Mutta Jeesus siunasi kylläkin lapsia.
Jos Jumalan tahto olisi, että sylilapsia kastettaisiin, Jeesus olisi varmasti käskenyt opetuslapsiaan menettelemään sillä tavalla.
Ja tieto tästä olisi tallentunut myös Pyhään Kirjaan ja säilynyt siten meidän päiviimme saakka.
Nyt ei löydy yhtäkään järkisyytä, miksi pitäisi tehdä niin.
Apostolien aikana kastetuista perhekunnasta ei ole sen tarkempaa tietoa, minkä ikäisiä noiden perheiden lapset olivat. Oletettavasti he kuitenkin olivat sen ikäisiä, että saattoivat tehdä omakohtaisen uskonratkaisun.
Esimerkiksi vanginvartijaksi ei tuohon aikaan kelpuutettu kovin nuori miehiä. Piti olla elämänkokemusta, jotta pääsi tuollaiseen vaativaan ja vastuunalaiseen tehtävään.
Vastuu oli erittäin suuri, mistä kertoo sekin, että vanginvartija aikoi surmata itsensä luultuaan vankien paenneen.
Varmaa tietoa ei tosin ole, mutta tästäkin voi päätellä, etteivät hänen lapsensa olleet enää ihan pikkuisia, koska isä oli kypsään ikään ehtinyt mies, kun oli edennyt urallaan vanginvartijaksi asti.
Paavalin nimeltä mainitsema Stefanaskaan tuskin oli enää mikään nuorukainen, vaan vakiintunut ja tiettävästi merkittävän aseman niin yhteisössään kuin seurakunnassakin saavuttanut mies. Ei sellaisten henkilöiden lapset ole enää mitään sylivauvoja. Eivät nykyisinkään, saati sitten tuona aikana, jolloin avioliitot solmittiin tavallisesti nuorempina kuin tänä päivänä.
Jos Jumalan tahto olisi, että sylilapsia kastettaisiin, Jeesus olisi varmasti käskenyt opetuslapsiaan menettelemään sillä tavalla.
Ja tieto tästä olisi tallentunut myös Pyhään Kirjaan ja säilynyt siten meidän päiviimme saakka.
Nyt ei löydy yhtäkään järkisyytä, miksi pitäisi tehdä niin.
Apostolien aikana kastetuista perhekunnasta ei ole sen tarkempaa tietoa, minkä ikäisiä noiden perheiden lapset olivat. Oletettavasti he kuitenkin olivat sen ikäisiä, että saattoivat tehdä omakohtaisen uskonratkaisun.
Esimerkiksi vanginvartijaksi ei tuohon aikaan kelpuutettu kovin nuori miehiä. Piti olla elämänkokemusta, jotta pääsi tuollaiseen vaativaan ja vastuunalaiseen tehtävään.
Vastuu oli erittäin suuri, mistä kertoo sekin, että vanginvartija aikoi surmata itsensä luultuaan vankien paenneen.
Varmaa tietoa ei tosin ole, mutta tästäkin voi päätellä, etteivät hänen lapsensa olleet enää ihan pikkuisia, koska isä oli kypsään ikään ehtinyt mies, kun oli edennyt urallaan vanginvartijaksi asti.
Paavalin nimeltä mainitsema Stefanaskaan tuskin oli enää mikään nuorukainen, vaan vakiintunut ja tiettävästi merkittävän aseman niin yhteisössään kuin seurakunnassakin saavuttanut mies. Ei sellaisten henkilöiden lapset ole enää mitään sylivauvoja. Eivät nykyisinkään, saati sitten tuona aikana, jolloin avioliitot solmittiin tavallisesti nuorempina kuin tänä päivänä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kristillinen kaste, jolla lapsia kastetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen, kuuluu uuteen liittoon Jeesuksen kuoleman jälkeiseen aikaan. Kristillinen kaste on Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen kastamista ja liittämistä (Room.6:3-4)
Hepr. 9:16
Liitto on myös testamentti, ja testamentin tekijän kuolema on aina voitava näyttää toteen.
1. Piet. 3:21 "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
Unohdit varmaan mainita että se kristinuskon perkeleen perisynti valeella (keksitty synti)puolustus kyvyttömien pakkokasteet eivät ole Jumalan ja Jeesuksen tahto vaan herra saatanan tahto.
Kristinuskon historiasta tunnemme kristinuskon herraksi saatanan. Ei tarvitse muuta kuin katsoa asiaa älä tap käskyn valossa niin totuus selviää.
Usein olen kuullut puhuvan ja kirjoituksiakin olen nähnyt että kristinuskon uskovaiset olisivat lain kuuliaisia.
Tutkitan hiukan sitä asiaa asiallisesti.
Kristinuskolla ei ole JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN MUKAAN OIKEUTTA PERISYNNISTÄÄ SYYTTÖMIÄ LAPSIAKAAN. "älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi"
Eli selvyydellä kristinusko rikkoo Jumalan ja Jeesuksen asettamaa lakia perisynnistämällä syyttömiä pikku lapsia, sillä tavalla kristinusko rikkoo älä anna väärrää tositusta käskyäkin koska lapsi Jeesuksen todistuksen mukaan syntyy synnittömänä.
Se, mitä Paavalit ja muut peevelit ovat asiasta kertoneet EI OLE JUMALAN JA JEESUKSEN SANAA etenkin jos ovat asiasta eri mieltä Heidän kanssa. Paavali tuki kristinuskoa Jeesuksen seuraajien murhaamisissa ennenkuin kristinusko murhasi Paavalinkin ja satoja miljoonia muitakin peeveleitä Pietarinkin...
Laitan tähän loppuun taas kerran (väsyy) sen lain jota vastaan ei ykskään muu laki, oppi jne saa olla ristiriitainen ja jos on niin se ei ole Jumalan ja Jeesuksen Tahtoa.
Ja tässä laissa on selvyydellä mm. mainittu, toivon että huomatte sen, että ÄLÄ ANNA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA ja kun lapsi kristinuskon toimesta osoitetaan harhaopilla perisyntiseksi Jeesuksen oppien vastaisesti niin silloin kristinusko toimii lain rikkojana, ja sitä lain rikkojaa ja sen jumalaa puolustatte lakiasian tuntijina VAIKKA et vieläkään, lukemattomaista pyynnöistäni huolimatta, ole osoittanut kristinuskon saaneen Jumalalta tai/ja Jeesukselta lupaa rikkoa älä tapa käskyäkään eli jatkuvasti kristinusko rikkoo Jumalan lakia ja etsitte aukkoja puolustkseen saatanan asettamaa lakia! ...herra sä lapsien noitavainoissakin rakasti lähimmäisiä, syyttömiä pikkulapsiakin kiduttamalla ja sitten elävinä polttamalla hevettinsä tulella osoittaakseen herransa ja kiellätte totuuden pirua puolustellen lain rikkojana.
Monelle ei ilmeisesti Jumalan ja Jeesuksen laki ole laki vaan saatanallisin keinoin Heidän lakia vastaan tekevät, herralle, saatanan käyttöön sopivaksi tulkintoja peeveleiden ja raamatun väärentäjien tuella omia lakia. Kristinuskon historiakin osoittaa itsensä lainrikkojaksi ja sellaisen lainrikkojan puolustajaksi ovat monet teitä koulineet.
==================================
Osoitakaa raamatun UT:llä lain ja selvällä Jumalan tai/ja Jeesuksen tahdon osoituksella, että kristinuskon toimesta tulee tappaa tai tapattaa syyttömiä pikkulapsiakin, niin perisyntisiä kuin perisynnittömiä???
Jos sitä lakia ei ole tiedämme molemmat totuuden, sinäkin.
Ja kun olet päässyt lakiin käsiksi niin laitakaa jo viimeinkin esiin se lain kohta raamatun UT:stä jossa on Jumalan ja Jeesuksen kristinuskolle antama lupa tappaa ja tapattaa älä tapa käskyä rikkoen ihmisiä, syyttömiä pikku lapsiakin.
Jos sitä ei löydy niin tehkää korjaus lakikirjaanne älä tapa käskyn jatkeeksi jos Jumalan ja Jeesuksen puolustajana aiotte esiintyä!!!
===================================
Tässä on se laki jonka Mooses Jumalalta sai ja josta minäkään en löydä perisyntiä tai perisyntiseksi synnistämisen oikeutta syyttömistä lapsista.
MUTTA
Löydän käskyn älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi, ja sillekkään käskylle ei ole kristinuskollekkaan Jumalan ja Jeesuksen antamaan lupaa syyllistää syyttömiä, ei edes puolustus kyvyttömiä pikkulapsia.
Lue tarkoin JUMALAN LAKI ja pankaa mieleenne, että JOKAINEN LAKI JOKA ON RISTIRIIDASSA TÄMÄN KANSSA EI OLE JUMALAN ANTAMAA ELÄMÄN OHJETTA TAI LAKIA. JA MUISTA ETTÄ JEESUS (UT:SSÄ) ON KAIKKI NÄMÄ VAHVISTANUT.
Tämä Jumalan Sana on nykysuomenkielellä jotta tekin Heidän Tahdon ymmärtäisitte ja jonka Jumalan on ihmiskunnalle antanut ja jotka Jeesuskin on vahvistanut. (Lopussa on poikkeus esimerkki.)
Lukekaa tarkoin ja mietikää kuinka monta näistä Jumalan antamista ohjeista kristinusko on noudattanut koko olemassa olonsa aikana historian faktat huomioon ottaen ja tehkää selväksi, että jos kristinusko on yhtäkään, yhtäkään noista Jumalan nimissä tai vastaisesti rikkonut, niin se on todistettavasti saatanaa jumalanaan palveleva harhauttaja ja heidän joukkoon kuuluvaksi lasken kristinuskon tukijatkin:
Suomen kielellä - Raamattu 1933/38
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
13 Älä tapa.
14 Älä tee huorin.
15 Älä varasta.
16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
===========
HUOM!
Nuo käskyt on Jeesus vahvistanut.
Vuoden 1992 raamatun väärennös sisältää käskyjä joita Jeesus ei ole vahvistanut.
Lähetyskäsky on väärennetty vasta 1992 ja Jeesus ei ole sitä vahvistanut.
Älä tee huorin käsky on poistettu 1992 raamatusta koska Lutherin oikea nimi on Luder suomeksi Huora tai Lutka ja on tavallaan huoraamista hänen oppeihin uskominen.
Älä tee aviorikosta käsky on raamattuun lisätty. Se merkitsee sitäkin, salakavalan saatanallisesti, että saat huorata jos et ole aviossa ilman että rikot Jumalan antamaa lakia. Selvä raamatussa oleva Jumalan ja Jeesuksen Tahdon väärennös.
Mieti hiljaisuudessasi kuka ne käskyt on raamattuun halunnut!!!
Kenen käskyjä meidän tulee pitää?!
Siis Jeesus on vahvistanut Jumalan Moosekselle antaman lain ja lisännyt rakasta lähimmäistäsi käskyn ja lähimmäisen rakkautta ei ole tappaa lähimmäinen tai edes synnistää perisyntiseksi syyttömiä joten jotka niin tekevät eivät palvele Jumalaa ja Jeesusta vaan palvelevat saatanaa jumalanaan.
Toivon, että sinäkin asetat Jumalan lain siihen arvoon, että kaikki voi sinua kutsua lain tuntijaksi eikä lain saatanallisesti kiertäjien puolustajaksi!
"Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni."
Veren kanssa ei ole leikkimistä:
28. Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta.
29. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.
1Kor.15:50. Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta.
===
VAROTUS!!!
Jeesus on varoittanut meitä Kristus sanan käyttäjistä, he ovat JEESUKSEN SANAN mukaan eksyttäjiä:
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
29. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion."
Kaste koituu tuomioksi, jos kastettava ei tutki ja
tuomitse itseänsä.
Samalla logiikalla Jeesuksen olisi pitänyt kastaa aikuisia. Ei Jeesus myöskään kastanut aikuisia niin tuo logiikka ei kyllä kauhean järkevä!
Joh 3:22
"Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean
maaseudulle, ja oleskeli siellä heidän kanssaan, JA KASTOI."
Johannes 3:26-30
Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta. Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä". Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
Johnnes 4:1-3
Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa - jätti hän Juudean ja meni taas Galileaan.
Jeesuksen eläissä lapset ympärileikattiin.
Uuden liiton kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen eli kristillinen kaste lapsille alkoi vasta helluntain jälkeen. Uudessa liitossa. Kun ensin uhri oli annettu Golgatalla.
Uuden liiton kaste alkoi Jeesuksen kasteessa.
Siinä olivat läsnä Isä, Poika ja Pyhä-Henki.
Vanhassa-liitossa EI OLLUT KASTETTA, joten Jeesus
aloitti uuden liiton.
Juutalaiset ympärileikkaavat lapsensa vielä tänäkin
päivänä, mutta ympärileikkaus kuuluu vain juutalai-
sille.
Uusi liitto tarkoittaa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä aikaa, johon kristillinen kaste liittyy. Kristillisessä kasteessa, jonka Jeesus valmisti kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan, hän antoi kastekäskyn vasta kuolemansa jälkeen viimeisenä testamenttinaan maan päällä.(Matt.28:19-20).
Kristillinen kaste lapselle on Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen lapsen liittämistä eli kastamista (Room.6:3-4)
Kasteessa Jumalan tekemän liiton perusta on Jeesuksen ylösnousemus (1.Pt.3:21).
Uusi liitto alkoi Jeesuksessa. Kaikessa siinä, mitä Hän teki ja opetti.
Uuden käskyn minä annan teille! HÄN ON UUDEN LIITON VÄLIMIES.
Hän SAMA, eilen tänään ja iankaikkisesti!
Hän asetti ehtoollisenkin ENNEN ristinkuolemaansa:
"Tämä on uusi liitto minun veressäni."
Kaste ei ole mikään Jumalan teon perusta, vaan
"Se on Jumalan teko, että uskotte Häneen, jonka
Jumala on lähettänyt."
Usko on se perusta!
Ei Jeesuksen syntyminen Betlehemin talliin vielä aloittanut uutta liittoa. Jeesus itsekin ympärileikattiin. Jotkut lahkot, kute jehovat ja adventistit haluavat sotkea vanhan ja uuden liiton orjuuttaakseen ihmisiä (sapattisäännöt jne.)kuulut ilmeisesti johonkin niistä.
Kristillinen kaste kuuluu helluntain jälkeiseen aikaan. seurakunnan aikaan.Uuden liiton uhri annettiin Golgatalla.
Vasta Jeesus lähetti ylösnousemuksensa jälkeen taivaasta Pyhän Hengen kasteeseen veden ja sanan lisäksi. Uusi liitto samalla Jeesuksen Uusi testamentti. Ja testamentti ei ole koskaan vielä voimassa testamentin tekijä eläissä, vaan vasta kuoleman jälkeen.(Hb-kirje).
Eikö paimenet menneetkään katsomaan Vapahtajaansa. Eikö vanha Simeon nähnytkään Jumalan autuutta syliinsä ottamassa Jeesus-lapsessa. Eikö Itämaan viisaat miehet tulleetkaan kumartamaan kuningastaan.
Siis ei Jeesus tullut lunastajaksi vasta sitten, kun hän oli kaiken täyttänyt, vaan heti sikiämisessä Hän oli kaiken täyttäjä ja uskoville Lunastaja.
Hänellä oli siis valta antaa syntejä anteeksi. Hän on siis itse se, jolla on valta ja hän on itse se sakramentti, elämän leipä ja syntiemme puolesta uhrattu Karitsa.
Jeesus valtuutti opetuslapsensa (Seurakunnalle annettu valtuutus Jeesuksen nimessä) opettamaan ja kastamaan ylösnousemuksensa jälkeen.
Kyllä uusi liitto vaati uhrin antamisen Golgatalla.
Kristillinen kaste on Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen kastamista ja liittämistä (room.6:3-4)
Jeesuksella oli eläissään valta antaa syntejä anteeksi, keitä hän tapasikin (syntinen nainen,lapset,ristinryöväri).
Jeesuksen eläissä oli käytössä Johanneksen parannuksen vesikaste. Paavalikaan ei pitänyt sitä kastetta Kristillisenä kasteena (Apt.19), vaan Johanneksen vesikasteella kastetut 12 miestä kastettiin uudestaan kristillisellä kasteessa, jotta he saivat Pyhän Hengen lahjan kasteessa.(Apt.2:37-38)Kristillinen kaste on teille ja teidän lapsille syntienne anteeksisaamiseksi, niin silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan! Apt.2:37-38
Kristillinen kaste alkoi kuitenkin vasta helluntaina.
Jeesus antoi kastekäskyn kuolemansa jälkeen (Matt.28:19-20)
Mutta kyllä uusi liitto vaati Jeesuksen uhrauksen Golgatan ristillä, jotta uusi liitto tuli voimaan.
Ei ilman verenvuodatusta ole uutta liittoa voimassa!
"Kyllä uusi liitto vaati uhrin antamisen Golgatalla." En sitä vastaan ole millään muotoa, mutta Jeesus ajassa toimi jumalallisella vallalla ja sillä vallalla hän myös kuolemallaan kukisti perkeleen.
Siis Jeesus kastoi ja niitä kasteita ei näytty uusivan, kuten näyttää olevan Johanneksen parannuksen kasteella kastettujen suhteen.
Kaste on kastetta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen ja siinä saadaan Kristuksen vanhurskaus. Keskustelu kai lähti siitä, että oli epäilystä siitä, että kastoiko Jeesus lainkaan ja se käsitys on jyrkästi vahvistettava niin päin, että Jeesus kastoi tai antoi opetuslasten kastaa, kuten yllä on todettu. Me kuitenkin elämme kaiken aikaa lähetys / katekäskyn pojalta. Kaste kuitenkin Jeesuksen käskyn mukaan tapahtuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ei tuosta ole mitään epäselvyyttä. Sanoisin niin, että Vanhassa Liitossa karitsan uhraaminen opetti luottamaan tulevaan syntien sovitukseen ja olihan tavaton määrä profetioita kärsivästä Vapahtajasta. Heti ensimmäisen evankeliumin vaimon siemenestä Jumalan toimesta lausuttiin Paratiisin lankeemuksen jälkeen.
Kaikki asiassa tapahtui kuten oli ennustettu ja uskovat sen ymmärsivät aivan kuin meidänkin aikana. Vanhassa Liitossa lunastus odotettiin täyttyvän ja me Uudessa Liitossa sanomme sen täyttyneen.