa niiden käyttöön lähinnä tiedotteita. Lehdet sitten julkaisevat minkä parhaaksi näkevät. Sama pätee vaikkapa vapaa-ajattelijoiden tiedotteeseen. Nimi tiedotuskeskus on kuvaava nimi, mainontaan ja brändäykseen kirkko on käyttänyt hyvin vähän varoja. Helsingin uskotoivorakkaus on tästä poikkeus, joka tehdään Hesan yhtymän omilla varoilla, mutta näitä on ollut hyvin vähän (ja sikäli kai kampanja saakin huomioita)

      • Kimmo Koo

        Olet asiassa oikeassa. Kirkon tiedotuskeskus ei maksa mainoksistaan.

        Kirkon kannalta parhaita mainoksia ovat kuolinilmoitukset ja seurakunnalliset ilmoitukset, joita varsinkin vanhempi väestönosa lukee. Televisioon kirkolla on uskonnonvapauslainvastaisesti varattu oma siivu. Uusmedian tuottajana kirkko on heikoilla sillä täällä jokainen joutuu maksamaan omat kustannuksensa.

        Paperilla kirkolla on asiat median suhteen hyvin. Todellisuus on onneksi paljon valoisampi, sillä kirkko tavoittaa erittäin huonosti nuoret. Jos - ja kun - uskonnonopetus saadaan pois koulusta, kirkko ei pärjää enää kilpailussa.

      • Kimmo Koo kirjoitti:

        "Jos - ja kun - uskonnonopetus saadaan pois koulusta, kirkko ei pärjää enää kilpailussa."

        Mitä tekee nuori täytettyään 18 vuotta?

        Aivan oikein, eroaa kirkosta. Jos ev-luteilla ei olisi uskiksen moraalia, vaan he ryhdikkäästi olisivat vastavuoroisuusperiaatetta noudattaen esittäneet 16 vuotiaille äänestysoikeun lisäksi myös oikeutta erota kirkosta, niin tuota kahdeksantoistavuotiaiden buumia ei olisi.

        Se syntyisi 16 vuotiaiden keskuuteen.

        No, nykyiset lahkosta eroavat nuoret saavat jälkikasvua parinkymmenen vuoden sisällä joka tarkoittaa sitä että jälkeläiset ovat ala-asteella 2030-luvulla ja silloin heistä kuuluu kirkkoon enää 5-15% joten homma on ohi.

        Varsinkin kun toiselta laidalta pukkaa erilailla taikauskoisia.

      • Eija_Moilanen
        Kimmo Koo kirjoitti:

        Ootkohan muistanut laittaa nimen adressiin uskonnon opetus pois koulusta? Poika parka on yrittänyt kerätä viime maaliskuusta asti. Teeppä nyt sille hyvä mieli, kun olet kerran tuota mieltä.

        http://www.adressit.com/uskonnot_pois_kouluista

        Unohdit muuten rippikoulun. Mulla se kevätpuolella kuskaaminen ja istuminen alkaa.

      • Kimmo Koo
        Eija_Moilanen kirjoitti:

        Virkamiehenä joudun hoitamaan asioita jotka sivuavat uskontoa.

        "Unohdit muuten rippikoulun. Mulla se kevätpuolella kuskaaminen ja istuminen alkaa."

        En unohtanut. Rippikoulu tarvitsee koulua. Jos uskontoluokassa ei nähtäisi kuka on menossa rippikouluun, aniharva lähtisi, sillä kuka uskaltaisi mennä tuntemattomien hihhullien joukkoon. Pääosalle nuorista kaikki kontaktit kirkkoon ennen rippikoulua tulee koulun kautta.

        Virkamies taitaa potea unettomuutta tai on sitten lomalla.

        Ensimmäinen asia on, että asia lapset eivät joudu vieraiden hihhuleiden käsiin vaan useammilla on kerhoista saakka kokemusta niistä turvallisista aikuisista, jotka ovat heidän ympärillään.

        Toinen asia virkamiehen tietoon. Uskonnon opetusta on 1 h viikossa. Ja useimmiten sen pitää oma opettaja ala-asteella.

        Kolmas asia on, että tämä on myös lasten omien vanhempien asia, mutta ei ateistisen henkilön, jolle nämä asiat eivät kuulu kuin pelkästään omien lastensa kautta.

        Neljäs asia on, että pistän niin paljon rahaa läpi kunnalle ja valtiolle, että katson oikeudekseni vaikuttaa omien lasteni kouluopetukseen, mutta ymmärrän kunnioittaa myös muiden tätä oikeutta.

        Pystyykö virkamies ymmärtämään tämän?

      • Nasse.

        ei koululaitoksen.

        Opettakoot uskontokunnat omille jäsenilleen itse riittejään, se ei kuulu koululaitokselle.

      • Kimmo Koo
        Eija_Moilanen kirjoitti:

        Virkamies taitaa potea unettomuutta tai on sitten lomalla.

        Ensimmäinen asia on, että asia lapset eivät joudu vieraiden hihhuleiden käsiin vaan useammilla on kerhoista saakka kokemusta niistä turvallisista aikuisista, jotka ovat heidän ympärillään.

        Toinen asia virkamiehen tietoon. Uskonnon opetusta on 1 h viikossa. Ja useimmiten sen pitää oma opettaja ala-asteella.

        Kolmas asia on, että tämä on myös lasten omien vanhempien asia, mutta ei ateistisen henkilön, jolle nämä asiat eivät kuulu kuin pelkästään omien lastensa kautta.

        Neljäs asia on, että pistän niin paljon rahaa läpi kunnalle ja valtiolle, että katson oikeudekseni vaikuttaa omien lasteni kouluopetukseen, mutta ymmärrän kunnioittaa myös muiden tätä oikeutta.

        Pystyykö virkamies ymmärtämään tämän?

        "Virkamies taitaa potea unettomuutta tai on sitten lomalla."

        Töissä on kiireisin aika vuodesta. Kun pääsin kotiin, nukuin kunnon tirsat, valmistelin seuraavaa päivää ja menin yhdeksältä nukkumaan. Olen oppinut, että aamulla herättyä on turha maata väkisin.

        "Neljäs asia on, että pistän niin paljon rahaa läpi kunnalle ja valtiolle, että katson oikeudekseni vaikuttaa omien lasteni kouluopetukseen, mutta ymmärrän kunnioittaa myös muiden tätä oikeutta."

        Hienoa, että vanhemmat ovat kiinnostuneita koulusta. Toivoisin, että kirkkoon kuulumattomat vanhemmat huolehtisivat, että heidän lapsensa pääsisivät ET-opetukseen. Suomessa on kirkkoon kuulumattomia yli kymmenen kertaa niin paljon kuin ortodokseja, mutta paljon vähemmän päteviä opettajia. (ihmettele ja kauhistele http://www.feto.fi/ET_opettajat.htm) Monessa kunnassa ekaluokkalaiset laitetaan muitta mutkitta joko ortodoksiseen tai luteilaiseen uskontoon kuuluipa kirkkoon tai ei. Tilanne ei parane ellei vanhemmat puutu asiaan.

        "Toinen asia virkamiehen tietoon. Uskonnon opetusta on 1 h viikossa. Ja useimmiten sen pitää oma opettaja ala-asteella."

        Uskonnonopetusta on (muistaakseni) 4,9 % opetusajasta. Peruskoululaisen vuosikustannus lienee yli 5000 euroa, joten uskontoa opetetaan 250 eurolla jokaiselle koululaiselle joka vuosi.

        "Pystyykö virkamies ymmärtämään tämän?"

        Yritän hoitaa hommani siten, että apuuni voi luottaa jokainen uskontoon katsomatta.

      • huh huh...
        Nas.se kirjoitti:

        "Jos - ja kun - uskonnonopetus saadaan pois koulusta, kirkko ei pärjää enää kilpailussa."

        Mitä tekee nuori täytettyään 18 vuotta?

        Aivan oikein, eroaa kirkosta. Jos ev-luteilla ei olisi uskiksen moraalia, vaan he ryhdikkäästi olisivat vastavuoroisuusperiaatetta noudattaen esittäneet 16 vuotiaille äänestysoikeun lisäksi myös oikeutta erota kirkosta, niin tuota kahdeksantoistavuotiaiden buumia ei olisi.

        Se syntyisi 16 vuotiaiden keskuuteen.

        No, nykyiset lahkosta eroavat nuoret saavat jälkikasvua parinkymmenen vuoden sisällä joka tarkoittaa sitä että jälkeläiset ovat ala-asteella 2030-luvulla ja silloin heistä kuuluu kirkkoon enää 5-15% joten homma on ohi.

        Varsinkin kun toiselta laidalta pukkaa erilailla taikauskoisia.

        Mutta eikös uskonnosta vapaa halua olla vapaa myös muistakin uskonnoista eikä pelkästään kristinuskosta? Onhan se hurjaa jos näitä sharialain kannattajia olisi enemmistö ja tiedät varmaan, mitä shariassa sanotaan ateisteista?

      • huh huh... kirjoitti:

        Mutta eikös uskonnosta vapaa halua olla vapaa myös muistakin uskonnoista eikä pelkästään kristinuskosta? Onhan se hurjaa jos näitä sharialain kannattajia olisi enemmistö ja tiedät varmaan, mitä shariassa sanotaan ateisteista?

        päästään siihen että parannus ihmisoikeuksien kannalta arveluttavaan tilanteeseen johtaa katstrofiin?

        Aivan oikein, uskislogiikalla.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe