Atomipommit feikkiä?

6349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • No jopas nyt jotakin. Ruuti on väitetysti keksitty Kiinassa 800-luvulla Tang-dynastian toimesta. Mutta entäs ne ruudin ainesosat sitten? Klikkaa:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruuti

    Ruuti tehdään jostain hiekkalajeista ja ihmisen eritteestä. Nekö muka kykenisivät räjäyttämään kaupungit ja ihmiset tuusan nuuskaksi? Hah! Tang-dynastia saattoi toimia siten, että joku maanjäristys tai tulivuorenpurkaus tapahtui jossain, ja he uskottelivat, että tuhon aikaansai heidän hiekkapyssynsä.

    No lännenleffat ja gangsterileffat lietsovat tuota legendaa, että aseilla voisi muka ampua ja dynyllä paukutella kaupunkeja hajalle. Kuinkahan moni tämänkin palstan lukijoista / kirjoittajista on koskaan ampunut muulla kuin ilmakiväärillä?

    Siksi aseenkantoluvat ovat kiven takana, koska kuinka viranomaiset voisivat myöntää lupia esineelle, joka paljastuisi pelkäksi koristeeksi?

    Entäpä "metsästysseurat"? Britti- ja muiden kuninkaallisten metsästysretkillä on tullut ilmi skandaaleja, joissa on paljastunut se, kuinka kesyjä riistaeläimiä on ajettu vartavasten heidän eteensä. No sitten he ovat ampuvinaan, mutta panokset ovat pelkkiä lelupyssyjen nalleja. Samaan aikaan kuitenkin riistaan ammutaan pensaikosta myrkkynuoleja, joissa on punainen väripanos nuolen päässä, saaden aikaan vaikutelman riistan veren lentämisestä. Myrkkynuolen neste surmaa eläimet, eivät aseet.

    Kaikki sodat, joissa on väitetysti käytetty luoteja, miinoja tai pommeja, on Illuminati luonut pelotteeksi, kun se on lavastanut kaikki "ruudin" avulla käydyt sodat 800-luvulta eteenpäin. Kun valokuvaus, elokuvaus ja TV keksittiin, niin mikäs sen mukavampaa kuin lavastaa I ja II maailmansota todella tapahtuneiksi spektaakkeleiksi, joissa populaa ja rakennuksia räjähtelee tuusaksi. Lavasteet ovat pahvia, jotka saadaan naruista vetämällä romahtamaan, ja sisällä on isoja höyrypatoja levittämässä höyryjä sekä avotulitakkoja, joissa palaa halkoja, noen ja mustan savun aikaansaamiseksi.

    Kaikki väitetyt tuliaseet ovat feikkiä, kaikki tuliasesodat ovat lavastettua teatteria ja elokuvaa, jotka puetaan "dokkareiden" valepukuihin, koska tuliaseita ei ole olemassakaan. Hiekkalajit ja ihmisen erite eivät tasantaatusti tuhoa mitään, paitsi korkeintaan aiheuttaa järjestyshäiriöitä uimarannoilla.

    Entäs ilotulitteet? Hah, nehän ovat videotykeillä tehtyjä hologrammiheijastuksia taivaalle. Entäs uudenvuodenjytkeet? Hah, pelkkää nanoteknologiaa - jättimäisten stereoiden nauhoitettua metallipajajylyä. Ilotulitteiden tarkoitus on saada kansat uskomaan, että on olemassa ruutituliaseita.

    Äänestä

kuin monien salkkareiden kirjoitukset huonoa oikeinkirjoitusta myöten.

Ja tietysti kaikki ydinkokeet vuodesta 1945 eteenpäin ovat myös lavasteita. Maailmanlaajuinen salaliitto. Motiivi tosin puuttuu.

Äänestä
  • Sharyn taas näyttää osaamistaan.
    Et lähes tulkoon ikinä pysty kumoamaan mitään keskustelussa olevaa vaan hyökkäät kirjoittajaa vastaan tai sitten alat puhumaan aiheeen vierestä (esim. ufo-palsta).
    Oikeastaan kukaan teistä harvemmin pystyy kumoamaan mitään väitteitä. Yleensä vain väljäilette ja yritätte esittää järkevää. Tämä palsta sekä ufo-palsta on täydellisiä esimerkkejä siitä kuinka vaikeata ihmisen on luopua ennakkoluuloista. Mikä taas heijastaa näiden ihmisten henkiseen älyyn. Ollaan luetttu satoja kirjoja mutta silti jääty lapsen tasolle joillakin osa-alueilla..

    Äänestä

  • GRGER kirjoitti:

    Sharyn taas näyttää osaamistaan.

    Salaliittoteoreetikko taas luule voivansa kumota kaikki vastaväitteet. Vaikka ei todellisuudessa kumoa yhtään mitään vaan näyttää oman typeryytensä.

    Äänestä

  • GRGER kirjoitti:

    Sharyn taas näyttää osaamistaan.
    Et lähes tulkoon ikinä pysty kumoamaan mitään keskustelussa olevaa vaan hyökkäät kirjoittajaa vastaan tai sitten alat puhumaan aiheeen vierestä (esim. ufo-palsta).
    Oikeastaan kukaan teistä harvemmin pystyy kumoamaan mitään väitteitä. Yleensä vain väljäilette ja yritätte esittää järkevää. Tämä palsta sekä ufo-palsta on täydellisiä esimerkkejä siitä kuinka vaikeata ihmisen on luopua ennakkoluuloista. Mikä taas heijastaa näiden ihmisten henkiseen älyyn. Ollaan luetttu satoja kirjoja mutta silti jääty lapsen tasolle joillakin osa-alueilla..

    Oletko sitä mieltä, että aloittajan antamassa linkissä puhutaan asiaa, vai haluatko vain rettelöidä minulle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paksu leidi laulaa kirjoitti:

Checkatkaas tämä jutska out:

http://www.sciforums.com/showthread.php?t=65869

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu