Kyllä tuossa PAKKO on olla ollut jonkin sortin kiusaamista taustalla. Siis ehkä jo ala-asteajoista lähtien, mutta anyway...
Oletetaan (hieman kärjistetysti), että Pekka-Eric olisi ollut suurinpiirtein koko koulun SUOSITUIN henkilö, jota pojat olisivat katsoneet ylöspäin/jäljitelleet ja tytöt huokailleet ihastuksesta, kun hän osuu kohdalle.
Enpä usko, että Pekka olisi siinä tapauksessa "intaantunut" ampumaan ketään.
Oletetaan (hieman kärjistetysti), että Pekka-Eric olisi ollut suurinpiirtein koko koulun SUOSITUIN henkilö, jota pojat olisivat katsoneet ylöspäin/jäljitelleet ja tytöt huokailleet ihastuksesta, kun hän osuu kohdalle.
Enpä usko, että Pekka olisi siinä tapauksessa "intaantunut" ampumaan ketään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
-Ei kiusaaminen oikeuta joukkomurhaan.
-Ei kiusatuksi tuleminen aiheuta automaattisesti joukkomurhan tekemistä.
-"Taustalla" todennäköisesti on myös paljon paljon muita asioita
-Kiusatut haluaisivat tappaa kiusaajat.
-Tai mieluummin, että kiusaajat itsestään
kuolisivat.
-Kiusaaja tappaa aina uhriaan kiusatessaan.
-Kiusaaja tekee murhan pitkäjänteisen hitaasti, saa
nauttia kauemmin sadismistaan.
Täytyy nyt muistaa että toisen murhaaminen ja henkinen väkivalta ovat kuitenkin eri asia. Sen voi saada jopa loppumaan, saada kiusaajat vastuuseen jne.
Kumman valitsisit itse mieluummin. Muutama luodinreikä omaan päähän vai se että joku pilkkaa sinua?
Tappaminen on aina rikos, mutta jos joku riistää itseltään hengen sen vuoksi, ettei kestä enää kiusaamista, niin tämä tekee kiusaajasta murhaajan. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että kiusaaja murhaa pala kerrallaan, snadisti sadistisesti.
-Kiusaamista, henkistä väkivaltaa ei saada loppumaan. Se seuraa uhria, vaikka vaihtaisi koulua/työpaikkaa.
-Tässä yhteiskunnassa kiusaajia ei laiteta vastuuseen, vaikka varmasti saataisiin.
-Kiusaaminen, henkinen väkivalta johtaa aina uhrin vakavaan henkiseen vammaan, joka seuraa parantumatta koko eliniän, johtaa huonontuneeseen elämään, vaikeuteen ihmissuhteissa, onnellisuuden katoamiseen ja itsemurhiin.
-Teini-iässä mietin itsemurhaa elämäni helpottajaksi, myöhemmin en halunnut antaa sellaista mallia lapsilleni, siksi vielä elän.
-Toisen murhaaminen ja kiusaaminen ovat sama asia.
Nykyään ei ole kenenkään kohdalla takeita netin suhteen, mihin valmiusjoukkoihin kukakin sattumalta eksyy. Sehän pelasi sotapeliäkin liian tosissaan, pelien kautta törmää samanhenkisiin toisiin. Vaikka pelaat alkuun maltillisesti, pelit vievät aina vaan enemmän aikaa, kunnes olet kunnolla koukussa. Sitten maailmasi alkaakin pyörimään liikaa pelissä ja tulee jo uniinkin, siitä ei ole pitkä matka fantasiointiin , miltä tuntuisi oikeasti.
kauhu, karate yms...leffoja. Tulee pelattua myös sellaisia. Noin ala-asteen lopulla jotkut alkoivat vittuilla, että ei halunnut käydä koulua.
Nyt olen paljon iloisempi, kun pääs sieltä poes. Eikä ole mitään semmoisia ajatuksia:
"No niin lähempä tästä leikkimään Bondia ja lahtamaan kuin Rambo suutuksissa"
Ja ainahan, kun on kiusattu tulee niitä taka-ajatuksia, toivoisi aseen ilmestyvän käteen tai jotain muuta vastaavaa, mutta ne ovat vain ajatuksia, eikä muuta.
Itseänkin hallistus sapettaa silloin tällöin, mutta olen vain hiljaa ja elän elämääni.
YMMÄRTÄKÄÄ HYVÄT IHMISET!!!!
Koukuttunut ihminen tuntee hyvää oloa pelatessaa. Kun hän ei pelaa, olo on levoton, hermostunut ja onneton.
Mitä väkivaltaisempia pelit ovat, sen enemmän pelaamiseen sisältyy riskejä.
Miten koukuttuneita lapsia ja nuoria voisi auttaa pääsemään irti peliriippuvaisuudesta?
Tähän ongelmaan kaivataan kipeästi ratkaisua.
olleen ja ihan lehtijutussa mainittukin että
lasagnea söivät ruokalassa juuri silloin.
Kinkku- tai Janssonin Kiusausta on ollut muuna päivänä- sotket nyt varmaan....