Sapatti

Kirkkokunnat ovat kaikki samanlaisia suurten virheiden summia. Jumalan armosta ne ovat kuitenkin olemassa, yhtäkään hän ei ole hävittänyt. Jopa adventtikirkolla on oma roolinsa tässä salatussa pelastumissuunnitelmassa. En voi tietää mikä sen rooli tulee olemaan, mutta ehkä sen jotkin opettamat opinkappaleet saavat raamatun arvioimaan niiden todellista tarpeellisuutta.
Kol 2:16-18 toteaa selvästi, että voittajan palkintoa on turha riistää kieltämyksin tai enkeleitä palvoen.

Yhtälailla raamatun kohta opettaa, ettemme voi tuomita niitä (Adventisteja) jotka tahtovat viettää sapatin päiviä.
Sapatti on vain sen varjoa mikä on vasta tulossa. Totuus on, että ruumis on Kristuksen. Me emme enää taistele verestä tai lihasta.

Adventisteille haluan kertoa tämän
rauhan evankeliumin:

"Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille jotka
kaukana olitte, ja rauhaa niille jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö
ja kaikki liha on näkevä Jumalan pelastuksen
ja he kuulevat sen."
265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Edellyttäen että adventistit tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen.

Äänestä

kirjoitetaan oikeaa sanomaa! Lukekaa Adventistit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janisentti kirjoitti:

Kirkkokunnat ovat kaikki samanlaisia suurten virheiden summia. Jumalan armosta ne ovat kuitenkin olemassa, yhtäkään hän ei ole hävittänyt. Jopa adventtikirkolla on oma roolinsa tässä salatussa pelastumissuunnitelmassa. En voi tietää mikä sen rooli tulee olemaan, mutta ehkä sen jotkin opettamat opinkappaleet saavat raamatun arvioimaan niiden todellista tarpeellisuutta.
Kol 2:16-18 toteaa selvästi, että voittajan palkintoa on turha riistää kieltämyksin tai enkeleitä palvoen.

Yhtälailla raamatun kohta opettaa, ettemme voi tuomita niitä (Adventisteja) jotka tahtovat viettää sapatin päiviä.
Sapatti on vain sen varjoa mikä on vasta tulossa. Totuus on, että ruumis on Kristuksen. Me emme enää taistele verestä tai lihasta.

Adventisteille haluan kertoa tämän
rauhan evankeliumin:

"Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille jotka
kaukana olitte, ja rauhaa niille jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö
ja kaikki liha on näkevä Jumalan pelastuksen
ja he kuulevat sen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu