Olen välillä osunut kysymykseen, että miksi sivariin, eikä armeijaan? No siihen on varmaan jokaisella sivarilla omat syynsä, mutta väitän, että melkein jokainen sivari on joutunut käymään mielessään tämän saman kysymyksen ja on yllättävän pitkään miettinyt valintaansa, eikä vain seurannut massaa niinkuin kunnon suomalaisen tulee tehdä.
Omat syyni siihen etten mennyt armeijaan ovat aika yksinkertaisia. Pääsyy on siinä etten hyväksy sotateollisuutta missään mittakaavassa, enkä aio olla tarkoitukselliseti tukemassa sitä. Sodissa eniten kärsii ne jotka eivät sitä halua, mutta kaikkien maiden kansoja ollaan jo iät ja ajat hallittu pelottelulla. Pelätään naapurin ukkoa, joka on aina valmis varastamaan tyttäresi ja lehmäsi samalla, kun kellarissa hänen poikansa on sytyttämässä taloa. No siellä naapurissa on kaiket yöt kolme poikaa vahtimassa kaappien ovia, ettet sinä tyttäresi kanssa valmistaudu yön pimeinä tunteina tappamaan kaikkia. No sitä on ollut aina, mutta eikä siitä olisi aika tehdä loppu. Ei se lopu lakeja ssätämällä vaan se lähtee ruohonjuuri tasolta. Se on jokaisen oma valinta. Minä ainakin kunnioitan jokaisen pelotellun elämää enemmän kuin yhtä ainoata ideaa ihanne valtiosta. Ei ole olemassa ihanne valtiota. Eikä mikään idea ole niin kunniallinen ja jalo, että se ylittäisi itsensä elämän. En kuitenkaan tarkoita sitä, että elämää tarvitsisi rakastaa liikaa ja pyrkiä suojaamaan itseään kultamuurein. Globaalin maailmankaupan myötä meidän tulisi kehittyä myös muutenkin. Emme voi jatkaa ryöstökauppapolitiikkaa ja luulla että voisimme silti pitää rajat suljettuna ulkomaalaisilta, jotka etsivät parempaa elämää. Miksi sitten asun suomessa jos en kerta ole valmis sotimaan sen puolesta johtuu siitä, että uskon, että ihmisen tulee asua siellä missä on syntynyt jos vain elinmahdollisuudet antavat myöten.
Omat syyni siihen etten mennyt armeijaan ovat aika yksinkertaisia. Pääsyy on siinä etten hyväksy sotateollisuutta missään mittakaavassa, enkä aio olla tarkoitukselliseti tukemassa sitä. Sodissa eniten kärsii ne jotka eivät sitä halua, mutta kaikkien maiden kansoja ollaan jo iät ja ajat hallittu pelottelulla. Pelätään naapurin ukkoa, joka on aina valmis varastamaan tyttäresi ja lehmäsi samalla, kun kellarissa hänen poikansa on sytyttämässä taloa. No siellä naapurissa on kaiket yöt kolme poikaa vahtimassa kaappien ovia, ettet sinä tyttäresi kanssa valmistaudu yön pimeinä tunteina tappamaan kaikkia. No sitä on ollut aina, mutta eikä siitä olisi aika tehdä loppu. Ei se lopu lakeja ssätämällä vaan se lähtee ruohonjuuri tasolta. Se on jokaisen oma valinta. Minä ainakin kunnioitan jokaisen pelotellun elämää enemmän kuin yhtä ainoata ideaa ihanne valtiosta. Ei ole olemassa ihanne valtiota. Eikä mikään idea ole niin kunniallinen ja jalo, että se ylittäisi itsensä elämän. En kuitenkaan tarkoita sitä, että elämää tarvitsisi rakastaa liikaa ja pyrkiä suojaamaan itseään kultamuurein. Globaalin maailmankaupan myötä meidän tulisi kehittyä myös muutenkin. Emme voi jatkaa ryöstökauppapolitiikkaa ja luulla että voisimme silti pitää rajat suljettuna ulkomaalaisilta, jotka etsivät parempaa elämää. Miksi sitten asun suomessa jos en kerta ole valmis sotimaan sen puolesta johtuu siitä, että uskon, että ihmisen tulee asua siellä missä on syntynyt jos vain elinmahdollisuudet antavat myöten.
Vastaukset 23
Vanhimmat
sivari.. kun maristaan globalisaatiosta ja idealisti valtioista täytyy siihen näköjään käyttää nettiä. Tiesitkö että koko internet on pentagonin alainen sähköinen tiedonvälityskoneisto ja by the way myös globalisaation suurin edistäjä. globalisaati kutistuisi olemattomiin mikäli kaikki jättäisivät netin. Mikäli nyt haluat leikkiä "pientä ja kilttiä maailmanpelastajaa" älä käy enää koskaan netissä! Näin USA (joka onj yksi idealisti valtioista, sepustuksesi mukaan) menettäisi hieman tietoa (pentagon pystyy haöutessaan seuraamaan kaikkea informaatiota mikä netissä liikkuu) ja globalisaatio hidastuisi.
Itse en aio niin tehdä ja tuskin kukaan muukaan (sinä mukaan lukien)..miksi? koska siinä ei ole mitään järkeä! kuten ei ole globalisaation vastaisuudessa,sivarissa tai kapitalismin moittimisessa.
Hyvää kesän jatkoa. "money makes the World go around"
(pentagon pystyy haöutessaan seuraamaan kaikkea informaatiota mikä netissä liikkuu) ja globalisaatio hidastuisi.
Ja paskan vitut :D... Tätä tietomäärää ei edes pentagonin meganörtit ja koneet ihan heti käsittele... Internet oli alunperin amerikansotilas käyttöön... mutta paisuikin sitten itsenäiseksi internetiksi... ja tässä sitä nyt ollaan... Ei usa voi valvoa kaikkea mikä netissä liikkuu... salaliittoteoriatko päässäsi jyllää :D
Sanon nyt heti alkuun että termit joit käytän voivat olla vääriä mutta toivottavasti idea tulee selväksi:
Internet on alunperin suunniteltu sotilaskäyttöön 70-luvulla, idea perustui siihen että USA voi liikuttaa armeijansa sisäistä tietoa pitkin ja poikin maailmaa, mahdollisimman nopeasti ympäri maailmaa. 80-luvulla netti tuli mahdolliseksi kun koneet kehittyivät. 90-luvulla se laajeni niin että lähes kenen tahansa on sitä mahdollista käyttää.
Kun netti rakennettiin suunniteltiin se niin että se ei kokonaaan koskaan jumitu. Miten se käytännössä toteutettiin? Ympäri USA:a rakennettiin 7 "jätti serveriä" (näiden oikeita nimiä en tiedä *huom. ylhäällä) jotka kuljettavat läpitseen kaiken tiedon. Nykyään pelkästään jo yksi serveri pystyy tarvittaessa hoitamaan moitteetta kaiken informaation ja tiedon siirron mitä netissä on, 7 niitä on siksi että mikäli, vaikkapa 5teen kohdistuu terroristi-isku,sähkökatko,sulakkeen kärähtäminen..mitä tahansa toimii silloinkin vielä 2.
Servereihin on suunniteltu myös "tutkijat" (*huom. ylhäällä). Mitä tämä siis tarkoittaa? V: Kaikki netin tieto menee vieläkin servereiden läpi. WTC:n terrori-iskun jälkeen onnistuttiin jäljittämään meilit joita al-qaida järjestön jäsenet olivat lähetelleet, muutamilla hakusanoilla (en tiedä mitä ne olivat mutta mahdollisia on esim: Osama bin Laden, WTC, Allah is Great, Jihad....)
Teoriassa on siis USA;n mahdollista tutkia KAIKKI tieto mitä netissä on. Käytännössä se on suht mahdotonta koska hakusanoja täytyisi syöttää näihin "tutkijoihin" yhtä monta kuin maailman kaikissa kielissä on yhteensä sanoja.
Tämä ei ole minkäänlainen salaliitto teoria. Internetiä esitellyt Pentagon kertoi itse tästä 80-luvulla.. Mikäli ymmärtäisit strategiasta edes alkeet, olisit ilman selittämistä tajunnut että tottakai pentagon on suunnitellut mahdollisimman kattavan turvajärjestelmän internetille (70-luvullahan oli vielä kylmä sota ja neuvostoliitto olisi saattanut onnistua kopioimaan netin itselleen,tämäkään ei ole salaliittoteoriaa, niinhän nl teki atomipomminkin, vakoilemalla kuinka jenkit sen valmistivat.) ja näin ollen "tutkijat" ja 7 serveriä.
Vastaus väitteeseesi: Ei usa voi valvoa kaikkea mikä netissä liikkuu" USA VOI valvoa, sitä ei vain kiinnosta kaikki mitä täälä liikkuu. (enkä ihmettele...)
Miten Pentagon purkaa salatut viestit? Käsittääkseni tehokkaimpia salausalgoritmeja ei ole murrettu koska ne ovat yhdensuuntaisia.
no, minä nyt oon täysin värä ihminen vastaamaan tähän mutta hypoteettisesti ajatellen; mikäli sinä osaisit sen, tuskin siitä jokaiselle "matti meikeläiselle" kertoisit. epäilen jenkkien osaavan avata kaikki salausalgometrit, niistä ei vain puhuta sillä silloin terroristit tai muut vastaavat "maailman parhaan valtion viholliset" alkaisivat käyttää jotain muuta tiedonvälitys konstia jolloin jenkeillä kuluisi aikaa murtaa niiden uudet koodit. tämä siis oli täysi teoria mutta rationaalinen sellainen.
Hei!
Minä kävin intin, enkä ole sitä koskaan katunut. Ensinnäkin se oli todella kova kunnon nostattaja.
(voit tietysti sanoa että kyllä lenkillä voi käydä ilman inttiäkin, johon minä vastaan että, tuskin sinä jaksaisit sitä rääkkiä jonka minä kävin(rannikkojääkäri) eikä siinä olisi mulla ainakaan riittänyt itsekuri siihen hommaan.)
Toiseksi minä kasvoin siinä hommassa henkisesti. Nykyään en enään pelkää jäädä ilman hotellia jossain mexico cityssä, koska tiedä että pystyn tarvittaessa valvomaan 48h putkeen ennen kuin järki rupee pätkii, tai että ulkona nukkuminen ei todellakaan ole mikään hurja juttu. Tämä on ainakin minulle ollut suurin juttu jota en uskonut että tulisi tapahtumaan minulle.
Kolmanneksi osaan nykyään puolustaa itseäni lähitaistelussa veistä tai pesismailaa vastaan.
Neljänneksi jos tulee sota, niin kaikki sivaritkin kutsutaan aseisiin,(jos todella uskot että eihän sivareita kutsuta, vaan ne laitetaan kokeiksi, tai jotain, niin olet todella hyväuskoinen hölmö) ja jos sinne rintamalle kuitenkin joutuu, niin olisihan se hyvä osata siellä jotain, ettei tarvii mennä sinne vaan ampumaan puihin, ja saada kuulaa kalloon.
Tiedän, vähän pitkiä lausehirvityksiä, mutta minkäs teet.
Jep, juuri noista syistä intti on hyvä käydä. Ei siellä pelkästään tappamaan opeteta.
Nimittäin sen, että oppii sietämään muitakin hieman paremmin. Kun saatanallinen lauma pieree vieressä 24h päivässä, sietokyky kasvaa. Samalla oppii omia virheitään ja kasvaa ihan oikeasti ihmisenä.
Ja näkee kuinka tyhmiä ihmiset voivat olla.
Itse olen harrastanut tai harrastan edelleen jääkiekkoa, jalkapalloa ja taidoa. Sivarin fyysisen puolen puuttuminen on huono juttu, sillä itse tykkään reenata. Vaikka minäkin saattaisin selviytyä jos joudun tappeluun, niin silti luotan enemmän jalkoihini ja juoksen niin helvetin kovaa jos joku tulee pesismailalla riehumaan, sillä minulla ei ole hajuakaan kuinka hyvä toinen on käyttämään mailaa. Tykkään myös ulkoilmasta ja retkeilystä ja voin sanoa, että ulkonanukkuminen vain rentouttaa,m utta vaikka osasin mitä niin mexico cityssä en siltikään mielelläni jäisi yöllä katuja tallailemaan. Haisevia ihmisiä tapaa muuallakin kuin armeijassa. Itsestää oppii kummanpaljon jokaisesta koetuksesta. Tiedän sen, että sivarit on myöss rintamalla/ velvollisia puolustamaan maataan, mutta en siltikään aio tukea aseteollisuuta sodan pelosta. Samalla luottamuksella kun autan tuntematonta avun pyytäjää, niin tein tämänkin valinnan. Voi olla, että minut piestään kun ojennan käteni väärälle ihmiselle, mutta jos sitä ennen olen auttanut kolmea niin se ei ole kova hinta. On tietenkin totta varsinkin kun ihmisten oma moraali on hakoteillä, että aseista kieltäytyvät tai apua antavat joutuvat kärsimään, mutta se on minun tapani elää. En usko parannuksen tapahtumista jos sitä ei yritä. Voin tietenkin varautua ja pelätä kaikkea mahdollista ja tuijotella varjoihin, mutta estääkö se kuitenkaan, ettei se vaara tulekin yllättäen selän takaa.
on mielessä, voi ratkaisu olla lääkintämiehen ura intissä. Ei ne muutama ammuttu laukaus paljoa aseteollisuutta auta. Jos sotaan lähdetään, niin vahva aseteollisuus olisi vain pirun hyvä juttu!
anta´kaa ihmisten tehdä mitä haluavat teillä ei oo mitään oikeuttta tuomita ihmistä hulluksi tappajaksi tai muutenkaan huonommaksi ku te vaan koska käy armeijan! teidän suhtautuminen intin käyneisiin uskomattoman naiivia!!!oon käyny bintin ja ylpeä siitä!!!!
Tiedän, että moni sivariin meniä arvostelee armeijaan meneviä ja toisinpäin se on vielä voimakkaampaa, mutta minä en arvostele muiden tekemisiä, sillä meillä on muutenkin jo ihan tarpeeksi arvostelioita, mutta liian vähän tekiöitä. Tekstissäni kerroin vain syyni miksi minä valitsin sivarin armeijan sijaan.
mutta se että käy armeijan ei tee kenestäkään sotahullua tappajaa niinki teikäläiset väittää!!
sivarin pituus on nyt hyvä koska te ette sivarissa tetsaa 40 asteen pakkasessa ettekä nuku n.tunti per yö parin viikon ajan! ettekä jätä jälkeenne perhettänne tyttöystäviänne jne.
JOTEN TURPA KIINNI SIITÄ ETTÄ SIVARI LIIAN PITKÄ
Olisithan itsekki voinut valita sivarin? Jos se sinua noin kovasti syö, miksi lähdit armeijaan? Rohkeuden puutteessa kohdata ihmiset, jotka haukkuu sinua sivaripelleksi?
Mun mielestä armeijaan meneminen tai menemättä jättäminen pitää ratkaista lähinnä sen perusteella onko omassa yhteiskunnassa jotakin sen arvoista että on sen suojelemiseksi valmis asettamaan henkensä alttiiksi JA tarvittaessa ottamaan hengen niiltä jotka näitä omia arvoja uhkaavat. Siitähän koko asiassa on viimekädessä kysymys.
Pöhköpään sinänsä jalot ajatukset ruohonjuuritasolta eivät vain mielestäni sovellu Suomen kaltaiseen maahan sovellettavaksi. Suomen sotateollisuus, toisin kuin esimerkiksi USA:n, ei ole levittämässä ahdinkoa syyttömien keskuuteen, koska se on pääosin suunnattu oman maan puolustamiseen. Ulkomaankauppa jota Suomalainen aseteollisuuskin käy, on yksi maailman tarkimmin säänneltyjä niin, että sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia rikkoviin maihin ei aseita voida myydä.
Vaikka kunkin maan kansalaisella on toki oikeus asua siellä missä hän on syntynyt tai jonka kansalainen on, on kyseessä kuitenkin käsitykseni mukaan kyseessä kaksipuolinen sopimus mitä maan puolustamiseen tulee. Kotimaata on sen hädän hetkellä oltava valmis puolustamaan tilanteen vaatimin keinoin. Jos tähän ei ole valmis, niin...mitäpä siihen voisi sanoa, asenne voisi olla parempikin.
Mainittakoon niille jotka luulevat minun olevan militaristinen natsi, sitä en suinkaan ole. Aikoinaan pohdin kauan ja hartaasti armeijaan menemistäni juuri sen perusteella olisinko sitten tarpeen vaatiessa valmis surmaamaan toisen ihmisen maan hädän hetkellä. Kävin armeijan vuonna 1997.
"Ulkomaankauppa jota Suomalainen aseteollisuuskin käy, on yksi maailman tarkimmin säänneltyjä niin, että sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia rikkoviin maihin ei aseita voida myydä."
-Ihme kyllä USAn kanssa ollaan aina valmiita asekauppoihin, vaikka se kävisi kuinka likaista ja YK:n tuomitsemaa hyökkäyssotaa.
En tarkoita sillä, että vastustan aseteollisuutta, että vastustan ainoastaan suomenaseteollisuutta. Vastusta kaikkea aseteollisuutta mukaanlukien usan massiivinen sotateollisuus. En aio edes puoleksi vuodeksi nostaa asetta käteeni, sillä silloin olisin yksi niistä joille ase tehdään. Se on suomen mittakaavassa aika vähän ja maailman mittakaavassa ei mitään, mutta se on se tietoinen ratkaisu jonka minä haluan tehdä.
Myöskin sanoisin tuosta minkä puolesta sotia, niin kuten ollaan huomattu, että peloilla hallitaan ja myydään. Valtiot peloittelevat toisen maan pahoista miehistä jotka ovat heti tilaisuuden sattuessa valmiit ryöstämäään maat ja naiset. Samaa taas puhutaan tässä toisessa maassa ja sitten seisotaan aseiden kanssa rajalla vihaten toista pelkästään pelon takia joka ei ole edes todellinen. Emme jostain syystä ole edes huomannut, että maamme omaisuus saattaa olla valumassa yksityistämisessä ja vapaassa valuuttavirrassa poistumassa maastamme, mutta silti seisomme rajoillamme pyssyjen kanssa uhitellen muille samaa aikaa kun kaikki ryöstettävä valuu taka- ovesta pois maastamme. No siitä
oletetaan että oot perheellinen mies mitä jos joku tulee ja uhkää sun perhettäsi!! seisotko kädet taskussa ja hoet en tapa en tapa! vai otatko aseen jos semmonen on.?????????
Vedän turpaan.
Juu aika vakuuttavaa tekstiä. Kerroppa sitten sen todellisen uhan nimi. Venäjästä ei ole ollut todellista uhkaa enään -90 luvun alun ja sen armeeja on niin heikossa kunnossa, ettei pääsisi laatokkaa pidemmälle. Ruotsista ei ole todelliseksi hyökkääjäksi ikinä. Virolla ei ole ainakaan 30 vuoteen resursseja, niin mistä se paha uhkakuva on sitten mielestäsi hyökkäämässä.
Meinaan vaan, ettei Suomi valttämättä tarvitsisi kuin 20% nykyisestä maan puolustus voimavaroistaan, ja reserviläisiä ei ollenkaan. Asiasta on useita tutkimuksia tehty yliop. tasolla. Kerro siis mistä se "paha" tulee joka raiskaa lapsesi ja kiduttaa vaimoasi. Ei Suomesta hyödy yksikään maailman valtio niin pajon, että kannattaisi keskittää sotilaallisia joukkoja Suomeen. Tästä voidaan käydä vaikka minkälainen keskustelu, mutta voin näyttää asiani toteen mustaa valkoisella, entä sinä???
Simo Hovari
on että tässä maailman tilanteessa Venäjä ei uhkaa Suomea eikä muitakaan, vaan maa on viime vuosikymmenenä lähentynyt Euroopaa rauhallisemmin kuin n. 60 vuotta sitten.
Kun kyseessä on maanpuolustus, ei laskelmia tehdä kuitenkaan vain nykytilanteen mukaan, vaan erilaisia kehityskulkuja ja skenaarioita tarkastellen. Kukapa meistä voi nähdä mikä tilanne on viiden, kymmenen tai 20 vuoden päästä. Ruåtsia ja Viroa tuskin tosissaan uhkina missään tilanteessa on juuri pidetty. Venäjä sen sijaan on viimekädessä arvoituksellinen ja epävakaa maa, jonka luomaan uhkaan itseään kunnioittavan valtion on varauduttava.
Ymmärrän että heitit vähän provomielessä tuon arviosi tarvittavista voimista, niillähän ei suinkaan puolustusta voitaisi hoitaa. Mitä noihin akateemisiin tutkielmiin tulee, niitähän löytyy, puolesta ja vastaan, lopullista totuutta voi tästäkin asiasta märehtiä loputtomiin. Vanha totuus kuitenkin pysyy: maassa, jossa ei ole armeijaa , tai jonka armeija on olosuhteisiin nähden heikko, on kohta jonkin muun maan armeija.
Pitäähän jo pelkästään kotimaista kommari uhkaa vastaan aseistua, jos ei näin olisi kohta oltaisi kommari DIKTATUURISSA!
Onhan historia näyttänyt tämän asian toteen moneen kertaan!
Kiitoksia asiallisesta keskustelusta Pepe!
Itse olen 9v. tutkinut Euroopan ja Suomen sotahistoriaa ja vetänyt omia ja kolleegoiden lausuntoja yhteen ja omia mielipietitäni vaan julki tuon. Tarkastellanpa tuota mahdollista tulevaisuutta. Suurimmalla todellisella uhalla Äiti Venäjällä on tällähetkellä suuri maanpuolustuksellinen kriisi käynnissä, joten aikaa menee 10-20 vuotta, jotta Venäjän armeeja olisi hyökkäyskunnossa Suomeen. Tällöin on mahdotonta spekuloida mahdollista NATO:n osuutta Suomen maanpuolustuksen kannalta. Toinen suurehko tekijä on se, että suuret miehistösodat ovat jäämässä historiaan kuten Lähi-Itä on meille osoittanut. Joukkoja on kyllä keskitetty suuria määriä, mutta todellinen sota syntyy kuitenkin vahvoista pommituksista toisin kuin ennen suurella miehistö massalla. Näin ollen jalkaväen,panssarijoukkojen ja laivaston rooli jää vähäiseksi. Jalkaväen rooliksi jääkin vain lähinnä läpi kävely ja antautuneiden vagitseminen. Tämä on nyky sotaa. mm. Pentagon on myontänyt lähettäneensä liikaa joukkoja Persianlahdelle. Toden näköisesti kun tämä siirtymävaihe on ylitetty n. 10-15v. päästä on jo toden näköisempää, ettei jalkavakeä ja panssarijoukkoja tarvita enään nykyisen kaltaisia määriä. Sodan käynti kehittyy lähinnä joukkotuho suuntaan, sekä vakoilu-ja viestintä teknologian kehitykseen. Näin ollen suuria miehistö joukkoja ei kannata enään käyttää joukkotuhoaseiden kehittyessä.
Vanha tosiasia on, että jos Äiti Venäjä päättää tulla Suomeen niin se tulee.. ;) kidding..
Simo