Israelin synty ei kuitenkaan merkinnyt rauhan aikoja islamilaisuuden keskelle syntyneelle pienelle juutalaisvaltiolle. Arabimaat eivät hyväksyneet keskelleen pientä valtiota, joka uskoi eri Jumalaan ja jonka pyhässä kirjassa ilmoitetaan juutalaisten olevan Jumalan omaisuuskansa ja Israelin maan perillinen. Koraani ilmoittaa saman etuoikeuden kuuluvan muslimeille. Israelin juutalaisvaltio yritettiinkin välittömästi valloittaa ja juutalaiset hävittää. Puhkesi vuoden 1948 sota, joka päättyi kuitenkin juutalaisten voittoon, kuten kaikki sen jälkeisetkin Israelin juutalaisvaltion tuhoon tähdänneet arabimaiden aloittamat sodat. Israelin valtio on siis koko olemassaolonsa ajan ollut jatkuvan arabimaiden hyökkäysuhan pelossa.
Suuri islam maatila ja pieni juutalais tontti
Quu Al-Aksa
7322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...ovat siellä kaikesta huolimatta paremmassa turvassa kuin olivat suurella ja rikkaalla Euroopan maatilalla, jolla saivat pelätä puolitoista tuhatta vuotta kristittyjen toimeenpanemia vainoja ja jolla heidät tapettiin kylmäverisesti lähes sukupuuttoon.
Nythän uudet eurooppalaisuuden esitaistelijat ovat toivotelleet tällä palstalla vuorostaan muslimien vainoja, kun juutalaisia ei enää vainottaviksi riitä.
Ei uutta auringon alla.
Islam tahtoo valloittaa Euroopan naimalla heidän naisiaan ja tyttäriään.
Lapset tulee muslimeiksi ja samoin vaimokin.
Montako muslimia asuu Euroopassa?
Montako Eurooppalaista asuu muslimimaissa?
Jos joku on valinnut Islamin uskokseen ei sen sinua kuuluisi vaivata.Elämme elämäämme siinä kuin sinäkin , käymme töissä , hoidamme lapsiamme ja parhaamme mukaan yritämme kehittää itseämme spirituaalisella matkallamme.
Koraaninne opettaa käännyttämään eurooppalaisia.
http://www.patmos.fi/fin/patmospostit/marraskuu_2007/alistuminen_islamin_laeille/?id=327
töissä?
Miksiköhän en ole muslimimaassa.Hmm..pitää vähän miettiä..Olisiko syy kenties siinä että olen suomalainen ?
Eikös suomessa ole uskonnonvapaus ?
Kyllä käyn :) Enkö saisi ?