Raamatussa sanotaan, että Jeesus sanoi toisen tulemisensa tapahtuvan ennen kuin silloinen sukupolvi kuolee. Eli olisi pitänyt tapahtua jo hyvissä ajoin ennen vuotta 300.
Toisaalta sanotaan, että tarkkaa päivää ei tiedä kuin Jumala. Tätä uskovaiset käyttävät perusteluna, miksi maailmanloppu ei ole tullut. Mutta toisaalta vaikka tarkkaa päivää ei tiedetä, niin se ei siltikään vie pois sitä faktaa, että jeesus sanoi sen joka tapauksessa tapahtuvan 100 vuoden sisällä. Eli SELVÄ aikaraja on asetettu, joka tietysti ihmiselle on liikaa, kun harva 100v elää, eli silti se päivä tulisi kuin varkain.
Eli edelleen se, että raamatussa puhutaan tarkan päivän tuntemattomuudesta, niin tälle tuntemattomalle päivälle on asetettu yläraja. Vieläkö raamatusta löytyy tällekin "selitys" tai paradoksaalinen tulkinta?
Toisaalta sanotaan, että tarkkaa päivää ei tiedä kuin Jumala. Tätä uskovaiset käyttävät perusteluna, miksi maailmanloppu ei ole tullut. Mutta toisaalta vaikka tarkkaa päivää ei tiedetä, niin se ei siltikään vie pois sitä faktaa, että jeesus sanoi sen joka tapauksessa tapahtuvan 100 vuoden sisällä. Eli SELVÄ aikaraja on asetettu, joka tietysti ihmiselle on liikaa, kun harva 100v elää, eli silti se päivä tulisi kuin varkain.
Eli edelleen se, että raamatussa puhutaan tarkan päivän tuntemattomuudesta, niin tälle tuntemattomalle päivälle on asetettu yläraja. Vieläkö raamatusta löytyy tällekin "selitys" tai paradoksaalinen tulkinta?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, että niin uskikset kuin atetkin ymmärtävät raamatun.
mun silmissä tämä näyttää hassulta, koska pidän raamatunkirjoittajia erittäin järkevinä ihmisinä.
Teitä tietäjiä on paljon, nyt keuliminen on jo suotavaa; mihin perustuu raamatun ennustukset?
Oletti maailmanlopun tulevan hänen elinaikanaan. En nyt kylläkään muista mistä se sieltä Uudestatestamentista löytyy.
Jeesus odotti maailmanlopun tulevan elinaikanaan. Esimerkiksi kun hän lähetti opetuslapsensa julistamaan sanomaansa (Matt. 10) Israelin kyliin ja kaupunkeihin, hän sanoi heille, että ette ehdi käydä kaikkia kaupungeja läpi ennen kuin Ihmisen Poika tulee. Opetuslapset tulivat takaisin mestarinsa luo. Jeesus pettyi, kun maailmanloppu ei tullutkaan. Samoin Jeesus Albert Schweitzerin sanoin "luuli olevansa Messias, mutta kuoli pettymyksen huuto huulillaan." Lopun odotus oli Jeesuksen omassa julistuksessa varsin keskeinen. Mutta kuinkas kävikään: loppua ei tullut ja Jeesuksen seuraajat laittoivat hänen suuhunsa sanat: kukaan ei tiedä päivämäärää, milloin loppu tulee, ei poikakaan, vaan isä itse.
Matteus 10:
23. Kun vainoavat teitä yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Sillä totisesti sanon teille: ette ennätä loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika tulee.
-ei niitä kaupunkeja vieläkään ole käyty läpi, koska vainot Israelin maassa ja kaupungeissa ovat tehnneet sen mahdottomaksi vielä. Juutalaiset vainoavat kristittyjä ja Vanhan liiton lait ovat suurimmasa osassa voimasa. Messiaanisia juutalaisia on pieni joukko ja eivät ehdi ja voi käydä läpi Jeesuksen tarkoittamilla sanoilla ilmaistakseni.
jeesuksesta noissa tarinoissa ja opetuksissa, kuin hänen pitäisi tulla, vaan sitä, että hän tulee sinun mielesi tilalle? niin että annat itsesi jotta hän voi tulla? ;)
loppu ole!
Jeesus TULEE hakemaan omansa(Hänelle elämänsä antaneet Room 10:9-10) ja vie Karitsan hää juhlaan taivaaseen.
Maailman loppuun ON, vielä PALJON, PALJON aikaa tuosta tapahtumasta.Lue/lukekaa Raamattunne OIKEIN.
Kyllä, kyllä UUSI TAIVAS , UUSIMAA, UUSI JERUSLEMI.....mutta nyt on EVANKELIOINNI AIKA.
Jumala TAHTO on että KAIKKI saavat kuulla EVANKELIUMIN, ILOSANOMAN, HYVÄN SANOMAN Johanneksen evankeliumin 3:16.
Ei Jumala viivytä lupaustaa, vaan on tasapuolinen kaikkia kohtaan ja haluaa että KAIKKI ihmiset PELASTUISIVAT!!!!!!
Jos kerran kaikkivaltias jumala haluaa pelastaa kaikki ihmiset, niin silloin kaikki ihmiset tietenkin pelastuvat! Mikään muuhan ei ole edes mahdollista, sillä mikä muka voisi estää kaikkivaltiasta jumalaa toteuttamasta omaa tahtoaan?
Meillä ei siis ole mitään hätää, sillä kaikkivaltias jumala haluaa pelastaa meidät kaikki ja silloinhan mitään muuta ei voi tapahtua, kuin että kaikki tapahtuvat (tai sittten se jumala ei olekaan kaikkivaltias).
"Mikään muuhan ei ole edes mahdollista, sillä mikä muka voisi estää kaikkivaltiasta jumalaa toteuttamasta omaa tahtoaan? "
Ihmisen jääräpäisyys. Vai haluaisitko Jumalan tekevän sinusta uskovaisen ilman sinun suostumustasi?
"Jos kerran kaikkivaltias jumala haluaa pelastaa kaikki ihmiset, niin silloin kaikki ihmiset tietenkin pelastuvat! "
Ei, koska silloin Jumala joutuisi pakkottamaan osan ihmisistä Taivaaseen. Sitä Jumala ei tule tekemään. Et sinäkään varmaan haluaisi, että joku pakottaisi sinut rakastamaan itseään?
niin jos taivaassa on kivempaa kuin helvetissä, niin mieluummin minut saa pakottaa taivaaseen kuin helvettiin. Ja kyllä minut saa mieluummmin rakastuttaa vaikka suurörkkiin Ö kuin grillata. Rakastaminen on kivaa, vaikken olekaan viitsinyt ruveta olemattomia rakastamaan kun oleviakin on olemassa.
Tänne kirjoitteluani lukuunottamatta suhteellisen selväjärkisenä ihmisenä ymmärrän kuitenkin, että molemmat kristilliset loppusijoitusvaihtoehdot ovat satua. Siihen ei hihhuli pysty.
Se että käsittää ikuisen piinan saduksi ei tarkoita, että haluaa itselleen ikuista piinaa. Paitsi tietysti sillä säälittävällä hihhuli"logiikalla".
"Se että käsittää ikuisen piinan saduksi ei tarkoita, että haluaa itselleen ikuista piinaa. Paitsi tietysti sillä säälittävällä hihhuli"logiikalla".
Luepa uudestaan. Hihhulilogiikalla siis joku haluaa itselleen ikuista piinaa...?
Tyylisi, sananvalintasi ja sävysi muistuttaa erään Irmeli Salon käsialaa, mutta tämän olen sanonut ennenkin. Onkin huolestuttavaa, jos Mirka, Elwen ja Irmeli Salo ovat sama henkilö eri nikeillä (kaikki muuten ovat naisia?), niin mitä tuo henkilö mahtaa muuna aikanaan tehdä?
Noh, vain ylläpito ja Jumala tietävät totuuden.
viestin sisällön kommentointi tuntuu olleen hihhulille ylivoimaista.
Liian vähän älyä, liian vähän koulutusta, vaiko molempia.
Halua ei pitäisi puuttua kun kerta olet lähetystyössä.
ei hihhuloisi.
Kenties Jeesus saattaa tulla jossain taivaallisessa orgiassa? No, mene ja tiedä. On siinä varmaan jo jomotusta kivespusseissakin, kun 2000 vuotta sitten on viimeksi tullut.
Raamattua vähän enemmän ja alkukielen mukaan, tuotakaan virhettä ei sinun ajatusmaailmassasi olisi.
>>Raamatussa sanotaan, että Jeesus sanoi toisen tulemisensa tapahtuvan ennen kuin silloinen sukupolvi kuolee. Eli olisi pitänyt tapahtua jo hyvissä ajoin ennen vuotta 300.
Toisaalta sanotaan, että tarkkaa päivää ei tiedä kuin Jumala. Tätä uskovaiset käyttävät perusteluna, miksi maailmanloppu ei ole tullut. Mutta toisaalta vaikka tarkkaa päivää ei tiedetä, niin se ei siltikään vie pois sitä faktaa, että jeesus sanoi sen joka tapauksessa tapahtuvan 100 vuoden sisällä. Eli SELVÄ aikaraja on asetettu, joka tietysti ihmiselle on liikaa, kun harva 100v elää, eli silti se päivä tulisi kuin varkain.
Eli edelleen se, että raamatussa puhutaan tarkan päivän tuntemattomuudesta, niin tälle tuntemattomalle päivälle on asetettu yläraja. Vieläkö raamatusta löytyy tällekin "selitys" tai paradoksaalinen tulkinta?
hyvinkin selventävä kirjoitus.
Maailmanloppu tai Jeesusksen takaisin tuleminen yksi lysti. Nimittäin jeesuksen takaisin tulosta tulisi 1000vuotinen valtakunta ja tämän jälkeen maailmanloppu, eli maailmanlopunkin olisi pitänyt tulla viimeistään jo 1300-lvulla.
Eli edelleen missä viipyy maailmanloppu??
Turha selittää jumalan päivistä, sillä tässä on tarkoitettu nimenomaan ihmisen vuosia.
Jos taas raamattu on virheellinen, niin miksi samat juntit jotka puolustavat raamattua vedoten huonoihin käännöksiin kuitenkin käyttävät samaa huonoa käännöstä omien kyseenalaisten näkemystensä perusteluina.
lukisit uudestaan? vai etkö vain halua...
Oli oikein hyvä pointti tuo "sukukunta" sukupolven sijaan. Ei silti, vaikka "sukupolvi" olisi tuossa kohtaa käypää valuuttaa, niin ristiriitaa ei ole. Täytyy vain lukea enemmän kuin tuon yhden jakeen verran, mitä aloittaja harrasti.
"32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. [Matt. 16:28]"
Se sama sukupolvi, joka näkee Raamatussa annetut ajan merkit, tulee kokemaan tuon kaiken. Vieläkö ristiriita on jonkun mielestä voimassa;)
Jos puhumme samasta Matteuksen 24 luvusta, Jeesus sanoo oikeasti näin:
(34)"...tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat...".
Ateisti tulkitsee, että maailmanloppu tapahtuu jo sen sukupolven aikana, joka eli n. vuonna 0-100.
Mielestäni ateistin tulkinta on väärä, mutta turha siitä on alkaa kinastella. Haluan vain sanoa, että kannattaa itse lukea koko se Matteuksen 24 luku ja miettiä itse, mitä se tarkoittaa, eikä välttämättä päättää asioita ateistien versioiden perusteella.
"jeesus sanoi sen joka tapauksessa tapahtuvan 100 vuoden sisällä."
Jeesus ei sano Raamatun mukaan mistään, että se tapahtuu sadan vuoden sisällä.
Ateistit tulkitsevat niin, mutta millä perusteella ateistin tulkinta on oikein? Varsinkin, kun ateistien päätavoite on esittää Raamattu valheena, eikä pyrkiä löytämään totuutta.
"Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." Matt.16:28
Luukkaan evankeliumi:
"27 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan." [Luuk. 4:43 ]
28 Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. [9:28-36: Matt. 17:1-8; Mark. 9:2-8 : Mark. 5:37 | Luuk. 3:21 ]
29 Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina.
(Luuk.9)
Markuksen evankeliumi:
"1 Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan." [Mark. 13:30]
2 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä [9:2-13: Matt. 17:1-13; Luuk. 9:28-36; 2. Piet. 1:16-18 : Mark. 5:37 | Mark. 3:13]
3 ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. "(Mark.9)
Näyttäisi siis siltä, että Jeesuksen sanat viittaisivat ENSISIJAISESTI Hänen kirkastumiseensa, jonka näkivät kolme opetuslasta. Näin ollen Jeesuksen sanat pitivät täysin paikkansa.
"Näin ollen Jeesuksen sanat pitivät täysin paikkansa."
Niin, mutta oliko Matteus silloin väärässä?
Ja jos oli, niin miksi se on jumalan pyhässä kirjassa?
Ei Matteus ollut väärässä. Jos luet eteenpäin, myös Matteuksen evankeliumissa tuon jakeen jälkeen kuvataan kirkastusvuoern tapahtuma.
"Ja jos oli, niin miksi se on jumalan pyhässä kirjassa? "
Sinä ilmeisesti ymmärrät Jumalan Pyhän Sanan sellaisena, että Jumala on sanellut ja ihminen kirjoittanut?
Ei se niin mene. Raamatussa on juuri se, mitä Pyhä Henki (Jumala) on halunnut, että sinne kirjoitetaan, jopa sen, että kaikki evankeliumit eivät ole samanlaisia.
Kyseisessä kohdassa ei ole ristiriitaa, kun ymmärtää lukea vähän pidemmälle, kuten sanoit.
kestä:)
että kyse oli silloisesta sukupolvesta?