Hei!
Ateisti- palstan ollessa aktiivisin ja tasokkain näistä uskonnollisista osioista,niin kopsasin tämä,aina niin ajankohtaisen aiheen tänne.
Mielipiteitä kiitos!
" Kaikki olivat varmoja
Kirjoittanut: J:sen paluusta 14.11.2007 klo 08.12
Historian kuluessa kovin moni on ollut varma Jeesuksen toisen tulemisen ajankohdasta.
1)Jeesus:sanoi tulevansa oman sukupolvensa aikana eli joidenkin kuulijoittensa vielä eläessä !!!
2)Paavali:oli varma,että loppu oli jo käsillä ja Jeesus noutaisi omansa melko pian (P. vielä eläessä).
3)Luther:oli varma,että Jesus tulisi pian (L. vielä eläessä,1500-luvulla).
4)Newton:Jeesus tulisi 2014.
5)Lindeman:Jesuksen piti tulla joskus 80-luvulla.Mies lopulta itse pakeni Ruotsiin kohujansa.
6)Meller:liukkaista liukkain ja pokka pitää tarvittessa (kyyneleetkin teatteria?):Jesuksen piti tulla 70-luvulla(?),80-luvulla(?),90-luvulla(?),2000-luvulla(?).Muistaakseni sanonut,että viimeistään 2028(?).Toisaalta Melleri on voinut sanoa mitä vain ja selitykset lötyvät aina:) "
Ateisti- palstan ollessa aktiivisin ja tasokkain näistä uskonnollisista osioista,niin kopsasin tämä,aina niin ajankohtaisen aiheen tänne.
Mielipiteitä kiitos!
" Kaikki olivat varmoja
Kirjoittanut: J:sen paluusta 14.11.2007 klo 08.12
Historian kuluessa kovin moni on ollut varma Jeesuksen toisen tulemisen ajankohdasta.
1)Jeesus:sanoi tulevansa oman sukupolvensa aikana eli joidenkin kuulijoittensa vielä eläessä !!!
2)Paavali:oli varma,että loppu oli jo käsillä ja Jeesus noutaisi omansa melko pian (P. vielä eläessä).
3)Luther:oli varma,että Jesus tulisi pian (L. vielä eläessä,1500-luvulla).
4)Newton:Jeesus tulisi 2014.
5)Lindeman:Jesuksen piti tulla joskus 80-luvulla.Mies lopulta itse pakeni Ruotsiin kohujansa.
6)Meller:liukkaista liukkain ja pokka pitää tarvittessa (kyyneleetkin teatteria?):Jesuksen piti tulla 70-luvulla(?),80-luvulla(?),90-luvulla(?),2000-luvulla(?).Muistaakseni sanonut,että viimeistään 2028(?).Toisaalta Melleri on voinut sanoa mitä vain ja selitykset lötyvät aina:) "
Vastaukset 20
Vanhimmat
Odotellaan kaikessa rauhassa, sillä kyllä Jeesus vielä palaa takaisin. Jumalan aikataulussa yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.
Jeesuksessa vaikuttanut Kristus-Henki palasi takaisin jokaiseen arvolliseen(sydämentila,elämänkokemus,empatiakyky,tietoisuudentaso j.n.e.) ihmiseen, sitä se tarkoittaa ei fyysistä palaamista tai hakemista 'pilviin'.
'Pilviin' hakeminen tarkoittaa jälleensyntymisistä poistumista.
ps. Jeesus ihmisenä on kuollut jos et satu tietämään
nousi ylös haaudasta ruumiillisesti, ei makaa haudassa enää, oli siellä vain noin kolme päivää.
Luukas 24:
36. Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
37. Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen.
38. Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne?
39. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."
40. Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa.
41. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?"
42. Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
43. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.
-jos olisi ollut Henki, ei olisi syönyt maallista ruokaa.
>>Jeesuksessa vaikuttanut Kristus-Henki palasi takaisin jokaiseen arvolliseen(sydämentila,elämänkokemus,empatiakyky,tietoisuudentaso j.n.e.) ihmiseen, sitä se tarkoittaa ei fyysistä palaamista tai hakemista 'pilviin'. >'Pilviin' hakeminen tarkoittaa jälleensyntymisistä poistumista.
>>nousi ylös haaudasta ruumiillisesti, ei makaa haudassa enää, oli siellä vain noin kolme päivää.>jos olisi ollut Henki, ei olisi syönyt maallista ruokaa.>-jälleensyntymistä EI OLE RAAMATUSSA, on vain Jumalan Hengen ja Sanan kautta tapahtuva hengen uudistus, uudestisyntyminen, sisäisen ihmisen muutos.
Jeesus ei omien puheidensa mukaan tule enää takaisin. Kannattaa tutustua joskus Raamattuun ja jo ennen kuin esittää turhanoloisia väitteitä hänen mahdollisista tekemisistään.
Joh.14:
2. Minun Isäni huoneessa on monta asuinsiaa; jos ei niin olisi, niin minä sanoisin teille: minä menen valmistamaan teille siaa. 3. Ja vaikka minä menen pois valmistamaan teille siaa, niin minä tulen jälleen ja otan teidät tyköni, että kussa minä olen, siellä pitää myös teidän oleman. (Biblia, uskollinen alkukielelle)
-38
2. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3. Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
-Jeesus sanoi tulevansa takaisin
Ap.1:
9. Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
10. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
11. ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
-enkelit todistivat saman asian kuin Jeesus, takaisnpaluun.
Matteus 24:
31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella
1 tes 4:
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
1 Kor 15:
22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
Ilm.1:
7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
on kiinnostava. Miten jumalan poika voi olla sitä? Vastaan itse: - Hänet siitti temppeliportto Simeon edustaen pyhäähenkeä.
minä aina pohdin sitä, miten isoäiti pärjäsi suden vatsassa. Tätä kysyy Pikku Liisi, 5 v.
kuin Joona pärjäsi suuren kalan vatsassa.
Matteus 24:
44. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
-Hän tulee silloin, kun emme luule tulevan.
Matteus 25:
48. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49. ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50. niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51. ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
1. "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
2. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
3. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
4. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.
5. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
6. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
7. Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
8. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.'
9. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
10. Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
12. Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.'
13. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
14. Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille:
-ei tiedetä päivää, eikä hetkeä
Markus 13:
32. Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
Ap.1:
7. Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
-eidän ei tarvitse suuremmin miettiä aikoja ja hetkiä, vaan julistaa evankeliumia pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
Turha teidän ateistien on Jeesusta odotella. Ei hän ole teille tulossa puhumaan yhtään mitään. Eli teille: Jeesus ei ole tulossa. Jeesusta on ihan turha odotella.
savonkakola tietäis? se vaikuttaa sen verran hullulta että osaa varmaan sanoa ennusteen.
Sitten kun evankeliumi on saarnattu KAIKKEEN maailmaan.Mutta vielä ei niin ole käynyt.
Siitä hetkestä, ei tiedä enkelit, ei Poika vaan Isä Jumala itse.
naama venähtää pahemman kerran kun Jeesus Kristus tulee omiaan hakemaan.Ylöstempaus, pilvissä ja tuulissa saamme nähdä ja kohdat Hänet, jonka kyljen roomalaisen sotilaan keihäs puhkaisi ja josta vuosi vettä ja verta.
Hän tulee kuninkaallisella majesteettisuudella, voi sitä ilon hetkeä, kun uskomme muuttuu näkemiseksi!
Hallelujaa, kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hegelle, aamen:)
jo kuukauden kuluttua.
odottaa vaan sitten pukkia(:
Minä odotan Jeesusta Kristusta ja olin tänäiltana vankilassa puhumassa Hänestä, koska Hän sanoi:Markuksen evankeliumi 16:15-16 Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, joka ei usko on jo tuomittu kadotukseen. Näin.
>>Milloin Jeesus palaa?>>
Jeesus on jo palanut poroksi. Nyt hän vetää Petterinä pukin rekeä.
Seuraavassa listassa on kahden vuosituhannen ajalta 44 kuuluisinta ja aikoinaan eniten kohua ja paniikkia aiheuttanutta maailmanlopun ennustusta:
http://www.randi.org/encyclopedia/appendix3.html
Toteuituiko yksikään? Tämän kolmannen vuosituhannen alkutaipaleen aikana olen itse lukenut varmasti kymmeniä uusia ennustuksia maailman lopusta ja kaikenlaisten ökkömönkiäisten paluusta Maapallolle, avaruusdinoista kostajaplaneettojen kautta Jeesukseen.
Kaikki yhtä todennäköisiä, eli eipä syytä huoleen. Ihmiskunta tuhoaa itsensä, kun se aika on, ei siihen ulkopuolisia satuolentoja tarvita.
Tämä on siis ihan faktatieto, jonka kuulin uskovaisilta (hellari) sukulaisiltani vuonna -73. Se että tuo 35 vuotta sitten julistettu "pian" ei meidän korvissamme kuulosta pikaiselta johtuu kuulemma vain meistä hölmöistä, koska Jeesuksen ja Jumalan "pian" on jotain ihan muuta kuin meidän ihmisten pian.
Niinpä niin ja joopa joo. Minäpä uskon tuon kaiken ihan pian.
ja jos tulee niin mahtaa haista pahalle se raato.