EDESSÄPÄIN 3 enkelin sanomat !!!

EI OLE NÄHTY VIELÄ SITÄ PETOAKAAN, JOLTA MERKIN OTTAIS!

Kolme-enkeliä olisi varmaan väittänyt jo silloin, kun muste vielä oli tuoretta Johanneksen kirjoitettua Ilmestyskirjeensä - väittänyt, että kuultu on jo ja toteutunut myös.
Koskapa V.T:n profeetatkin hänen mukaansa ovat jo toteutuneet. En tiedä, nauraako vai itkeä tuollaiselle pölhöilylle.

ENNEN tuota Ilm 15. lukua tapahtuu paljon.

KUN Johannes 14. luvun alussa sanoo, että hän näki "taas" enkelin (3 peräjälkeen), niin edellinen enkeli mainitaan 11. luvussa ja siitä sanotaan, että "seitsemäs enkeli".

Tuo "seitsemäs enkeli" toimii lopun ajassa, viimeisen 7 vuoden so. pedon kaudella, selvästi.
Näinollen EI kolmen-enkelin mainitsemaa "kolmen enkelin sanomaa" vielä ole voitu kailottaa.

Pedon kumartamisestahan nuo enkelit varoittavat,
joten on aivan pöljää väittää, että ne ovat jo varoittaneet SIITÄ, JOTA EMME VIELÄ OLE EDES NÄHNEET - PEDOSTA!

Heti enkelinäyn (ne 3)jälkeen Johannes kuulee taivaasta äänen. SE ÄÄNI EI PUHU "SEURAKUNNILLE", koskapa ylöstempaus on jo tapahtunut.
Siltä varalta, ettet, rakas lukija, ole valmis tempauksen yllättäessä - tässä kehotuksen sana viimeisiin vuosiin jääville, valvomattomille kristityille. Ei enkeleiden sana, vaan itse taivaan Herralta:

Ilm 14:13
Minä kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä." [Jes. 57:2; Hepr. 4:10]

5

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikana se kaikki

      YKSI SUKUPOLVI NÄKEE SEN KAIKEN TIETYSTI

      Ei peto, antikristus, sentään usean sukupolven ikää elä. Emme ole vielä pedon ajassa, ei ole vielä petoa, joka tv-ssä komentaisi kaikkia ottamaan
      merkin käteensä tai otsaansa, kun pedon edustajat kulkevat leimailemassa.

      Ns. kolme enkeliä ja monet monet enkelit toimivat
      ja julistavat VASTA PEDON AJASSA.
      Meidän kolmella-enkelillämme on pallo hukassa.
      Sapattivouhotus lienee syypää.

      Vai onko niin, ettei kukaan otakaan pedon merkkiä - sillä en näe ketään, jolal olisi paiseita ranteessaan tai otsassaan.
      Kupla otsassa, no ...

      Ilm. 16:2
      Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.

      Jos sul on paiseita kädessä tai otsassa - uso pois: on pedon aika - kolme-enkeliä!

    • ......

      Eihän seitsemäs enkeli ole vielä puhaltanut torveensa (Ilm11.15)
      Eiväthän nuo 144.000 ole tuolla Siionin vuorella (Ilm14.1-5)
      Ei tuomion aika ole vielä tullut ja mennyt (Ilm14.6,7)
      Eikä Babylon ole jo kukistunut (Ilm14.8)

      MUTTA kaikki tämä on niin varmaa, että se on ikään kuin jo tapahtunut!

      Maailmankaikkeuden (kosmos) kuninkuus on meidän Herrallamme (Ilm11.15)
      Syyttäjämme on voitettu (Ilm12.11)
      Pilkkaajan haavat ovat parantuneet (Ilm13.3)
      Jumalan viholliset, joita nousee syvyydestä, ovat tuhon omia (Ilm17.8)

      KAIKKI mitä tapahtuu ja tapahtuman pitää, on maailman luomisesta alkaen ollut kirjoitettuna elämän kirjaan (Ilm17.8; 20.15)

      • PUHDAS USKO VOITTAA MAAILMAN

        Joh 16:9-13

        9 Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,
        10 vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua,
        11 ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas ON tuomittu. [Joh. 12:31]

        12 "Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. [Joh. 13:34 ]

        13 KUN Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. [Joh. 14:17, 15:26; 1. Joh. 2:27]

        Hepr. 12:2
        katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. [Hepr. 3:1 | Hepr. 11:26 | Hepr. 1:3]

        1. Joh. 4:16
        Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. [1. Kor. 13:13]

        1. Joh. 5:4
        Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. [Joh. 16:33; Ef. 6:16]

        Siunattua adventtiodotusta jokaiselle adventistille !


      • Sitten "sen aika on ly...
        AnttiVKantola kirjoitti:

        PUHDAS USKO VOITTAA MAAILMAN

        Joh 16:9-13

        9 Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,
        10 vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua,
        11 ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas ON tuomittu. [Joh. 12:31]

        12 "Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. [Joh. 13:34 ]

        13 KUN Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. [Joh. 14:17, 15:26; 1. Joh. 2:27]

        Hepr. 12:2
        katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. [Hepr. 3:1 | Hepr. 11:26 | Hepr. 1:3]

        1. Joh. 4:16
        Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. [1. Kor. 13:13]

        1. Joh. 5:4
        Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. [Joh. 16:33; Ef. 6:16]

        Siunattua adventtiodotusta jokaiselle adventistille !

        NOIN 7 VUOTTAJA SYYTTÄJÄ MAATA VILLITSEE ANTIKRISTUKSEN HAHMOSSA - Ilmestyskirjan valossa

        Joh.Ilm 12.

        10 Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: -- Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin.

        11 He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaankin. [Room. 3:25; 1. Kor. 5:7; Ilm. 7:14]

        12 Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt. [Jes. 44:23, 49:13 | Ilm. 8:13]

        Kun seurakunta temmataan ylös, heitetään saatana alas ja tuo vaivanaika kestää n. 7 vuotta.
        Toki saatana on jo tuomittu ja lopullinen sijoituspaikka odottaa sitä ja siihen liittyviä.

        Joh.Ilm 20.

        9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. [Ps. 78:68, 87:2 | 2. Kun. 1:10,12; Luuk. 9:54]
        10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. [Ilm. 13:11, 14:10,11, 19:20]

        13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
        14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. [1. Kor. 15:26,54; Ilm. 2:11]


    • Matt 10:22
      Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

      Mitä se on?

      Joka pitää sapatin loppuun asti, se pelastuu?
      Joka pitäytyy kasvisruoassa loppuun asti, se pelastuu?

      Ei sellaista, vaan joka ei vastaa vihaan vihalla vaan ennemminkin säälillä ja rakkaudella.
      Mutta ennen kaikkea, ettei luovu todistuksensa
      sanasta, vaikka joutuisi vainottavaksikin.

      Ei ole kyse jostain sapattitodistuksesta ta vastaavasta erityisasiasta.
      Vaan yksinkertaisesti Jeesus-nimestä - senkaltaisesta uskontunnustuksesta, että "niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi AINOAN POIKANSA, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä Hänen kauttansa".

      Sama riittää niille, jotka eivät olleet valmistautuneet ylösottoon ja pedon ajassa tulivat surmatuiksi juuri ja vain siksi, että vihdoinkin ymmärsivät pitää kiinni Jeesus-nimen tunnustamisesta.
      Ei minkään muun asian tunnustaminen tai korostaminen tai korottaminen pelasta kuin vain Jeesuksen Kristuksen nimen Herruuden ja Jumaluuden tunnustaminen!

      Ilm 6:9
      Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.

      siunausta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe