Jos olen itse aikuisiällä kirkkoon liittynyt ex-luterilainen, niin onko edes lapsillani toivoa tulla tunnetuksi oikein syntyperäisinä ortodokseina, vai pidetäänkö heitä 'käännynnäisen' kersoina? Entäs lasteni lapset, joko pari sukupolvea riittää laimentamaan luterilaisuuden kaameuden?
Milloin luterilaisuuden saa
anteeksi?
3368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olet kääntynyt. Jos olet kääntynyt aivan nuorena ja päässyt mukaan "piireihin", niin ei silloin kukaan "luterilaisuuttasi" muista. Vanhemmalla iällä kääntyneet ja varsinkin ne, jotka ovat aikaisemmin olleet aktiivisia seurakuntalaisia luterilaisessa kirkossa, saavat kuulla siitä koko ikänsä.
Tästä vieromisesta johtuu, että käännynnäisten lapsista harvoin tulee aktiivisia ortodokseja, vaikka he eivät nyt suorastaan kirkosta eroaisikaan. Jos lapsi ei saa kirkossa rakkautta osakseen seurakunnan työntekijöiltä ja muilta seurakuntalaisilta, ja kummitkin hänet unohtavat, niin hänestä ei tule hyvää ortodoksia, vaikka vanhemmat tekisivät parhaansa kasvattaakseen lapsistaan kunnon ortodoksikristittyjä.
Käännynnäisten lastenlasten kohtalosta en osaa vielä sanoa mitään. Omat ortodokseiksi kastetut lapsenlapseni, (jotka siis ovat kolmannen polven ortodokseja) ovat vielä vauvaikäisiä. Myös tuttujeni lapsenlapset ovat vielä pieniä. Kirkossamme on kylläkin jo joitakin aikuisikäisiä kolmannen polven ortodokseja, joiden isovanhemmat ovat aikoinaan kääntyneet. Kysy heiltä, mitä he ajattelevat asiasta.
Höpö löpö. Kenenkään sanomisista tai sanomatta jättämisistä ei kannata välittää. Ollaan onnellisia, että saimme mahdollisuuden paluuseen ja sillä sipuli. Kaikki olemme yhtä arvokkaita ja hyviä. Siunattua paaston aikaa.
joten et tiedä minkälaista meillä 1960-luvulla kirkkoon tulleilla aikoinaan oli. En puhu tässä hengellisestä puolesta mitään, vaan kirkosta ihmisten yhteisönä, sen inhimillisestä puolesta siis. Hengellinen puoli on auttanut minua niin kuin muitakin kirkkoon liittyneitä jaksamaan, silloinkin, kun yhteisö on kääntänyt meille selkänsä.
No, uranuurtajathan saavat raivata tien, että myöhemmin tulleilla olisi helpompaa. Ajat muuttuvat ja kirkkoon aikuisina liittyneet ja heidän jälkeläisensä alkavat kohta olla tavallisempia aktiiviseurakuntalaisten joukossa kuin vanhojen ortodoksisukujen jälkeläiset.
Suomen ortodoksinen kirkko ei ole enää sellainen etninen kirkko kuin se oli vielä 60- ja 70-luvuilla. Esimerkiksi meidän eteläsuomalaisessa srk:ssa oli aikoinaan kaksi etnistä ryhmää venäläiset ja karjalaiset ortodoksit. Venäläiset seurakuntalaiset ottivat käännynnäisen paljon paremmin vastaan kuin "evakot" ja heidän jälkeläisensä. Nyt enemmistönä olleet karjalaiset ovat jo sulautuneet suomalaisiin seka-avioliittojen myötä. Ehkä kirkkomme muuttuu näin avoimemmaksi.