Rakkaus ja totuus kulkevat rinnan

Nyt puhumme siis Jumalan pelastavasta sanasta.

On hyvin inhimillistä, vaieta pelon tähden totuuden sanomisesta.

Pedolla ja väärällä profeetalla on varsin usein ulkoisesti lampaan muoto, lempeät sanat, lämmin ja rakastava ulkoinen olemus. Näin siksi että eksytys varmimmin onnituisi, ja mahdollisimman moni eksyisi.

Jumala on myös syntistä armahtava rakkaus, mutta se rakkaus ei valehtele. Jumalan rakkaus tapahtuu totuuden kohtaamisen kautta.

Kun taas pedon ja väärän profeetan henki mukuttaa uhrinsa oman onnistumisen tuoman itsetyytyväisyyden makeaan uneen.

Paljon enemmän tehdään syntiä siinä, että hylkäämisen pelossa vaietaan kun pitäisi tuoda esiin se, että JOKAINEN ihminen on syntinen ja pelastuakseen tarvitsee Jumalan armon.

Tai vaihtoehtoisesti paetaan paikalta, vaietaan ja salataan totuus, vaikka se olisi itselle selvä.
---------

*) Emme koskaan voi julistajina tietää sitä, mikä on kunkin kohdalla se herättävä sana.

Jumala sallii myöskin muun muassa vakavia onnettomuuksia, että ihmiset heräisivät synnin unesta etsimään vapahtajaa Jeesusta Kristusta.

Vain Jeesuksessa Kristuksessa on meidän syntisten pelastus. Muuta mahdollisuutta ei ole kun Jumalan armosta uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
15580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Näin on. Rakkaus ja totuus.

Jeesus tahtoo vielä tänäänkin pelastaa syntisiä, heikkoja ja nääntyviä. Vain Hänessä on syntisen armahdus. Hänen haavojensa kautta olemme parannetut.

Kiitos Jeesus!

Autuaallinen vaihtokauppa: Jeesus kantoi syntimme ja antoi vanhurskautensa meille. Täydellisen Vanhurskautensa, joka ainoastaan kestää kuolemassa ja tuomiolla Jumalan kirkkaudessa.

Sen saa uskolla omistaa jokainen syntinen.

Äänestä
  • aloittajan viestiin.

    Voi hirvitys noiden pilkkaajien ja Pyhän Veren häpäisijöitä!! Joutuvat kerran Jumalan edessä vastaamaan kirjoituksistaan. Ainoastaan parannus voi pelastaa, niin kauan, kuin armon aurinko paistaa. Tehkää siis parannus jo tänään, ette tiedä, milloin aikanne loppuu!

    Äänestä

  • Ettet vaan ole harhautettu?!!!

    Harhauttaja opettaa, että Jeesus sovitti kaikkien synnit ja se on vale!

    Jeesus sovitti VAIN syntiin pakotettujen synnit.
    Jos, siis JOS Jeesus olis kaikkien synnit sovittanut niin Hänen ei olis tarvinnut vahvistaa Jumalan Mooseksella antamia käskyjä ja lisätä rakasta lähimmäistäsi käskyn.

    Jos, siis JOS kaikkien synnit olis sovitettu niin kaikki kristinuskon, Stalinen, Hitlerin, Husseinin jne jne tekemät ja teettämät murhat olisivat Jumalan ja Jeesuksen tahdon tekoja ja niin hullua uskovaistakaan tuskin on että niin uskoo!!!! Raamatunkaan UT:n älä tapa käskylle EI OLE POIKKEUSTA MUUTA KUIN JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN MÄÄRÄYKSESTÄ.

    Äänestä

  • yguio kirjoitti:

    Ettet vaan ole harhautettu?!!!

    Sinun sanasi on saatanan oppia. Vaikene, sinä katala ja häijy saatanan enkeli, tätä rukoilen Jeesuksen nimessä.
    ---------

    Tämä on Jumalan sanaa: ->

    1. Joh. 2:1   Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi;

    mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

    1. Joh. 2:2   Ja hän on meidän syntiemme sovitus; ...

    - eikä ainoastaan meidän, ...

    - vaan myös koko maailman syntien.

    Äänestä

  • yguio kirjoitti:

    Ettet vaan ole harhautettu?!!!

    Harhauttaja opettaa, että Jeesus sovitti kaikkien synnit ja se on vale!

    Jeesus sovitti VAIN syntiin pakotettujen synnit.
    Jos, siis JOS Jeesus olis kaikkien synnit sovittanut niin Hänen ei olis tarvinnut vahvistaa Jumalan Mooseksella antamia käskyjä ja lisätä rakasta lähimmäistäsi käskyn.

    Jos, siis JOS kaikkien synnit olis sovitettu niin kaikki kristinuskon, Stalinen, Hitlerin, Husseinin jne jne tekemät ja teettämät murhat olisivat Jumalan ja Jeesuksen tahdon tekoja ja niin hullua uskovaistakaan tuskin on että niin uskoo!!!! Raamatunkaan UT:n älä tapa käskylle EI OLE POIKKEUSTA MUUTA KUIN JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN MÄÄRÄYKSESTÄ.

    Remppis vai ei missään nimessä ole harhautettu . Sinä vain et voi tuntea sellaista asiaa , olet myynyt itsesi pirulle , liian piukkaan .

    Harhauttaja on messi ja kaikki mitä sinä kirjoitat . Ovat harhautus tekstiä , m.e.s. sinä se valehtelet muista kirjoituksiasi

    JEESUS sovitti kaikkien synnit Golgtalla. Aivan kaikkien sitä et voi kieltää , muuten kuin suoralla valheella . Siinä on vain sinun kohdalla se huono puoli , että sinä et enää voi jaksaa USKOA sitä todeksi , olet puhunut ja tehnyt niin paljonpahaa ehkä olet luopunut JUMALASTA , siitä nimettömästä JUMALASTA josta kaikki on saanut alkunsa

    Noiden Stalinien , Hitlerin ,ja Husseinin , jne. OLITKO katsomassa kuinka siellä oikeutta jaettiin vai mistä luulosi on peräisin . Miksi koko aika sinun pitää hokea älä tapa käskyä . Minä en ole suunnittelemassa mitään tappoa , ja toivon ettet sinäkään

    Olen aikaisemminkin kirjoittanut tästä , mistä me tiedämme mikä on JUMALAN TYÖN oikea järjestys , ja tahto Hän ne on laatinut ja käyttää hyväkseen emme me vaikka luulemmekin niin , Varsinkin m.e.s.

    Äänestä

Niinhän se on. Ensin opetetaan syntiseksi (rikolliseksi), ja kun tekee niinkuin käsketään, k.e. että ampuu 9 syntistä (rikollista) k.e. Jokelassa 7.11.2007, niin siinä se "sivistyksen ja kristinuskon" oppi onkin pienessä paketissa.

Äänestä
  • Siitä on 5 Tuomiokirjassa sanottu esni vuodelle; " Lapsi kun tappaa lapsia, seurakuntaa syytetään. " (seurakunta joka opettaa tappaamaan, on syyllinen )

    Äänestä

  • Kuulin tuossa tauolla, että tämän Jokelan murhaajan
    toinen vanhemmista oli, Pentti Linkolan seuraajia
    ja hehän ovat sitä mieltä ,että ihmisiä on maailmassa 3-4 miljardia liikaa . Kumpikaan vanhemmista ei ollut minkään sortin uskovia , älä hauku väärää puuta mes. Tämä ei ollut Kristinuskon asia , vaan sinun saatanasi asia . Hänellä on nyt kiirettä koska tietää olevan vähän aikaa jälellä .

    Äänestä

Poistu keskeltämme sinä saatanan lähettiläs.

Äänestä
  • Tunsit itsesi, peilistä!

    Äänestä

  • Matti E. Simonaro on okkultistihörhöm ja saatanan apostoli. Hän esiintyy myös erilaisina sekavina kirjainyhdistelinä täällä.

    Äänestä

  • tgyhuio kirjoitti:

    Tunsit itsesi, peilistä!

    Poistu keskeltämme sinä saatanan henki.

    Äänestä

"Rakkaus ja totuus kulkevat rinnan"

Eli kristinuskossa saatanan totuus kulkeen murhaajan rakkauden rinnalla tappamalla omia uskovaisiakin. se on totuutta kristinuskon rakkaudesta saatanallisesti.

Äänestä
  • Okkultisti Matti on ahkeria saatanan poikia, harvinaisen sitkeä lihainen Kristuksen pilkkaaja.

    Mutta kyllä pehmeetä vielä tulee, odota vähän aikaa. Sääli vain, kun mies on umpisokea eikä näe milliäkään eteensä.

    Äänestä

"Rakkaus ja totuus kulkevat rinnan"

Kristinuskon saatanan tapa rakastaan lähimmäisiään ja valehteija totuus tulee esiin historiassa. Satoja miljoonia kristinuskon toimeta on älä tapa käskyn vastaisesti tapettu ja tapatettu jotta kristinuskon saatanan lähimmäisen rakkaus tulisi saatanallisesti ymmärrettäväksi.

herra saatanaa perisynteineen palvelevat ovat ahtaalla syyttömien synnistäjinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jumalan lapsi kirjoitti:

Nyt puhumme siis Jumalan pelastavasta sanasta.

On hyvin inhimillistä, vaieta pelon tähden totuuden sanomisesta.

Pedolla ja väärällä profeetalla on varsin usein ulkoisesti lampaan muoto, lempeät sanat, lämmin ja rakastava ulkoinen olemus. Näin siksi että eksytys varmimmin onnituisi, ja mahdollisimman moni eksyisi.

Jumala on myös syntistä armahtava rakkaus, mutta se rakkaus ei valehtele. Jumalan rakkaus tapahtuu totuuden kohtaamisen kautta.

Kun taas pedon ja väärän profeetan henki mukuttaa uhrinsa oman onnistumisen tuoman itsetyytyväisyyden makeaan uneen.

Paljon enemmän tehdään syntiä siinä, että hylkäämisen pelossa vaietaan kun pitäisi tuoda esiin se, että JOKAINEN ihminen on syntinen ja pelastuakseen tarvitsee Jumalan armon.

Tai vaihtoehtoisesti paetaan paikalta, vaietaan ja salataan totuus, vaikka se olisi itselle selvä.
---------

*) Emme koskaan voi julistajina tietää sitä, mikä on kunkin kohdalla se herättävä sana.

Jumala sallii myöskin muun muassa vakavia onnettomuuksia, että ihmiset heräisivät synnin unesta etsimään vapahtajaa Jeesusta Kristusta.

Vain Jeesuksessa Kristuksessa on meidän syntisten pelastus. Muuta mahdollisuutta ei ole kun Jumalan armosta uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu