Sadonkorjuun aikaan naisia ei tarvita

Naisille uskotaan luottamustehtäviä, heidän tarpeellisuuttaan korostetaan, heidän rahalahjoituksensa, vapaaehtoistyönsä ja äänensä otetaan kiitollisina vastaan. Heille lupaillaan sitä sun tätä ”sitten kun me voitamme”.

Naiset ovat prosessissa innokkaasti mukana. Motiivit ovat tavanomaiset: usko, toivo ja rakkaus, sekä odotus oman osan paranemisesta uudessa maailmanjärjestyksessä.

Naiset saattavat toimia suorasaan ratkaisijoina liikkeiden ja ideologioiden valtaannousussa. Mutta kun sadonkorjuun aika koittaa, naiset potkaistaan syrjään ja vaiennetaan. Heitä ei enää tarvita.

Tämänkertaisen prosessin tekee poikkeavaksi se, että vaientaminen ei enää onnistunutkaan. Sairaanhoitajat ja kätilöt ovat samassa asemassa kuin voimalainsinöörit. Yhteiskunta ei tule toimeen ilman heitä. Syrjään potkiminen on mahdotonta.

Poikkeuslaki kuului sotatilaan ja Urho Kekkosen hallituskauteen. Se ei kuulu nykyaikaiseen demokratiaan. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Hoitajille on luvattu liikaa.

Kuntatyönantajan tapakulttuuri on vuosikaudet ollut ala-arvoinen. Tästä ei selvitä miekalla vaan rahalla. Joudutaan pyytämään anteeksi ja tekemään kallis kompromissi. Siten ehkä voidaan välttää syvälle yhteiskuntaan ulottuvat ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavat vammat.

- - -

Edellä oleva on Kaari Utrion kirjoituksesta tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa.

Vaikka en ole Kaari Utrion innokkaimpia lukijoita – kyllä hänen kirjojaan moniakin on hyllyssäni vaimoni peruja – niin tuossa olen hänen kanssansa niin samanmielinen, että en halua tuosta mitään pois ottaa, enkä muuta lisätäkään, kuin että tällä saitilla nähty antaa lisätodistusta sille, että Kaari on hyvin oikeassa.

Sitä kuitenkin ihmettelen, että miksi juuri kepulaisissa on niin paljon naisvastaista mielialaa? Naiset kuitenkin käsittääkseni ovat maalaistaloissa usein ihan kantava voima – vaikka monessa myös vain hellan ja nyrkin välissä.

Sitä en ihmettele, jos ilmeisesti koko elämänsä naisettomana elänyt ja mahdollisesti naisvihaajaksi tullut Emeritus on sitä mieltä, mitä on, en liioin, että nikistään alkaen shovinistinen sonni”mies” näkee samoin, mutta kun muutama tähän asti avarakatseisempana ja inhimillisempänäkin pitämäni kepulainen on osoittanut olevansa samoissa aatoksissa – sitä todella ihmettelen suuresti. Vain puolueuskollisuusko saa heidätkin noin käyttäytymään? Sairasta, ei voi muuta sanoa.
27884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

uskomattomiin, mutta näkyy nyt kuitenkin eräillä kolkuttavan. Matti Nolla Vanhanen on joutunut sairaalaan ja Paula Sihto jää ainakin viikon sairaslomalle. Uutiset ovat kertoneet. Sairauden todellinen syy kummallakin on paha hiertymä omassatunnossa.

Äänestä

ovat kautta aikojen laillisia keinoja vastaan ja haluavat epäjärjestystä aikaan.

Eduskunta on vastuuntuntoisena hyväksynyt potilasturvallisuuslain. Demarit viis välittää huono-osaisista.

Tehy on oikealla asialla ja uskon, että järki voittaa.

Äänestä
  • oikea osoite.

    Äänestä

Olit harvinaisen oikeassa, vai oliko se Kaari Utrio, en ole varma.

Kuitenkin tämä testosteronitasonsa menettänyt päättäjäkuntamme pelkää tasa-arvoista naista.

Heille ei haluta antaa sitä, mikä heille kuuluu.

Naiset ovat kuitenkin pitäneet tämän yhteiskunnan pystyssä silloin, kun meillä on ollut tarve mennä ja valloittaa.

On naurettava ajatus, että esim. Sauli Niinistö on kirjoittanut kirjan hiljaisten historia.

Äänestä
  • Miten lie miehinen.

    Hallituksessa on puolet naisia.

    Ei ole mitään järkevää demareilla esittää.

    Äänestä

  • tämän lain kirjoitti:

    Miten lie miehinen.

    Hallituksessa on puolet naisia.

    Ei ole mitään järkevää demareilla esittää.

    Presidentti hyväksyy lain, koska hänen täytyy.

    Äänestä

Ja on sitä mieltä, että laki on tarpeellinen.

Kekkosesta ei ole nyt apua. Heh heh.

Äänestä
  • ei ole demokratiassa jättää lakeja hyväksymättä. Sellainen demokratian vastainen aika päättyi Kekkosen vallan päättyessä. Hänhän lopetti mm. junansuorittajien lakon kertomalla tv:ssä, ettei tule allekirjoittamaan sellaista lakia, missä näiden aseman parannus tullaan vahvistamaan. Rautatieläisiin Kekkonen suhtautuikin erittäin vihamielisesti yrittäen murtaa yhden toisen lakon kutsumalla vetirinkuljettajat kertausharjoituksiin. Kun nämä sitten vaativat kertausharjoitusaseita yms. itselleen, kutsu peruttiin.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    ei ole demokratiassa jättää lakeja hyväksymättä. Sellainen demokratian vastainen aika päättyi Kekkosen vallan päättyessä. Hänhän lopetti mm. junansuorittajien lakon kertomalla tv:ssä, ettei tule allekirjoittamaan sellaista lakia, missä näiden aseman parannus tullaan vahvistamaan. Rautatieläisiin Kekkonen suhtautuikin erittäin vihamielisesti yrittäen murtaa yhden toisen lakon kutsumalla vetirinkuljettajat kertausharjoituksiin. Kun nämä sitten vaativat kertausharjoitusaseita yms. itselleen, kutsu peruttiin.

    pöydällä.

    Uskaltaisivatkohan Vanhanen ja Katainen pyytää Tehyläiset kertausharjoituksiin :-))))

    Äänestä

  • Hiiret hyppii kirjoitti:

    pöydällä.

    hyppelevät jossain.

    No kai hiiristäkin joskus miehiä kasvaa.

    Äänestä

pois. Kyllä totisesti tälläiset häiriköt pitäisi poistaa heti.

Äänestä

Mutta sehän olikin vain copy paste korhosen pravuuria. Hän on lukenut päivän lehden.

Onhan se jokseenkin selvää, että tehyläiset saavat jonkinlaisen lisäkorotuksen, joka tullee myös kaikille kielipitkällä odattaville jo kuntasopimuksen allekirjoittaneille liitoille. Kiitos demarien ay-politiikan.

Kaikenhuippu olisi ollut, jos hallitus ei olisi ajanut läpi tätä potilasturvallisuuslakia. Sehän olisi tarkoittanut sitä, että työnantajapuoli olisi ollut neuvottelussa täysin puun ja kuoren välissä. Nyt on sentään jotain mahdollisuutta neuvotella järkevästä kompromissistä. Sillä sitähän sopimukset aina ovat tai ainakin tulisi olla.

Sitä en kyllä jaksa ymmärtää, miten tähän asiaan liittyvät emeritus ja sonnimies? Tietääkseni he eivät ole neuvotteluosapuolia.

Ilmoita muuten sille Kuopion serkullesi, että kun nyt olet julkisuuteen kertonut hänen kieltäytyvän suojatyöstä, olisi parempi hänen mennä pyydettäessä kiltisti töihin. Harkittu teko on aina oikeudessa raskauttavampi, kuten varmaankin tiedät.

Äänestä

yleistää. Naiset ovat maaseudulla hyvin tasa-arvoisia. Ei ole ongelmaa puhua vaikeistakin asioista. Paljon joudutaan tekemään, mutta niin ne miehetkin.

Äänestä

"Sitä en ihmettele, jos ilmeisesti koko elämänsä naisettomana elänyt ja mahdollisesti naisvihaajaksi tullut Emeritus on sitä mieltä, mitä on,"
-------------------------------
En ole naisvihaaja.
En myöskään ole elänyt "naisettomana".

Minä en vaan sinun tavoin pidä tarpeellisena kertoa ihmissuhdeasioistani näinkään julkisesti, kuin täällä netissä.

Jos sinä haluat kehuskella naisseikkailuillasi, vaimosi pettämisillä, ilotaloissa rypemisillä ja sukupuolitautiesi hankkimisilla, niin se on sinun häpeäsi, älä odota, että kaikki muut tekisivät samoin.

Äänestä
  • tällä kertaa asiaa:))

    Äänestä

  • Tuo maholatva, jota suuresti ihailet.

    Äänestä

  • vierestä. Toivottavasti ymmärsit mitä kirjoitus tarkoitti. Sinähän se tällä palstalla nimittelet sairaanhoitajia terroristeiksi. Sen sijaan poliitikot, jotka sopan keittivät, ovat ilmeiseti puhtosia.

    On todella korkea aika, että poliitikotkin ymmärtävät, että muutakin kuin poliittista vastuuta puheistaan ja teoistaan on otettava. Poliittinen vastuuhan tässä maassa tarkoittaa sitä, että kun on oikein tyrinyt ja tuhlannut miljardeja veronmaksajien rahaa, saa hyväpalkkaisen viran vaikkapa YLE:stä tai jos on oikein koplannut ja saanut vaikkapa tuomion sanotaan nyt vaikka valtakunnanoikeudessa niin silti voidaan valita uudelleen eduskuntaan ja voidaan saada hyvien ystävien kautta typeryyksissään tehdyt velat anteeksi.

    Että sellaisia terroristeja ne hoitsut vaan on !

    Äänestä

Joten totean vain, että oikein ja hyvin on nainen sanonut, kun noin monia näkyy satuttaneen. Ja tuo hänen sanomansa näkyy taas eriyttäneen täällä ihmisiä kahteen ryhmään. Jätän muiden arvioitavaksi, kumpi ryhmä noista todennäköisesti on parempia ihmisiä.

Joo - kopionhan minä taas. Ja samasta syystä kuin ennenkin: kaikki viisaus ei sikiä vain minun päässäni. Puolustuksekseni sanon, että niin näkyvät kopioivan monet muutkin, esim. nyt Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen mielipiteitä. Minusta nuo Kaari Utrion mielipiteet ovat ainakin inhimillisesti niitä arvostettavampia.

Äänestä
  • asiastakin, kun niin tormakkana sitä aina peräät muilta:

    Onhan se jokseenkin selvää, että tehyläiset saavat jonkinlaisen lisäkorotuksen, joka tullee myös kaikille kielipitkällä odattaville jo kuntasopimuksen allekirjoittaneille liitoille. Kiitos demarien ay-politiikan.

    Kaikenhuippu olisi ollut, jos hallitus ei olisi ajanut läpi tätä potilasturvallisuuslakia. Sehän olisi tarkoittanut sitä, että työnantajapuoli olisi ollut neuvottelussa täysin puun ja kuoren välissä. Nyt on sentään jotain mahdollisuutta neuvotella järkevästä kompromissistä. Sillä sitähän sopimukset aina ovat tai ainakin tulisi olla.

    Sitä en kyllä jaksa ymmärtää, miten tähän asiaan liittyvät emeritus ja sonnimies? Tietääkseni he eivät ole neuvotteluosapuolia.

    Ilmoita muuten sille Kuopion serkullesi, että kun nyt olet julkisuuteen kertonut hänen kieltäytyvän suojatyöstä, olisi parempi hänen mennä pyydettäessä kiltisti töihin. Harkittu teko on aina oikeudessa raskauttavampi, kuten varmaankin tiedät.

    Äänestä

Varmaan katsoit eilen A-Talkin ja siinä esitetyn Matti Viialaisen haastattelun.

Demarina ja entisenä SAK:n voimahahmona hän osasi paaluttaa asiat juuri niinkuin ne on.

Jospa SDP:n piiristä alkaa löytyä enemmänkin yhtä selkeää ja asian ytimen ymmärtävää väkeä niin voisimme taas nähdä demarien nousun maan vastuulliseksi asiainhoitajaksi.

Ei hänkään sairaanhoitajilta kieltänyt muita parempaa palkkaratkaisua, mutta peräänkuulutti realismia. Olisiko sinusta siis maksettava 24 % korotukset kuten Tehy vaatii vai jotain muuta. Ota selkeä kanta prosentteihin ja muihin ehtoihin äläkä vain lainaile muiden kirjoituksia.

Maaseudun nais/mies suhde on paljon paljon tasapainoisempi kuin teidän kaupunkilaisten. Sinäkin olet hämmentänyt vieraita hameenhelmoja naimisissa ollessasi, sekö on sitä naisten arvostusta jota peräänkuulutat kepulaisilta? Moni kepulainen elää tasapainoisessa parisuhteessa koko aikuiselämänsä toisin kuin moni demari, mietippä mistä se mahtaisi johtua?

Äänestä
  • Mikäli hallituspuolue vaalien alla antaa lupauksen, jonka ansioista se pääsee valtaan, on se vain häveliäs teko tehdä mistä puhuu.

    Varsinkin kun kokoomuspuolueen edustajat tiesivät jo tuossa vaiheessa, että se on taloudellisesti mahdollista, ilman että kyseinen ratkaisu ruokkisi inflaatiota.

    Asian muuntaminen A:sta B:ksi on sellaista älyllistä halpahintaisuutta, jonka kansakunta tulee tiedostamaan seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Minäkin luulen, että Kepussa jo haikaillaan demarien perään, kun Kokoomus sotkee vain asiat ja sotkee siinä samalla myös Kepun pasmat. Toimittaja Olli Ainolakin kertoi jokin aika sitten, että Kepussa tehtäisiin jo tällaista taustatyötä. Kepussahan on jopa enemmistö niitä, jotka näkisivät punamultahallitusten palaavan pysyvästi vallankahvaan. Nämä ovat aloittaneet jo Vanhasen lähtölaskennan. Varmaankin Paula Lehtomäestä suunnitellaan uutta puheenjohtajaa, mutta aitovieriporukan pitää ensin varmistaa hänen uskollisuutensa punamullan vaalijana.

    Tehyn vaatimus ei tietenkään ole realistinen. Tämä Kokoomusjohtoinen liitto ja sen jäsenet olivat niin paljon puolueensa vaalivoiton humussa, että alkoivat uskoa puolueensa lupauksiin tosissaan. Kova usko johtaa yleensä epärealistisuuteen. Näinhän Kepulle on käynyt näiden maataloustukien suhteen ja kokkarihoitsuille tässä asiassa. He eivät täysin käsitä sitä, että oikea tapa on reagoida petokseen seuraavissa vaaleissa eikä vaatia mahdottomia.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Minäkin luulen, että Kepussa jo haikaillaan demarien perään, kun Kokoomus sotkee vain asiat ja sotkee siinä samalla myös Kepun pasmat. Toimittaja Olli Ainolakin kertoi jokin aika sitten, että Kepussa tehtäisiin jo tällaista taustatyötä. Kepussahan on jopa enemmistö niitä, jotka näkisivät punamultahallitusten palaavan pysyvästi vallankahvaan. Nämä ovat aloittaneet jo Vanhasen lähtölaskennan. Varmaankin Paula Lehtomäestä suunnitellaan uutta puheenjohtajaa, mutta aitovieriporukan pitää ensin varmistaa hänen uskollisuutensa punamullan vaalijana.

    Tehyn vaatimus ei tietenkään ole realistinen. Tämä Kokoomusjohtoinen liitto ja sen jäsenet olivat niin paljon puolueensa vaalivoiton humussa, että alkoivat uskoa puolueensa lupauksiin tosissaan. Kova usko johtaa yleensä epärealistisuuteen. Näinhän Kepulle on käynyt näiden maataloustukien suhteen ja kokkarihoitsuille tässä asiassa. He eivät täysin käsitä sitä, että oikea tapa on reagoida petokseen seuraavissa vaaleissa eikä vaatia mahdottomia.

    Todennäköisesti demarien toiveajatteluun. Eduskuntavaaleja pidetään taas 2011 ja hallituskin vaihtuu. Don't worry.

    Äänestä

maineella. Olet tosi mielenkiintoinen tapaus psykiatriassa.

Äänestä
  • niin sekava tapaus, että pitäisi ottaa tarkkailun alle. On kerrassaan hulluus ja kierous yhdistynyt narsismilla maustetuksi mössöksi.

    Äänestä

  • taitaa ratsataa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

JormaKKorhonen kirjoitti:

Naisille uskotaan luottamustehtäviä, heidän tarpeellisuuttaan korostetaan, heidän rahalahjoituksensa, vapaaehtoistyönsä ja äänensä otetaan kiitollisina vastaan. Heille lupaillaan sitä sun tätä ”sitten kun me voitamme”.

Naiset ovat prosessissa innokkaasti mukana. Motiivit ovat tavanomaiset: usko, toivo ja rakkaus, sekä odotus oman osan paranemisesta uudessa maailmanjärjestyksessä.

Naiset saattavat toimia suorasaan ratkaisijoina liikkeiden ja ideologioiden valtaannousussa. Mutta kun sadonkorjuun aika koittaa, naiset potkaistaan syrjään ja vaiennetaan. Heitä ei enää tarvita.

Tämänkertaisen prosessin tekee poikkeavaksi se, että vaientaminen ei enää onnistunutkaan. Sairaanhoitajat ja kätilöt ovat samassa asemassa kuin voimalainsinöörit. Yhteiskunta ei tule toimeen ilman heitä. Syrjään potkiminen on mahdotonta.

Poikkeuslaki kuului sotatilaan ja Urho Kekkosen hallituskauteen. Se ei kuulu nykyaikaiseen demokratiaan. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Hoitajille on luvattu liikaa.

Kuntatyönantajan tapakulttuuri on vuosikaudet ollut ala-arvoinen. Tästä ei selvitä miekalla vaan rahalla. Joudutaan pyytämään anteeksi ja tekemään kallis kompromissi. Siten ehkä voidaan välttää syvälle yhteiskuntaan ulottuvat ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavat vammat.

- - -

Edellä oleva on Kaari Utrion kirjoituksesta tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa.

Vaikka en ole Kaari Utrion innokkaimpia lukijoita – kyllä hänen kirjojaan moniakin on hyllyssäni vaimoni peruja – niin tuossa olen hänen kanssansa niin samanmielinen, että en halua tuosta mitään pois ottaa, enkä muuta lisätäkään, kuin että tällä saitilla nähty antaa lisätodistusta sille, että Kaari on hyvin oikeassa.

Sitä kuitenkin ihmettelen, että miksi juuri kepulaisissa on niin paljon naisvastaista mielialaa? Naiset kuitenkin käsittääkseni ovat maalaistaloissa usein ihan kantava voima – vaikka monessa myös vain hellan ja nyrkin välissä.

Sitä en ihmettele, jos ilmeisesti koko elämänsä naisettomana elänyt ja mahdollisesti naisvihaajaksi tullut Emeritus on sitä mieltä, mitä on, en liioin, että nikistään alkaen shovinistinen sonni”mies” näkee samoin, mutta kun muutama tähän asti avarakatseisempana ja inhimillisempänäkin pitämäni kepulainen on osoittanut olevansa samoissa aatoksissa – sitä todella ihmettelen suuresti. Vain puolueuskollisuusko saa heidätkin noin käyttäytymään? Sairasta, ei voi muuta sanoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu