Ihan tässä aamutuimaan on joutunut kelailemaan asioita ja rupesin pohtimaan, että missä ja milloin mentiin oikein kunnolla metsään?
Mistä on tullut tämä nykypäivän itsenäisyyden, riippumattomuuden ja tunteettomuuden ihannointi? Miksi lapsi tai nuori luulee, että mitä nuorempana hän kotoaan lähtee sen hienompi juttu se on? Miksi on häpeällistä olla riippuvainen toisesta ihmisestä ja miksi on häpeällistä pyytää apua kun sitä tarvitsee? Miksi on coolia olla kova, kylmä ja tunteeton? Miksi miehet eivät itke? Miksi on perusteltua sanoa lapselle että ei ehdi viettää aikaa hänen kanssaan, koska pitää tehdä töitä, että saa ylläpidettyä elintasoa jota naapurit voi kadehtia? Miksi pehmeillä arvoilla pyyhitään persettä ja opetetaan että vain kovat pärjää ja heikot sortuu ja on väärin olla heikko?
Aika paljon tuli kysymyksiä ja en edes odota että niihin kaikkiin vastataan, mutta että edes mietittäis mitä kaikkea vois olla toisin jos uskallettas sanoa tarpeeksi usein että välitetään ja rakastetaan ja että näytetään se myös ja tehtäis siitä taas hyväksyttävää ja jotain sellaista mitä voi ihannoida ja tavoitella...
Mistä on tullut tämä nykypäivän itsenäisyyden, riippumattomuuden ja tunteettomuuden ihannointi? Miksi lapsi tai nuori luulee, että mitä nuorempana hän kotoaan lähtee sen hienompi juttu se on? Miksi on häpeällistä olla riippuvainen toisesta ihmisestä ja miksi on häpeällistä pyytää apua kun sitä tarvitsee? Miksi on coolia olla kova, kylmä ja tunteeton? Miksi miehet eivät itke? Miksi on perusteltua sanoa lapselle että ei ehdi viettää aikaa hänen kanssaan, koska pitää tehdä töitä, että saa ylläpidettyä elintasoa jota naapurit voi kadehtia? Miksi pehmeillä arvoilla pyyhitään persettä ja opetetaan että vain kovat pärjää ja heikot sortuu ja on väärin olla heikko?
Aika paljon tuli kysymyksiä ja en edes odota että niihin kaikkiin vastataan, mutta että edes mietittäis mitä kaikkea vois olla toisin jos uskallettas sanoa tarpeeksi usein että välitetään ja rakastetaan ja että näytetään se myös ja tehtäis siitä taas hyväksyttävää ja jotain sellaista mitä voi ihannoida ja tavoitella...
Vastaukset 4
Vanhimmat
On tosiaan muuttunut melkoisesti muutamassa kymmenessä vuodessa. Ottamatta puoluekantaa on silti todettava, että niin makaa kun petaa.
Toisaalla korostetaan yksilöllisyyttä, tsemppiä ja pärjäämistä jota ulkomainen viihdeteollisuus vauhdilla tukee. Halutaan olla hyvä ja menestyvä samaistuja. Minuahan ei ikinä tavoita työttömyys, eivätkä muutkaan sosiaaliset ikävyydet, kunhan annan palaa.
Hyvä noin, mutta sitten jossain vaiheessa hyvienkin yritysten omistajien oli pakko mennä mukaan markkinatalouden selviytymispeliin ja kaikki sosiaaliset näkökohdat eurotettiin ja markotettiin. Kustannustehokkuutta haettiin. Hyvä niinkin, koska työntekijöistään kovasti huolta pitävä ei pärjää markkinoilla ja kokee ennen pitkään konkurssit ja kaikki pahat, eikä työllistä yhtään ketään ikinä.
Niinsanotut menestyjät eivät ihan kaikki pysyneet kelkassa mukana ja kokivat tulleensa huijatuksi. Moni menestyjä joutui mersunsa realisoimaan koska omistaja haki ja puristi sen viimeisenkin sentin, mikä tietenkin hänelle kuului. Vaikea oli/on mersunsa kanssa menestyvän koeta hyvin suoritetun työn palkkana olevan 'sopeuttamisen markkinatilanteeseen'.
Niin no, mitä sitten. Sitä vaan, että näin nää halutaan olevan. Suomi yksin ei voi poiketa raiteilta olemattomalla massallaan, resursseillaan ja äänestyskäyttäytymisellään..
Vaatii ajattelun totaalista muuttumista saada hyvinvointi ulottumaan joka kotiin jokapuolella. Ei niin, että se olisi automaattisesti kaikilla samanlaista, koska silloin ihminen lakkaa yrittämästä, mutta turvallista sen tulisi olla. Tavoitetta ei saavuteta laskemalla kommarien vene uudelleen vesille, koska siinä veneessä myrskyn tullen ainoastaan soutajat hukkuivat.
Tämä kaikki heijastuu kotosohvalle. Tukka putkella ollaan putkessa, eikä sitten jakseta kutoa tai edes paikata omaa sosiaalista verkkoa, josta taas välinpitämättömyyden oravanpyörä saa omalta osaltaan vauhtia. Tietyn turvallisuustason myötä sekä osakesalkun, että Siwan muovikassin haltijat voisivat elää onnellisemmin toisiaan kunnioittaen.
hienosti sanottu!!! Ei tuohon oikein voi mitään lisätä:)
ole tunteeton. Meikkua ketuttaa aina xD
"Miksi pehmeillä arvoilla pyyhitään persettä ja opetetaan että vain kovat pärjää ja heikot sortuu ja on väärin olla heikko?"
Yritin jo eilen hahmottaa, mitä tähän sun aloitukseen vastaisi. Pitäis kirjoittaa pari tuntia putkeen, että sais edes häivähdyksen ajatuksistaan näkyviin.
Elämäntapafriikkien rento hengailupalsta. Lainaan tota vähän.
Nykyään pitää olla friikki, ei väliä minkä alan, kunhan on antautunut - joko moottoriurheilulle, laskettelulle, työlleen, lapsilleen, musiikille jne - niin täysin, että elämä pyörii sen ympärillä. Ei siinä vielä mitään. Sitten tulee kuitenkin eteen yhteiskuntakelpoisuusvaatimus, joka edellyttää, että osallistut myös hieman kaikkeen 'mihin muutkin', ettet vallan epäsosiaalistuisi(!).
Nykyään pitää olla rento. Ulospäinsuuntautunut, iloinen (ajattele positiivisesti, vaikka tekisit kuolemaa!), huomioiva, innovatiivinen (mitähän sekin tarkoittaa), nuorekas, energinen, siisti, rahakas, tuottava (sekä rahaa että jälkeläisiä) jne. Pitää näyttää miten Hyvin kaikesta selviät ja kaiken jaksat. Yksinhuoltajan (en ole niitä ruikuttajia) on selvittävä töistä, harrastuksista, kodinhoidosta (perkeleen putkentukokset), raha-asioista, lastenkasvatuksesta hinnalla millä hyvänsä. Ja se hinta on niin yksin- kuin kaksinkasvattajallakin liian usein juuri tuo lasten hyvinvointi.
Nykyään pitää hengailla. 7/24 on ensin tungettu täyteen ohjelmaa. Vapaa-aika aikataulutettu vartin tarkkuudella, yöunen minimi(huom)määrä laskettu samoin. Sitten pitää vielä hengailla perheen kanssa ostarilla - näyttää kiireettömältä jouluruuhkassa, (rento-sanaa unohtamatta, eihän nyt kukaan isi tai äippä lasten/nuorten nähden saa näyttää hermostuvansa ja pinnansa kiristyvän, kun parkkipaikkaa ei löydy), hengailla vähän ulkomailla (ai kuinka rentoa, venytetään pinnapenniä äärimmilleen myös matalapalkkaperheissä, että päästään rennosti edes pitkälle viikonlopulle Kööpenhaminaan), hengailla vähän netissäkin, ettei nyt aivan jälkeenjääneeksi itseään näyttäisi...
No niin...
Ei se luolaihminenkään heikkona pärjännyt. Raajarikko joutui pedon kynsiin ja mieleltään järkkynyt pantiin lähtemään leiristä. Jo lapset tekivät työtä, eivät ansaitakseen rahaa vaan pysyäkseen elossa. Varmasti rohkeimmat ja lihaksikkaimmat klaanin metsästäjät olivat halutuinta riistaa naisille, joista taas saaliiksi miehille kelpasivat punaposkisimmat ja varmimmat synnyttäjät. Valmis synnyttäjäksi (vrt. itsenäistyminen) oli tyttö, jonka kuukautiset alkoivat. Elämä oli ja on selviytymiskamppailua.
Missä ja milloin siis mentiin oikein kunnolla metsään? Vai pitäisikö kysyä, missä ja milloin tultiin metsästä, kaupunkilaistuttiin, teollistuttiin, tehostuttiin, muutettiin elo klaaneista ja suvuista ydinperheisiin. Tultiin ahneiksi. Haluttiin lisää vapaa-aikaa, jotta voitaisiin täyttää se ohjelmalla ja saada emmääehdistressi.
Se, mikä minua eniten ihmetyttää, että nyt kun elämämme on tehty niiiiiin paljon helpommaksi, hyvinvointimaissa elinikä tuplaantunut ja apua saadaan lähes joka näkyvään vaivaan, niin samalla henkinen hyvinvointi (niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin) näyttää heikkenevän. Miksi siis jatkamme ja jatkamme 'elämän helpommaksi tekemistä'? Eikö Mikään riitä? Eikö ihminen tajua, että kaikki mammona ikäänkuin kasaantuu ihmisten väliin työntäen meitä erinomaisia kehittyneitä olentoja erilleen. (Naapuri A naapurille B: Ai eiks sulla ole vedenkeitintä?! Tää on niin hitsin näppärä! Naps vaan, ja turvallinen. Lapsetkin sen osaa, eikä tarvi pelätä, että ne polttais ittensä. Viikon päästä naapuri B naapurille A: Hyvä kun sanoit, nyt meilläkin on vedenkeitin. Pikku-Liisa voi lämmittää siinä itelleen veden ja tehdä vaikka pussikeittoa välipalaksi koulun jälkeen.
- - - Kun koko juttu voisi olla niin, että naapuri A sanoisi naapurille B: Mä teen töitä iltavuorossa ens viikon. Sun tyttö vois tulla vaikka meille koulun jälkeen välipalalle, ettei sen tarttis mennä yksin kotiin.) Kännyköin, tietokonein, erilaisin apuvälinein helpotamme aikuista elämäämme ja samalla opetamme yhä nuorempia pärjäämään 'omillaan'.
Omillaan? Omillaan?! Eikö ihmisen omillaan pärjääminen ole kiinni ennenkaikkea henkisistä valmiuksista ja siitä tuesta, minkä hän läheisiltään saa? Yksilöerot ovat valtavat. Nykyaikana varmaan moni 17-vuotias (niinkuin ennenmuinoinkin) on valmis aloittelemaan 'omaa' elämää, mutta varmaan on niin monta nuorta, jotka tarvitsevat omilleenjäämiseen pitkän totutteluajan ja pyörivät nurkissa vielä kolmekymppisinäkin. En todellakaan halua, että oma poikani asuu nurkkakamarissa nelikymppisenä (aikauheeäiti), mutta en myöskään edellytä hänen tulevan toimeen täysin omillaan kun hän lain mukaan tulee täysi-ikäiseksi.
Tässä kohtaa menee jotenkin ajatus solmuun. Itse lähdin kotoa pari viikkoa vaille 19-vuotiaana. Minulla oli takana lukio ja sillä hetkellä oli työpaikka. Äitini oli 'kasvattanut' minua itsenäiseksi teettämällä paljon kotitöitä ja hänen sairaudestaan johtuen olin myös toiminut 'varaäitinä' nuoremmille sisaruksilleni. Toisaalta hän, vaikka siis tarvitsi minua apunaan, oli hokenut minulle jo ollessani 14-vuotias, miten laiska ja saamaton olin, ja että kotimme ei ollut hotelli ja että minun oli aika kerätä kamani ja häipyä. No, niin sitten tein tilaisuuden tarjouduttua. Olin valmis, sekä henkisesti että rahallisesti. Muutin kahden viikon seurusteluajan jälkeen miehen luo, joka asui 4-vuotiaan poikansa kanssa omakotitalossa maalla (itse olin kaupunkilainen). Avioiduimme myöhemmin ja suhteemme kesti kaikkiaan n. 17 vuotta. Avioliittoni aikana sain tukea enemmän mieheni lähellä asuvalta perheeltä kuin omaltani.
Mitenköhän tää aiheeseen liittyi? :D
Hellyyden- ja rakkaudenosoitukset minulle ja lapsille ovat itsestäänselvyyksiä. Tuossa viikolla tytär toi koulusta kotiin lapun, jossa ope 'pyysi apua' vanhemmilta lasten kasvattamiseen. Minua alkoi kauhistuttaa. Opettaja pyytää vanhemmilta apua!? Eikö vanhempi enää olekaan ensisijainen kasvattaja?! Ensisijaisesti vastuussa lapsestaan? Missä kohtaa tämä on kääntynyt päälaelleen? Kyse oli kielenkäytöstä ja sellaisesta ylimielisyydestä, mitä nyt murrosikäisillä alkaa näkyä. Oma tyttäreni on ns. 'kiltti' (toistaiseksi), vaikka toki meillä on omat yhteenottomme. Tuon open kirjeen seurauksena syntyi keskustelu, johon tuli mukaan (hyvinkin sopivasti) tyttären käyttäytyminen kotona varsinkin pikkuveljeään kohtaan. Siinä sitten vähän ehkä turhankin voimakkain sanoin tuli asioita sanottua. Kuitenkin halasimme ja suukotimme lopuksi ja tytär avautui murheista, joita en tiennyt hänellä olevankaan.
Aika, se aika. Lapset ja nuoret, kuten me aikuisetkin, tarvitsevat Aikaa. Kaikella on aikansa, ihmisen mieli vaatii aikaa ja oikean hetken. Kun nuorella on hätä, häntä pitää kuunnella silloin. Heti. Halausten kera. Ei vasta, kun kouluterveydenhoitajalla on vastaanottoaika kylmässä huoneessa ravintoympyräjulisteiden ja verenpainemittareiden keskellä.
Puuh.. tulipa sekava. :D No, nyt lähdemme lasten kanssa shoppailemaan. Todellisuudessa ostamaan hautajaisiin vaatteita, jotka toivottavasti löydän sellaiset, että niitä voi soveltaen käyttää myös tulevissa joulunajan juhlissa. Kauppakeskus kutsuu.