Onko teillä kokemusta siitä, että jos suvusta kuolee vanhempi tai nuorempinkin ihminen, niin samassa huomataan, että on saamme sukuun uuden ihmisen.
En tarkoita tällä mitään uudesti syntymää, vaan ehkäpä kyse on luonnollisesta tapahtumasta.
Itse olen kokenut tämän neljä kertaa ja toistan suvun piirissä, en ystävien poismenon, vaan ihan lähisuvun kanssa. Voihan se olla sattumaakin...!
P.S. Terkut teille tasapuolisesti:)
En tarkoita tällä mitään uudesti syntymää, vaan ehkäpä kyse on luonnollisesta tapahtumasta.
Itse olen kokenut tämän neljä kertaa ja toistan suvun piirissä, en ystävien poismenon, vaan ihan lähisuvun kanssa. Voihan se olla sattumaakin...!
P.S. Terkut teille tasapuolisesti:)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihmisiä kylläkin syntyy enemmän kuin kuolee.
En ajatellutkaan sitä kautta, vaan kokemuksena.
Voihan se kokemuskin olla sattumaan:)
mulla on aika pieni suku, mutta tietty vois ajatella, että noin on. Pakkohan oikeestaan on olla. Äitini puolelta suvun vanhin ehti kuolla vähän ennen kuin esikoiseni syntyi. Jos hän olisi elänyt hieman pidempään, olisi ollut 5 sukupolvea yhtä aikaa elossa.
Isän puolelta nyt kuoli yksi iäkäs, edellinen kuoli kesällä, vauva. Joten vajausta on siinä mielessä...
Tämä taitaa olla huono aihevalinta.
Lapsen kuoleman on selittämätön.
Pieni sukukin voi olla hyvä tai vähemmän hyvä:)
Lähdin itse pohtimaan tätä omasta kokemuksesta ja aina, kun joku on kuollut on joku syntynyt tilalle, se lienee sattumaa, ehkä...? Onnenkantamoista tai sitten jotain muuta.
kun venyttää aikaväliä, niin kyllähän sitä varmasti joku syntyy poisnukkuneen tilalle, ellei sitten koko suku ole sammuva :)
Se on se Elämän kehä, kuolema on osa sitä niinkuin syntymäkin... Onko se sitten sattumaa, vai onko se juuri niin kuin pitääkin olla ;)
Isoisäni kuoli samana yönä, kun poikani syntyi.
Oliko se sinun mielestä ihmeelistä vai sattuiko ihan muuten vaan?
Tämä raaka kysymys, mutta itse olen kokenut lähes saman.
siinä kieltämättä monenlaista ajatusta tuli mieleen.
Isoisäni oli ennen kuolemaansa kysynyt moneen kertaan, joko lapsi on syntynyt, mutta ei ehtinyt syntyä ennen isoisäni kuolemaa. Vain neljä tuntia ennen uuden jälkeläisen syntymää hän kuoli.
Isoisäsi oli järjissään ja osasi kysyä.
Minulla mummo oli niin kivun pitelemä, että kyseli kaiken moista mielikuvituksellista, ja lapsemme ehti syntyä ennen hänen kuolemaansa, mutta hän ei ehtinyt tiedostaa asiaa ja kuoli sitten juuri ennen ristiäisiä, surullista.
En halua olla jotain mieltä, mutta näiden omien kokemusten takia ajattelen, että asioilla on tarkoituksensa.:)
Joudun nyt poistumaan.
Ajatus oli, että onko mahdollista kokemuksena huomata, että jotainkuin poistuu niin tilalle tulee uuttaa?
P.S. sehän on totta jo nyt muodossa ja toisessa.
Palataan:) tai sitten ei:(
monenlaisia yhteensattumia. Toiset vain pistävät ne merkille.
Joitain muistoja ja ajatuksia heräsi mieleen.
Tämä on arkaa materiaalia ja olkoon..
Pienenä tyttönä sukulaisissa sattuneen vasikan kuoleman ja samana päivänä syntyneen toisen jäi minulle mieleen sellaisena tapahtumana, josta kerroit aloituksessasi.
Koin selkeästi lohdutusta, vaikka kukaan ei minulle tätä asiaa sen kummemmin selitellyt, joten lapsen mieli päätteli.
Isoveljeni kuoleman keväällä suuren suuri ja erittäin vanha koivu kaatui yllättäen myrskyissä.
Muistan menetyksen aina.
Juuri sinä vuonna kun se suuri koivu kaatui.
Veljeäni hautaan saattaessa tätini kulki vierelläni. Molemmat meistä huomasi mustien lintujen lentävän oksalta oksalle kuin saattueeseen kuuluvana.
Itku takertui kurkkuun, kun tätini totesi minulle,että tuntuu kuin edesmenneet sukulaiset olisivat mukana. Näin olin myös itse kokenut.
Tiedä sitten onko karjalaismummon tarinat,veren perintö vai herkkyys tässä lajissa kyseessä?
eläimen yli tasan yhden kerran elämässäni. Se tapahtui, kun lähdin mainitsemani 30-kymppisen ystäväni hautajaisista. Eläin oli lintu, jonka oletin nousevan siivilleen auton lähestyessä.
Samana vuonna jouduin kaivamaan ylös pihaltamme ensimmäisen istuttamani omenapuun. 8-vuotiaan Valkeakuulaan kuolemansyy ei selvinnyt, mutta sen juuria katkoessani tunsin katkovani omia juuriani menneeseen - hautaavani osaa itsestäni ystäväni mukana.
Ei tuollaiset unohdu.
Sitäpaitsi puut ovat -
- ja siksi toivon, että kuoltuani minut tuhkataan, ja sirotellaan puun juurelle.
ne ovat erityislaatuisia kokemuksia.
Se vanha koivu joka kaatui ei ollut ensi kertaa myrskyjen kourissa.Siinä se uljaasti kasvoi suurella aukealla aikalailla muuta maata korkeammalla.Koivu oli niin vanha,että ylimmistäkin oksista näytti kasvavan täysikasvuisia koivuja.
Sen puun juurelle oli mukava mennä,se houkutteli luokseen päivittäin.Lapset leikkivät ja keinuja tehtiin köysistä ja autonrenkaista:)
Koivun elämän saimme jatkojalostaa myöhemmin lämmitykseen,mutta kanto on yhä tallella.
Hienoa,että meillä on muistot.