Anteeksianto ja armo on siinä, että hyväksyy nykyhetken ehdoitta iankaikkisesti.
Anteeksianto ja armo
Havahduttaja
6400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Armo on ajatus siitä, että Jeesus antaa synnit anteeksi. Maailma on täynnä Saatanan aikaansaamaa pahuutta ja ihmisen on sitä itse niin kovin vaikea vältellä. Joskus ihminen tekee elämässään virheitä eli törttöilee. Ja ihminen itse tietää sen siitä, että ihmisen omatunto alkaa kolkuttamaan. Tulee huono omatunto eli syyllisyyden tunteita.
Pitkittyessään syyllisyydentunne johtaa kierteeseen. Tulee ahdistusta ja masennusta, itsetunto kärsii ja kokee kolhuja. Tulee sellainen olo, että on tehnyt tyhmiä asioita ja että on huono ihminen.
Jeesuksen oppien mukaan sellainen turha ja pitkittynyt syyllisyydentunne on turhaa. Omatunnosta on myös hyötyä, sillä se opastaa ihmistä elämään oikein. Ihminen itse tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta kun syyllisyydentunne pitkittyy, niin armo auttaa.
Miten se armo sitten toimii käytännössä? Pitää avoimin mielin ja sydämmin rukoilla. Rukous auttaa ja helpottaa pääsemään eroon turhasta syyllisyydentunnosta. Ja kun omat virheensä tiedostaa, niin niitä osaa jatkossa myös välttää.
oikean syyllisyyden tunnon? Miulla on taipumusta jäädä lain alle syntien tunnustamisessa ihmisille. Tunnen kirjoitukset ja että Jeesus antaa synnit anteeksi, mut Raamatun kohta "jos olet riitapuolesi kanssa matkalla tuomarin luo tee voitavasi päästäkssi hänestä sovussa eroon jne." on miule enemmän kun vaikee. Entä jos on asia jota ei millään uskalla kertoa vaikka pitäisi? Joskus joku sanankohta tai rukous auttaa hetkeksi kunnes rötös taas pompsahtaa jonkun asian kautta mieleen.
Näkisin, että pääsyy on se, että ihmiset eivät ymmärrä/tunne/usko elävänsä saatanan vallassa - se tekee tästä yhteiskunnasta varsinaisen saatanallisuuden paratiisin.
Sinä, opi tuntemaan saatana. Paholainen, joka ajattelee aika yksinkertaisesti...
>Sinä, opi tuntemaan saatana. Paholainen, joka >ajattelee aika yksinkertaisesti...
Yksinkertaisten on Taivasten valtakunta.
Vinkki;Jos synnistä eroon haluaa niin kannattaa tehdä niinkuin Fransiskaani-munkit,hakkaa itseäsi piiskalla ja Pidä tiukkaa paastoa ja rukoile Jeesusta antamaan synnit anteeksi,toimi ennenkin ja toimii tänäänkin.
-Tässä sinulle Viiniä Ystäväni.-
~Z~.
ksiittejä käyttää!
harhaopista jossa tutkittiin saatanan syvyyksiä. On tärkeää tuntea vihollisensa, mutta vielä tärkeämpää
on tuntea Jeesus. Saatana on Jumalan kahlekoira! Sillä ei ole yhtään enempää valtaa kuin Jumala on sille antanut.